tiistai 18. helmikuuta 2014

Meandin pakettia

 
 
Me ollaan Emilin kanssa tässä vuoronperään sairastettu flunssaa, ensin Emil koko viime viikon ja nyt minä. Tuntuu että voimat on ihan pois, eikä oloa tietysti helpota edelleen jatkuva raskauspahoinvointi.. Tietysti pitää ajatella positiivisesti, että parempi tämä tauti, kun päiväkodissa myöskin jyllännyt norovirus.
Voi kun se kevät tulisi jo ja tämä tautiaika loppuisi!
 

 
Perjantaina kuitenkin ilahdutti tautilaista ja äitiä aurinkoinen Me&I:n paketti. Minullahan oli kutsut heti kevään malliston ilmestyttyä ja tilaukseen lähti ekaks ne pakko saada-jutut, vaikka moni vaate jäi vielä sen verran kaihertamaan että lisätilausta tulee ehkä tehtyä piakkoin. ;)
Keltainen bussi-paita ja ruskea pipo oli ihan ykköset, joihin ihastui myös Emil eniten. Arvoin koon kanssa tilausta tehdessäni, koska mietin menisikö 122/128cm vielä ensi kesän. Onneksi kuitenkin päädyin 134/140cm, joka on selvästi ihan pidettävä koko jo. Pipo on taas kokoa 2.
Emil on nyt kotimittauksella n.128cm pitkä.
 

 
Uudet kapeamman malliset yogapantsit oli erittäin positiivinen yllätys. Kutsuilla mietin että näinköhän nuo kestää jalassa, koska näissä ei ole vyötäröllä sitä säädettävää kuminauhaa. Tilasin kuitenkin nämäkin 134/140cm ja ajattelin jo että ne taatusti tippuu tuolta meidän hoikkeliinilta, kun ovat vielä alkuun vähän reilutkin. Mutta kuten näkyy, pysyy hyvin jalassa ja istuu ihanasti hoikalle lapselle. Meillä on aiemmin ollut niitä perinteisiä yogapantseja Meandilta ja on tykätty niistäkin, mutta nämä on ehdottomasti vielä paremmat malliltaan hoikalle ja etenkin pojalle. ;)
Lahkeet on vielä pitkät, mutta minusta tuota ruttua tähän malliin saa jäädäkin ja nuo pitkät resorit on kätevää pitää alkuun vaikka käännettynä. Mikä parasta käyttöikä on pitkä.
 

 
Toinen ihastukseni oli pöllöpaita, jonka jostain kumman syystä tilasin 122/128cm. Ajattelin varmaan katsoa kumpi koko on parempi. Hyvin nyt vielä menee tuokin koko, mutta koska kesään on vielä aikaa, niin uskon että isompi olisi parempi. Tämän siis vaihdan isompaan.
 

 
Vauvalle tilasin lammasbodyn 62/68cm jemmaan, lammaspöksyt jätin vielä myöhempään hankintaan, jos vaikka jaksaisi (tai uskaltaisi) aleen asti odotella.
Itselle tilasin nyt vain nuo harmaat yogat, paras kotihousu ikinä. ;) Näitäkin jännäsin meneekö ison masun kanssa ja siksi tilasinkin yhtä kokoa isompana kun normaalisti olisin tilannut. Noissa on elastaania, joten näyttäisi venyvän mahan kohdalta hyvin ja uskon että menee koko raskausajan (vaikka olenkin aina raskaana ollessani todella iso mahainen, nytkin vkolla 17 on jo hyvä masu näkyvissä).
 
Mites teidän Miikkari tilaukset, oliko nappiostoksia?



11 kommenttia:

  1. Nyt ei kyllä tarttunut lastenmallistosta mitään. Itselleni sen sijaan löytyi pari vaatetta, pingviinipaita ja musta hame. Lastenmallistossa oli kiva juuri tuo lammasbody, mutta meillä ei ole enää vauvaa. Myös tuo keltainen bussipaita miellytti, mutta meidän 11v ei enää suostu käyttämään...joten tällä kertaa tosiaan sain keskittyä ihan oman vaatekaappini täydentämiseen. Joka kolmen vuoden hoitovapaan aikana onkin päässyt vähän elähtämään. Nyt sai hyvällä syyllä hankkia työvaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihteeksi varmasti mukavaa noin päin. ;) Meilläkään isot pojat ei enää hyväksyneet mitään mallistosta, vaikka minusta vielä 9v:lle ois sopinut noista jotain.

