torstai 30. toukokuuta 2013

Huttusia & pölliäisiä

 
 
Huh huh, mihin tämä toukokuu onkaan kadonnut? Tuntuu että päivät juoksee tekemättä mitään, vaikka toisaalta on kai sitä jotain aina yrittänyt, sillä tuloksella että selkä kipeytyy. Sitten taas turhautuu kun tietää että tekemistä olisi, mutta mitään ei voi tehdä, jos ei halua tuskaisia vihlaisuja ja sitä että jalat meinaa lähteä alta. Onneksi on ahkera mies ja auttavat lapset. ;) Kyllä minä paranen joskus, toivoa pitää aina..
 
Mutta se mihin tuolla otsikolla viittasin, on meidän viis vee.
Emil on kova puhumaan, senhän olenkin jo aiemmin maininnut, siis todella kova ja välillä se puhe tulee aika kovaan ääneen. Katsokaas ei ole helppoa olla ison perheen nuorin kaiken hälinän keskellä. No kuulematta tuo ei jää, vaikka pienin onkin. Jos kuitenkin joskus niin meinaa käydä, niin kovaan ääneen kuuluu "Hiljaa!! Nyt on miun vuolo!" :D
 
Puheesta puuttuu kuitenkin edelleen se R ja joissain sanoissa menee U ja Y sekaisin. Sinänsä tuo R-kirjaimen puuttuminen ei ole uutta, koska sen olen kaikille meidän pojille joutunut opettamaan tuossa viis veen hujakoilla. Kellään se ei ole tullut luonnostaan itse oppien ja samaa U ja Y ongelmaa oli myöskin isoveljillä, joten siitä en osaa olla huolissani. Sujuvasti ja selvästi nuo kaikki kuitenkin nyt puhuu. Mutta tuo Emilin R, vähän huolettaa. Se että oppiiko se sen joskus vai jääkö se kokonaan puuttumaan..
 
Viime syksynä kaivoin samat ärrä harjoitteet esille, joilla jankattiin päivittäin isoveljienkin kanssa ja niitä tehtiin 2kk ilman tulosta (kaikki isoveljet oppi noilla n.4-6vkossa). Neuvolasta tuosta sitten kyselin, kun tulosta ei tullut ja saatiin aika puheterapeutille. Nyt kevään aikana on käyty siellä kolmesti ja jatkettu samalla kotona harjoitteita ampparin surinalla ja D-kirjaimen kautta. Puheterapeutin mukaan valmius on hyvä se ärrä oppia, mutta ei sitä vaan kuulu edelleenkään. Toiveeni tietysti oli että eskariin mennessä ärrä ois jo hallussa ja kesä harjoitellaankin kovasti, mutta jos ei se tule niin eihän sille voi mitään.
Ehkä se loksahtaa jokin päivä. Siihen saakka meillä syödään makkalaa, lypäleitä ja pelunaa. Pihalla pörrää ne huttuset ja muut pölliäiset. ;D
 
Ihan mielenkiinnosta kuulisin onko muita 5-vuotiaita, joilla on r vielä hakusissa?
Hyviä r-treenivinkkejä otetaan myös vastaan.
 
P.s. Kurkatkaa Silverjunglen canvashousujen voittaja alta..



25 kommenttia:

  1. Meillä oli myös ärrä hukassa ja kävimme puheterapeutilla. Tehtiin kaiken maailman d-kieliharjoitteita ilman tulosta. Siinä tuskastui äiti ja lapsi. Yhtään ei auttanut kun puheterapeutti sanoi, että kyllä se joskus. No milloin? Halusin nimenomaan että lapsi oppii ärrän ennen koulun aloitusta.

    Useamman puheterapiakäynnin ja olemattomin tulosten jälkeen sanoin puheterapeutille, että eikö teillä tosiaan ole muita välineitä kuin nämä d- kieli ja ampparipörinäharjoitteet?

    Siihen puheterapeutti sanoi, että onhan meillä se sähköhammasharjaan kiinnitettävä koukku, hauatteko kokeilla sitä? No miksi et tästä vaihtoehdosta kertonu jo aluksi......

