lauantai 3. toukokuuta 2014

Vauvan vaatetusta

 
Pakko se on myöntää. Olen pieni hamsteri mitä tulee vauvanvaatteisiin. Mutta oikeesti, miten niitä pieniä ihanuuksia voikaan välttää vaatekaupoilla? Siinä mielessä ostan kuitenkin järkevästi, että kaikki meille kertyneet vauvanvaatteet on ostettu alesta tai jostakin alekampanjasta ja ajatellen tarvetta. Suurinosa näistä ostoksista on -40-70% alesta ja yksi nippu Lindexin kampanjasta osta 30e saat 10e alea (joka sopivasti kertautui neljästi eli sain siitä "nipusta 40e alea ;).
 
Vaatteiden määrän määrää tietysti jokaisessa perheessä ne omat tarpeet ja itse olen miettinyt tarvetta sen mukaan mitä meillä on mennyt poikien ollessa vauvoja. Meillä kaikki on olleet aika kovia puklaamaan ja pissaamaan "läpi" vaipan. Näin ollen vaatekertoja on kulunut noin 4-5per päivä.
Vauvan sukupuoli pysyy arvoituksena syntymään saakka, koska emme sitä halua ennakkoon tietää, joten hankinnat on olleet pitkälti neutraaleja ja sellaisia joita ajattelin pitäväni kummalla tahansa. En ole tästä syystä ostanut juurikaan yhtään isompia vaatteita, vaan melkein kaikki hankinnat on kokoa 56-62cm. Näistä suurinosa 62cm, koska meillä nuo pojat on olleet aika isoja syntyessään (etenkin Oliver ja Emil) ja koko 56cm on mahtunut n.3-4vkoa. Luulen (tai veikkaan) että tämäkin tulokas on myös suht iso kokoinen..
 
 
 
Kotiin tulo vaatteet on varmaankin nämä.
Lemppari värissä tottakai ja sopivan neutraalia. 56cm sydän body ja raitasukkikset Seppälästä -70%. Puuvillainen neuletakki 62cm Lindexiltä alelappusella. Ruskovillan silkkimyssy on Emilin vanha.
 
Tietysti sään mukaan sitten jotain paksumpaa varalle tai ainakin peite kaukalon päälle, mutta tuskin elokuun alussa kovin kylmä on (tai heinäkuussa, jos jo aiemmin synnytän kuten itse veikkaan..).

 
Kietaisubodyt on minusta ihan ykkösiä ja olen suurimman osan hankkinutkin kietaisumallissa. Samaten trikoohousut ja etenkin puolipotkuhousut on meillä poikien vauva-aikana olleet niitä käytetyimpiä.
Vasemmalla kuvassa olevat Lindexin newborn-sarjaa (sillä osta 30e saat 10e alea kamppiksella) ja oikealla H&M:n vastasyntyneitten mallistoa (jollain alelappusella).

 
Väripilkkuja..
Yläkuvassa Reimaa ja Tuttaa -40% (valk. p.potkarit aiemman kuvan h&m setistä).
Alemmassa kuvassa punainen Metsolan pallobody lapsimessuilta tarjouksesta, kietaisubody Seppälän -70% alesta, punaiset puolipotkarit Tutta -50%, valkoiset velourhousut H&M (jollain alella) ja sukat Lindexin -70% alekorista.

 
Harmaata ja mustaa yhdistettynä valkoiseen.
Vasemmalla Kappahlin höyhen body (ostettu jo ajat sitten alesta). Tummemman harmaat velourit Lindex ja vaaleammat H&M. Pisara body Name It ja sukkapaketti H&M.
Oikealla Lindexin Littlephant-sarjaa, kaikki muuten -70% alesta hamstrattu.
 
 
Itse tykkään jo ihan pienelläkin vauvalla, että unihaalarit on erikseen ja mieluiten vetoketjulla.
Vasemmalla olevat on kaikki Seppälästä -30-50% alella. Pallohaalari ja harmaa raitahaalari oikealla Tuttaa -40%, kaksi muuta Lindexin alesta.
H&M:n unipussi ostettu ystävältä. Unipussi tulee olemaan meillä käytössä öisin todennäköisesti päälle vuoden, kuten Emililläkin oli, on nimittäin todella kätevä minusta.

 
Jotain tyttömäistä ja vähän poikamaistakin on tullut ostettua.
Hyvällä alella kun löysin, etenkin nuo tyttöjen vaatteet (-70%). Kyllä ne saa sitten vauvalahjaksi ystäville, jos jää meillä tarpeettomaksi. ;)
Tyttövaatteet Lindexiltä ja alemman kuvan kaikki myös Lindex (alekamppiksilla nekin).

