maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kesä kuulumisia ja Po.P:n suosikit



Hellurei helteestä! Tai no, nyt on taas pari päivää menty viileämmässä (mikä sopii minulle),
mutta joka tapauksessa kesäfiilikset on lapsilla ainakin kohdallaan. :D
Kevätjuhlat on juhlittu ja pojilla alkoi kesäloma. Isoimmat lähti meillä mummon kanssa Lontooseen rentoutumaan koulun päälle. Jännä miten hiljaista kotona onkaan ollut näin kolmen lapsen kanssa. Jotenkin on joka vuosi ihanaa tämä kesän aika, kun kaikki kiire jää pois ja kotona voi vaan olla entistä rennommin. Siis niin ettei koko ajan ole menoa milloin missäkin merkeissä. Kesällä meillä on luvassa kivoja juhlia, kuten toiseksi vanhimman pojan rippijuhlat, omat nelikymppiset (hui kamala!) ja ystävän baby showerit. Kesäjuhlat on kyllä ihania järjestää tai olla vieraana.


Tänä kesänä on juhlien lisäksi tarkoitus vaan rentoutua. Mitään suunnitelmia ei ole ja hyvä niin, mennään sen mukaan kun siltä tuntuu ja jos tuntuu. Menoihin vaikuttaa minun olotila, sain nimittäin vaivakseni pari viikkoa sitten asentohuimauksen. Nyt siis huippaa ihan kokoajan yötä päivää. Huoh.. Onko siellä ruudun takana kohtalotovereita? Fysioterapeutilta hainkin jo ohjeet huimaukseen, mutta saa nähdä koska lähtee kokonaan pois. Ihan pientä helpotusta on viimein havaittavissa. Kaikkea muutakin vastamäkeä ja sattumaa on viimeaikoina meille sattunut, mutta elämä on..


Lämpimän kevään ja alkukesän ansiosta kesävaatteet onkin jo päässeet kovaan käyttöön niin ulkona kuin sisälläkin. Meillä tuppaa olemaan sisällä helle heti kun mittari kapuaa ulkona +20 yläpuolelle. Nimittäin meillä lämpiää vesi kokonaan puulla ja näin ollen koko talo lämpiää "mukavasti" vettä lämmitettäessä. Ilmalämpöpumppua ei ole, joten nautimme sitten +26 asteesta tai enemmänkin sisällä koko kesän. Mikäs siinä, ainakin kesävaatteille tulee käyttöä. Hih.


Meillä asustaa yksi pieni mekkotyttö, mekkoja rakastaa niin tyttö kuin äiti. Ylipäätään mekko on ihan ykkösvaate meillä ja etenkin kesällä ei muuta juuri pidetä. Mekkojen lemppareita meillä on ehdottomasti KappAhlin Newbie, Lindexin ja Po.p:n mekot. Etenkin Po.p:n mekot ja tunikat on ihanan pehmoisia ja värikkäitä, joita tulee pidettyä arkena paljon. Uusimmat hankinnat on tuo ylimpien kuvien pikkulintu mekko ja saman mallinen värikäs papukaija mekko. Kokona Olivialle menee vielä kesän ainakin vauvapuolen 92cm.


Pitkähihaiset tunikat on ostettu jo alkukeväästä ja samoin raidalliset sydän mekot. Keltainen ruusumekko on ostettu jo viime kesän alesta ja on ehkä lempparini kaikista mekoista.

Po.p:n leggingsit ja jarrusukat on myös meillä lemppareita. Leggarit pysyy hyvänä pesuista toiseen ja niissä on vyötäröllä nappi-kuminauha kiristys. Todella hyvä lisä! Kesään ostin parit caprileggarit, kun sattui alesta löytymään. Jarrusukat taas on taas olleet hyvin jalassa pysyviä ja tykkään kun ovat yksivärisiä.
Jemmasta löytyy näiden mekkojen lisäksi jo pari 98cm, mitä alesta olen löytänyt ja odottelen jo kesäaleja, että pääsen hamstraamaan muutaman mekon lisää jemmaan isommassa koossa. ;)

Onko teillä Polarn O. Pyretiltä jotain tiettyjä lemppareita?


P.s. Blogissa saattaa olla kesäaikaan hiljaisempaa.. Jatko on edelleen mietinnässä tai uusi blogi uudella alulla.
Täytyy nyt miettiä asiaa kunnolla, mielipide kun muuttuu joka päivä, joten odotan hiukan että saan asian suhteen ajatukset kasaan.




8 kommenttia:

  1. Nättejä mekkoja :)! Ja tsemppiä sinne!
    Itse kans vähän huonossa kunnossa ollut nyt :/ ärsyttävää! Tottunut meneen kieli vyönalla koko ajan niin tää hidastaminen ei oikeen sovi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinullekin! Toivotaan että kohta taas molemmat ollaan normi kunnossa! :)

      Poista
  2. Miehelläni on asentohuimaus ja hän kävi Tampereella Tapani Rahkon vastaanotolla ja sieltä ohjeet käännösten tekemiseen eli ns. Rahkon manööverit. Kannattaa tutustua, sillä Rahko on yksi maailman huippu näissä asioissa tai vaikka varata aika hänen vastaanotolle. Miestäni auttavat käännösten tekeminen. Huimausta esiintyy oikeastaan enää, kun on kovaa stressiä ja huonosti nukuttuja öitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa olla käytössä Lempertin manööverit, niitä käännöksiä siinäkin. :)
      Toivottavasti noista olisi apua minulle, ainakin on nyt hiukan parempi.

      Poista
  3. Vielä hiljaisempaa kuin mitä on ollut? Hyvää kesää ja jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nyt ainakaan hiljaisempaa kun mitä on ollut, mutta samalla kaavalla ehkä. Riippuu siitä miten jaksan oman voinnin takia ja miten saan ajatukset kasattua blogin tulevaisuuden mietinnöissä. On ollut raskasta aikaa syksystä saakka monessakin mielessä, joten elämä vähän verottaa blogiaikaa.. Kiitos ja hyvää kesää sekä jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Voi että tuo asentohuimaus on kurjaa. Mulla oli sitä raskausaikana ja silloin tällöin se tulee päälle, esimerkiksi kun hartiat jumittuu. Viimeksi tuli kun laitoin luokassani piirustuksia seinälle. Minulla menee kyllä ohi päivässä yleensä.
    Tsemppiä!

    Ihania mekkoja. Meilläkin onneksi vielä pieni 4v mekkotyttö. Isommalle esiteinille ei enää mekot kelpaa...

    VastaaPoista
  5. Itellä onneksi esiintyy harvoin asentohuimausta mutta sitten se onkin niin että makaan päivän sängyssä kun en pystyssä pysy, tosin nyt viimeksi oli niin että lievempänä kolme päivää mutta ostoksilla meinasin oksentaa kun en pystynyt kaupassa joka puolelle kahtomaan. Laivalla käynnin jälkeen heilun 2 viikkoa/pää on ihan sekasin ja asuntoautossa tai muuten suljetussa tilassa huomaan heti jos se on vinossa.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)