maanantai 25. toukokuuta 2015

Sovituksessa Villervallan värikäs kesä (sis.alekoodin Skidiin!)

 
 
Viime vuonna tähän aikaan käytettiin jo t-paitoja ja shortseja. Käytiin jopa rannalla uittamassa ainakin jalkoja, kun oli jo hellepäiviä. Nyt on ollut hieman viileämpää, mikä minulle sopii oikein hyvin, mutta lapset odottaa shortsikelejä jo kovasti. Hyvänä esimerkkinä vastaus jonka sain, kun kysyin pojilta tänään että mitä he haluaisi tehdä reilun viikon päästä kun alkaa kesäloma; "Mennään rannalle ja uimaan joka päivä!"
Emil elää vissiin siinä uskossa, että ne rantakelit alkaa samalla hetkellä kun koulu loppuu. ;D
Lasten takia toki toivon että päästään toteuttamaan tätä toivetta kesällä mahdollisimman usein.

 
Kesäfiiliksissä soviteltiin Skidistä sovituskuvauksia varten tulleita Villervallan värikkäitä kesäuutuuksia.
Oi, näitä katsellessa lasten päällä alkoi itselläkin kesäfiilis nousta. Miten ihanaa kun lapset pääsee (toivottavasti pian) ulos kevyemmissä ja voih niin värikkäissä ihanuuksissa! Kesäksi etenkin sitä jotenkin tykkää pukea lapset värikkäästi ja ilotella kuoseilla.
 
Oma ihan ykköslemppari Villervallan kesämallistosta on tämä Tukaani-kuosi, tätähän löytyy kolmessa eri pohjavärissä, oma lempparini on tämä keltapohjainen. Sopii hyvin niin tytölle kuin pojalle, etenkin kun yhdistelee sitten eri värisiin shortseihin tai capreihin. Olivialla on kuvassa pinkit caprileggarit ja lierihattu tukaani-mekon kanssa. Tosi herkku yhdistelmä!

 
Tukaaneja löytyy myös kesäpukuna, kuten myös muita kesäkuoseja. Tuo kesäpuku/body taitaa ollakin monen suosikki vauvalle kesään, meilläkin on muutama niitä jo odottamassa lämpimiä. Näissä Villervallan kesävaatteissa (suurimmassa osassa) on aivan ihana elastaania sisältävä kangas, joustaa siis hyvin ja on miellyttävän pehmoinen iho vasten.

 
Rio-kuosinen kesäpuku on aika hauska. :)

 
Olivialla kuvissa 80cm kesäpuku, joka on hiukan reilu vielä niska-haaramitasta. Hänelle olisi nyt varmaan mennyt tästä 74cm vielä hyvin ja ehkä jopa koko kesän, mutta toisaalta ei tuo 80cm liian suurelta näytä mielestäni sekään. Kestovaippailijoille varmasti hyvä, kun tuo niska-haara on pitkä.
(Olivia on arviolta n.75-76cm pitkä)
Soviteltiin myös tähtitennarit koossa 21, jotka on meidän neidille liian suuret vielä, koska hänen kenkäkoko on 19. Mutta nuo olisi kyllä hurjan söpöt pienellä taapertajalla!

 
Rio-kuosissa kuten muissakin Villervallan kuoseissa on kiva myös samistella sisarusten kesken. Keltainen on minusta ihana pojalla, mutta miks ei tytölläkin. Tässä Emilillä Rio t-paita ja mustat canvasshortsit koossa 140cm molemmat. Hiukan reilut vielä n.135cm pojalle, mutta itse tykkään että paidat ei saa olla liian lyhyitäkään helman mitasta. Villervallan paidoissa on vielä hyvä istuva ja kapea malli. Erinomainen hoikalla, mutta joustaa vähän masukkaammallekin käyttäjälle.
Olivialle Rio-kuosi bodyna ja jalassa pehmoiset trikooshortsit. Huivin kiepsautin neidille kesähatuksi ja toimiikin erinomaisesti sellaisena, vielä kun vaan kaikki hatut saisi pysymään päässä. ;)
 

 
Jätskit jätskit! Minusta tämä Villervallan jäätelökuosi on kaikista eri valmistajien jäätelökuoseista onnistunein. Niin herkullisen näköiset nuo tötteröt. Jätskipaidan kanssa kuvassa punaiset trikooshortsit ja farkkukankainen, mutta pehmoinen lierihattu. Nämäkin 140cm ja hattu 52/54.