    Eli tuo "koukku" laitetaan sähköhammasharjan päähän aivan kuin normaali harjasosa. Malliltaan se on suoravartinen ja päässä sellainen kiehkura. Valmistettu tukevasta muovilla päällystetystä rautalangasta.

    Otettiin ilolla laite kotiin mukaan ja mentiin peilin eteen. Lapsi laittoi kielen ensin oikeaan paikkaan kitalaelle ja äiti laittoin sähköhammasharjan koukkuineen kielen ja kitalaen väliin. Sen jälkeen hammasharja päälle ja avot - ärräpörinä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta! Lapsi oppi tästä yhdestä kerrasta ärrän! Eli sähköhammasharjan värinä saa aikaan kielessä oikean tärinän, kun kieli on oikeassa paikassa vasten kitalakea.

    Pyydähän siis tuo sama ihmekoukku teillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuolla ihmekoukulla puheterapeutti on joka kerta tehnyt Emilille niillä käynneillä ja silloin on tosiaan se ärrä hyvin tullut. ;) Meillä vaan ei täällä ilmeisesti tuota saa lainaan, koska puheterapeutti vaan ehdotti kokeilemaan kotona pelkällä sähköhammasharjalla sitä. Harmi, koska hammasharja on minusta liian iso ja siksi tuntuu pojastakin epämielyttävältä suussa.
      Täytyy vielä kysyä saisiko sen lainaan, olisi tosiaan kätevä treenatessa.
      Kieltämättä vähän turhauttaa kaikki samat harjoitteet, jotka ei näytä johtavan mihinkään. :(

      Poista
  2. Moikka, en olisi vielä huolissani jos r puuttuu 5-vuotiaalta. Meillä on tämän vuoden eskarilainen, joka on käynyt puheterapiassa kevättalven ja lähete tuli myös ensi vuodeksi. Meillä tämä perheen kuopus käy eskarin vielä toiseen kertaan "kypsymisen ja kasvamisen" vuoksi. Esikoinen oppi sanomaan r-kirjaimen kakkosluokan aikana. Kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Kiitos jälleen blogistasi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voihan se olla että meilläkään se r ei vaan harjoittelusta huolimatta tule tai ainakin vie aikansa. Pitää tosiaan vaan yrittää vaan olla kärsivällinen.
      Kiitos ja tsempit myös sinne treenailuun. :)

      Poista
  3. Heipä hei! Meidän kolmesta lapsesta yksi oppi ärrän 7,5-vuotiaana viikko ennen ekaluokan alkua (kävi puheterapeutilla pari kertaa, mutta harjoitteet oli myrkkyä hänelle eikä me niitä sitten tehty), toinen siinä 6-vuotispäivän korvilla (ei puheterapiaa eikä harjoitteita), kolmas oppi 4-vuotiaana myös ilman mitään kikkoja. Että luottaisin kyllä että teidän kuopuksellakin se tulee! Pikku porkkanana meillä on saanut ärrälelun siitä ärrän osaamisesta. Tuttavaperheen pojat oppivat viikossa ärrän sen jälkeen kun lelut luvattiin, meillä ei kyllä ihan niin hyvin toiminut. ;-) - LeenaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyys on tosiaan tässäkin varmasti hyvä juttu, lapsella sitä onneksi on, mutta äiti vähän aina huolestuu. ;) Eli voihan se olla että meilläkin Emil oppii ärrän myöhemmin, kuten teillä kaksi. Nuo harjoitteet on meillä mennyt ihan ok, on onneksi niitä tehnyt ihan kivasti.
      Ärrälelu kuullostaa kivalta lisäkimmokkeelta hommaan. :)

