torstai 3. lokakuuta 2013

Toppa ajatuksia 5v:lle

 
Miten kummassa oon taas näin "myöhässä"? Tai joku toinen voisi sanoa että just ajoissa, mutta näin lastenvaatebloggaajan/jonkin asteen lastenvaatehöperön silmissä oon tosi myöhässä.
Nimittäin poikien toppavaatehankinnat on ihan vaiheessa..
 
Stressin saa kyllä aikaan monesta asiasta, mutta että lasten talvivaatteista? Hah.
Ajattelin nyt koota tänne teillekin ihmeteltäväksi näitä ajatuksia Emilin talvivaatteista, isompien poikien talvivaatekuviot on vielä enemmän vaiheessa, joten niitä en uskalla edes ajatella samaan postaukseen. ;)
 
Määrä onkin sitten toinen asia. Ihan varmasti joka perheessä on se oma tarpeensa ja sen mukaan määritelty ulkovaatemäärä. Määrään vaikuttaa niin moni asia ja jokaisen omat mieltymykset, että niistä on ehkä turha "kiistellä". Toinen sanoo että yhdellä setillä pärjää, toinen taas tarvii viisi. Itse olen todennut että meille sopivasti on kolme settiä per poika per kausi. Kaksi pihalle "rymy" menoon ja yksi siistimpi (joskus on kuitenkin lupa lähteä vähän lapasesta ja hankkia se neljäskin ihan vaan vaihtelun vuoksi ;)).
 
 
 
Jos eka lähtis siitä mitä meillä jo on.
Emil on sitä mieltä että haluaa vielä haalarin tulevaan talveen, mikä on minusta tosi kiva juttu. Viime talvena ostin Jeriikasta alekoodilla mustan Molo Kids haalarin 128cm jemmaan. Käytännöllinen väri heti alkutalven lumettomaan aikaan. Samoiten keltaiset Molo Kidsin rukkaset löytyi viime talvelta jemmasta koossa 6. Racoonin tähtikuviollisen villapipon tilasin Niilo Ilosta. Kavatin saappaat (tilattu alekoodilla Ellokselta) on joka vuotinen vakio, ne on ihan huippuhyvät.
 
Ne mitä tuon haalarin kanssa voisi vielä hankkia on tuo Ticketin pipo ja Molo Kidsin rainbow rukkaset.
 
 

 
Reimalta tilasin siistimpään menoon ja tarpeen mukaan ulkoleikkeihinkin keltaisen parkatakin 128cm. Lindexiltä kävin ostamassa takin kanssa pidettäväksi Fixin mustat toppahousut.
 
Tähän settiin voisi vielä hankkia nuo Minun Reima - blogihaastekollaasissanikin olleet pipon, kaulaliinan ja lapaset. Myös Reiman Tomino-rukkaset on hankintalistalla, ne on lämpöiset koska teddyvuorissa on 50% villaa. Keltaiset kengät ois ihanat kanssa, mutta ei taida ollaa tarpeen, koska jemmassa on mustat Superfitin siistimmät kengät talveen.
 
 

 
Sitten niihin mitä meillä ei vielä ole, mutta on mietinnässä mitä näistä kolmanneksi!
Aiemmin olikin juttua Reiman Zapp haalarista. Tilasin sen jo meille Ellokselta, mutta laitoin takaisin, koska en osannut päättää onko se just se mitä haluan. Tuo kuosi on minusta aivan ihana ja siksi edelleen vahva ehdokas kolmanteen settiin.
Se mitä nyt vaan mietin on se, että onko se kolmas toinen haalari vai mielummin takki+housut? Viime talvena meillä oli kaksi haalaria, joista kumpiakin tuli pidettyä paljon ja siistimässä menossa pidettiin vain takkia+housuja. Nyt kuitenkin mietin, kun tuota ikää on Emilillä jo talvella 6 vuotta, että olisiko käytännöllisempää olla vain yksi haalari ja kaksi takki+housut settiä? Sanokaa vaan mielipiteenne. ;)
 
Vähän olen käynyt kallistumaan nyt tohon Reiman limenvihreään Mero-takkiin ja sen kanssa sitten nuo Zapp-housut. Ois aika kiva setti ja kätevä pitää tuota takkia myös noiden Fixin mustien toppahousujen kanssa.
 

