torstai 23. elokuuta 2012

Blingo syksy/talvi 2012















 
 
Mitäs pidätte Blingon syksystä?
Kaikki Blingon vaatteet valmistetaan 100% sertifioidusta ekologisesta puuvillasta tai muusta ympäristöystävällisestä tekstiilistä. Kaikki värit ovat tuotteissa sekä painatuksissa myrkyttömiä ja ympäristöystävällisiä.
 
Minä emännöin viime viikolla elämäni ihan ekoja Blingo kutsuja, kun sain ihan tuohon "naapuriin" tutun Blingo-myyjän. Olin niin innoissani, että unohdin napsia kutsuilta kuvia, mutta niitä on tulossa teille omassa jutussaan myöhemmin. Vaatteet on ihanan pehmoisia ja laadukkaan oloisia. Niissä on minusta käytetty mukavia ideoita, joilla on saatu simppeliin vaatteeseenkin kivasti jujua. Käyttökokemuksia ei vielä ole, koska nämä on minullekin aivan uutta. Laitoin tilauksen menemään ja palaan kertomaan teille sitten kokemuksista, kun niitä on. Pakettia odotellessa. ;)
 
 



24 kommenttia:

  1. Minä kävin viime keväänä kahdesti kutsuilla mutta hiukan huono fiilis jäi, tai ei siis edes hiukan. Naisten housuihin (harmaat lökömalliset) tuli heti reikä keskelle kangasta ja lasten raitapaita ja naisten raitamekko kiertyivät tosi pahasti ja meillä kävi kahdet kappaleet mutta taas sama. Sivutaskut siirtyivät selkään ja mahaan jne... Farkut, collarihousut ja harmaa tähtipaita ovat pysyneet hyvinä. Lisäksi reklamaatio ei oikein sujununut ja viikkoja lupasivat maksaa reklamaatiot kunnes jouduin poliisilla uhkailemaan että sain rahani pois. Meinasin jo perua keväällä varaamani syksyn kutsut mutta pidin ne sitten tämän viikon maanantaina kuitenkin. Tilasin pari tähtihuivia itselleni tuon keltaisen paidan. En omista mitään väriskästä vaatetta vaan kaikki on valkeaa, ruskeaa yms neutraalia mutta kaverit yllytti:) Toivon parempaa laatua nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, toivottavasti nyt tällä kaudella paremilla kokemuksilla!
      Minulla ei tosiaan ole koskaan näitä ollut ja nyt sitten ekaa kertaa tilasin. Kivoja juttuja ainakin oli ja pehmosia, toivotaan että laatukin on kohdillaan. :)

      Poista
  2. Laatu ei kuulemma ole ollut aina ihan kohdillaan :(

    VastaaPoista
  3. Meillä on blingoja käytössä ja tyytyväinen olen ollut. Nyt tästä uudesta mallistosta houkuttelisi tuo naisten t.sininen jakku/takki sekä sydänpaita. Manulle huolisin tähti t-paidan. Mitä laitoit tilaukseen?
    Oletko muuten katsonut blingon nettisivuilta mallikuvia? aika järkyttävän näköisiä, siis ne naisten kuvat...sen perusteella ei tekisi mieli tilata yhtään mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin itselle juurikin sydänpaidan ja harmaan lasten huivin (jossa pieniä tähtiä), Emilille vaaleansinisen peruspaidan, petroli/kuviollisen paidan (jossa kelt. resorit ja samaa sarjaa velourhousut. :)
      Laitan kuvia, kun saan paketin.

      En katsonutkaan niitä Blingon naisten mallikuvia, heh mites ne niin kamalia oli. Pitää mennä kurkkimaan. ;D

      Poista
  4. Kivan näköisiä vaatteita. Kivoja yksityiskohtia tosiaan mutta muuten simppeleitä käyttövaatteita. Varsinkin nuo unisex-tyyppiset oranssin ja lilan yhdistelyt näytti raikkailta. Samoin tuo sydän- ja tähtikuosi isolla oli hauska.

    Merkki on mulle ihan uusi. Toimiiko tämä samallatavalla kuin esim. Me&I, eli kotikutsuilta tilataan? Onko näillä myös nettimyyntiä? En tunne (ainakaan vielä) ketään joka olisi näissä myyjänä.. Hmm, täytyypä perehtyä asiaan.
    Kiva kun esittelet näitä uusia merkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli livenä paljon kivempiä, suosittelen varaamaan kutsut. :)
      Eli juuri samalla periaatteella kun Me&I, eli kotikutsut tai nettikauppakin löytyy. Nettikauppaan pääset tuolta pääsivulta, johon minulla on tekstin seassa linkki. :)

      Poista
  5. Minulla oli kutsut eilen... retron ja isojen kuvioiden ystävänä nämä ei hirveesti sytyttänyt... poika halusi itselleen sen swetarin missä oranssia/sinistä... sen sitten tilasin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä olikin minusta isommille kivoja juttuja, sopivan simppeleitä heidän makuun. ;) Niin ja itselle joitakin kivoja myös. Retrojen ystävälle ei tosiaan niinkään.

