sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluinen tervehdys!




Jouluinen tervehdys!
Melkein kuukausi viime kerrasta. Ei ollut tarkoitus, mutta kun elämä saneli oman aikansa. Meillä on siis kaikki oikein hyvin, kiitos kovasti kaikille teille ihanille kyselyistä ja huolesta. ♥

Viimeiset vajaa kaksi kuukautta on todellakin olleet rankemmat kun koskaan kuvitellut. Siis pelkkä remontti, muutto ja siihen yhdistettynä arkielämä imi mehut. Varsinkin muutto ja sen jälkeiset viikot oli puurtamista aamusta alkuyöhön. Mehän emme saaneet kaikkea remonttikuussa valmiiksi (johon joku voisi sanoakin että arvatenkin), joten muuton jälkeen jatkui vielä urakka. Nyt voisi sanoa että listassa on enää muutama tekemätön asia, vaikka vielä aatonaattona paahdoimmekin yöhön saakka. Jollakin oli katsokaas haaveissa saada kaikki jouluksi valmiiksi, mutta eihän se ihan just toteutunut. ;)

Jouluun kuitenkin rauhotuimme jatketaan sitten kun taas jaksetaan. Kuka nyt tunnelmalliseen kynttiläaikaan kaipaa kattolamppuja ja sitä paitsi ei ne parin huoneen puuttuvat kattolistatkaan hämärässä näy, saati ikkunoiden yläpuolella roikkuvat johdonpätkät.
Nyt ollaan kotona ja nautitaan siitä.

Jotkut huonekalut ja tavarat hakee vielä paikkaansa, ajatuksella että arjessa sen näkee mikä toimii. Tässä nyt kuitenkin teille hiukan jouluisia kuvia olohuoneesta, keittiöstä ja eteisestä.





Keittiöstä tuli hyvin valkoinen ja rakastan sitä.
Välitilaan valitsimme tiilimäisen laatan, joka o osottautunut huippuvalinnaksi.



Valkoisen lisäksi kodissamme on harmaata. Mm. lattialistat ja portaat.



Maalasimme myös massiivipuiset ovet valkoisiksi, koska ne on mielestäni niin kauniit ja uusiminen tuntui turhalta rahan haaskaukselta.
Portaikkoon ostimme vielä portin vahinkojen välttämiseksi.


Loppuun vielä jouluinen toivotus ja nauttikaa kovasti!
Blogi aktivoituu taas, joten pysykää kuulolla ja iso kiitos että olette jaksaneet odotella! :)



51 kommenttia:

  1. Mukavaa joulun aikaa! Olette tehneet lyhyessä ajassa ISON urakan!! Ei ihme ettei blogille ole ollut aikaa. Hienolta näyttää, tuossa keittiössä kelpaa kokkailla.

    VastaaPoista
  2. Ihana uusi valkoinen, jouluinen koti! Onnittelut raskaan työn ahertajille :) Mahtava varmasti nyt rauhoittua joulunviettoon.

    VastaaPoista
  3. Onpas mukavaa kuulla teidän kuulumisia pitkästä aikaa! =)

    Joka päivä olen ensimmäiseksi ja viimeiseksi käynyt kurkkaamassa blogiasi, että josko sinne olisi jotain ilmestynyt. Olipas mukava yllätys, että nyt oli.

    Koti näyttää näiden kuvien perusteella todella viihtyisälle ja siellä varmasti kelpaa joulua viettää ilman niitä muutamia puuttuvia kattolistojakin.

    Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta ja suurella mielenkiinnolla odottelen tulevia juttujasi.

    VastaaPoista
  4. Ihanalta näyttää teidän uusi koti, onnea uuteen kotiin! :)

    T. Saramarianne

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniilta ja valoisalta teillä nyt näyttää! Ei voisi uskoa että tuo on se sama mäntyniemi..heh.. ;)

    Onnea uuteen kotiin ihan valtavasti!!!! ♥

    VastaaPoista
  6. Mukavaa joulunaikaa täältäkin! Tosi hienolta uusi kotinne näyttää! Minä kans olen käynyt välillä kurkkimassa, että jokohan kuulumisia on, mutta ymmärrän kyllä, ettei blogin päivittäminen ole ehkä ollut ihan ensimmäisenä listalla...