 
Noh, jottei valinnasta tulisi liian helppo on vaihtoehtoja enemmänkin. ;)
Reiman mallisto on ihastuttanut tänä talvena niin paljon, että muut on jääneet minun makuun kakkoseksi. Just nyt viehättää kovasti yhdistää vaaleansinistä keltaiseen. Noam-raitatakki ois kiva keltaisten Vinha-toppahousujen kanssa tai samoihin housuihin menis vaaleansininen Ringo-takkikin ja tämän jälkimmäisen kanssa menis sit samat asusteet kun keltaisen parkatakin kanssa..
 

 
Vielä jos sitä haalaria miettii ja siihen kääntyy, niin ainoat haalari vaihtoehdot toiseksi haalariksi olisi se Reiman Zapp ja Molo Kidsin Rainbow. Mielellään värikäs, koska toinen haalari on musta.
Toisaalta mielummin ei Molo Kids, koska toinen haalari saisi olla toisen merkkinen, ihan jo vertailun vuoksi.
 
Mutta lisänä tähän soppaan on päässeet Villervallan tähtikuosilliset toppavaatteet. Haalareissa ei meille riitä enää koot, mutta takeissa tuo musta tähtitakki ois aika ihana. Huoh.
 
Siis oikeesti voi elämä! Hupinsa kullakin..
Valinnanvaraa on ehkä liikaa (kun taas teineille ei meinaa olla ollenkaan),
auttakaa nyt ihmeessä ennen kun oon ihan sekasin. :D
 
 
 
Loppuun on pakko vielä vinkata, että Reiman nettikaupassa on nyt ne minun kollaasini tuotteet
-15% tämän viikon ajan. ;)



26 kommenttia:

  1. Vau, hieno alennus! Kokoamasi setit ovat kaikki tosi kauniita.Tuo Zapp -haalari kyllä kiinnittää minun huomioni, ja se oli sovituskuvissakin todella kiva. Meidän nyt 6-v tyttö ei enää haalaria halunnut, joten kaksiosaisilla mennään (liian monella, myönnettäköön). Reiman mallisto on kyllä todella kiva tänä vuonna. Sellaisen huomion haluaisin muidenkin kanssa jakaa (jos aiheellinen jollekkin), että pipojen mitoitus on todella muuttunut, ainakin kun tilasin Amek pipon kokoa 56/58 niin se oli todella aikuiselle sopivan reilu pipo. Meidän kokemuksen mukaan koon 56 pipot Reiman mallistosta on jo vähän nafteja 9-v:lle, joten tämä oli oikein mieluinen yllätys, että laadukkaita pipoja saa nyt isompiinkin päihin Reimalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä kuulla, meilläkin nimittäin on yleensä saanut monista Reiman pipomalleista ottaa sen isoimman koon, vaikka päänympärys olisikin 52cm. Jotkut mallit taas vastasi ennen paremmin kokoaan, kun toiset. Tosiaan siis kiva että nyt saa 56/58 kokoakin. :)

      Poista
  2. Meillä on samanikäinen poika kuin Emil. Hän haluaa ensi talveksi vielä kaksi haalaria. Toinen on Molo Kids, toinen hyvällä alella löydetty Ticket. Niinpä takki+housut voisi hyvällä syyllä olla Reimaa. Poika ilmoitti viime talvena kesken talven, että rukkaset ei enää käy. Pitää olla toppasormikkaat, kuten vanhemmilla lapsilla. Jäi kahdet kalliit Molo Kidsin rukkaset melkein uutta vastaaviksi. Ensi talveksi ostetaan värisuora erikokoisia Reimatec+ talvisormikkaita. Mihinkään muuhun en enää lähde rahojani tuhlaamaan, kun muut eivät ole tähänkään asti kestäneet. Aika vähillä merkeillä meidän talvivaatetus, en halua kokeilla uusia merkkejä, kun olen yhdet hyvät löytänyt. Ehkä pipoissa saatan jotain uutta kokeilla. Kenkinä on meillä Kavat ylivoimainen, mutta viime talvena ihastuin myös Bisgaardin nahkaisiin talvikenkiin :). Niissä on isojakin kokoja. Isommille lapsille talvivaatteet löytyvät urheilukaupoista. Mm. Quicksilver, Halti, Catmandoo jne. ovat toimivia merkkejä, ja hintansa vuoksi ostan niitä vain kevättalven viimeisistä alennuksista vaikka kahdeksi vuodeksi jemmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa oikein hyvältä nuo teidän talvivaatekuviot ja hyvin tuttua osittain meillekin. ;) Nimittäin Emil sanoi että haluaa kanssa mielummin toppasormikkaat, kun rukkaset, mutta lupasi pitää myös rukkasia. Niinpä ostan hälle nyt molempia parit. Ja tosiaan nuo Reimatec+ on parhaat mitä minäkään tiedän, meillä on isoille aina ne talveksi.
      Kavatit on kenkinä huiput, noita Bisgaardeja meillä ei ole talveen ollut, mut uskon että ovat hyviä, koska välikausimallitkin on.
      Urheilukauppojen talvivaatteet on eniten meilläkin isojen mieleen, hinta tosiaan vaan "haittaa" hankintoja. Toisaalta isoille riittäisi vaikka kaksi settiä per poika ja usein meillä kierrätetään hyvänä säilyneet, joten niihin voi vähän panostaakin. ;)

