keskiviikko 12. tammikuuta 2011

On sitä shoppailtu jossain välissä..


Niin, nämä minun ostoskuvat tulee aina parin kuukauden viiveellä.
Jotenkin sitä ei vaan jaksa yhtä tai kahta vaatetta erikseen esitellä. ;)
Aika iisisti olen aletellut, ulkovaatetta en ollenkaan ja joulukalenteritarjouksiinkin sorruin vain kerran.
Nämä ostokset on siis joulukuun alusta tähän päivään välillä tehtyjä.



Sisukkaan alesta heti joulun jälkeen sain napsittua Oliverille isompia paitoja kaappiin.
Nova Starin raitapaitaa ihastelin jo syksyllä, mutta onneksi maltoin odotella aleen saakka. Kokona 140-150cm ja juuri nappivalinta, vaikka luulin että on liian iso 128cm pojalle.
Tajusin vasta kuvia ottaessa, että tässähän on Oliverin syntymävuosi selässä. ;)



Kik Kid oli Sisukkaassa -40% ja niistä nappasin nämä.
Molemmat 134cm. Tuo velourtakki on aivan ihanan pehmoinen.



Tutan junapyjamat oli ostoslistalla jo pitkään, mutta en löytänyt niitä mistään syksyllä. No joulun jälkeen löytyi -20% alella Reiman myymälästä. Oliverille 140cm ja Emilille 110cm (nuo housut on sitten siniharmaat! Heh).



Joulukalenteritarjouksena sorruin Kuopuksen -25% tarjoukseen.
Emilille pari Småfolkin paitaa 110/116cm odottamaan ja Metsolan paita 116cm.



Lindexiltä en ole ostanut alesta yhtään mitään. Normihinnalla tarttui mukaan jo heti joulun jälkeen nämä paidat 110cm.



H&M:n farkkuja parit Emilille 110cm, kun kympillä lähti.



Uusimmat ostokset on nämä Tutan uudessa värissä olevat norsukuosit, melko reilua kokoa 104cm ja housut on vielä reilumpaa mitoitusta kuin paidat.



Turkoosinakin sama paita, kuosi kun on yksi kaikkien aikojen suosikeistani.
110/116cm collegehousut on Stadiumista, sattui olemaan viimeiset ja alehinnasta vielä puolet pois (maksoi hurjat 3,90e).

Siinä siis ostoksia väliin. :)


15 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia. Meille tuli tuota Tutan norsusarjaa ne turkoosit haalarit vauvalle.:)

    Meillä ei ole muutes esikoiselle yhtään seuraavaa kokoa jemmassa! Tuntuu, ettei sillä jää vaatteet ikinä pieneksi, niin en jaksa seuraavaa kokoa ostella...;)

    VastaaPoista
  2. Ihania ostoksia!
    Meiltäkin löytyy tuo nova starin samainen paita, mutta on vielä liian reilu. Näyttää kyllä niin ihanalta, etten malttaisi odottaa käyttöönottoa!
    Pysyykö nuo teidän tutan velourit ihan hyvin päällä?
    Mua harmittaa, kun en löytänyt Oulalle muuta tästä sarjasta oikeassa koossa, kuin nuo turkoosit velourhousut, mutta ne on niin löysät, ettei oikein pysy edes päällä... :(

    VastaaPoista
  3. Onpa taas kivoja!
    Aika moni olisi voinut olla meidän kaapista :)

    VastaaPoista
  4. Hyviä ostoksia kaikki! Kik Kidit näyttää tosi kivoilta :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja ostoksia, ihan meidän näköisiä vaatteita! Kyllä sulla on hyvä maku ;)

    VastaaPoista
  6. En ole minäkään paljon ostellut alesta, jotenkin huonot alet vähän joka paikassa.
    Tai sitten en ole vaan osannut etsiä oikeista paikoista.

    VastaaPoista
  7. Tutan junapyjama olisi kelvannut meillekin, mutta en ole nähnyt kuosia vasta kuin tässä postauksessasi :)
    Ihania vaatteita muutkin!