      Poista
  4. Meillä esikoisella tuli R vasta eskarin aikana ja vähän sitä haettiin vielä ekallakin. Puheterapian kontrolleissa oltiin käyty 2,5 vuotiaasta (haettiin useampia puuttuvia äänteitä)ja tehtävät tehtiin kotona. Hieman eskarin alussa joku ihmetteli "erilaista" puhetta, mutta esikoinen vastasi topakasti että mä harjoittelen vielä. Siihen loppui se "kiusaaminen". Puheterapia loppui tarpeettomana tuohon eskarin kevääseen. Meillä kyllä tehtiin harjoitteita ahkerasti. Kyllä tuo kuopus sen R:n vielä oppii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin täytyy uskoa, että sieltä se vielä tulee. Pitää vaan antaa ajan kulua ja harjoitella niin että se tuntuu pojastakin mielekkäältä. :)
      Ihanan topakka vastaus teidän esikoisella päiväkotikaverille. ;D

      Poista
  5. hei, meillä myös 5v poika joka aloittaa eskarin syksyllä eikä myöskään osaa sanoa R-kirjainta. isosisko kyllä oppi ennen eskariin menoa ilman mitään harjoittelua. minua kiinnostaisi minkälaisia harjoituksia te olette tehneet, jos niistä olisi apua meille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla alla anonyymi antoikin hyviä vinkkejä, eli juuri noilla on mekin menty.
      D-harjoitteet niin että se D on R kirjaimen tilalla sanoissa ja juuri noita rallatuksia esim. ded ded ded, dud dud dud, dad dad dad. Sekä a da dad daa, u du dud duu jne. Sitten nuo sanat eli r korvataan d:llä suoraan sanoihin; odava, deppu, käädme, koida, hadava jne.
      Ampiaisen surinaa meillä suositteli puheterapeutti kanssa treenaamaan päivittäin ja sitten jopa korvata r sanoissa tuolla ampparin surinalla, mikä on kyllä minusta aika hankalaa..
      Yksi jännä vinkki minkä antoi myös on se että lasta roikotetaan jaloista pää alaspäin ja vähän heilutetaan, samalla kun lapsi tekee tuota ampparin surinaa. Näin kuulemma kieli rentoutuu ja se r saattaa sieltä tulla helpommin. :D

      Poista
  6. Meillä 5-v harjoitellut nyt K kirjainta. Neuvolasta päästiin puheterapeutille ja nyt alkaa K tulla. R suhisee vielä liikaa ja sitä treenataan seuraavaksi.
    Että täällä on kirjain harjoittelu kaveri :)

    Pienemmällä vajaa 4v ei tule R ollenkaan ja muutama muukin kirjain taitaa olla hukassa.Toistaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että näitä muitakin harjoittelijoita on, välillä meinaa tuntua että ollaan ainoat ja kaikki muut jo osaa 5v:nä. ;D
      Treenaillaan siis ahkerasti ja tsemppiä sinnekin! :)

      Poista
  7. Meidän syksyllä 6 vuotta täyttävä poitsu ei osaa myöskään sanoa ärrää, ihan ällänä se ei tule, mutta ei kyllä ärränäkään. Vanhempi (nyt jo 20-vuotias) poikamme osasi jo alle 2-vuotiaana puhua tosi selvästi, tuli sekä ärrä että ässä. Mekin olemme nuoremman pojan kanssa harjoitelleet ärrää d:n kautta viime syksyn 5-vuotis neuvolasta lähtien, vähän satunnaisesti toki, mutta ärrää ei ole löytynyt, vaikka d ääntyykin tosi hyvin. Nyt pojalla on suussaan ylähammaskaaren levityskoje ja yläetuhampaat ovat jo vaihtumassa, joten niilläkin saattaa olla puheeseen jotain vaikutusta. En nyt ole varsinaisesti ollut tuosta ärrättömyydestä huolissani, kun poitsu on kova poika puhumaan ja puheesta kuitenkin selvää saa. 6-vuotis neuvolassa varmaan on sitten syksyllä asiasta puhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen ajatellut, että ei pitäisi huolestua, koska Emilin puhe on muuten minusta ihan selvää. Tuo U ja Y ei sekoitu kaikissa sanoissa, vaan enemmänkin ääntyy joissain enemmän tuo Y kirjain U kirjaimeksi. Kuitenkin niin että kyllä kaikki vieraatkin pojan puheen ymmärtää hyvin.
      Ihan varmasti teillä voi tuo levityskojekin vaikuttaa oppimiseen. Aikaisin teillä jo siellä ruvettu hampaita oikomaan, meillä ei täällä ole laitettu kellekkään ennen kun on pysyvät hampaat suussa. Kaikilla meidän isommilla kolmella on siis oiottu hampaita jo viimeset muutama vuosi, joten varsin tuttua ja tuo levityskojekin on ollut jo kahdella. ;)

