lauantai 11. toukokuuta 2013

Karkkipäivänä

 
 
 Nämä pomppukuvat ei ole otettu tänään, eikä eilenkään. Täällä on nyt pari päivää vaan satanut ja ollut muutenkin harmaata. Alkuviikosta oli niin ihana auringonpaiste ja mittari kipusi jopa +18 asteeseen, että muistimpa minäkin kaivaa kameran pihalle mukaan. Olen kauhean huono kuvaamaan ulkona muuten kun kesällä ja kauniilla säällä, mistä sekin lie johtuu.. No rumaa on minusta vieläkin jos maata katsoo, mutta onneksi aurinko lämmittää ja pian varmasti vihertää jo enemmän.


 
Aika karun näköistä vai mitä? Joko teillä vihertää enemmän?
Toisaalta tuntuu että just me päästiin niihin välikausivetimiin ja nyt pitää jo kiskoa hupparia niskaan ja silti tulee hiki. Jääkö välikausi taas lyhyeen. Hypätään talvesta lähes suoraan kesään. Ehkä kesäkuu ei petä kuitenkaan ja pääsee niitä välikausikamppeita taas pitämään. ;)
 
Kevätflunssa. Se joka vuotinen vierailija kävi meilläkin kylässä kuumeen kera. Itsellä on ollut jo kolme viikkoa jonkin asteen flunssaa ja veto taas kerran pois (selän kipuilun lisäksi, edelleen). Pienin poti flunssan kuumeella ja kovalla päänsäryllä. Jälkitautina on ollut ihan hullun kärtsy ja en oo voinu kuvitellakaan ottavani pojasta kuvia blogin vaatejuttuja varten. Palkkaakin tuo hurjimus on alkanut moisesta hommasta vaatimaan! :D No joo onhan se poikalapselle aika vaativaa olla mannekiini, se ei tunnu luonnostaan olevan veressä. Jokatapauksessa, en kuvaa jos se ei tunnu lapsesta mukavalta.
 
 

 
Emil on muuten ollut nyt säikky kaikkien ötököiden suhteen ja toisaalta utelias. Trampoliinille ei voi mennä ennen tarkastusta, kaikki vipeltäjät pitää eka ajaa pois. Isommat lentävät pörriäiset vähän jopa pelottaa, onhan se kummaa kun luonto herää taas pitkän talven jälkeen. Onko teillä lapsilla ötökkäkammoa vai enemmänkin kiinnostusta?



 
Sekalaisen postauksen (menkööt flunssaväsyn piikkiin) loppuun vielä siihen karkkipäivään,
josta alunperin pitikin kirjoittaa..
Meillä on lapsilla lauantai aina karkkipäivä, harvemmin muulloin herkutellaan (siis lapset). Poikkeuksia ovat arkeen sijoittuvat juhlapyhät, synttärit tai muut tapahtumat. Pojat saa meillä aina valita karkkipäivän herkkunsa jokainen itse. Vanhimmat valitsee lähes aina itselleen sipsipussit, mutta Emil ja Oliver usein haluaa omat karkkipussit.
 
Fazerin uutuuksista löytyi nyt isompi Angry Birds karkkipussi, maistelin vähän niin kun etukäteen tänään.
Hyviä on! Suosittelen testaamaan karkkipäivänä. Onko teilläkin se tänään? ;)



16 kommenttia:

  1. Harmaata on vielä mutta kyllä se sieltä alkaa taas pian vihertää. Pensasaidassa on jo vihreitä silmuja. Vähän aurinkoa ja vettä niin yhdessä humauksessa tulee taas tuo "viherrys". Ei kai kesäkuussa enää vk-vaatteita tarvita jollei sada. Jotenkin tuntuu että aina nuo vk-kengät jää näin keväällä pienelle käytölle, syksyllä on sitten käyttöä enemmän.
    Meillä ollaan toisaalta kiinnostuneita kaikista ötököistä mutta toisaalta taas pelätään, että pureeko jne.
    Meillä on karkkien syönnin suhteen samat säännöt kuin teilläkin lapsilla. Paitsi meillä karkkipäivä on joko perjantai tai lauantai. Pojat saa itse päättää kumpana päivänä herkuttelevat. Jos pojat ovat itse kaupassa ja saavat valita herkut niin 5v. ottaa karkkipussin ja 8v. suklaalevyn(!?)
    Kevätflunssa on inhottavan sitkeä ja on kurjaa kyyhöttää kuumeessa sisällä kun ulkona on lämmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, muistan hyvin muutaman vuoden sisään parikin kesäkuuta kun on ulkoiltu välikausikamppeissa. ;D
      Tuo suklaalevy on meillä kanssa yksi silloin tällöin karkkipäivän herkuista löytyvä juttu, äidinkin herkuista. ;)