    VastaaPoista
  7. Näyttää ihanalta! Kyllä punainen väri vaan kuuluu jouluun, meilläkin on sitä tänä vuonna kiitettävästi :) Oikein rauhallista ja leppoisaa Tapaninpäivää, arkinen aherrus kyllä joutaa odottamaan vielä hetken :)

    VastaaPoista
  8. kylläpä kodista tuli kaunis!
    oikein hyvää joulua :)

    VastaaPoista
  9. Onnea uuteen kotiin! Ihan tuli jo ikävä teitä :)

    VastaaPoista
  10. Oi hyvältä näyttää!! =) ja oikein hyvää uudenvuoden odotusta!!
    :)

    VastaaPoista
  11. Ihana kaunis koti, minäkin olen kurkkinut blogiasi, joko olisi aikaa sinulla kirjoittaa. Olette tehneet valtavan suuren, vaativan urakan ja voimia on varmasti vaadittu ihan fyysisellä ja mentaalisellakin puolella. Oikein rauhallista joulun aikaa ja virtaa vuodelle 2012!! Ja onnea ihanalle kodille.
    t. hanna

    VastaaPoista
  12. Onnea uuteen kotiin, ihanalta nayttaa!

    VastaaPoista
  13. Todella ihanalta näyttää! Hurjasti onnea uuteen kotiin <3

    -Jamina-

    VastaaPoista
  14. Onnea uuteen kotiin! näyttää tosi hienolta ja raikkaalta :)

    VastaaPoista
  15. Ihana koti teillä! Kiitos kauniista kuvista! Oikein ihanaa tapania! :) ♥

    VastaaPoista
  16. Hei,

    Ihanaa, että jaoit kotisi kuvia meille. Todella kaunista, eikä kyllä voi uskoa samaksi taloksi, mitä aikoinaan meille esittelit.

    Hyvää joulunaikaa teille!

    Sinttuminttu

    VastaaPoista
  17. Hyvää joulua sinnekin ja wau minkä muutoksen mäntyinen sisustus on kokenut käsissänne ;)

    VastaaPoista
  18. Aivan ihanan näköistä teillä on! Voin kertoa että meillä on kaikki vielä aivan kesken, vaikka pääsimme muuttamaan jo elokuussa. Tosin tahtia on hidastanut lokakuussa syntynyt vauva.

    Onnea teille uuteen kotiin ja rentouttavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  19. Eipä uskoisi samaksi taloksi. Kyllä maali ja nimenomaa valkoinen maali saa ihmeitä aikaan. Kaunis koti ja punainen tuolla valkoisen joukossa on ihanan piristävä. Vaihtuuko joulun jälkeen joku muu väri tehosteväriksi sisustuksessa?
    Onnea uuteen kotiin!

    T: Adoptioäiti

    VastaaPoista
  20. Kaunis valkoinen koti <3 Olette tehneet mahtavan työn.
    Meille on tulossa myös tuota tiilen tapaista laattaa keittiöön :)

    Iloisia joulun jatkoja :)

    VastaaPoista
  21. Teillä on kyllä kaunis koti!! Olette tehneet ison urakan, mutta lopputulos onkin kyllä todella ihana!!!

    Meilläkin on ollut ihanan jännittävä joulun aika tänä vuonna. Perheeseemme syntyi kahden pojan seuraksi pienen pieni tyttö viikko sitten. :)

    Täällä odotellaan innolla blogauksiasi. On ollu oikein ikävä!! <3

    VastaaPoista
  22. Upean näköinen koti, kovan työn olette tehneet. Me muutettiin vuosi sitten ja täällä remontin keskellä asutaan... On se ihanaa sitten kun kaikki on valmista. Rauhallista joulun jatkoa teille ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  23. Onpa ihanan näköistä teillä. Pakko myöntää että olin hieman epäilevällä kannalla sinun valkoisen suunnitelman kanssa ja ajattelin siitä tulevan tylsä ja "ei-kodikas", mutta lopputulos on kyllä kaikkea muuta! Oikein paljon onnea uuteen kotiin ja onnea vuodella 2012! Innolla jään odottamaan bloggauksiasi uudesta kodista.
    terv. vakilukija

