keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Teinin kesävaatteet

 
Välillä tulee juttutoiveita siitä miten meidän isot pojat pukeutuu. Nyt kun meidän 13v. teini, joka todellakin on nyt puolen vuoden sisään kasvanut kunnon teiniksi, sai hurjan kasvusprutin ja kaikki vaatteet jäi ykskaks niksnaks pieneksi. Niin ajattelin koota teille vähän kollaasia siitä miten tämä 170cm vaatteita käyttävä, mutta kuitenkin vielä lapsi pukeutuu kesään. Viimeisiä siis viedään ennen miesten osastolle siirtymistä, hui!
 
Olen joskus jo aiemmin maininnut, että meillä pojille "kelpaa" kaikki ihan perus ruotsalaisketjujen vaatteet. Tämä on minusta hieno juttu, ettei heitä mitenkään määritä se että pitäisi olla kalliit merkkivaatteet ja ne mitkä just nyt on niin in joillain teineillä. Joku nimittäin on minua joskus siitä kritisoinut, että meillä lapset tulee olemaan vaativia vaatteiden suhteen ja oppiivat siihen että pitää olla niitä hienoja merkkejä koska olen itse tälläinen höperö "lastenvaateharrastaja". No näin ei todellakaan ole käynyt ja vaikka välillä olisinkin valmis ostamaan jotain tosi kivaa, niin saattaa kuulua "äiti, en mie tartte!". ;)
 
Pojat ei siis ole vaativia, vaikka oma maku selvästi löytyykin ja itse en voi enää 12v:lle ja tälle 13v:lle enää ostaa oikein mitään ilman että ovat itse valitsemassa. Urheilumerkit on 13v:n mieleen, mutta ne ei ole mikään välttämättömyys, vaan ihan yhtälailla tuo poika valitsee peruskauppojen valikoimasta vaatteensa.
 
 
 
Vaatemausta vielä sen verran, että meidän 13v. ei tykkää tummansinisestä eikä pääkalloista. Keltainen oli myös vielä hetki sitten inhokkilistalla, mutta nyt tekee pienissä määrissä tuloaan (jes! ;D). Housuissa Chino-malli ei iske ollenkaan, eikä kirkkaat värit (uskokaa että olen yrittänyt myydä, mutta ei. Minusta värikkäät housut ois niin mageet!). Teini tykkää tummista housuista ja värikkäistä paidoista, myös valkoinen uppoo. Mallina vaatteissa on lemppari sporttinen look.
 
Kaikki näissä kollaaseissa olevat vaatteet löytyy meidän 13v:n kaapista.
 
 

 
Hupparit tai enemmänkin collegetakit on lemppareita, niitä pitää kesät talvet. Lippiksissä tykkää Adidaksen ja Puman merkeistä, mutta löytyy myös ihan H&M:n mallistosta. Tosin nyt on alkanut lippikset tökkimään, mielummin kulkee ilman. Valkoiset shortsit ja kaulukselliset trikoo/pikeepaidat on vakiovarusteita kesään, pitää ihan arkenakin noita kaulusteeppareita. Printit on sellaisia, joissa ei saa olla liian selvää tekstiä tai tyhmiä kuvia (en ole vielä päässyt jyvälle millaiset kuvat on tyhmiä) ja raidoista ei tämä poika juurikaan pidä.
 
Kengissä ollaan aika merkki uskollisia, ne Adidakset, Niket, Crocsit ja Vikingit löytyy kaapista usein. Ihan vaan siksi että ne on jalkaan hyväksi todettuja.
 
 
 
Nyt kun lumet suli ja kesä tuli, niin yksi minun inhokkijuttu pääsi taas valloilleen. Nimittäin ne ihan(nan) kamalat verkkarit! Siis en oikein ymmärrä miten niillä voi kulkea ihmisten ilmoilla, mutta niin ne vaan menee ja mieluiten mahdollisimman usein. Huoh. Toisaalta ymmärrän, että ne on ainoat oikeat urheilukentälle tai tuohon meidän ihan lähellä sijaitsevaan Parkour-puistoon, joissa viettäävät paljon kavereiden kanssa aikaa. Toisaalta ne on vaan minusta sikarumat!, sanokaa nyt joku että ootte samaa mieltä? ;)
Verkkareita meillä kuluu paljon ja niissä ostan halvimpia versioita syystä että oli merkki mikä tahansa ne on puhki polvesta parin kuukauden käytön jälkeen.
 