      Poista
  2. Ihana me&i paketti teillä ja kivoja, havainnollisia sovituskuvia :) Lammasbody on kyllä herkkupala!

    Mulla jäi vähän kaivelemaan nuo napilliset joogahousut, että olisko kuitenkin pitänyt hankkia, vaikka housuja tuntuu tällä hetkellä olevankin reilusti (paitoja muka ei?). Itselleni harkitsin myös joogahousuja, mutten olevinaan raaskinut. Yhdet velouriset on ennestään ja ne on aivan ihanat kotihousut :)

    Meille tulee isoveikalle ruskea bussipaita ja keltainen collegetakki. Minähän pyörsin vielä kutsuilla mielipiteeni tuon keltaisen bussipaidan suhteen ja paita vaihtui ruskeaksi. Pikkuveikka saa tuon saman pöllöpaidan kuin teillä ja lisäksi tummansinipohjaisen autopaidan. Molemmille oli ihan pakko ottaa tuo ruskea bussipipo; se on aivan upea!

    Harkitsen myöskin lisätilausta ja alea odotellaan täälläkin aina ;)

    Pikaista paranemista ja parempaa vointia muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Minullakin on ne velouriset yogat ja on olleet ihan lempparit, siksi satsasin nyt noihin toisiin. ;) Ajatuksena sekin että ovat taatusti raskauskilojenkin kanssa mukavat sitten kun vauva on syntynyt.
      Näin kurkinkin blogistasi jo aiemmin, että et tilannutkaan keltaista bussipaitaa. Mutta on se ruskeakin ihana!
      Minulla on ystävällä kutsut ensi kuun alussa, joten varmaan sieltä sitten täytyy tehdä lisätilausta. ;)

      Poista
  3. ei toi poika oo mikään hoikka. aivan normaalin kokoinen hän on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, huvittava kommentti. :D On se hyvä että sinä sen tiedät, ihan kuvien perusteellako päättelit?
      Ihan omalla käyrällään tosiaan menee, eikä neuvolassa olla huolissaan, mutta pituus suhteessa painoon on niin että on pitkä ja hoikka. Lukee ihan neuvolakortissakin. Osaan kyllä lisäksi itse arvioida hoikan ja normaalikokoisen lapsen eron, näin niin kun neljän lapsen äitinä ja lastenhoitoalan ammattilaisena. ;)
      Tässä vielä viimeisimmät mitat 128cm ja 20kg.

      Poista
  4. No on Emil kyllä tosi hoikkis ;) Meillä samanikäinen versio 05/07 ja mitat nyt n. 132cm ja 32kg. Mutta kaveri on kyllä yhtä lihasta ;D Urheillut koko pienen ikänsä.

    Sunnuntaina kutsut, joten katsotaan mitä sieltä sitten tilaukseen päätyy. Useimmiten livenä nuo on olleet paljon kivempia kuin kuvissa.
    Toivotaan, ettei ihan kauhean suurta laskua tule (taas!) tehtyä.

    Ihanaa kevättä ja odotusta!

    Alvarin äiti

    VastaaPoista
  5. Tänään hain pakettini, ja voih. Kyllä ne ihania oli. Samat paidat tuli meille myös pojalle ja minäkin sain jotain. Vielä tekisi mieli sitä ja tätä...

    Ihana tuo pikkuriikkinen body <3

    VastaaPoista
  6. Meillekin eka paketti on kotiutunut maanantaina ja poikien suosikit, sweajacketit, on jo kertaalleen pesty ja huomenna menee taas päälle. Itsellekin tilasin jotain ja kaikki oli hyviä. Nyt vain ihmetellään että kuka tuon laskun maksaa :D

    VastaaPoista
  7. Meillä kun isot pojat eivät kuoseista enää välitä niin lasten puolen ostot jäivät todella vähäisiksi..Mukaan tarttui vain pipo mikä Emilin päässäkin vilahti. Vaikken ruskeasta enää niin kauheasti välitä, on kuitenkin kiva jemmassa olevan ruskean välikausihaalarin kera... Itselleni tilasin harmaan neuletakin ja mustan hameen. Pari juttua jäi vielä mietintään :)

    VastaaPoista
  8. Oma paketti on tulossa varmaan viimeistään perjantaina :) Paketissa on nuo samat yogat ja bussit.. saa nähdä miten istuvat 80cm päällä :D

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)