tiistai 12. toukokuuta 2015

Pienen tytön kesän ykkösvaate

 
 
Pian alkavana kesänä meillä on pieni vaippapylly, joka kävelee tukea vasten ja ehkä jopa ilman tukeakin (mikäli neidillä on kiirus, kuten tähän mennessä on ollut). Ehdin jo talvella hiukan harmitella, että voinko hankkia neidille kesään mekkoja juuri ollenkaan. Kontatessa kun helmat tuppaa jäämään polvien alle ja ilman bodya vaippa valuu ärsyttävästi sekä mekon/paidan helmat on pikkuista nostaessa usein rutussa kainalossa
(todella ärsyttävää, jonka takia itse tykkään käyttää lapsella lähes pelkkiä bodeja yläosana koko vaippaiän).
 
Onneksi tänä päivänä vauvanvaaterintamallakin on vähän eri tarjonta kuin ennen ja valmistajat ottaa huomioon nämä ihanat pienet kesä rinsessatkin. ;)
Alkavan kesän ykkösvaatteita tulee meillä ehdottomasti olemaan mekko/hamebodyt!
Eli siis bodyt joissa on hame tai mekko osa kiinni ommeltuna bodyyn. Niin tyttömäistä, kevyttä ja helppoa.

  
Kun näin ekaa kertaa talvella Reiman kevät-kesämalliston kuvat, niin rakastuin tähän newborn-malliston Lycklig-hamebodyyn. Pakko saada-meiningillä sitten odotin bodya myyntiin ja luulin alkuun jo jääväni ilman koko ihanuutta. Reimashopiin kun oli alkuun tullut vain pieniä kokoja myyntiin ja bodya jälleenmyyviä liikkeitä ei ollut lähellä. Onneksi ja ilokseni Reima lähetti Olivialle haalareiden ohella muutaman newborn-malliston vaatteen testiin ja paketissa tuli hamebody tummanharmaa-valkoisena. 
Myöhemmin myös Reimashopiin tuli myyntiin koot 80cm ja 86cm. Samantein lähti tilaukseen vaaleanpuna-valkoinen versio.

 
Olivian hamebody on kokoa 80cm ja on nyt vielä ihan hiukan reilu, mutta kuitenkin pidettävä ja kesällä varmasti ihan sopiva. Bodyssa käyttöikää lisää kahdessa rivissä olevat haaranapit, joten menee varmasti pitkään.

 
Materiaali on ihanan vilpoisen oloinen ja ohut trikoo. Todella pehmoinen ja varmasti mukava päällä. Hame-osa on sen verran lyhyt ettei häiritse kontatessakaan, joten tämä on täydellinen. ;)
 
Millaisia vaatteita te olette varanneet vauvoille kesään?
Tykkäättekö näistä mekko/hamebodeista?
 
(Olivian päällä oleva hamebody saatu Reimalta.
Teksti sisältää mainoslinkkejä, en hyödy klikkauksista.)
 
 

4 kommenttia:

  1. Käytettiin noita jo kesällä 2011, esim cirafilla ja kappahlista löytyi näitä.
    Vauvalle oon haalinut 3 shortsit ja lyhythihaisia koruja ja pari tpaitaa. Toivon lämmintä heinäkuuta, ja jokatapauksessa meillä on sisällä aina kuuma vaikka ulos lähtiessä saisikin pukea sisävaatteiden päälle jonkin jumpsuitin. Nyt taitaa puuttua enää pari hellehattua, vauvan kamat muuten kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama meillä, kuumuus tuntuu olevan pitkin kesää sisällä vaikka ulkona ei niin olisikaan. Osa syynä hormi, joka hohkaa lämpöä kun vettä on pakko kesälläkin lämmittää. ;)
      Ai näitä on ollut jo pidempään, en kai oo vaan kiinnittänyt huomioo, kun oon vaan aiemmin aina pojille shoppaillut. ;D

      Poista
  2. Tykkään hirmuisesti mekkobodeista, saisi olla enemmänkin tarjontaa. Nuo raidalliset Reiman bodyt ovat menneet minulta täysin ohi, vaikka vasta teinkin tilauksen shopista. Nyt oli "pakko" tehdä uusi tilaus, ostoskoriin tarttuivat sekä pinkki, että harmaa versio. Jotenka kiitos vinkistä. Olivat vieläpä pienessä alennuksessa. :D Vauvalle olen varannut kesäksi muutaman mekon, osittain mennään isoveikan vanhoilla vaatteilla. Pitäisikin tonkia, mitä tuolta kätköistä löytyy. Meidän 8kk vauva vielä ryömii, joten kenkäpuolta ei varmaankaan tarvise ainakaan hommailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, tarjontaa voisi olla vielä enemmän mekko/hamebodeissa!
      Tosi kiva kuulla että tästä oli vinkkiä ja sait bodyt vielä alella. :)

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)