      Poista
  2. Meillä vieraili myös isomman poikasen luona flunssa, johon kuului kuumeen lisäksi erittäin kova päänsärky. Nenä ei vuotanut eikä yskää ollut mutta päänsärky vähän jo säikäytti äidin.. :/ Pieni makasi vain sohvalla ja itki ennen kuin lääke alkoi vaikuttamaan.
    Sen jälkeen meni nopeasti ohi mutta kiukkuisia ollaan myös täällä. Mikä ei ole vanhemmalle pojalle yhtään tyypillistä käytöstä.
    Me muut onneksi säästyttiin taudilta.

    Näin noita uusia karkkeja kaupassa ja täytyykin ostaa poikasille seuraavana karkkipäivänä. :) Meillä ei ole mitään säännöllistä karkkipäivää. Joskus voidaan syödä useamman kerran viikossa ja välillä voi olla pari viikkoa ettei osteta mitään. Yleeensä poikaset haluavat joko lakua tai suklaata. Pienempi ei karkista oikein edes välitä. Ihmeellinen lapsi.. ;)

    P.s AB-takki postaus jäi melko lyhyeen, koska takit lähtivät palautukseen.. :/ Sovituskuvia ei ole ollenkaan, kun en uskaltanut näyttää takkeja ollenkaan poikasille. Sen jälkeen niitä ei tietenkään olisi saanut enää palauttaa.. :/ Harmittaa hirveästi kun takit ei ollut yhtään sitä mitä odotin. Ulkonäöltään kun olivat niin ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli Emilillä ihan sama juttu, poika oikein itki kovaa päänsärkyä ennen lääkkeen vaikutusta ja mitään nuhaa ja yskää ei meilläkään ollut. Tai ne tuli sitten kuumeilun jälkeen pariksi päiväksi ja se kiukku jäi. Huoh. ;)

      Tosiaan ihmeellinen lapsi teillä kun herkut ei maistu, mutta hyvä vaan! ;D

      Kävinkin kurkkimassa Angry birds juttusi ja jäin miettimään että en kyllä sitten minäkään normaaliin hintaan ainakaan tilaa. Tais messumuisti tehdä kepposet, kun muistelin niissä olevan ohut trikoo tai verkkovuori..

      Poista
  3. Joo,meilläkin on karkkipäivä lauantaisin ja hassua,että täälläkin esikoinen yleensä valitsee sipsit ;-) Nuorin ei vielä oo saanut karkkia ja 3,5vkin sai ekat maistiaisensa tänä pääsiäisenä. Hänellekään ei siis karkkipäivä ole mitenkään vakiintunut juttu.

    Täällä on myös yhtä lämmintä päivää lukuunottamatta ollut ankea sää ja vk-haalareissa ollaan menty,siis pikkupojat. Tramppa on yhä kokoamatta ja sitä kovasti odotetaan. Poikien leikkimökki = merimaja on siivottu ja laitettu kuntoon, hiekkalaatikkoon vaihdettu uudet hiekat, terassikalusteet ja grilli kannettu paikoilleen sekä pyykit kuivattu ulkona (paitsi nyt kun sataa). Ehkä se vihreys ja lämpö vielä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillähän on sitten hyvällä mallilla piha jo! :) Meillä on tuon pihan siivouskin kesken, kun välillä sataa ja välillä ei pysty selän takia.. Pitäisi siihen tehdä ihan kunnon urakka ja kaivella pensaita pois ja tuoda uutta tilalle, mutta valitettavasti ei tällä selällä. Piharemppa saa odottaa tulevia vuosia. ;)

      Poista
  4. Meidän 1,5 v on ihan hulluna ötököihin :D Tietty tämä onkin vasta ensimmäinen kesä, kun poika jotain ulkomaailmasta tajuaa ;) Pitkiä toveja jaksaa seurata muurahaisten ja kärpästen touhua, vaikka muuten ei ole yhtään paikalla pysyvää sorttia.