      Poista
  8. Anonyymille yllä: Korvaa R D:llä ja alkakaa harjoittelut tavuista esim. DA, DAA ja käy vaikka vokaalit läpi samalla tyylillä. sitten DAN ja kun huomaat että kieli on oikeassa kohdassa hampaiden takana niin sitten voi kokeilla DRAN jne. j akun tavut onnistuvat niin sitten kokeile helppoja sanoja DEPPU (reppu).

    VastaaPoista
  9. Meillä oli myös 5-vuotis neuvolassa viime syksynä R vielä hukassa ja terkka käski ottamaan kevään aikana yhteyttä, jos ei ala kuulumaan, niin saadaan lähete puheterapiaan. Saatiin myös harjotteita kotiin, poika ei niistä juurikaan innostunut joten en viitsinyt väkisinkään niitä teettää. Sitten vaan talvella yhtenä päivänä aloin kuuntelemaan kun poika selitti jotain, että hetkinen siellähän se ärrä kuuluu ihan selvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan yllättäin siis teillä opittu r. :) Tuota toivoisin että Emilkin sen vaan hoksaisi itse, mutta on tosi laiska yrittämään sitä itsekseen, ohjeiden mukaan vasta sitten yrittää.

      Poista
  10. Äänneharjoitteet kannattaa aloittaa lapsella mahdollisimman aikaisin. Mitä nuorempi lapsi sitä mukavammaksi hän kokee "harjoittelun", kun mieltää sen leikiksi ja lorutteluksi. Helposti isommilla se on pakkopullaa, asia joka hänen halutaan oppivan. Neuvolan ja puheterapeutin konsultaatiossa lienee alueellisia eroja, mikä on aina hämmästyttänyt minua. Toisaalla sanotaan vielä 4-vuotiaan tarkastuksessa että odotellaan..toisaalla jo 3-vuotiaan epäselvään puheeseen puututaan.

    VastaaPoista
  11. Näin se täälläkin oli että edes 5v neuvolassa ei asiaa otettu puheeksi ennen kun itse siitä kysyin, 4v neuvolassa sanottiin että mitään kiirettä ei ole. Tosiaan jännä jos tässä asiassa on suuria alueellisia eroja, luulisi olevan jokin yhtenäinen linja. :O

    VastaaPoista
  12. Älä huoli... Meidän pojan eskariluokassa oli reilut 20 oppilasta, joista 14:sta ärrä oli vielä hakusessa. Koko vuosi meilläkin harjoiteltiin ja keväällä se sitten pärähti. Työvoitto, sanoisin, sillä niin lukemattomia tunteja ehdittiin harjoitella. Tsemppiä harjoitteluun!

    VastaaPoista
  13. Meidän kuopuksella 6 v. on myös R vielä hukassa. Ollaan käyty puheterapeutilla pariinkin otteeseen, mutta kuten teillä, harjoittelu ei maistu pojalle. D:n osaa sanoa hiemosti ja kadoksissa ollut L löytyi jo ajat sitten (äänsi R:n enemmän V:n kautta aiemmin). Nyt koitamme kesän yli taas tehostaa harkkaamista ennen koulun alkua.

    Meillä muuten annettiin myös tuo sähköhammasharjaan laitettava koukku puheterapiasta. Ei ole vielä tuonut R:ää sanoihin, vaikka sen avulla R tosiaan löytyy. Koukun voi tehdä ihan itse ohuehkosta, muovipäällysteisestä rautalangasta. Sellainen se meidän ainakin on, ei mikään tehdasvalmisteinen, vaan terapeutin omin kätösin vääntämä. Eli tiukat pari kolme kierrosta spiraalia toiseen päähän, jotta pysyy kiinni hammasharjan metallitapissa, sitten n. 1,5 sentin suora osuus ja toiseen päähän leveämpi soikio, joka tulee kieltä vasten. Ei kun suristelemaan.