      Poista
  3. Aamulla kun vein pojan hoitoon,naulakossa roikkui toppahaalari rivistö.Kyselin siinä sitten että onko poikaa palellu, ei kuulemma ole,menis vieä vaikka t paita vk takin alla;)Viime talvenkin villahaalarille ei ollut montaa käyttökertaa.Sain eilen hankittua vihdoin talvikengät.sokoksella oli superfit goret 30% alennuksella.Poika 2v 8kk ei tosin suostunut vk haalaria pukemaan päälleen,mutta toppahaalarin pidosta ei kyllä edes neuvotella;)ehkäpä innostuu kun muillakin on haalarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aika ajoissa jo toppahaalarit siellä sit käytössä. :O Toisaalta onhan tässä jo viilee ollut, mutta minusta vielä +4 - +7 ei ole toppahaalarikeli. Tietysti muualla Suomessa saattaa olla jo kylmempi, kun täällä meillä itäisessä osassa maata. ;)
      Meillä siirrytään toppaan kun mittari alkaa olla n.+2 viiva nolla, siihen saakka puetaan välikautta ja alle tarpeen mukaan fleeceä.
      Kivalla alella oot goret löytänyt, harmi kun täälläpäin ei ole Sokosta. ;)

      Poista
  4. Aattelin että jos eskarilainen pärjäisi haalarilla, toppatakilla&housuilla. Sitten kuitenkin on mekkotakki ja villahousut.. jossei kaksi riitä niin ennen joulua alesta kolmas ;) haalari on eskaritätien toive myös tänävuonna, eskari on Päijänteen tuulisen selän rannalla ja eipä tuule helmasta selkään! Eskarilainen kyllä aikansa mökötti kun en ollut ostanut vkhaalaria nyt syksylle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta aleen asti voisi odotella lisäsetin kanssa, jos vaan malttaa. ;) Tyypillisesti panikoin, jos sitten ei saakkaan enää sitä mitä toivoo..
      Minusta on ihanaa että meilläkin eskarilainen toivoo haalaria talveen, siksi toisaalta pitäs nauttia ja ostaa kaksi. ;) Uskon että haalari on kätevämpi juurikin hoitotätien ja lapsen itsensä mielestä.

      Poista
  5. Ihania settejä! Itse hommaisin yhden haalarin ja kaksi takki+housu-settiä. Meillä vaihtuu ainakin kevättalvella jo housut välikausimalleihin toppatakkien kanssa niin ei tule liian kuuma. Sillon takeille olisi enemmän käyttöäkin.
    Meillä tulee 5-v ja 7-v pojille yhdet haalarit ja parit takki+housu-setit. :) Ekaluokkalainenkin halusi vielä haalarin.

    Onko tuo Reiman parkatakki millainen mitoitukseltaan?
    Jouduin vaihtamaan meidän Reiman Luno-haalarin koosta 128cm kokoon 134cm vaikka pojalla pituutta n.122cm ja rakenteelta tosi hoikka. Tässä siis varsinkin niska-haara mitta tosi nafti. Mietin että menisikö tuosta parkatakista 128cm kun on malliltaan hieman pidempi. Sen tahtoisin meille harmaana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuo että sitten kevättalvella vaihdetaan housut tai vaikka takki ohuempaan, meilläkin tehdään monesti niin, mutta enpä muistanut koko asiaa nyt. ;)
      Ai että ois kiva jos Emilkin vielä ekaluokalla haluis haalarin, jospa edes kotiulkoiluun. ;)