    VastaaPoista
  24. WAU, WAU ja vielä kerran WAU! Näyttää todella hienolta. Onnea uuteen kotiin :-)

    VastaaPoista
  25. Iso urakka takana, hienoa!
    Kotinne näyttää blogistanian tusinakodilta, tähtityynyt ja kaikki. Se vähän häirittee mutta ehkä siihen ajan kanssa tottuu. Pääasia että itte perhe viihtyy.

    VastaaPoista
  26. Onnea uuteen kotiin! Kauniilta näyttää. Valkoisen ystävänä voin vaan todeta, että on se niin hyvä pohjaväri kaikelle sisustukselle, kuten nytkin saa punaisen värin "näkymään" hyvin valkoista vasten ja loppujen lopuksi esim. joulusisustus on helposti luotu ;)

    Jään innolla odottamaan erityisesti poikien huoneisiin kurkkaamista. :)

    Nauttikaahan kauniista uudesta kodistanne ja siitä, että jaksoitte ahertaa noin paljon lyhyessä ajassa!

    t. Neljän pojan äiti

    VastaaPoista
  27. Ihanan valoisaa! Teitä tuskin on nämä synkät,pimeät päivät haitanneet:) Upea tulos!
    Onnea vaan siis uuteen kotiin ja uudelle vuodelle ja kuulumisia täällä jo odotellaankin!

    VastaaPoista
  28. Kiitos kovasti kaikille ihanista kommenteista! <3

    Sifialle hurjasti onnea pienestä prinsessasta! :)

    Adoptioäiti; Kyllä vaihtuu, en vaan tiedä minkä värin ottaisi. ;)

    Anonyymi; Kiitos! Olen otettu, koska mielestäni blogistaniassa on upeita koteja. ;)
    Tämä on juuri meidän näköinen, sellainen kun itse haluttiin. Tämä on minun makuni, pidän melko pelkistetystä ja siististä kodista. Tavaraa esillä siellä täällä ei ole meidän juttu.
    Viihdymme paremmin kuin hyvin, joten tavoite saavutettu. :)

    VastaaPoista
  29. Ihania kuvia ja todella kaunis koti! Tuon näköisessä kodissa minäkin haluaisin asua :)

    Rose

    VastaaPoista
  30. Oi, oi, oi! Aivan ihana koti teillä! Ei uskoisi samaksi, jota aiemmin esittelit. Ja upeat ne välitilan laatat! Olen lähes päivittäin käynyt kurkkimassa, josko olisit blogiisi kirjoittanut, joten ihanaa että olit laittanut kuvia uudesta kodistanne! Upealta näyttää! Arvasin kyllä, että remontti ja muutto vie voimia niin, ettei blogia ehdi kirjoitella, mutta kovasti jo odottelin kuulumisia <3 Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  31. Mukava taas kuulla teistä! Olen muutamaan otteeseen tänne kurkkinut, josko olisi tullut lisää remppapostausta ja nyt oli tullut. :) Hienosti olette remontissa edenneet ja taloa ei tunnistaisi samaksi enään. Nyt on tilaa missä temmeltää. ;) Meillä odotellaan myös, että koti valmistuu. Maaliskuun alussa muutetaan ja kaikki menee koko talosta sisältä uusiksi, eli siellä ne palkatut miehet ahertaa. Meillä siis ihan lepoa vain, kerrankin näin päin. :)

    VastaaPoista
  32. Tosi hyvältä näyttää!:) Kannatti tehdä iso urakka!