 
Vähän isompaa muutaman vaatteen verran..
Vasemmalla kaikki Me&I 62/68cm alesta (paitsi lammasbody).
Oikealla Lindexiltä 68cm -70%.

 
Ulkovaatteita on tullut jemmaan hiukan myös,lähinnä syksyä ajatellen.
Talveksi en osta mitään toppaa ennen kun vauva syntyy.
Nämä kaikki Reimaa Reimashopista -40% alella (paitsi keltainen myssy kevätuutta normihintaan). Fleece haalaripussi 62/68cm. Harmaa lämpöpussi on ajateltu kaukaloon ja toivon mukaan menee syksyllä/alkutalvella ainakin.

 
Väliin lämmittämään tai ihan sellaisenaan ulkoiluun alku syksyyn..
Reiman harmaa villahaalari 68cm -40% alesta Reimashopista ja valkoinen puuvillaneulehaalari 68cm Seppälän alesta. Keltainen ohut 62cm villasetti myöskin Reimaa -40% ja värikäs collegehaalari Lindexin alesta.
 
Näillä siis lähdetään alkuun. Sitten kun vauva syntyy, niin varmasti tulee ostettua vielä jotain enemmän "värikoodattua", mutta nyt pyrin olla ostamatta mitään enää ennen sitä. Postissa odottaa näiden lisäksi vielä se äitiyspakkaus, jonka sitten tunnesyistä(kin) halusin.
 
Jos vaatteet on nyt tässä, niin ne isommat hankinnat on edelleen tekemättä. Jotenkin sitä odottaa, että ollaan vielä vähän pidemmällä raskautta.. Vaikka hei maanantaina pyörähtää käyntiin jo raskausviikko 28! :)
 
P.s. Raskausjuttua on tulossa tästä "raskaasta" raskaudestani, kun vaan saan aikaiseksi..



44 kommenttia:

  1. Voi apua,miten ihania pikkuruisia vaatteita! TÄssä melkein iskee vauvakuume itsellekkin...

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka upeita settejä! Kyllä nuo aivan pienimmät koot ovat niitä suloisimpia! Ja niitä löytyy kivasti alestakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienimmät on todella suloisia se on totta ja tosiaan hyvällä alella löytää vaikka mitä, etenkin aleaikaan. :)

      Poista
  3. Ihania, ihania! Mä yritin kans ostaa siitä osta 30e saat 10e alennusta mut verkkokauppa jumi ja kyllä harmitti :( En saanut tilausta läpi.
    Oletteko kysyneet vauvan sukupuolta vai pidättekö itsenne jännityksessä :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti harmitti, oli tuo kyllä aika hyvä ale kun vielä kertaantui.
      Ei olla siis kysytty sukupuolta, ei haluta tietää etukäteen. Me ei olla pojista kenestäkään kysytty ennakkoon ja siksi nytkin tuntui luontevalta pitää asia salassa syntymään saakka. :)

      Poista
  4. Voi mitä ihanuuksia olet vauvalle löytänyt - täytyykin pitkästä aikaa taas käydä seppälässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppälässä on tosi suloisia vauvanvaatteita. :)

      Poista
  5. Mää en kestä <3 tulee ihan vauvakuume vaan näiden vaatteiden takia ;) hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sama reaktio oli minullakin aina ennen raskautta kun jossain jotain pieniä söpöyksiä näin ja nyt tietty ei malta odottaa että pääsee pukemaan pikkuista näihin. ;)

      Poista
  6. Siis miten ihania voi pienet vaatteet ollakaan!! Sä elät siellä kyllä nyt niin hienoja aikoja <3 Ihana valmistella pienen ihmisen maailmaan tuloa <3
    Kaikkea hyvää ja myös voimia raskauteen!
    Oon melko varma että aiheutat pienimuotoista vauvakuumeilua lukijoiden keskuudessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogivauvakuume! ;D
      Tosiaan sitä nyt pitää nauttia näistä hetkistä, viimeinen raskaus ja vauva on kuitenkin tämä. :)

      Poista
  7. Hauskaa kun ette selvitä sukupuolta etukäteen. Itsekin olen halunnut pitää asian loppuun asti salassa, vaikka toisen kohdalla ravasinkin ultrassa lopuksi alvariinsa. Salassa pysyi silti :) Ei paketteja saa avata etukäteen ja se on ihan parasta jännittää loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta! Sehän olisi sama kun avaisi joululahjan jo monta kuukautta ennen joulua. ;)
      Vähän jännittää kyllä, että pysyykö salassa oikeesti, kun minäkin joudun ravaamaan ultrassa useampaan otteeseen..

