lauantai 12. joulukuuta 2015

Isojen poikien juhlavaatetus



(kaikki kuvat kerätty; H&M, KappAhl & Lindex)

Terkut täältä joulukiireiden keskeltä! ;) Jälleen kerran olen onnistuneesti kerännyt itselleni pientä stressin poikasta lähestyvästä joulusta, milloinkahan sitä oppii että se joulu tulee vähemmälläkin? Toisaalta omaan jouluun kuuluu aina se siivoilu ja kaupoilla pörrääminen ja lahjojen mietiskely. Eli liekö joulu edes tulisi ilman niitä. Hih.

Nyt viimeisin pähkäilyn aihe on myös melkein joka vuosi toistuva ilmiö; mitä isoille pojille joulun juhliin päälle??
Jotenkin tuntuu että tuo poikien juhlavaatetarjonta on niin olematonta tai ainakin tylsää, että siitä ei vaan pääse vuosienkaan saatossa mihinkään. Alle 140cm vielä löytyy jotain ja sitten taas niille jo miesten koossa oleville teineille, mutta sitten on se "väliin putoaja porukka" eli 146-164cm. Miten se onkaan niin vaikeeta valmistaa jotain muuta kun ruutupaitaa tai tummia sävyjä!

Siis meillähän juhliin pukeudutaan aina juhlavaatteisiin, ei t-paitaan eikä collareihin. Olen yrittänyt (ja siinä onnistunutkin mielestäni hyvin) opettaa pojille, että juhlissa pukeudutaan juhlavaatteisiin ja näin kunnioitetaan sitä juhlaa tai juhlan sankaria. Koulun juhlissa pojilla on myös aina juhlavaatteet ja kuin myös jouluaattona. Itse tykkään ostaa juhlavaatteet pääsääntöisesti ihan näistä peruskaupoista edullisesti, koska käyttöä juhlavaatteille on melko harvoin. Tänä vuonna olen hiukan myöhässä näissä juhlavaateasioissa ja muistin tarkastaa vaatekaappien tilanteen vasta nyt äskettäin. Koulun joulujuhlat olisi tietty ensi viikolla, joten kauppaan olisi jo kiirus ostoksille. ;)

Pikavilkaisu H&M:n, KappAhlin ja Lindexin valikoimaan oli pienoinen pettymys. Koot oli myös huventuneet monissa kauluspaidoissa ja huosuissa siihen malliin, että saa nähdä löytyykö kaupoilta enää meille sopivaa. Kääks.
No tänään käyn kurkkimassa rippeet ja toivon mukaan matkaan tarttuu mustia housuja ja jotkut kivat paidat edes 11v:lle 158cm ja 14v:lle 164cm. Housuina pojat hyväksyy vain mustat ja yleensä niitä saa ihan kivasti esim. mustina farkkuina. Myös siistin näköinen joggers-malli on ihan kiva. Kauluspaidassa pojat ei oikein tykkää ruuduista, joten sekin hankaloittaa valintaa. Vaihtoehto voisi tietenkin olla siisti neulepaita, hmm..

Millaisia vaatteita teillä isot pojat pukee tuleviin joulun juhliin?
Onko värimaailma kovin tummaa vai löytyykö väriäkin?
Mites juhlapukeutuminen noin yleensä, kuuluuko se teillä jouluun?