 
Farkkushortsit on pehmoista ja notkeaa farkkua, ihanat tähdet takataskuissa tottakai, kuten kaikissa Villervallan canvasshortseissakin. Näissä farkku- ja canvasshortseissa on tänäkin vuonna vyötäröllä leveä resori, jonka sisällä kuminauha ja nauhat. Vaikka Emil onkin tosi hoikka, niin minusta nämä ei silti ole mitkään leveät päällä vaan istuu oikein kivasti jalkaan. Nauhoja saa toki vähän kiristää vyötäröltä. Yläkuvassa värinä se mid wash. T-paita vihreä mixed star.

 
Tässä farkkushortsit tummemmassa sävyssä eli "dark wash". T-paita sateenkaaren väreissä "little rainbow".

 
Näitä kuoseja ja värejä voi villisti miksailla keskenään ja aina vaan sopii yhteen. ;)
Näissä kuvissa näkyy hyvin tuo shortsien istuvuus. Itse meinasin alkuun ostaa Emilille 134cm shortsit, mutta tässä sovitellessa totesin, että kyllä nuo 140cm on ihan hyvät myös. Luulen että hänelle tuo 140cm tulee mahtumaan kaksi kesää.

 
Emilin omat lempparit näistä kaikista on musta kiwi-teeppari ja vihreät canvasshortsit.


 
Kaikki sovituksessa käyneet vaatteet on Olivialla kokoa 80cm ja Emilillä 140cm. Olivian hatut 44/46 ja Emilin 52/54. Vaatteet on mielestäni ehkä hiukan reilua mitoitusta, hatut vastaa hyvin kokoaan.
(Olivia n.75-76cm & py n.44cm. Emil n.135cm & py n.53cm)
 
Mitäs tykkäätte Villervallan kesäkuoseista? Mikä kuosi on lemppari?
Tykkääkö teillä pienet koululaiset pukeutua vielä värikkäästi?
 
Nyt kannattaa käydä ostoksilla Skidissä, nimittäin tämän kuun loppuun (31.5.2015 asti) saa -15% alennusta normaalihintaisesta tilauksesta koodilla; LAPSIMESSUT
 
(Vaatteet kävi sovituksessa, muutaman saimme pitää.
Postaus sisältää mainoslinkit Skidiin. En hyödy klikkauksista)
 
 
 
 

9 kommenttia:

  1. Villervallassa on just parasta se mahdollisuus samistella tyttöjen ja poikien, sekä sama vaate menee molemmille. Meillä tykätään villervalla ihan perus tähdestä ja raidasta, mutta tuo Rio vaikutti kivalta. Villervalla perusleggareita löytyy lähes koko värikirjossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo caprileggarit vakuutti minutkin, täytyy varmasti syksyllä ostaa Olivialle niitä täyspitkiä myös. :)
      Rio on hauska kuosi, vähän simppelimmän värinen, mutta kuitenkin kuvollinen.

      Poista
  2. Me käytiin Tukholmasta asti ostamassa kesämekot kahdelle tytölle. Yksimielisesti valitsivat mustapohjaiset kiwi mekot ja keltaiset caprileggarit. Aivan paras valinta äidinkin mielestä <3

    VastaaPoista
  3. Apuva! Miksei minulle tule näkyviin mitään alekoodikenttää tuolla ostoskorissa??
    On siellä sellainen lisätietoja - kohta, muttei sillä alea saa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tulee kassalla siihen "Yhteenveto" lokerikon alle pieni loota jonka edessä lukee "aktivoi alennuskoodi" ja siinä pitää vielä painaa sitten "lunasta". Eikö sinulla näy sitä?
      Tuo siis siinä sivulla missä valitaan maksutapakin.

      Poista
  4. Voi ihanat Emil ja Olivia - mikä hymypari! :)

    Villervallan kesä on tietenkin herkku! Keltainen "Rio" ja musta "Kiivi" miellyttävät eniten mun silmää tällä hetkellä. Jostain syystä jätskit ja tukaanit vilisee hieman mun silmissä.

    Toivon kovasti, että kesän jälkeen koulunsa aloittava isoveikka tykkäisi vielä pukeutua värikkäästi. Se jää nähtäväksi. Tietynlaista yksinkertaistamista on jo havaittavissa: Villervallan raidallisen hupparin sijaan olisi poika halunnut yksivärisen jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, nämä kaksi on oikeita ilopillereitä! :)
      Meillä on muuten ihan samaa nyt ollut havaittavissa. Emil tykkää kyllä väreistä, mutta kuvioista osa on alkanut olla niitä liian "lapsellisia" pojan mieleen. Näistä nuo Kiwit, Rio ja raitapaita oli mieleen. Jäätelökuosia mietti pitkään ja Tukaaneja ei kuulemma halua enää. ;)

      Poista
  5. Mulla on kyllä niin dementia. Kaikkien blogiin kuvittelen jo kommentoineeni mutten näköjään :D Ihania nämä Villervallat!

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)