    Mun appivanhemmat asuu suunnilleen samaa ikäluokkaa olevassa talossa ja hekin ovat nyt syksyllä maalanneet mäntyseiniä valkoiseksi ja muutos on huima.:)

    Meillä on vieläkin sisustus aivan kesken, vaikka alku syksystä jo muutettiin. Pikku hiljaa...jos sais vaikka lastenhuoneen ekana valmiiksi...:)

    VastaaPoista
  33. Todella, todella kaunis, onnea uuteen kotiin!!
    Keittiösaarreke on UPEA.

    nunju

    VastaaPoista
  34. Todella, todella kaunis, onnea uuteen kotiin!!
    Keittiösaarreke on UPEA.

    nunju

    VastaaPoista
  35. Aivan ihanan näköistä. Onnea uuteen kotiin. Ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2012, odotan innolla uusia bloggauksiasi uudesta kodista.

    VastaaPoista
  36. Voi että teillä näyttää upealta. Onnittelut! Tiedän tasantarkkaan remontti- ja muuttostressin ja väsymyksen. Poden sitä juuri itsekin. Muutimme tosi pikaisella aikataululla pari viikkoa sitten ja nyt elämme laatikkoviidakossa.

    Teidän maalailut ja remontti on kyllä onnistunut todella hienosti. Meillä on mäntyä vielä ihan liikaa. Millä maalilla ja monta kertaa joutui käsittelemään että saitte peitettyä nuo mäntyiset ovet noin upeasti. Sekin on meillä vielä edessä ja vinkkiä kaivataan.

    Ja entäs portaikko maalasitteko vai käsittelittekö jotenkin muuten. Meillä nekin vielä kammo männynsävyä.
    T: Annis

    VastaaPoista
  37. Aivan ihana koti teillä!! Paljon ihania hetkiä teille uudessa kodissa! <3 odottelin jo kovasti,milloin pääsee näkemään kuvia uudesta kodistanne : )

    VastaaPoista
  38. Teillä näyttää viihtyisältä ja kodikkaalta. Kadehdittavasti olette saaneet hurjan paljon aikaan. Sellaista kyselisin, että mistä olet ostanut nuo ihanat olohuoneen verhot ja onko sohvanpäällinen samaa? Ovat juuri minunkin makuun.

    Onnellista eloa uudessa kodissa ja hyvää uutta vuotta!

    Toivoo AnnaLiinu

    VastaaPoista
  39. Aivan ihanalta teidän koti näyttää <3 Enkä ihmettele jos kiirettä on riittänyt, valtava urakka teillä on ollut että olette sen mäntyisen talon saaneet noin vaaleaksi :) Kunhan ehdit niin ehdottomasti lisää kuvia tänne blogiin kodistanne kiitos :D
    Ja niin ihana keittiö teillä!! Oikein hyvää uutta vuotta sinne :)

    VastaaPoista
  40. Tulin jälleen ihailemaan ja hakemaan intoa omaan remonttiimme. Eipä tullut vielä tänäänkään maalipensseliin tartuttua. Työpäivä vetää aina mehut ja illalla lapset vaativat niin paljon. Mutta eikös hyvin suunniteltu olekin puoliksi tehty, joten kertoisitko vielä, oliko tuo teidän nykyään valkoinen tiiliseinä ennen punatiili ja jos oli, niin millä maalilla sen maalasitte/jotain vinkkejä mitä tekisitte toisin tms. Meillä olisi punatiilitakka maalattava/slammattava.
    - Annis

    VastaaPoista
  41. Onnekasta uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  42. Ihana, kaunis koti. Minäkin olen odotellut kuvia :). Onnea teille tosi paljon. Se vain pisti silmään, että teillä on sohva kaiteen vieressä. Toivottavasti kukaan pojista ei keiku ja putoa siitä.

    VastaaPoista
  43. ihanalta näyttää, pakko kysyä että uusittako rappuset vai maalasitteko? itsellä nimittäin maalaaminen edessä. Minäkin odotan innokkaana kuvia poikien huoneesta, tänään juuri meidän pojat sai oman huoneen isän työhuoneesta ja sinne kaivattaisiin ideoita.
    vakkarilukija Sanna

    VastaaPoista
  44. Aivan ihanan näköistä, ihan hirmuisesti onnea uuteen kotiin! Jään odottamaan innolla uusia kirjoituksiasi.