    Meillä ei vielä karkkeja syödä, mutta äiti on kyllä maistanut Angry Birds-karkkeja ja oli hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin aika herkkuja. :)
      Ei teillä mene ötökät suuhun? Muistan että meillä joku pojista yritti syödäkin ne noin pienenä. ;D

      Poista
  5. Meillä Emilin ikäinen poika tänä vuonna osoittanut ihmeellistäpelkoa, kun nähnyt ekat hyttyset! En ymmärrä. Taitaa ollajoku pelkoikä,kun pelkää hissiin jäämistä sun muutakin yht'äkkiä???

    Karkkipäivää meillä ei ole, sen verraan usein noita muita erityisjuttuja, että keskimäärin saa karkkia varmasti vuoden aikana ylikin sen kerran viikossa :( Suklaa on suurin herkku. Salmiakkia ei syö ollenkaan, tai noita muiden mainitsemia isompien herkkuja kuten chipsejä tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullostaa tutulta, varmasti ikään liittyvää! Muistan kun Oliver oli 3vuotta sitten eskarissa ja hänelle iski tuolloin vahvasti kuoleman pelko. Silloin luin ja kuulin että juuri tuossa iässä lapsi tajuaa kuoleman lopullisuuden ja alkaa ylipäätään ymmärtää kuolemasta enemmän.
      Emil myös pelkää aina välillä että esim. jalkaa katkeaa kesken leikin tai juurikin hissiin menoa jne. Onneksi tuo on ohimenevää ja kaikille sitä ei edes tule, toiset lapset vaan reakoi asioihin vahvemmin.

      Meilläkään Emil ei muuten syö salmiakkia, ne jää aina äidille. ;)

      Poista
  6. ...juurikin tuossa ääneen mainitsin, että välikausivaatteet on aivan turhia:) Eipä kyllä montaa päivää ollut tänäkään vuonna päällä. Ja miksi niitä piti vielä hankkia useat?! Muutenkin olen miettinyt tuota vedenpitävyyttä, tuulenpitävyyttä yms. Se tekee myös vaatteesta kuuman ja hiostavan. Eräs urheiluliikkeen myyjä aikoinaan supatti; nämä ovat oikeastaan hyviä ainoastaan jos todella ulkoilee tuulisella ja sateisella säällä.Ja tänä päivänä olen pitkälti samaa mieltä.Tukehtua meinaa itsekin jos erehtyy vaikka kauppaan siinä tuulen ja vedenpitävässä kevättakissa:) Meillä ei ole ollut tarpeen erityinen karkkipäivä...lapsi ei suostunut edes maistamaan mitään karkkia kuin ehkä 4-5 vuotiaana. Ei ollut ongelmia kaupan karkkihyllyllä, kun ei kiinnostanut pätkääkään. Nykyään maistuu kyllä suklaa ja tietyt sipsit.Limsaa ei ole 8v. juonut koskaan... -Hyvää äitienpäivää!-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät tuppaa jäämään minusta joka vuosi välikausivaatteiden osalta tosi lyhyeksi, aina minäkin sitä toisaalta harmittelen ja toisaalta en. ;) Siksi ostan aina välikausivaatteet sellaisella kasvuvaralla, että ne menee syksynkin. Syksyllä kuitenkin tulee ainakin se pari kuukautta käyttöä.
      Mutta täytyy sanoa että minusta on järkevämää panostaa useampaan settiin talvella, se kausi kun kuitenkin kestää jopa 6kk!
      Ihan totta puhut, että vedenpitäviä tarvitsee juuri tuulisella ja sateisella välikaudella. Minä en ulkoile sateella lasten kanssa, joten siinä yksi syy miksi ei tarvittasi (paitsi koululaiset jotka kulkee säällä kun säällä pyörällä kouluun n.2,5km). Toisaalta taas täällä ainakin tulee aika usein, joten silloin on kiva olla sellaista kunnon lämpöstä. :)

      Kiitos sinulle ja toivottavasti sinullakin oli ihana äitienpäivä!