    Yksi äiti kertoi, että hänen lapsensa opetteli R:ää sängyssä selällää maaten. Ilmeisesti silloinkin kieli rentoutuu paremmin. meinaan teipata kerrossängyn kattoon yhden harjoituspaperin, jossa on se rallirata Drnnn drrrnnnn drrrrrrrrnnnnn -harjoittetulle :).

    -Laura

    VastaaPoista
  14. Meillä 6-vuotias esikoinen on käynyt puheterapiassa 4-vuotiaasta saakka. Ajat ovat kortilla ja suurinpiirtein puolen vuoden välein ollaan päästy. L ja S opittiin heti ekalla kerralla, mutta R:ää on nyt sitten pari vuotta koitettu. Välillä treenataan päivittäin ja välillä on viikkojen taukoja. Lapsentahtisesti eli ei pakoteta, jos jossain vaiheessa ei kiinnosta. Pojalla on kielijänne ehkä hieman kireä. Kumma juttu, että puheterapeutti, useampi lääkäri, hammaslääkäri ja terveydenhoitaja eivät osaa päättää, onko se kireä vai ei. Synnäriltä asti pohdittu.

    4-vuotias pikkusisko on juuri oppimassa S:ää. Välillä tulee sanoissa ihan hienosti ja välillä ei. Välillä pyydetään sanomaan sana uudelleen ja kehutaan sitten, mutta muuten ei ole harjoiteltu. R on tällä neidillä ihan hakusessa, mutta harjoittelee isoveljen vanavedessä mielellään.

    Alueellisia eroja enemmän minua hämmästyttää ihan saman terveydenhoitajan näkemyserot. Meidän poika on ainut tuntemani meidän th:n puheterapiaan lähettämä. Meidän 4-vuotiaan puheeseen ei ole puututtu kun on S- ja R-kirjamia lukuunottamatta selvää (niin oli esikoisellakin). 7-vuotias sukulaispoika käy samalla th:lla ja puhuu todella epäselvästi (S, R, L puuttuu ja muutenkin kirjaimia väärässä järjestyksessä ym.) eikä hänestä olla lainkaan huolissaan. Enkä ole kenenkään kaverinkaan lapsen kuullut saaneen puheterapialähetettä.

    Hauskaa R:n harjoittelua teille!

    VastaaPoista
  15. Onni on lähete puheterapeutille, ei rangaistus. Kerta riitti + motivoitunut lapsi + harjoitteet RRRRn oppimiseen :)

    VastaaPoista
  16. Meidän tuleva eskari on juuri oppinut oikein pärisevän ärrän, viskarin ärräkoulussa. Ei tule vielä sujuvasti puheessa, mutta pyytämällä, kun keskittyy :) Isosiskonsa 8-vee, joka nyt päätti ensimmäisen luokan, on ärränsä kanssa aivan lapsenkengissä.....Rupeaa tuntumaan jo siltä, oppiiko tyttö sitä koskaan...Ja nyt kun vielä pikkuveli päristää korvan juuressa....."hei, haluuksä et mä opetan sua.."........Häntä on myös kiusattu siitä nyt ensimmäisellä luokalla, ja etunimi kun vielä alkaa R-kirjaimella..... Mä kyllä uskon, että kaikki aikanaan. Ja jos ei, ni sit ei! Maailmassa on isompiakin murheita ;D Meillä on tuo kielijännejuttu vähän sukuvika...Lasten isällä se on leikattu 5-veenä puuttuvan ärrän/kurkkuärrän takia. Ja pojalla 2-veenä. Kun ei kieli tullut kunnolla edes alahuulen päälle... Monesti olen tytön kohdalla tätä neuvoloissa ja lääkäreissä kysynyt, mutta ihan normaalisti kieli kuitankin kuulemma taipuu........Eli "pieniä" asioita, mutta ymmärrän Mia hyvin huolesi.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)