      Poista
  8. Voi, että... ihania, ihania, ihania! Ei todellakaan helpota lukea ja katsella pikkuruisia vaatteita vauvakuumeen kourissa... Mukavaa odotuksen jatkoa, ja odotan malttamattona, että pääsen lukemaan postausta raskauskuulumisistasi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kitta! :) Tiedän se on ihan "kamalaa" katsella kaikkea pieniä ihanuuksia vauvakuumeillessa.. Itsellä oli sama "tilanne" vielä vuosi sitten. ;)

      Poista
  9. Todella ihania! <3 Oletko nyt bongaillut noita hyviä aleja? Täytyykin käydä katselemassa, sisko saa esikoisensa nimittäin kesällä ja heillä ei ole juuri mitään valmiina :) Täti pääsee hemmottelemaan pienen piloille, kun omat lapset on jo "isoja" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa on osteltu jo tammi-helmikuussa alesta, etenkin nuo Seppälän vaatteet. Osa on hankittu pitkin kevättä, aina kun on tullut jostain vastaan hyviä aleja. :)
      Oi, tuo onkin ihanaa kun pääsee tädin hommissa ostelemaan pienelle vaikka mitä!

      Poista
  10. Voi, mitä suloisuuksia oletkaan löytänyt! Aivan ihania kaikki! Mun suosikkeja ovat etenkin nuo Lindexin Littlephant-sarjan vaatteet, meidän 80cm käyttävällä kuopuksella on niitä isommassa koossa ja pitäneet ihanasti laatunsa. Nuo Seppälän vauvanvaatteet ovat meidän kokemuksesta varsin vaihtelevan laatuisia, mm. tuosta tähtiyöpuvusta ratkesi saumat vähäisen käytön jäljiltä..Toisaalta toinen BabySeppälän paita säilynyt hyvänä kovemmassakin käytössä. Hyvää vointia sinulle!! t. vakkarilukijasi, kolmen pojan äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Voi ei, toivottavasti nuo meidän Seppälän vaatteet kestäisi edes tämän vauvan käyttöajan. Muuten en ole sieltä ostellutkaan vaatteita, mutta nuo vauvan jutut oli niin söpöjä. ;)
      Littlephantit ihastutti jo ilmestyessään ja pakkohan ne oli haalia pois, kun -70% alessa nuo ihan pienet tuli vastaan. Hyvä kuulla, että ne ainakin pysyy hyvänä.

      Poista
  11. Ihania vaatteita olet loytanyt pienokaiselle! Ja hatunnosto maltille etta jaksatte odottaa vauvan syntymaan saakka tietoa vauvan sukupuolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se välillä kiehtoisi kysyä, mutta sitten taas toisaalta minusta on ihanaa kun se paljastuu vasta synnytyksessä. :)

      Poista
  12. Aivan ihana tuo eka kuvan keltainen setti, nuo sukkiksetki, aiiii ettää... meijän sepppälässä on vaan ollu tosi huonosti kokoja tai sitte oon vaan väärään aikaan liikkeellä... meille tarvis kylläkin jo 74/80cm kokoa et voi olla ettei just nuita setin vaatteita oo edes tota kokoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo on aivan ihania. :) Taitaa olla nuo vaan ihan vastasyntyneiden mallistoa, tai en kyllä ole varma onko.. Ostettu jo joskus tammikuun lopulla.

      Poista
  13. Aiotteko ottaa äitiyspakkauksen? Laitathan sitten kuvia vauvan huonekaluista yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otettiin äitiyspakkaus ja se tulikin jo perjantaina. :)
      Toki laitan kuvia muistakin hankinnoista, sitä mukaa kun niitä tulee tehtyä.

      Poista
  14. Ompa ihanuuksia! Vauvanvaatteet on niin ihania, ääh, meillä bodyaikakin jo ohi, kun juniori 2v...

    VastaaPoista
  15. Niin suloisia vaateostoksia että ihan tässä vauvakuumetta pukkaa!! ;) Vastinkin nuo kelta-harmaa-mustat jotenkin iski vaikka muuten olen koittanut olla näissä muotiväreissä (varsinkin sisustuksessa) maltillinen. Harmi kun oma vauva täyttää 4v ihan pian ja se pojan oma suosikki vaatteissa olis tyyliä "angrybirds, cars jne..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tuppaa menemään, että sitten isompana alkaa tulla se oma maku ja äidin valitsemat ei kelpaa. Tässä vauva-ajassa pitääkin nauttia, kun saa oman maun mukaan vaikka mitä ihanuuksia hankkia. ;)

      Poista
  16. Pienet vaatteet on ihania! Itse ostelin niitä viime vuonna alella melkoiset määrät. Meidän minimies 9kk käyttää yhä kokoa 62 ja voin sanoa etteivät kietaisubodyt ole enää tässä iässä ikiliikkujalla kovinkaan käteviä. Jättivauva piti tulla ja silloin kietaisumallit olisivatkin olleet suosiossa, mutta näin pääsi ostohimoiselle käymään.

