maanantai 15. elokuuta 2011

Poppia sovituksessa


Annikan innoittamana menin ja testasin meidän harmaan Po.P:n välikausihaalarin 116cm. Siis ostin haalarin alesta ensi kevääseen, kun arvelin jo ostaessa että isohan se syksyllä on. Testattiin kaupassa 110cm, joka olisi ollut just nappikoko syksyyn. Tiesin kuitenkin että syksyn käyttöaika jää ehkä taas niin lyhyeksi, että parempi sijoitus olisi kokoon joka menee ensi keväästä syksyyn. Vaikka nyt meillä ei olekaan syksyksi haalaria ollenkaan, niin luotan siihen että pärjätään valmiiksi jemmatuissa kaksiosaisissa.
Joku voi sanoa ettei syksyllä 4 vuotta täyttävä tarvitse enää edes haalaria, ainakaan ensi keväänä. Uskon kuitenkin että meillä tuo tulee olemaan käytetty, koska pidän itse haalareista alle eskari ikäisillä kaksiosaista enemmän ja niin pitää Emil itsekin.
Saa siis nähdä kuinka kovasti sitä haalaria kaipailen syksyn sateissa..




Haalari on kyllä ihanaihana ja etenkin keltaisen kanssa yhdistettynä.
Mutta kuten näkyy niin on vielä reilu, liian reilu minun makuun. Lahkeissa on ruttua vaikka kuinka ja haara roikkuu. Edes vyötärökiristyksen vetäminen tiukalle ei auta. Keväällä tämä on varmasti paljon sopivampi.

Yllätyin muuten Po.P:n haalarin istuvuudesta. Olen aina ajatellut ettei ne käy meille, koska hihat on näyttäneet lyhyille ja niska-haara pitkälle. Emil on nimittäin mallia pitkät kädet ja jalat, sekä lyhyehkö selän mitta. Hihat ei minusta ole mitään lyhyttä mallia ja niska-haarakaan ei ole niin pitkä kuin kevään Ticketin välikausihaalarissa oli. Testattiin nimittäin Ticketin haalariakin ostopäätöstä tehtäessä ja siinä koko 104cm oli kamala säkki. Niska-haara roikkui valehtelematta polvissa. Yllätti, koska keväällä meillä oli 98cm kevään 2010 malliston Ticket ja se istui nätisti päälle, mutta jäi pieneksi nyt kesän alussa. Olisiko Ticketin vaihtunut kangasmateriaali vaikuttanut istuvuuteen? tai ainakin siihen ettei istu enää niin kivasti päälle, kun kangas on ohuempaa ja näin ollen "roikkuvampaa"..

Niin ja pituuttahan Emilillä on nyt n.107,5cm.



Entäs se talvi?
Kurkkasin kaappiin, mutta totesin etten vielä jaksaisi alkaa purkamaan noin siististi pakattua kaappia. ;) Tuolla takana on vielä toinen rivi toppaa ja osa (ei kosteussuojatut) on pakattu muovipusseihin ja laatikoon varastoon. Pakko kai ne on kaivaa esille, nyt kun on melkein pakko tietää että mitä me tarvitaan talveen, ettei jäädä sitten ilman. Niinkin voi käydä, kun on ronkeli eikä kelpaa mikä tahansa.



23 kommenttia:

  1. sopii kyllä keltaisen kanssa tosi hyvin. minusta kävisi myös peruspunaisen tai petroolin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Talvesta tuli mieleen että joko niitä jonathanin talvihanskoja saa? Minkä kokosia muuten suosittelet 3.5v , 2v ja alle vuoden ikäselle?

    VastaaPoista
  3. Meillä poika ainakin haluaa taas talveksi haalarin, vaikka täyttääkin "jo" 5 v. Ja kyllä munkin mielestä päiväkoti-ikäisille haalari on kätevin. Siihen on unisimmankin kaverin helppo hypätä aamuisin.