15 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Löysitkö pojille juhlavaatteet? Toivottavasti! Olen niin samaa mieltä kanssasi: juhliin pukeudutaan juhlavaatteisiin ja pojille on vaikea löytää kivoja juhlavaatteita, etenkin noille "väliinputoojakokoja" käyttäville. Itse lisään ongelmaa vielä sillä, että haluan, että kaikilla on joko ihan samanlaiset tai sitten samaa värimaailmaa&tyyliä olevat vaatteet. Niiden löytäminen viidelle pojalle ikähaitarilla 1v - 15v, joista yksi kuuluu juuri tuohon "väliinputoojakokoon" ja yksi on siirtymässä pikkupoikien kokoluokasta koululaisten kokoluokkaan, on haastavaa. Meidän perheessä juhlavaatteille on käyttöä useita kertoja vuodessa (esim. monta lasta = monet joulujuhlat, musiikkia harrastavien poikien konsertit, synttärit, muut perhejuhlat, kirkot, teatterit jne.) eli kertakäyttöisiksi ovat tuskin koskaan jääneet. Joulujuhlissa pojilla on usein ollut sammarit tai chinotyyppiset kangashousut, aika usein ruskeat tai tummansiniset. Yläosassa kauluspaita ja neuleliivi, joskus myös kangasliivi tai neulepaita. Tänä vuonna pojilla on meille melko poikkeuksellisesti mustat suorathousut (lähti oikeastaan siitä, että esikoisella oli valmiina rippipuvun housut ja kakkosellekin löytyi vanhastaan, pikkupojille löysin edullisesti Lindexistä, kolmet kahden hinnalla), valkoiset kauluspaidat ja Nextiltä tilatut liivit, joihin kuului myös kravatti. Olin iloinen, että sieltä löytyi kokoja jokaiselle eli 176cm oli suurin koko ja pienin n.80cm. Nopea, ilmainen toimitus, suoraan kotiovelle. Värivaihtoehtoja oli monta. Suosittelen kurkkaamaan. Meidän pojat ovat pienistä asti tottuneet pukemaan juhliin juhlavaatteet ja -kengät (ainoat kengät, jotka on voinut kierrättää koko viisikolla läpi, ei siis ole sinänsä tullut kalliiksi, ovat pysyneet hyvinä, koska on käytetty vain juhlissa), eikä se ole ikinä aiheuttanut ongelmia. Usein koen kuitenkin, että ollaan "ylipukeutuneita" juhliin, koska etenkään pojille ei aina hankita juhlavaatteita. Onko se sitten vaan niin paljon helpompi ostaa tytölle juhlamekko ja -kengät kuin pojille siistimmät housut ja kauluspaita vai mistä se johtuu? Mielestäni poikalapsetkin nauttivat siitä, että juhliin puetaan erilaiset vaatteet kuin arkena ja kuten sanoit, siten kunnioitetaan juhlaa/juhlittavaa. Jos juhlatilaisuuksia olisi vain harvoin, hankkisin vaikka yhden valkoisen ja/tai vaaleansinisen kauluspaidan ja liivin. Ne käyvät juhliin ympäri vuoden ja niitä saa edullisesti noista ketjuliikkeistä. Anteeksi pitkä vastaus, mutta tätä poikien juhlapukeutumisasiaa olen jälleen viime päivinä pyöritellyt mielessäni ja harmitellut, miksei pojilla ole juhlissa juhlavaatteita :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Täti Ruskea ja kiva kun kävit pitkästä aikaa kommentoimassa! :)
      Joulukiireiden keskellä takas kommentointi venyy, mutta onneksi viimein ehtii..
      Useamman pojan perheessä on kyllä huippua, että vaikkei juhlavaatteille montaa käyttökertaa yhdellä pojalla tulisi, niin kierrättämällä veljesten kesken niitä käyttökertoja sitten kuitenkin tulee. ;) Etenkin housut on helppo kierrättää, kun ne nyt on aina jotkut tummat ja suorat. Kauluspaitojakin toki tulee kierrätettyä, ainakin niitä yksivärisiä. Välillä kuitenkin kaipailee uuttakin. Teillä on taatusti siistit pojat aina, sen kuvan olen vuosien varrella saanut kertomasi perusteella ja se on kyllä ihan huippujuttu, että panostat poikien pukeutumiseen. :) Ihanalta kuullostaa tuo kun kaikki saa samanlaisiin juhlavaatteisiin puettua!
      Meillä vanhin on jo yli 180cm pitkä, joten hän on jo miesten vaatteissa. Arvaa onko vaikeaa löytää hoikalle pitkälle 16v:lle istuvia vaatteita!
      Täytyy tuo Next kurkkia jatkossa aina. Sen olemassa olon kyllä muistan, mutta jostain kumman syystä en ole koskaan sieltä tilannut tai muistanut kauppaa tarpeen tullen. Hih.
      Pojille tosiaan tarjonta on liian suppea, toivottavasti valmistajat tajuaisi vähän laajentaa valikoimaa!
      Nyt pienen tytön äitinä on pakko sanoa, että totta se on, että tyttö on miljoona kertaa helpompi vaatettaa juhliin. Tarjontaa on yli tarpeen ja kuka nyt niitä ihania mekkoja voisi vastustaa! ;) Silti tietenkin itse haluan pojatkin pukea juhliin kivasti.