Meidän teini on mallia hoikka ja pitkä, joten sopivissa housu/shortsimalleissa onkin saanut hakea hyviä. Oikeastaan sellaisia täydellisiä ei ole vielä edes löytynyt. H&M:n shortsit on tämän kesän mallistossa ollut minusta aika leveitä vyötäröltä, collegeshortsit varsinkin ja niitä ei ole edes voinut harkita. Miten kummassa ne luulee että jos lapsi kasvaa pituutta, niin vyötärö kasvaa 170cm vaatteissa jo aikuisen vyötäröksi?! Ollaan kyllä soviteltu shortseissa 158-164cm tuosta vyötärö ongelmasta johtuen, mutta ne sitten tuppaa olemaan pitkäjalkaiselle liian lyhyitä malliltaan.. Onneksi pari ihan ok mallia on löytynyt H&M:ltäkin, mutta postiivisin ylläri on ollut Lindex. Lindexillä on selvästi kapeampi mitoitus ja ollaankin ostettu shortsit suurimmaksi osaksi sieltä.
 
 
 
Loppuun vielä ihan vinkki Lindexille. Siellä alkoi maanantaina Summer Fiesta-kesäkampanja, josta löytyy kivoja värikkäitä kesävaatteita 170cm saakka ja kaikki kampanja tuotteet ovat ota 3 maksa 2 (pienillekin siis kaikkea kivaa, isojen lisäksi). Etenkin nuo shortsit on ihanan ohuet ja edulliset, kolmet saa parilla kympillä. Meille saattoi lähteä pari satsia. ;)
 
 

 

21 kommenttia:

  1. Tätä postausta oon odottanut. Kiitos! Mä oon tällä hetkellä aivan pulassa meidän 12v:n (syksyllä 13v.) kanssa, kun niin iso kasa vaatteista on jäänyt pieniksi (ja kengistä, mutta ne on nyt aika hyvin saatu hankittua). Osaatko sanoa, mistä löytäisin slim-mallisia t-paitoja koossa 158cm? Eli just se koko, kun lastenvaatekoot eivät enää mahdu. Ihan perusyksvärisetkin kelpais. Valkoiset olis kivoja kesäksi. Poika itse tykkää vihreästä. Musta ja harmaa eivät ole suosikkien listalla, joten sekin hieman hankaloittaa asiaa, koska niitä värejä niin helposti "tungetaan" poikien maailmaa. Ruskean ja tummansininen kelpuuttavat, samoin beigen ja toki niitä värikkäämpiäkin värejä. Lindex-vinkki kuulosti hyvältä. Oliko kerrottu, mihin asti tarjous on voimassa? Oon tainnut ennenkin kertoa, että mun on vaikea ostaa H&M:lta, koska reagoin itse niiden vaatteiden hajuun. Nyt tosin päätin taas kokeilla ja tilasin shortsit koko poikaköörille. Katotaan miten käy, kun saapuvat. Stockmannin Cube(?)-merkiltä vois myös löytyä jotakin, mutta verkkokaupassa ei ole kovin kummonen valikoima eikä tässä paikan päällekään tähän hätään pääse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta, harmaa, tummansininen, turkoosi. Niitä taitaa enimmäkseen isojen poikien vaatteet olla ja voin sanoo että tympii noin perinteinen ja tylsä värimaailma. Välillä saa kyllä etsimällä etsiä värikkäitä ja silti isoille sopivia vaatteita poikien osastolta. Onneksi aina kesään niitä tulee enemmän, syksyllä ei taas meinaa löytyä. Slim-mallisiin t-paitoihin en ole törmännyt noissa isoissa koissa. :/
      Tuosta Lindex tarjouksesta en löytänyt voimassaoloaikaa, hassua..
      Muistan että mainitsit tuosta H&M:n "hajuhaitasta", toivottavasti nyt tilauksesi olisi onnistunut ja ei olisi hajuja. Itse en muuten huomaa niissä mitään erikoista hajua, mutta en muutenkaan ole kovin hajuherkkä, johtunee siitä.
      Meillä on muuten pari Cuben vaatetta, kivoja nekin ja olisi tosiaan kiva jos valikoima olisi laajempi. ;)