    Munkin silmään tuo haalari näyttää isolta Emilille. Itsekään en tykkää tuollaisista lököttävistä vaatteista.

    Meilläkin syksy mennään keväällä hankituilla välikausivaatteilla. Ensi kevättä en oo edes miettinyt. Talveksi pitäisi jostain keksiä haalari pojalle, mutta mitään tarpeeksi kivaa ei ole vielä oikein tullut vastaan.

    VastaaPoista
  4. Ai että miten ihana yhdistelmä tuo harmaa ja keltainen. Meillä vastaava haalari seikkailee tytöllä pinkeillä asusteilla, mutta pitääpä pikkuveljeä varten sitten nuo keltaiset metsästää, on niin kaunis. Ihanaa kun tulee syksy, kaapit on täynnä kaikkea uutta ja ihanaa!

    VastaaPoista
  5. Meillä jäi Popin haalari pojalle ostamatta (on muuten saman ikäinen ja ihan saman kokoinen kuin Emil, joten on tosi kiva lukea Emilin vaatehankintoja! :)) juuri tuosta syystä, kun 110 cm tuntui turhan lyhytaikaiselta hankinnalta, 116 cm taas hirmu reilulta. Hommasin sitten Ticketin Uffon 110 cm kun todella edullisesti sai, saa nähdä onko se liian iso syksyllä vai mennäänkö mekin kaksiosaisilla talveen asti. 104 cm TähtiJonathanin haalari taitaa jäädä pian kinttanaksi.

    VastaaPoista
  6. Mä olin eilen reipas ja kaivoin meidän toppavaatteet ja kengät esille ja hinnoiteltiin ne jo Piilokirpparille mitkä meiltä lähtee pois :) Mutta ne asusteet, ne pitäisi penkoa tänään... Meille tuli pikkutytöille cupcaket takkina ja housuina, Jossulle t2h kukkahaalari... Jonelle en ole löytänyt vielä edes kovin mieluisia!

    VastaaPoista
  7. Meillä kans pojat pitkäjalkaisia ja lyhytselkäisiä ja po.pin haalari on silti ihan täydellisen sopiva Kuutille, ticketit ei sen sijaan sovi ollenkaan :(
    Ihana tuo´harmaa haalari :)

    VastaaPoista
  8. Toi harmaa on ihana haalari :)
    Meille pyörii juuri pesukoneessa samainen haalari. Olen kovin tykännyt tuon haalarin matskusta, vaikka ei oo kovin tumma niin mielestäni lika ei jämähdä tuohon kovin helposti.
    Tuo koko tosiaan vielä reilu teillä, mutta jos sitten ens keväänä ois teidän pojalle hyvä :)
    Meillä on 104cm, joten se saattaa olla jo keväällä pieni, tän syksyn kyllä menee vielä.
    Keltainen sopiikin hyvin harmaan kanssa :). Meillä on ollut ainakin punaista tuon haalarin kanssa muistaakseni.

    VastaaPoista
  9. onhan tuo pop minunkin mielestä hieman ison näköinen.. itse myin yhen po.p:in haalarin pois kun meidän pojilla ei oo pitkä selkä ja siin oli kauheen pitkä niska-haara mitta :/ tosin ois mahtunu sit koon pienempi ehkä ennemmin meille. pitäis sovittaa miltä se ois sit näyttäny..

    VastaaPoista
  10. Mä tohon Tiinan kommenttiin vastaan tässä välissä. Ostin juuri Ideaparkin JJ:stä sellaiset Jonathan Star "superhanskat". Eli vedenpitävät toppahanskat. Arvoin siinä kokoa ja lopulta otin koon 6. Nelonekin olisi voinut mahtua mutta olisi saattanut olla liian sopiva.

    Kokeilimme tytölle myöhemmin hanskoja ja vaikuttivat oikean kokoisilta. Mielestäni Reimassa hänellä on koko 3. Myyjä sanoi että tuo Jonathanin koko 6 on 6-vuotiaasta ylöspäin joten järkeilin likan vaatekoon (116) mukaan että tuo olisi oikea kokoa.