      En osaa sanoa millanen tuon parkatakin mitoitus on, se nimittäin on just nyt postissa odottamassa hakijaa. ;)
      Lupaan laittaa tänne kuvia, kun sovitellaan. Toivottoman oivallista - blogissa oli vähänaikaa sitten sovituskuvia, kurkkaappa sieltä;
      http://toivottomanoivallista.blogspot.fi/2013/09/reiman-uutuustakkeja-sovittelemassa.html

      Poista
    2. Kiitos! Tuon perusteella meille olisi koko 128cm hyvä. Jään vielä odottelemaan teidän sovituskuvia. :)

      Poista
    3. Napsittu jo, laitan kohta. ;)

      Poista
  6. Kiva, kun joku muukin tykkää Reimasta kuin minä! :)

    Oletpas koonnut taas ihania yhdistelmiä. Ai ai tuota keltaista parka-takkia...nyt sitä olisi sitten saanut alennuksella, kun meillä on takit hommattu! Sama koskee noita raitapaitoja ja -housuja...Olen hätäinen ja siitä saa joskus kärsiä ;)

    Onko sulla aiempaa kokemusta noista Lindexin toppahousuista? Meiltä puuttuu pikkuveikan toppahousut keltaisen Obos-takin kaveriksi.

    Minä valitsisin Zapp:ista housut ja takki-vaihtoehdon. Keltaisten Vinha-housujen kaveriksi ottaisin raidallisen Noam-takin. Minä valitsisin varmaan yhden haalarin ja kaksi takki+housut settiä.

    Nuo Reima-kiddorukkaset (Tomino) on ihanan lämpimiä. Meillä oli molemmilla pojilla viime talvena ja tykättiin kovasti.

    Meillä on pojille talveksi kaksi haalaria ja yksi takki+housut-setti. Seuraavana talvena isoveikalla varmaan jo päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, huomattu meidän yhteinen mieltymys! ;D
      Hätäisyys on tuttua minullekin, ei malttais millään odotella, vaikka ainahan noita aleja jossain vaiheessa tulee.
      Meilläkin oli nuo Tominot viime talvena ja tykkäsin, ne tais sillon olla Kast nimiset? Jotenkin tuntuu että käännyn kanssa tohon yhteen haalariin ja kahteen takki+housut settiin. Voihan sen toisen haalarinkin ostaa vaikka sitten alesta jos tuntuu että tarvii. ;)

      Meillä on ollut monet noita Lindexin Fix toppahousuja ja on olleet tosi hyvät. Ehdottomasti hinta-laatu kohdillaan!
      Ovat kuitenkin vedenpitävätkin ja kangasvahvikkeet polvissa sekä pepussa. Plussaa myös mallista, joka sopii hyvin hoikille lapsille. :)

      Poista
  7. Minä valitsisin Ringo takin ja vinha housut. Perusteena sanoisin (ihan siis mielipide juttuna vaan) että taitaa olla viimeiset hetket ostaa tuota kaunista vaaleansinistä väriä ulkovaatteeseen. Minun isommat poikani eivät ainakaan enää hyväksyisi "vauvavaaleansinistä", lime menisi heillä vielä. Toki nuo tähdetkin alkaa olla jo siinä ja siinä hyväksyykö kovin "vanhat". Tuo Reiman Zapp taas menisi minusta vielä noin 10 vuotiallaakin, eli jos sitä sitten alesta ensi vuoteen vaikka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä 9v. vielä hyväksyisi vaaleansinisen, mutta ei oikein tähtiä. ;) Mutta tuo on hyvä näkökulma, että ostaa nyt sellaista joka vielä tälle talvelle kelpaa, mutta ei todennäköisesti enää vuoden päästä. Tuo Zapp tosiaan on sellainen, että varmasti ala-aste ikäinenkin pitäisi. Hyvä vinkki! :)