    Voimia raskauteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! :)
      Oho, niinkin siis voi käydä. Ei sitä aina tajuakaan, että ei ne asiat aina niin mene kun "odottaa". Saa nähdä kuinka meillä loppujen lopuksi käy. Isoveljille on tuo koko 62cm jäänyt jo 2-3kk iässä pieneksi. Tosiaan kietaisubodyt ei varmasti enää 9kk ole kovinkaan käteviä.

      Poista
  17. Oi että, mikä herkkupostaus! Niin söpöjä pieniä vaatteita :)

    Ja onhan tuo niin ihanaa aikaa: odotus ja kaiken valmistelu, vaikka raskaus voi tosiaan olla myös nimensä mukaista. Itse pääsin helpolla odotuksissa ja synnytyksissä, mutta pikkuvauva-ajat olivat sitten vastaavasti harvinaisen rankkoja.

    Omaa silmääni miellyttää eniten nuo Tutan/Reiman keltaiset ihanuudet sekä tietysti me&i:n kuosit. Onhan tuossa, mistä valita, mutta pienellä vauvalla vaatteita menee tosiaan helposti useampi vaatekerta päivässä. Meillä varsinkin isoveikka oli kova "ohipissaaja", joten pyykkiä tuli valtavasti. Puklailu sen sijaan oli keskimääräistä maltillisempaa molemmilla, joten puklujen takia ei vaatteita tarvinut kauheasti vaihdella.

    Oikein mukavaa loppuraskautta ja innolla odottelen minäkin kuulumisiasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuuksia nuo pienet vaatteet on tosiaan. :)
      Minäkin pääsin kaksi ekaa raskautta todella helpolla, kaksi seuraavaakin suht kivasti. Tämä viimeinen sitten vie todenteolla voimia ja on ollut kaikenlaista.. No toivotaan että kaikki menee kuitenkin loppuun saakka hyvin, muulla ei ole väliä.

      Joo, meillä tosiaan pojat pissaili etenkin nukkuessaan minne sattuu, vaikka kuinka oli vaipat oikeankokoisia tai vaihtoi usein. Pukluja tuli ekat pari kuukautta ainakin lähes joka syönnin jälkeen. ;)

      Kiva että odotusjutut kiinnostaa. :)

      Poista
  18. Ihania! Meillä on jotain samoja vauvalla ja unipussi myös paras!

    VastaaPoista
  19. Ihania vaatteita olet löytänyt! Mä juuri laitoin vauvanvaatteita "järjestykseen" ja huomasin että mulla ei olekaan niitä riittävästi, olen tainnut antaa kaiken eteenpäin. Meillä on myös mennyt hurja määrä vaatteita puklailun ja ohi pissailun takia päivässä.. Katsotaan jos jotain aleja löytyisi ja saahan niitä vaatteita sitten vauvan syntymän jälkeen lisääkin kaupasta :). Mulla olis enää 6 viikkoa laskettuun aikaan ja kaksi edellistä on tulleet molemmat jo etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on jo h-hetki jo niin ihanan lähellä. :) Äkkiä se raskaus kyllä aina kuluu, vaikka väliin tuntuu että aika menee tosi hitaasti.
      Nyt siis pääset ihanuuksien ostoksille, vaikka tosiaan pääsee sinne kauppaan vauvan synnyttyäkin. ;)

      Poista
  20. Todella suloisia ja raikkaita vaatteita, hyviä alelöytöjä! :)

    -Iines

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kiva kun on löytynyt näitä ihanuuksia. :)

      Poista
  21. Aivan ihania! Mä odotan vauvaa elokuuksi myös mutta en ole hankkinut vielä yhtään mitään. Nyt iski ihan paniikki. :D Seppälässä en ole käynyt vuosiin, en edes tiennyt, että siellä on vauvoillekin vaatteita. Oho! Ja nuo sun Seppälästä ostamat näyttävät tosi kivoilta. Silja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta vielä ehdit hyvin ostoksille. :) Seppälässä on tosiaan söpöjä vauvanvaatteita nykyisin.
      Minä olen nappaillut aina mukaan alesta sitä mukaa kun vastaan on tullut.

      Poista
  22. Voi kuinka ihania vaatteita. Kuka nyt tuollaisia voisi vastustaa. Ei kukaan <3

    VastaaPoista
  23. Siis aivan ihania :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)