    VastaaPoista
  11. Meidän tokaluokkalainen halusi ehdottomasti vielä talveksi haalarin! On kyllä kaksiosainenkin toisena asuna. Haalariksi ostin Ticketin tummansinisen "isojen poikien/tyttöjen" haalarin, jossa mm.lumilukot lahkeissa.

    Mistä olet hankkinut nuo tähtiasusteet (pipo&huivi)? Oliko muita värejä?

    t. Kolmen pojan (ehkä pian neljän, la. lokakuussa) äiti

    VastaaPoista
  12. ja meilläki tykätään haalareista eniten! :)vaikka esikoinen on jo kohta 4,5v :)
    vannon haalarien nimeen :D
    kerkee niitä kaks osasiikin pitää viel.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana yhdistelmä, meillä on tälle syksylle viime syksynä alesta ostettu Reimatec ja esikoisen vanha silloinen kakkoshaalari.. Ja se harmittaa ;D ois niin ihanaa pukea uutuuteen. Mutta joskus on pakko pihtailla :)

    Talveksi onkin sitten hankittava joku kauden must have haalareista,vielä kun saisin äkkiseltään keksittyä minkä niistä :D

    VastaaPoista
  14. unikuu; Olen samaa mieltä ja tuohon kävisi myös moni muukin sävy kivasti. :)

    Tiina; anana jo tuossa sinulle antoikin suuntaa kivasti. :)
    Itse sanoisin että hiukan alle vuoden ikäiselle koko 1, 2v:lle joko 2 tai 4 koko riippuen onko pitkäsorminen ja 3,5v:lle nelonen.
    Jos tosiaan haluat alle villaa, niin ehkä jopa se 6 koko.

    Meillä koko 6 jäi Oliverille pieneksi hänen ollessa 6v, eli pidettiin 4-6v.
    Emil täyttää nyt syksyllä 4v ja hänelle menee hyvin koko 4. Eli hiukan riippuu lapsen käden koosta, mikä koko on hyvä.
    Niin ja tosiaan niitä pitäisi olla jo myynnissä ja kotimyyjiltäkin saada juuri nyt tilattua. :)

    Saana; Totta, haalari on nopea pukea ja siksi varmaan moni lapsi siitä tykkääkin enemmän.
    Joo, iso tuo poppi on ja jää kevääseen.

    Anonyymi; Sanos muuta! :)
    Tuo haalari on muuten tosi kiva kierrätettävä tytöltä pojalle, kun tosiaan käy niin moni sävy nätisti tuon kanssa.

    Salla; Kiva kuulla! :)
    Luulen että teillekin se 110cm Ticket on sitten liian iso nyt syksyyn, ne kun vastaa minusta seuraavaa kokoa eli 110cm 116cm.

    Tuusis; Ihana kun kommentoit! ;)
    Hyvältä kuullostaa teidän talvi, ne Cupcaket tytöille on aivan ihania.
    Meillä Emilille tulee lime Molo kids talveksi. ;)

    Heidi; Hyvä yllättyä näinkin, että Po.p on paremman mallinen kuin Ticket. Sovittamatta olisin ostanut alesta Ticketin, mutta onneksi sovitin. ;)

    Wanilja; Punainen on taatusti ihana tuohon myös. :)
    Kiva kuulla ettei lika jämähdä materiaaliin pahasti.