      Poista
    2. Unohtui! Löysin pojille mustat housut Lindexiltä 146cm ja kahdet 164cm. ;) Kauluspaidat olikin niin tiukassa, etten löytänyt 164cm mitään kivaa. 11v. lainasi sitten 14v:n kauluspaitaa (ovat samassa vaatekoossa) omat joulujuhlansa, kun isompi ei niihin lähtenyt mukaan ja nyt jouluksi pitää löytää hänelle vielä paita. Tänään taas kaupoille ja joku on pakko ostaa!

      Poista
  2. Meillä 10v on nyt koossa 158 ja äitini löysi hänelle Tallinnan reissullaan ihanan neulepaidan jossa kaulukset ja hihat samassa vaatteessa kiinnitettyinä (tajuaakohan tuosta?). Tämän paidan kanssa sitten mustat suorat housut. Nämä testattiin ensin pojan kummisedän 50v juhlilla ja sitten koulun juhliin. Poika itse tykkäsi.

    Olen kans pojan opettanut sille, ettää juhlassa aina juhlavaatteet. Normi sinisiä farkkuja en hyväksy juhliin ollenkaan (mustat toki)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajuaa. ;) Just tuollainen paita kuullostaa kivalle juhlapaidalle ja varmasti mukava päälläkin.
      Joo meilläkin siniset farkut ei ole juhlavaate, mustat käy. :)

      Poista
  3. Heh. Tästä tuleekin mieleeni tapaus viime keväältä: poikani luokkakavereineen olivat sopineet, että kevätjuhlaan ja siis tanssiesitykseen myös laitetaan the Adidaksen verkkarit. Olen myös juhlavan pukeutumisen kannalla, mutta tämä tuntui olevan niin tärkeää, että joustin. Meidän poika oli sitten ainoa noissa verkkareissaan :D Kenenkään muun äiti ei ollut antanut lupaa, joten sain hetkeksi sankarimutsin viitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aika hauska! :D No mutta kerrankos sitä on sankarimutsi! :)

      Poista
  4. Osuva ja ajankohtainen postaus :)

    Meilläkin pojat pukeutuvat juhlaan arkea selvästi siistimmin. Olemme käyttäneet suoria housuja (joita, kuten muitakin juhlavaatteita on löytynyt aika mukavasti käytettynäkin) ihan pienestä saakka, eivätkä ne tunnu nyt koululaisellakaan mitenkään "hienostelulta", vaan kuuluvat juhlaan siinä kuin kakku syntymäpäivään. Mustat, siistit farkut käyvät myös. Paita valitaan sitten juhlan ja tilanteen mukaan: valkoinen toimii kaikkialla, flanellipaita ei omasta mielestäni ihan joka juhlassa. Tuntuu tosi kivalta, kun pojat pukevat mielellään juhlavaatteita.

    Tämän talven juhliin hankin molemmille pojille juhlatamineet Lindexistä: mustat suorat housut ja isoveikalle (vaatekoko 140 cm) valkoisen kauluspaidan (johon löytyy musta solmio kotoa). Pikkuveikalla on sopivan kokoinen isoveikan vanha Kinderitin harmaa ruutupaita.

    Kyllähän siellä juhlavaateostoksilla taas haikeana katseli, mitä kaikkea ihanaa on tarjolla tyttölapsille, kun pojat saavat tyytyä pariin (tummaan) vaihtoehtoon. Punainen kauluspaita sopisi hienosti joulun aikaan, mutta eipä ollut sellaista tarjolla meidän kaupassa. Kiva, että niitä kuitenkin on olemassa (kuvasi).