    VastaaPoista
  45. Mukavaa taas kuulla teistä. Olenkin aina kurkkinut, että josko nyt olisi tullut uutta remonttipostausta. Taloa ei kyllä tunnistaisi samaksi, paljon olette saaneet aikaiseksi. :) Meillä myös odotellaan maaliskuun alkuun, että remppamiehet saisivat talon koko sisustan uusiksi, eli me vain loikoilemme tällä kertaa, vaikka ei minusta ison mahan kanssa olisikaan paljoa avuksi. :D Innolla odotellaan lisää sisustus- ja remppapostauksia. :) Valkoinen sopii kyllä erittäin hyvin teidän talolle ja samanlaisilla värisävyillä mennään meilläkin, mikään ei kyllä voita uudistettuun kotiin muuttamista.

    VastaaPoista
  46. Ihana keittiö ja välitilan laattavalinta ihan huippu!

    VastaaPoista
  47. Kiitos kaikille! :)
    Hurjan nopsaan tämä aika menee ja en olekaan ehtinyt blogiin saakka..
    Lupaan vastata kysymyksiinne heti huomenna ja uutta postaustakin laittaa (tosin en kodista nyt seuraavaksi vaan ihan lastenvaatteista ;)).

    Sisustusjuttuja ja kuvia lupaan laitella myös, mutta haluan saada ensin huoneiden sisustusta valmiiksi ennen sitä. Ne kun ovat vasta hiukan vaiheessa. ;)

    VastaaPoista
  48. Annis; Ovet on maalattu kolmeen kertaan, olikin aikamoinen homma kun niitä oli 9kpl ja päälle kaappien ovet 4kpl isoa ja 9kpl pieniä. ;D
    Me jätettiin hionta väliin, koska ajatus oli että uusitaan ovet sitten jos maali ei käytössä kestä.
    Maalasimme ovet Helmi-kalustemaalilla.
    Tiiliseinä oli juurikin punatiiltä. Sen maalasimme kahteen kertaan ihan tavallisella Jokerilla. Vaaleanharmaan sävyllä, joka ei kyllä juuri valkoisesta poikkea. Tiili maalautui todella hyvin ja peitti jo ekalla kerralla. Varmuudeksi kuitenkin maalattiin kahdesti, ettei ala ajan kuluessa punaisuus kuultamaan läpi.
    Huokoinen materiaali kun tuo tiili on, niin maalia meni aikalailla ekalla kerralla. Ihan telalla maalattiin ja hyvin peitti. :)

    Portaikkoon on kaiteet tilattu paikalliselta yrittäjältä, eli ne uusittiin kokonaan. Itse portaat hiomme ja maalasimme Betolux Akva lattiamaalilla. :)

    AnnaLiinu; Verhot on itseasiassa pöytäliinat. :D
    Tilasin Hobby Hall nettikaupasta Marimekon lumimarja pöytäliinat, joista äitini muokkasi verhot. Ihanan napakkaa ja kaunista kangasta.
    Sohvan päällä on Ikean ohut päiväpeite.

    Anonyymi; Kuvat taitaa huijata etäisyyksiä vähän, nimittäin sohvalla ja portaiden kaiteilla on väliä pari metriä. ;) Ei siis ole mitään putoamisen vaaraa.

    Sanna; Portaat hiottiin ja maalattiin itse. :)

    Kiitos vielä teille kaikista kommenteista ja teidän kuulumisista myös! :)
    Kaikille muillekin muuttajilla ja remppaajille hurjasti voimia ja intoa hommaan, lopputulos palkitsee. :)

    VastaaPoista
  49. Hei millä maalilla maalasitte paneelit? Meilläkin paneeli on vallannut talon puunvärissä tietty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paneelit on maalattu tavan Jokerilla, ihan sillä perusvalkoisella mitä purkista tulee suoraan. Ei siis mitään sävyä siihen.
      Katossa valkoinen paneelikattomaali ja se on tosi hyvä ollut. :)

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)