      Poista
  2. Kiva kun laitoit isonkin pojan vaatteista! Meillä 14v 170cm pituinen kaveri myös - yläasteelle mennessä jäi nuo verkkareitten käyttämiset ja farkut pitää olla. Ne samat farkut siis, nyt jo paikattuna. Yläosana pikeepaita, värillä ei niin väliä, eikä onneksi merkillä. Vuoden aikana kasvanut 12cm ja kaikki paidat on jääneet selästä lyhyiksi, mutta ne samat farkut menee aina vaan...Kengiksi halusi nyt converset ja kaipa sen verran teinille pitää jo merkkitietoisuutta sallia, - LeenaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis tottakai jotain merkkivaatetta pitää sallia ja olla. ;) Minusta siihen saakka menee hyvin kun joka vaate ei tartte olla kallis merkkivaate, mutta siihen nyt ei tartte tietty vanhempana lähteä mukaan.

      Meillä muuten kanssa tuo teini kasvoi reilut 10cm viimeseen vuoteen ja kenkäkoko kasvoi myös n.3 numeroa. Aikamoisia kasvuspurtteja siis taitaavat tuossa iässä ottaa. :)
      Ai minä haaveilen tuosta verkkari innostuksen pois jäännistä, tosin onneksi farkut on yhtä rakkaat ja pitää molempia vuorotellen sulassa sovussa.

      Poista
  3. Kiva postaus! :) Meillä on vielä aikaa tuohon teini-ikään, mutta kiva kurkistaa sitäkin maailmaa.

    Eiköhän ne lapset ole kiinnostuneita vaatteista tai sitten ei, riippumatta siitä, mitä äiti harrastaa. Toki merkkitietoisuutta voi opettaa, mutta eiköhän ne opi sen muualtakin, jos ovat oppiakseen.

    Meidän nelivuotias isoveikka oli ainakin ihan pienestä saakka tosi kiinnostunut vaatteista, tykkäsi sovitella ja halusi itse valita, mitä aamuisin päällensä pukee. Ja on tällainen edelleen. On aina ihan innoissaan, kun saa uusia vaatteita. Sovittelee peilin edessä ja puhuu ääneen, mikä sopisi minkäkin kanssa jne. Minusta tämä on oikein ihana ominaisuus miespuolisessa henkilössä ja toivon sen säilyvän jatkossakin :)

    Itsekin olen kuulemma heti puhumaan opittuani kommentoinut äidille, ettei noita sukkiksia voi laittaa, kun ne ei sovi yhteen mekon kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se noiden merkkien ja vaateinnostuksen kanssa menee, mutta siitäkin silti jotkut jaksoi blogissa minulle kritisoida. ;D

      Heh, ihana vaatetykkääjä teillä siellä. Siis tuo on niin mahtavaa että pojalla on tuollainen ominaisuus ja tosiaan ei ole pahitteeksi vaikka säilyy aikuisikään saakka. :)
      Minä olin muuten kanssa tosi tarkka pienenä vaatteista, joten kai se sieltä juurtaa tämä vaaterakkaus.

      Poista
  4. Verkkarit ON ihan sikarumat =D *puistatus*
    Meillä 10v:n suosikkivaate arkeen ja juhlaan on potkupuku, eli numeroa liian iso ja persuksista roikkuva jumppis. Että ei hyvin mene täälläkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne!! =D Heh, yritä siinä sitten ihastella kivoja lastenvaatteita tai olla ylipäätään innoissaan ostamassa uusia, kun saa vaan ostaa niitä verkkareita tai jumppiksia. ;D

      Poista
  5. Kiva kooste! Ihan tuo Lindexin vihreä t-paita, turkoosikin on kiva. Meillä on 11 v.:llä samat Crocsin kangaspäällysteiset lipokkaat nyt jatkuvasti jalassa.