      Poista
    2. tosi myöhäinen kommentti, mutta pakko jatkaa vielä veden- ja tuulenpitävistä välikausivaatteista. Niillä on paikkansa, esim meillä tarha on merenrannassa, jossa tuulee lähes aina ja kevät lämpenee myöhään, mutta kesällä ja lämpimillä välikausikeleillä kuin myös hyvän sään kauppareissuilla ns jokasään takit ovat kuumia ja hiostavia, kuten mun mielestä myös windfleecet ym. On vaan tosi vaikea löytää ei-tuulenpitäviä ja ei-polyesterisiä kevät- ja kesätakkeja!! Viime vuonna Villervallan canvastakki oli ihana (ehdottomasti pojan lempitakki, miltä se näyttikin kesän jälkeen). Tänä vuonna Villervallankin takit ovat muuttuneet noiksi tuulen- ja vedenpitäviksi kuoriksi, mikä oli mulle suuri pettymys! Löysin sitten kelvollisen puuvillaisen perustakin loppuviimeksi henkasta. Kenkien kohdalla ymmärrän hiukan paremmin goretexin valta-aseman, koska lätäköthän on aina must. Talvi- ja välikausikenkien osalta meillä on muuten sekä talvelta että viime syksyltä hyviä kokemuksia arautorapin (muistaakseni) nahkaisista, kosteutta pitävistä, mutta kasviparkituista kengistä, jotka molemmat olivat esikoisen suosikkeja. Hengittävät paljon paremmin kuin kangasgoret ja ovat luontoystävällisemmin käsitellyt. Ihanaa keväänjatkoa! Terveisin Ullis

      Poista
  7. Meillä piha alkaa pikkuhiljaa vihertää, mutta kyllä kokonaiskuva on vielä aika karu. Narsissien nuput avautuvat parhaillaan, krookukset ovat jo kukintansa kukkineet. Puihin ja pensaisiin tulee päivä päivältä lisää vihreyttä, kun silmut aukeavat jo pieniksi lehdiksi. Meidän piha on vaan erittäin vaiheessa, kun siinä nurmikentän paikalla on ruskeaa maisemointikangasta ja päällä kunnon kivenmurikoita...tarkoituksena estää edelliskesien voikukkapellon paluu ja laittaa tänä vuonna paikalle multaa ja nurmikkoa.

    Nelivuotias suhtautuu pelonsekaisella inholla suurimpaan osaan ötököistä. Muistan, että sanoi jo tosi pienenä inhoten "hytty"! (hyttynen). Kärpäsetkin inhottavat. Oikeastaan vain leppäkertun voi ottaa kädelle kipittelemään. Pikkuveikka, 1 v 10 kk, taas tutkii innolla kaikkea liikkuvaa ja varmaan tulee pistämään suuhunsa koko pihan hyönteisvalikoiman kesän aikana...Pojat leikkivät yhdessä jotain hassua hämähäkinsyömisleikkiä, jossa suurinpiirtein nuollaan lattiaa ;) Voin kuvitella, että pikkuveikalle maistatetaan kesällä uusia makuja!

    AB-karkit ovat vielä kokeilematta. Muuten ovat kovassa suosiossa meillä - niin herkut kuin linnutkin!

    http://toivottomanoivallista.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vihreys sieltä tosiaan tulee, pitää vaan malttaa odottaa! :)
      Juurikin vielä sellainen vaiheessa oleva piha ehkä tekee sen, että on karumpaa mitä muuten. Tänään muuten huomasin että puut alkaa jo kunnolla vihertää!

      Heh, teillä siis menee proteiinit ötököiden muodossa suuhun. :D No ehkä se äkkiä jää pois, ei ne niin hyviä ole varmasti. Äidin helpotuksena kerrottakoon, että minun isoveli söi pienenä kaikki "pihaherkut" ja joi kuravellin päälle kun isosiskot niitä tarjosi ja niin vaan on tuo isoveli ollut aina todella terve näiden perustautien suhteen. ;D

      Poista
  8. Meillä on teidän nuorimmaisen ikäinen poika ja nykyään lahjon hänet sovittelemaan vaatteita periaatteella karkki per vaate... Muuten olenkin aika tiukka karkkien kanssa, herkkupäivä on noin kerran viikossa paitsi jos sattuu synttäreitä tai muita juhlia, niin silloin se karkkipäivä menee melkein siinä. Ihanaa on se, että tämänikäisen saa vielä pukemaan kivoja printtikuoseja ja kaikkea värikästä, mitä äiti keksii ostaa. Tosin poika on niin värikylläisen kasvatuksen saanut, että nykyään lempivärinsä on punainen. Seuraava lemppari saattaa kuulemma olla pinkki.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)