lauantai 17. tammikuuta 2015

Vauhdikas viisikuukautinen

 
 
Voitteko kuvitella, minä olen jo viisikuukautta vanha! Tai puolikas päälle jos tarkkoja ollaan. Äiti väittää että aika on mennyt hurjan nopsaan, mutta minusta voisi mennä vähän nopeamminkin, että osaisin jo juosta isoveljien perässä. Tämä kehittyminen on minusta niiiiiin kovaa treenaamista! Äidin mielestä kun minulla ei olisi mitään kiirettä, mutta tottakai on, miten muuten pääsisin joka paikkaan jokaisen isoveikan messiin.
 
Tykkään tissitellä vielä usein ja mielellään nukkuisin tissi suussa (tutti on tosi yöks). Yöt nukutaan äidin kanssa edelleen vierekkäin ja noin kaksi kertaa herään syömään (äidille ei tartte kertoo, mutta imen sen nukkuessa tissiä ainakin tunnin putkeen, hih. Eihän se mitään tiedä nukkuessaan siinä samalla!). Päivällä en kauaa enää tissillä viivy, paitsi kun otan aamuisin ja iltaisin siinä tissillä samalla pienet eli noin puolen tunnin nokkikset. Keskimmäiset, eli n.2-3h unet nukun ulkona vaunuissa. Vaihtelevalla menestyksellä. Tykkäisin kovasti, jos joku aina keinuttelisi niitä vaunuja minun nukkuessa. Ihme homma, mutta äidin mielestä se on liikaa vaadittu. Mutta joutuu se silti niitä vatkaamaan, ainakin kerran tuon parin tunnin aikana.

 
Osaanhan minä jo vaikka mitä. Tässä äiti halusi kuvata todistusaineistoa.. Se aina yrittää laittaa minut tohon äitiyspakkauksen makuupussin päälle matolle, mutta oon tosi nopee ja hetkessä minut löytää parin metrin päästä lattialta. Osaan nimittäin jo liikkua takaperin työntämällä ja pyöriä napani ympäri ja tietty kääntyä selältä masulleen (jonka opin jo 2kk3vkoa vanhana) ja kovasti jo yritän päästä kontalleen (se vaatii vielä treeniä, nyt nousen jo puolimatkaan). Leluja pyörittelen taitavasti kädestä toiseen ja yritän syödä kaikki mitkä käteeni saan, tottakai! Kaikista eniten kiinnostaa just ne kaikki muut kun omat tutut lelut, yleensä yritän repiä sylissä ollessani kaiken mahdollisen itselleni. Tiedättehän; mukit, kaukosäätimen ja kännykän. Vielä en oo onnistunut, mutta kyllä minä sen kännykän ainakin vielä nappaan!

 
Tih, tää on minun mummoilme. :D Niin se äiti ainakin väittää ja kaikilla tuntuu olevan aina hirveen hauskaa kun minä ilmeilen ja päristän. Viihdyn kyllä tuolla maassa tutkimassa yleensä aika hyvin, paitsi silloin kun ollaan äidin kanssa kaksin. Silloin ei ole yhtään kivaa, kun ei ole isoveljet tai isi hauskuuttamassa, siis ylipäätään jos ei ole kokoajan joku lähettyvillä. Oon muuten oppinut yhden tosi hyvän kikan, nimittäin jos jään yksin niin osaan kitistä silleen kovaan ääneen, että aina löytyy kyllä joku kantamaan. Täällä kotona onkin parasta vaihtuvat sylit ja isoveljien pelleilyt.
 
Ai niin ja eilen minulle puhkesi eka hammas! Vähänkö kivaa, nyt vois välillä vaikka iskee sen kiinni johonkin, äitin tissi vois olla kiva.. Soseita alan kuulemma saada vasta 6kk iässä, saa nähdä miltä ne sitten maistuu.

 
Joulupukki toi minulle ihan oman tuolinkin, nimittäin Bumbon. Tuossa tykkäisin kovasti istua, mutta en vielä pääse siihen usein, enkä pitkäksi aikaa kerralla (vain n.5min.). Mitäs muuta.. Niin juu, sukat ei pysy minulla yhtään jalassa, oisko vinkkejä?
 
Kävin minä toissapäivänä 5kk neuvolassakin. Sain kaksi piikkiä ja yhden suun kautta annettavan rokotteen, se oli pahaa ja piikit vähän itketti. Muuten ne ei vaikuttanut minuun mitenkään. Olen kuulemma pitkä neiti.
Mitat on 7705g ja 69,5cm.
Siirryttiin siis 74cm vaatteisiin jo (paitsi Lindexin ja Po.p:n vauvamalliston 68cm bodyt vielä menee hyvin) ja nyt tuo äiti tuntuu miettivän mitä kokoa kevääksi välikausivaatteissa ostaa. Veljet muuten väittää, että minulle on alkanut kasvaa hiukset. On ne varmaan vähän kasvanutkin, oisko pituutta jo puoli senttiä. ;)
 
Minulle kuuluu siis hyvää. Mitäs muille suht saman ikäisille vauvakavereille kuuluu?
 
 
-Olivia 5,5kk-
 

14 kommenttia:

  1. Hurmaava tyttö! :) kokeilkaapa toimiiko sukkien kanssa sock onssit. Itellä ei ole vielä kokemusta, koska tutustuin vauvaiän ollessa jo ohi. Joku kehui niitä ainakin ja itse olen sitten vauvalahjaksi antanut niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Noista muistan lukeneeni joskus, pitää varmaan ostaa testiin. Kiitos kun vinkkasit. :)

      Poista
  2. Aww, mun sydän suli <3 Oli pakko lukea uudelleenkin. Voi hänen kanssaan.

    VastaaPoista
  3. Suloinen neiti <3 Meidän kuukautta nuoremmalla ei ole vielä mikään kiire liikkeelle :D Nyt on omat kädet löytyneet ja kaikki yritetään saada suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! <3 Tuo onkin niin hauskaa, kun ne kädet löytyy ja kaikki pitäisi saada maisteltua. :) Niin ne taidot harjantuu hetkessä ja kohta teilläkin jo jollain tapaa liikutaan.

      Poista
  4. Ihana tyttö ja ihana teksti!!! Sinusta huokuu tyytyväisyys elämääsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! <3 Kieltämättä elämä tuntuu aikas ihanalta juuri nyt. :)

      Poista
  5. Seppälässö on vauvoille semmosia kivoja pidempiä sukkia, ne oli ainoat mitkä pysy meillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, no pitää käydä nekin kurkkimassa. Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  6. Ai että miten suloinen neiti ja niin taitavakin jo <3 ihana postaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anskuli! :) Neidillä tuntuu olevan kiire, että pysyy perheen perässä. ;)

      Poista
  7. Ihana tyttö, meillä po.pin sukat pysyy hyvin jalassa, suosittelen! Miksi bussissa ei saa istua pidempään? Meilläkin se käytössä 4-kuisella, kannattelee päätään hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bumbossa? ;D No siis kai siinä saa istua pidempääkin, mutta itse jotenkin koen, että parempi on ettei pitkiä aikoja kerrallaan istu. Ettei rasita selkää tai kroppaa ylipäätään, vaikka onhan se ergonominen ainakin ohjeiden mukaan. pään kannattelu meilläkin on ollut neidillä jo 3kk iästä tosi hyvin hallussa, joten se ei ainakaan ole este.
      Po.p:n sukkia olen kuullut kehuttavan muiltakin, ne pitää siis testata. :)

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)