    Verkkarit on todella jotain, mihin toivoin, ettei meidän pojat ala. Kuopus 6 v. on kuitenkin kovasti kokonaisen verkkapuvun kannalla ja olen joutunut sellaisia hankkimaan, pitkin hampain. Ja Vera, otan osaa! Nuo hirvittävät potkupuvut olemme onnistuneet jotenkin välttämään ;) (tähän asti..).

    Tosi hauskaa, että teillä on parkourpuisto lähistöllä, olisipa meilläkin. Esikoinen ja kuopus ovat alan suuria kannattajia, esikoinen menossa parkour-leirillekin kesällä.
    - Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meillekkään ei nuo jumppikset ole uponneet, vaikka minusta ne olisi ihan hauskoja vielä ainakin alle 10v:llä. ;)

      Tuo parkourpuisto on on tosi kiva, siinä viihtyy 5v. siinä missä 13v., matkaa meiltä on siihen n.150m. :D On muuten ihan Biisoni mafian poikien pystyyn laittama, kylän poikia kun ovat. ;)

      Poista
  6. Meillä sama, eli kuljetaan vain collareissa,kun ne on niiiin ihanat ja äiti huokailee :)
    Meillä todettu parhaimmaksi ja äidinkin silmää miellyttäväksi Puman collarit jossa toisessa reidessä lukee sivuttain PUMA.
    Tuntuu, että -aina- samat housut jalassa, kun viimeisen 3 vuoden aikan näitä meillä ollut ainakin 10 ja kylla -samaa mallia :D
    Lapsi on todella hoikka ja ainuat mitkä hällä pysyy jalassa ongelmitta. Pituutta: 158cm ja painoa huimat 32kg ;)
    Ihanan raikkaita nuo teidän setit,kateellisena katson,kun meillä shortseissakin uppoaa vain puman polvipituiset shortsit :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Collegehousut on vakio meilläkin, mutta ulos en oo niillä päästäny. Ilkee äiti. ;D Siks varmaan ne verkkarit on ulkona collareiden tilalla lempparit. Puman collareita on meilläkin tällä 13v:llä parit ja on niin hyvät, että pitää syksyksi ostaa taas. Teillä on siis kanssa hoikkis poika, meilläkin kaikki neljä on samaa mallia. ;)

      Poista
  7. Hyvä postaus Mia!!

    Meidän kolmesta pojasta vanhin lähtee yläasteelle. Syksyllä 13 v. on tosin "vasta" 157 cm, mutta pitkäselkäisenä käyttää jo 170 cm yläosia. Alaosista menee 158 cm. Meillä myös vaatekaappi koki melkein täystyhjennyksen keväällä. Yritän vinkata kuvakollaaseistasi (tosi hienot!!!) esimerkkejä, joilla voisi täydentää kaappia. Poika ei niin millään lähtisi kaupoille etsimään, vaan tykkää sovitella kotona mahd. paljon. Mustat collegehousut on melkein vakio, mut onneksi myös farkut kelpaa välillä. Hupulliset collegetakit on must, sekä valkoinen printti t-paita. Tällä haavaa... katotaan mitä yläaste tuo tullessaan ;-)

    jatka samaan malliin!!!
    Katjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy muistaa laittaa enemmän isompien vaatejuttua, ne vaan jotenkin aina jää, kun ei ole niin kivoja kun pienempien vaatteet. ;)
      Meillä on muuten kanssa sama tuo, että mieluiten tilataan kotiin netin kautta vaatteita ja sovitellaan. Kaupoille saan isot pojat mukaan ehkä kahdesti puoleen vuoteen.
      Yläaste toi hiukan uutta meillä, mutta onneksi ei paljoa vielä, tosin luulen että se vaatemaku muokkautuu juurikin eniten nyt yläasteen aikana.