      Poista
  8. Kivoja yhdistelmiä :-) Jos sinulla on musta haalari ja keltainen parkatakki jo, ottaisin Zapp-pöksyt ja vihreän takin, olisi eniten vaihtelua :-D Minun silmään tuo Ringo-takki on hiukan tyttömäinen, jos et pahastu. Tosin mikä minä olen sanomaan, kun ostan tyttöni sinisävyiset vaatteet Ticketin "poikien" puolelta ... Kirpeitä syyssäitä toivottaen Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelua kaipaa ehdottomasti Suomen pitkään talveen, se tuli viime talvena huomattua! ;)
      Totta että Zapp-housut ja lime takki toisi sitä eniten noitten muiden kanssa. Enkä pahastu, tottakai saa mielipiteensä ilmaista! :)
      Tuota vaaleansinistä Ringo-takkia oli tytöillekin muistaakseni oma vähän slimmattu malli, jos oikein muistan. Vähän siis eri nimellä mutta aikalailla sama takki. ;)
      Tytöille on muuten helpompi ostaa poikien puolelta ylipäätään, kun taas pojille tyttöjen puolelta. Kannattaahan se hyödyntää, jos tykkää enemmän niistä "poikien" malleista! :)

      Poista
  9. Toi Reiman lime Mero takki on livenä tosi kirkas ja raikas väri, tykkäsin! Meillä kaksi settiä per lapsi on ihan sopiva määrä - jos on enemmän ollut, niin jäänyt käyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kiva kuulla, kirkas ja raikas lime onkin ihana sävy. :)
      Meillä oli Emilillä viime talvena neljä settiä ja siinä yksi oli liikaa, kolmea pidettiin kyllä ahkerasti. Isommille taas riittäisi tuo kaksi meilläkin.

      Poista
  10. Ihanat yhdistelmät olet kerännyt :) Ottaisin kaikki jos olisi käyttäjiä ja tarvitsisi! Kolmanneksi vaihtoehdoksi itse valitsisin noista nuo limen vihreät, joko haalarin tai takki/housu yhdistelmän. Meillä on eskarilaisella 2 haalaria ja yksi takki/housu-setti. Olisi kiva nähdä sinun valinnat jossain vaiheessa "in action" :)
    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan kuvata setit sitten myös "in action". ;)
      Sepä se pulma, haalari vai takki+housut. Kohta on tietysti ne neljä settiä kun en osaa päättää. ;D

      Poista
  11. Mietin vaan itse, että onko tuossa Merossa ja Ringossa tuo vetoketju lapsen hankala pukea... Meillä ainakin pojilla on välillä muutenkin hankaluuksia vetoketjujen kanssa, muuten kyllä ovat kauniita takkeja molemmat! Ja nuo keltaiset ja Zapp-housut on kyllä kivat, meillä vaan ei tahdo Reiman housut kestää käytössä :( Jään jännityksellä odottelemaan, mitä otatte. Itsellä on kyllä lasten talvipukeutuminen myös ihan vaiheessa. Onneksi alkuun pärjää noilla kaapista löytyvillä vanhoilla talvivarusteilla, ettei uusia kovinkaan montaa tänä vuonna hankita (ehkä?). Kitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että on se hiukan hankalampi kun suora vetoketju. Aika näppärästi Emil silti muutaman ekan kerran jälkeen oppi vetämään Molo kidsin vinon vetoketjun kiinni, joten ehkä nämäkin oppii. Pitääpä liikkeessä kokeilla onko nuo miten hankalanoloiset..
      Meilläkin onneksi alkuun päästään, kun kaikille (paitsi vanhimmalle) on yhdet setit. :)

      Poista
  12. Ompas valinnan vaikeutta, kaikki niin upeita kokonaisuuksia. Meillä kanssa eskarilaisella Reiman toppahaalari ja kaksi kaksiosaista settiä. Toinen niistä siistimpään menoon. Tuo Parka on kyllä niin upea ja mun tekis tollaset molemmille pojille mieli ostaa, mutta toisaalta kun takkeja on riittävästi. Voi kun Reima ottais sen mallistoonsa ensi vuonnakin. Reiman pipot ovat ihan parhaita mutta harmittaa juuri tuo koko asia. Ei koskaan oikein tiedä mikä koko millonkin passaa. Olisin kysellyt noista Molon talvirukkasista, että onko lämpimät? Itsellä vain kokemusta Molon vk-hanskoista. Tsemppiä valintaan ja tosiaan live kuvia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo vain! ;) Tuo parka on ihan mieletön, tänään sen juuri postista hain ja on kyllä upeampi livenä kuin kuvissa. Jemmaa alesta, jos niitä vaan sinne saakka jää. :)
      Minusta Molo kidsin rukkaset ei ole kovan pakkasen rukkaset. Meillä niitä on pidetty pikkupakkasilla, koska ovat minusta hiukan ohuehkot verrattuna esim. Reiman rukkasiin.

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)