    Hankittuja juhlavaatteita on käytetty kuukauden sisällä jo isoveikan synttäreillä, koulun itsenäisyysjuhlassa kaupungintalolla, koulun joulujuhlassa, serkun synttäreillä (tällöin värillinen paita)...meillä loppuvuoteen kasaantuu tosiaan paljon juhlia, joten siksikin koen tarpeelliseksi pitää poikien juhlavaatetilanteen kunnossa. Kuljen kirppareilla silmät auki ja olen pitänyt tapana haalia talteen tulevia kokoja perusjuhlavaatteista, että on sitten, mistä ottaa kun tarve tulee. Kun ei näihin verrattain harvoin käytettäviin vaatteisiin haluaisi paljoa rahallisesti panostaa.

    Jouluna sen sijaan olemme kotosalla oman perheen kesken ihan collegelinjalla ja jopa yökkäreissä. Joulun vierailuille toki pukeudutaan tilanteen mukaan.

    Mahdollisimman stressitöntä joulun aikaa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tajua mistä syystä olen tälle joulun alustalle kerännyt ihme stressin päälle. ;) Jouluna se on kuitenkin ohi, sen tiedän varmaksi, nimittäin näin on käynyt ennenkin. Hih.
      Teillä on siis tosi siistit juhlijat myös, ihanaa kun teillä pojat tykkää pukea juhlavaatteet. :)
      Meillä yksi ei tykkää ollenkaan, kahdelle on ihan ok ja kolmas tykkää. Hajontaa mielipiteissä, heh. Mutta mielipiteistä huolimatta, pojat pukee juhlavaatteet juhliin, ei siis mitään riitaa kuitenkaan aiheesta.
      Meilläkin aattoiltana jo vaihtuu yökkärit aikaisin, heti kun pukki on käynyt ja mummo ja ukki lähteneet. Monesti myös joulunpyhät mennään koko perhe yökkäri/oloasu linjalla ellei tule vieraita.
      Ihanaa joulun aikaa myös sinulle! :)

      Poista
    2. Pitää vielä lisätä, että ihan totta, tyttöjen juhlavaatetarjonta on aivan toista. Minulle on iskenyt jopa liika ostointo niihin mekkoihanuuksiin! ;D

      Poista
  5. Todella, todella huonosti oli tarjontaa ainakin tänään kun itse olin liikkeellä.Meillä on nyt vaihtoehtona kauluspaita tai punainen pikee-tyylinen paita. Joulujuhlaa ei meidän luokalla tänä vuonna ole, mutta en myöskään halua, että todistusta mennään hakemaan lauantaina missään collari-housuissa. Ja varmaan tuo lapsikin ihmettelisi, jos sellaisissa asusteissa matkaan häntä yrittäisin lähettää. Ja ajattelen, että tämä pukeutumisasia on yksi monien joukossa, mikä kantaa hedelmää.Mutta tarjonta on kyllä todella surkeaa 10-vuotiaille ja vanhemmillekkin pojille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin ajattelin, että toivottavasti tämä "juhliin juhlavaatteissa" tapa kantaisi hedelmää ja pojat osaisi pukeutua myös aikuisena asiallisesti juhliin. ;)
      Tarjonta oli tosiaan huono, en löytänyt meille paitoja vielä, housut onneksi sain.

      Poista
  6. Meillä lähes kaikki juhlavaatteet pojille osteen nextin verkkokaupasta. On mistä valita ja ihana kun toimittavat nopeasti kotiovelle. Ja mikä parasta, housuissa on yleensä kuminauhasäätö, jolla housut pysyvät hoikallakin pojalla :)

    -Mirella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Next pitäisi aina muistaa, nyt tästä lähtien pitää olla ajoissa liikenteessä! ;)

      Poista
  7. Meillä yläkoululaiset pojat löysivät Dressmanista sopivat paidat. Heillä slim fit-mallisto, josta hoikka nuorimieskin löysi paidan. - Kati

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)