      Poista
  8. Kävin myös ostoksilla eilen noissa kolmen ruotsalaisketjun putiikeissa ja oli värit hieman pettymys taas pojille... Lähti sitten kotiin vaaleanvihreää, vaaleanvihreää ja vaaleanvihreää! Missä keltainen tai lila? Sinisen eri sävyt on niin nähty ja valkoista ei voi ottaa, kun se no-niin.. ei ole puolen tunnin käytön jälkeen enää valkoinen, mutta noi valkoiset shortsit ois kyllä niiiin ihanat, mutta ehkä parin vuoden päästä?!

    Tuo on kyllä totta, että hoikille pojille on tuo shortsien mitoitus ihan liian leveä useimmissa malleissa! Ja verkkarit on täälläkin ihan liian nähty, mutta onhan ne toisaalta käytännölliset tuolla nurmikolla ja pihapeleissä. Onneksi meidän pojat tykkää kovasti farkuistakin, mutta useimmiten mennään verkkareilla, ja joo ihan kaikkein edullisimmilla täälläkin!

    Kiva postaus taas kerran, kiitos! -Kitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Värejä kaipailisin vielä enemmän minäkin. Kesäksi saa onneksi vielä jotain, mutta syksyn tullen meneekin varsin vaikeaksi löytää jotain muuta kun niitä perusvärisiä juttuja isoille pojille. :/

      Verkkarit on tosiaan ainakin käytännölliset, jos ei muuta. ;D

      Poista
  9. Kiitos postaukseksesta! Näitä on tosiaan harvassa ja tuo taas hieman uutta näkökulmaa, kun eihän pojat ainakaan meillä paljoa kerro millaisia vaatteita kannattaisi ostaa :/
    Mutta eräs loistava löytö oli, kun surffailin Ticketin verkkokaupassa. Sieltähän saa ulkohousuja ja -takkeja kokoon 176cm (!) asti! Pistin tilaukseen tummansiniset housut ja on kelvannut ulkona ja partiossa, ja taisipa olla kerran koulussakin sadesäällä. Kokokin on reilu, joten kasvuvaraa on. Jalkalenksut eivät montaa päivää pysyneet, ennen kuin ne irrotettiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen kuullut että Ticketiä saa isoillekin hyvin suoraan heidän nettikaupasta, hienoa! :)

      Poista
  10. Kivoilta näyttää sun vanhimman vaatteet. Juuri niin teidän näköisiltä näyttävät (tarkoitan siis mitä pienemmät käyttävät), värikkäitä, rentoja. Tajusin siis juuri, että esim. H&M suurimmat poikien koot eivät siis mahdu edes koko yläaste ikää..miten mä olen jotenkin ajatellut että ne menee koko yläaste iän ja myöhemminkin...

    Tässä yks päivä juuri mietin että ensi kesänä varmaan joudun jo pienemmälle pojalle (ensi kesänä 6v) ostaan vaatteet isojen puolelta. Nyt kun käyttää 128 niin vuoden päästä varmaan 134/140...APUVA!

    Mutta eikös sullakin käy niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjalta se tuntuu että vuoden päästä varmaan saa jo ostaa tuolle nykyiselle 13v:lle miesten osastolta vaatteet. :D Tosiaan ei ne H&M:n mene koko yläaste ikää.

      Ja noin pääsee käymään pienimmän kanssa meilläkin, todella tylsä juttu! ;/
      Nyt jo huomaa eron vaatteissa, kun jäi Lindexin 122cm pieniksi ja Kappahlin sekä H&M:n 122/128cm menee enää nippanappa. Ei viitsi edes paljoa tuota kaksoiskokoa ostaa. Vaikeus löytää kivoja isompia onkin harmillista, siinä siis työsarkaa ensi talvelle.

      Poista
    2. Toivotaan että syksy/talvimallisto on onnistunut ainakin Småfolkilta, Villervallalta ja Meandi:lta. Tilasin muuten pojalle syksyäkin ajatellen ihan kotimaiselta ompelijalta paidan ja housut. Oli kivoja kuoseja ja värejä mistä valita. Toivottavasti työnlaatu hyvää niin voi vaikka tilata lisää. Paljon kivoja kuoseja jäi.

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)