perjantai 1. toukokuuta 2015

Karkkipinkkiä ja hattaraa

 
Onneksi me ei saatu tänne lunta vapuksi, vaan aurinko mollotti eilen ihan kirkkaalta taivaalta ja tänäänkin on pienen harson takaa tuota valovoimaa loistanut. :)
Meillä oli vapunaatto varsin työntäyteinen. Ihan ne normit viikkosiivous, kauppareissu ja pyykkirumbaa. Monesti kyllä pyritään siihen, että ettei aattoina ainakaan siivota, mutta joskus on vaan pakko. Aikataulu kun menee sen mukaan, että tehdään silloin kun keretään ja aikaa on. Olkoot vaikka mikä pyhä
(no okei, ei jouluna eikä juhannuksena). ;)
 
Ehdittiin me myös ulkoilla. Pieni neiti on nykyisin aivan innoissaan, kun pääsee pihalle konttaamaan. Vaikka mitään ei käsiinsä rukkasten takia saa, niin pelkkä konttailu ja ihmettely tuntuu olevan ihanaa puuhaa.

 
Me saatiin Olivialle Reimalta yhteistyön merkeissä testiin kaksi haalaria. Tämä karkkipinkki Reimatec Kuvio-haalari onkin ihan paras pihahaalari pienelle konttaajalle. Parasta on se, ettei tarvitse kurahousuja lisäksi, koska haalari on vedenpitävä ja toisekseen värinä tuo pinkki on yllättävän likaystävällinen. Ihanuudesta on turha kai edes mainita. ;)

 
Vaikka haalari onkin kokonaan pinkki, niin kankaan pinnassa on kuitenkin söpö tummempi pinkki kukkakuviointi. Antaa mukavasti "ilmettä" tuohon yksivärisyyteen. Kokona haalarissa on 80cm.
On vielä reilu, että uskon menevän syksylläkin, mutta on aivan pidettävä jo nyt.
Veikkaisin Olivian pituudeksi noin 74-75cm (kuukausi sitten oli 8kk neuvolassa 73,4cm).

 
Neiti seisoo jo näpsäkästi ulkonakin tukea vasten ja sisällä kävelee jo tukea vasten. ;)
Haalari pysyy muuten hyvin päällä tuon hyvän vyörärökuminauhan ansioista, eikä valu mihin sattuu, vaikka onkin reilu.

 
Reiman kumipohjaiset töppöset ostin jo pari kuukautta sitten ja ne on olleet hyvät juuri nyt tähän vaiheeseen, kun kengät saattaisi olla turhan hankalat vielä. Rukkasetkin on Reimaa, viime syksyllä alesta ostetut.
(pipo Silverjungle)
 
 
Toinen haalari onkin se vaunuhaalari. Pehmoinen hattaran vaaleanpunainen Hahtuva-fleecehaalari on ollut meillä käytössä lähinnä vaunu-unilla, mutta on kätevä myös viileämmällä kelillä vedenpitävän haalarin alla. Haalarissa on vetoketju vähän viistosti tuossa sivussa ja yläosassa nepparit, tosi nätti malli.

 
Kokona tässäkin 80cm. Reiluutta on vielä hyvin ja noiden käännettävien hihan- ja lahkeensuunresorien ansioista menee taatusti syksynkin vielä.
(pipo Lindexin viime syksyltä ja villalapaset sekä sukat mummon neulomat.)
 
Millaisella haalarilla muut pienet konttaajat ulkoilee ja vaunuilee?
 
(Haalarit saatu Reimalta)
 


11 kommenttia:

  1. Prinsessa vaunu-unillaan näyttää aivan nukelta, miten suloinen!

    Meillä muuten siivotaan myös jouluaattona, aattohan on just se pyhän 'valmistelupäivä'.

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarmotar! :)
      Kyllä jouluaattonakin minusta voi siivota jos siltä tuntuu, meilläkin sitä on joskus tehty. ;)

      Poista
  2. Voi että on soma vauveli somissa haalareissaan.
    Meillä vielä pötkötellään paikoillaan. Välikausihaalaria käytetään vaunuillessa ja ompelijalla teetettyä farkkuhaalaria autoillessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Paikoillaan ollessaan pieni ei tosiaan tarvitse välttämättä vedenpitävää haalaria.

      Poista
  3. Nukutaanko teillä vielä vaunukopassa?? Meillä 7kk teki lopun ja nyt käy vain rattaat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on päiväunivaunuina Brion yhdistelmävaunut eli niissä on se ratasosa ja erillinen kova kantokoppa. Kovan kantokopan otin pois jo 6kk iässä ja nyt nukkuu tuossa ratasosassa. :)

      Poista
  4. Voi mitkä ihanat Reimat olette saaneet testattavaksi! Sopivat hienosti suloiselle pikkuneidille, jolla on taas niin valloittavia ilmeitä :D

    Fiksua, että noissa vauvojen töppösissä on nykyään tuollaiset pohjat: kestävät hyvin pienen konttaajan käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olivia on ilmeikäs neiti. :D
      Nuo kumipohjat on tosi hyvät, onneksi kaikki kehittyy.

      Poista
  5. Mä en muistanut aiemmin laitoinko tähän kommenttia, mutta näköjään en :D
    Nätti haalari! Hyvän kokoinen. Meillä on Minillä 86cm Reimatec ja on kyllä niin Minin mallinen puku. Isompi olis ollut aika reilu, joten toivottavasti tämä ihanuus mahtuu vielä syksyllä. Mini on nyt n. 83cm pitkä. Varmasti mahtuu teille tämä Olivian puku syksyllä ellei ihan hirmuista kasvuspurttia tule :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)