    VastaaPoista
  8. Kivoja ostoksia. Meillekin on tulossa retronorsuja, yksi keltainen body jo on. Nuo Småfolkit on myös ihania mutten raaskinut tilata.

    VastaaPoista
  9. Täällä toinen joka ei oo kamalasti käyny alessa. Ei vain ole ollut aikaa. meillä kanssa on pingviinipaita pikkuherralla. :) Tuota tuttaa täytyy kattoa tarkemmin kun eteen tulis jos kerran oli noin suurta kokoa.

    VastaaPoista
  10. Ihania ostoksia! Minä katselin vähän ennen joulua noita aivan samoja Tutan yökkäreitä. ne olivat minusta ihanan raikkaita. Sitten kuitenkin iski nuukuus ja ajattelin jospa pukinkontista löytyisi jotain yökkäreitä. No toihan se, muttei niin kivoja...
    Toi Kik Kidin velourtakki on aivan meidän esikoisen näköinen... Katselin sitä tänään Sisukkaasta :)

    VastaaPoista
  11. Ihanat Småfolkit! Tahtoisin nuo meillekin.

    VastaaPoista
  12. Ihania ostoksia!

    Aleostokset on mullakin jäänyt vähemmälle, kun ei oo löytynyt mitään kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  13. Helmi; Ne onkin aivan ihanat ne velourhaalarit. :)
    Meillä taas Emil on kasvanut sitä tahtia, että pitää varautua. Heh.
    Tosin nyt taitaa kasvu hiukan hidastua, kun pariin kuukauteen ei ole tullut kuin ehkä 0,5cm pituutta.

    Emmi; Huomasin saman. Eli on hiukan löysät vyötäröltä Emilillekin nuo velourit, joudun kääntämään vyötäröä kerran niin sitten pysyy paremmin.
    Ostinkin nuo yhdet testiin ja en usko että enempää ostan, koska tosiaan on löysähköt. Mietin että kun nuo on vielä hiukan pitkätkin, että jos sitten masu hiukan kasvaa siihen mennessä kun lahje on juuri sopiva. ;)

    Anonyymi; ;)

    Vauhtivekaroiden äiti; Niinpä, meillä ekat Kik kidit Oliverilla ja tykkään. :)

    Nanna; Heh, täytyy sitten sanoa että samoin! ;D

    ninnu; Minusta alet on ollut huonot. Itse en ainakaan kovin helposti -30% vielä liikahda, yleensä vähintään pitää olla -40%. Kuitenkin kun noita pieniä aleja saa jo ennen aleaikaakin.

    Katja; Minä bongasin syksyllä Tutan nettisivulta, mutta en koskaan nähnyt missään myynnissä. Sitten joulun jälkeen tosiaan käytiin Reiman myymälässä josta bongasin. Turkoosina oli kanssa sama kuosi.
    Noissa on tosi hyvä malli, housut on sellaset istuvat. :)

    Lumikettu; Minäkin noita Småfolkeja ihastelin jo heti kun ilmestyi, enkä raaskinut. Nyt sitten jäi n.20e per paita, joten sorruin. ;)

    Hipsu; :P

    Anne; Joo Tutan pyjamissa isoin oli 140cm, pienin tais olla 90cm. Retronorsussa 104cm on isoin. :)

    Hanna; Ja siinä on ihana materiaali, vähän joustava velour. Oliver tykästyi kovasti. :)

    Imdina; Iiks, miten ihana kuvake sinulla on. :)
    Nuo on tosi ihanuudet nuo Småfolkit.

    Saana; Joo jotenkin tuntuu että aleihin jäi vaan lähinnä ne mitä ei omaan makuun sattunut. ;)

    VastaaPoista
  14. Kiitos, tuossa kuvassani haukottelee tyttäremme n.1kk iässä. (syntynyt 03/2010). Meillä myös poika, nyt 2v3kk. Hänelle olen noita Småfolkin paitoja haalinut ja sekä lyhyt-että pitkähihaisina niitä on jo varmaan 40kpl ainakin, osa vielä odottaa kasvua:) Minäkö vähän höyrähtänyt Småfolkiin;)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)