    Suwi; Kannattaa sovittaa, koska Ticket tosiaan ainakin meillä välikausimallissa roikkui pahemmin haaroista kun tuo Po.p.

    anana; Jonathanin rukkaset on tosiaan pienempää kuin Reimat kokonumeroissa. Meillä Emil käyttää 4 kokoa Jonathaneissa nyt, mutta riippuen hanskamallista saattaa joissakin mennä se 6 koko. Etenkin kun nuo super rukkaset on nyt uutta ja saattaa olla taas mitoitus eri kuin ennen. ;)

    kolmen pojan äiti; Tähtipipo on tilattu Iloisesta kirahvista ja huivi taas on JNY:n mallistoa ja tilattu Anskun nettivaatteesta. :)

    Saana Iloisessa kirahvissa ompeli ainakin erivärejä noissa pipoissa, jos oikein muistan, kannattaa kysyä häneltä.
    Huiveja oli monessa värissä Anskun nettivaattessa myös.
    Tuossa huivissa on muuten kivasti keltaista velouria kääntöpuoli.
    Sitä saa vain yhtä kokoa, mutta ainakin Emilille on todella hyvä koko. :)

    Onnea muuten upeean poikakatraaseen ja jos neljäskin tulee, niin sehän on upea juttu! :)

    Suwi; No kerkee! :)

    nunju; Joo eikös olekin kamalan painostavaa, kun on pakko hankkia jo toppaa nyt heti, jos haluaa jonkun tietyn?
    Sitten jos liian kauan miettii, niin ei saata saada sitä mihin lopulta päätyy. Huoh.
    Tuo on kyllä totta että välillä on hyvä pihtailla, jos haluaa satsata seuraavaan kauteen. ;)

    VastaaPoista
  15. Kivannäköinen tuo harmaa. Itse mietin sitä myös meille, mutta ajattelin että se on varmaan tuolle kurapeikolle liian arka :(

    Meillä on välikausivaatteessa sellainen, että syksyllä kun huonot säät iskee, niin haalari kelpaa heti. Kevät auringossa pitäisi taas olla kaksiosaista. Siksi meillä on yleensä molempia tarhaikäisellä.

    Esikoinen sanoi, että jos ensi talvena on yhtä kylmä kuin viime talvena, niin sit käydään ostamassa toppahaalari kouluunkin.

    VastaaPoista
  16. Rva Kepponen; Tää sulkee silmänsä, jos tuo on ihan kuranen. Se on vaan niin ihana että oli pakko ostos. ;D
    Molempi parempi, se on totta!
    Ja haalari tosiaan kovalla pakkasella lämpöisempi, kun ei kylmä pääse karkaamaan takin alle.

    VastaaPoista
  17. Tosi magee setti.:)

    Mua harmittaa nuo Po.Pin haalarit, kun niihin ei voi ottaa yhtään kasvuvaraa tai puku ei istu nätisti päälle. Neidillä oli keväällä pinkki 86cm haalari ja se jäi jo pieneksi. Pärjääköhän tuommoinen 2v ilman haalaria syksyn?? 4 kaksiosaista asua kyllä on, mut saa nähdä miten käy.;) Haluaisin kyllä Po.Pilta sen pinkin fleecevuorillisen haalarin, mutta väri ei ole kovin käytännöllinen. Ehkä sen tummansinisen voisi ostaa, niin kävis sitten veikallekin...

    VastaaPoista
  18. Meille on nyt tulossa viime talven Po.Pin sininen toppahaalari talveksi. Käyttäjä on nyt noin 100 cm ja haalari kokoa 110. Luulisin ja todellakin toivon, että on sopiva! Vielä on käytössä Po.Pin vk-haalarista koko 98! Mutta muutama kuukausi aikaa kasvaa syksyn haalarista talvihaalariin :D

    Ja mikä parasta, viime talven asusteet käy ensi talven haalariin, koska viime talvena meillä oli se Molon Polaris fjordina, eli oisko se joku turkoosi/sininen. Viime talvena oli ruskeat Molon hanskat ja nyt meinaan ostaa niille kaveriksi Molon tähtilakin, ruskean turkooseilla tähdillä. Just passelit, jos turkoosit tähdet vaan natsaa haalarin väriin. Täytynee ottaa huppu mukaan pipo-ostoksille ;)

    VastaaPoista
  19. Kiitos Mia tähtiasusteiden ostopaikkavinkeistä! Käyn kurkkaamassa...olen melkoinen tähtifani ;) Vielä hetken aikaa nuorin (pian 2v. poikamme) sai jo heinäkuun lopussa ensi talveksi Ticketin tähtihaalarin(t.sin. + beiget tähdet). Enpä ole ennen heinäkuussa uuden malliston toppaa ostanut, mutta kuten joku jo totesikin, jos johonkin mieltyy, on pakko ostaa heti tai jää ilman.

    Kiitos myös lukuisista lastenvaatevinkkauksia! Näin poikalapsien äitinä (ja vaatteista kiinnostuneena) koen toisinaan haasteelliseksi löytää pojille kivoja ja hyviä vaatteita.

    t. Kolmen pojan äiti

    VastaaPoista
  20. Helmi; Totta varmasti että nuo pitää olla aika sopivana käytössä, malli on sellanen.
    Kyllä varmasti pärjäätte alle 2v:n kanssa, jos on neljä settiä. Mutta tosiaan olisiko haalari kätevämpi? ;)

    Laura; Toivottavasti teillä sattuu koko nappiin, onhan tässä tosiaan kasvuaikaa muutama kuukausi. :)
    Hyvältä asusteyhdistelmältä kuullostaa, kiva kun joskus voi kierrättää vanhat.

    Kolmen pojan äiti; Ei kestä! Tosi hienoa kuulla että blogistani on todella hyötyä. :)
    Hyvä että olet ajoissa ostanut jo haalarin, kun tosiaan niissä pitää olla kärppänä jos haluaa saada jonkun tietyn.

    VastaaPoista
  21. Hei,

    olen itse vähän ollut POP:in hinta/laatu -suhteeseen pettynyt kun puhutaan sisävaatteista: mutta ulkovaatteista en ole huonoa sanottavaa löytänyt. Materiaalit ovat kestäviä ja mielestäni esim. Ticketiin verrattuna huomattavasti miellyttävämpiä (pehmeämpiä). Haalarit ovat jotenkin malliltaan sellaisia, että sopivat hoikallekin lapselle vaikka eivät varsinaisesti näytä kapeilta, eli suunnittelussa on ollut järkeä. Esim. Reimatecin haalarit saa kyllä kirittyä vyötärönauhalla päälle mutta lopputulos on aivan eri luokkaa kuin vastaavalla POPin haalarilla, eli näyttää paremmalta ja toivottavasti on myös lapselle parempi päällä. Hinnathan ovat karmeita ja harvoin ale-mahdollisuuksia jos ei uskalla ostaa edelliseltä kaudelta pitkälle eteenpäin, mutta esim. Huuto.netissä saa vähän omiaan takaisin koskapa pysyvät hyvinä useammallekin käyttäjälle.

    -Kirsi

    VastaaPoista
  22. Pakko kommentoida vielä tähän postaukseen, että olet ollut kyllä suuri rohkaisia ja inspiraatio poikiesi vaatteiden kanssa! Kun sain tietää, että odotin poikaa oli ensimmäisenä mielessä, että kuinka huonot valikoimat pojille on vaatteita ja väri maailma on sitä inhaa tumman sinistä, mutta sinä olet näyttänyt, kuinka ihania värejä ja kuoseja voi poikienkin vaatteissa olla. Jatkammekin rohkeasti värien kanssa nyt "jo" vuoden vanhan Oliverin kanssa. =)

    VastaaPoista
  23. Kirsi; Asiaa! :) Huomasin nyt saman kun ekaa kertaa ostettiin Po.Pilta ulkovaatetta.

    Janina; Voi ihana, jos olen saanut inspiroitua sinua! :)
    Tosiaan se on totta, että äkkiseltään voisi luulla ettei pojille saa kivoja värejä vaatteissa, mutta onneksi niitä löytyy melko hyvin. Ei tarvita kun rohkeutta ja oikeita paikkoja etsiä. :)
    Terkkuja sinun Oliverille!

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)