      Poista
  6. Itse kävin eilen kanssa kutsuilla ja tilasin pienelle ukolle paidan ja housut. Katsotaan miltä ne näyttää miehen päälle ja miten ne kestää kulutuksen kun meillä menee kaikki koot niiiin kauan :)

    Anne

    VastaaPoista
  7. Nuo mintut harlequin -kuosiset paita ja leggarit tilasin. Meillä ei ole koskaan ollut merkiltä ennen mitään, kiva päästä testaamaan laatu. Odotan näillä hinnoilla kyllä, että on laadukkaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo harlequin-kuosiset on kyllä aika vinkeet, ihan sinun lasten näköiset. :)
      Totta, että laatua toivoo kun ovat vähän hinnakkaampia.

      Poista
  8. asian vierestä. oliko sulla kokemusta Kappahlin toppahaalarista. Katselin sitä ja nätti ihan ok, tosin kireät hihansuut tai se sisäsukka mietitytti kun joskus popin takissa ollut sama ja 5v vaikea pukea kun on niin kireä. kappahlin vk-takki minkä ostin kerran kakkostakiksi oli mielestäni laadultaan surkeaa, koska jo kuuakauden käytön jälkeen oli ranteen reunasta pieni kohta puhkikulunut. pari vuotta ollaan menty molon puvuilla, mutta tuntuu ettei viitsisi maksaa n. 150 euroa kun nekin on kulunut talvessa meidän vauhtipojan käytössä, ettei jälleenmyynti arvo ole enää kun pari kymppiä. Popilla oli laadukkaampia, mutta miinuksena niillä myös se resorimainen resori joka puristaa lapsen käteen jäljet + ei pidä vettä ja ainakin pari talvea sitten leikkaus niin outo, että takki piti jättää tosi pitkälti haalarissa auki, kun olisi muuten kuristunut ja ahdisti lasta.
    mielipiteitä kaipailisin

    Lilli joka ei ole jaksanut edes kirjautua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli Oliverilla 3vuotta sitten Kappahlin toppahaalari ja tykkäsin. Oliver oli tuolloin 5v. Pysyi hyvänä ja ehjänä koko talven. Nyt siis ostin tulevaan talveen Emilille kappiksen värikkään haalarin ja toivon että on yhtä kestävä kuin ennen. :)
      Meillä tosin on kappiksen ulkovaatteet aina toimineet, ei mitään moitittavaa (välikausimallitkin).
      Ne hihat on tosiaan varmasti joistakin hankalat, koska ovat aika napakat niiden lumilukkojen takia. Meillä ne näytti ainakin sovituksessa kuitenkin toimivan, eli rukkanen tuli hyvin ulos.

      Poista
  9. Meilla on ollut pojalla jo vuoden ahkerassa kaytossa Blingon pyjama seka pipoja ja hyvin ovat sailyneet, niin vareiltaan kuin malliltaan.

    En ole koskaan aikaisemmin innostunut naista "aiti" mallistoista (me&I etc) mutta nyt ihastuin naissa heti tuohon siniseen collegetakkiin, keltaiseen paitaan, haaremifarkkuihin ja muutamaan muuhunkin. Pojallekin olisi ihana tuo armeijahenkinen collegetakki ja harmaa paita raidallisilla kyynarpailla.

    Nama nyt ainakin lahtisi tilaukseen jos kutsuille menisin, netista en osaa itselle ostaa ennestaan tuntematonta merkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla hyviä kokemuksia. :)
      Noissa oli kyllä naisille kaikkea kivaa.

      Poista
  10. Mulle nämä taas ei iske. Enemmän oon sellaisten retrohtavien ja todella värikkäiden ystävä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikista tartte tykätä. ;) Minäkin pidän retrohtavista edelleen, mutta nyt on makuun tullut myös vähän simppelimmät jutut.

      Poista
  11. pidin kahdet kutsut keväällä ja nyt tällä viikolla pidin syyskauden ekat kutsut. Olen tykännyt Blingon naistenvaatteista kovasti, yoga-pants tyyliset housut ovat olleet ihan mahdottoman hyvät. Niissä on jämäkkä leveä vyötäröresori, joka litistää mahan hoikentavasti sisään:) Minulla on jo aika paljon Blingon naistenvaatteita ja tilasin nyt itelle velouriset yoga-housut tästä mallistosta. Lastenvaatteita meillä on t-paitaa, mekkoa ja housuja ja hyviltä nekin tuntuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä yogapants housuja katselin kanssa, että mahtaa olla hyvät päällä. Täytyykin katsoa, jos jossain vaiheessa hankkisi. ;)

      Poista
  12. HEi mia!! Tee vauva jooko? ois kiva kun joukon jatkona ois ihan vauva ikäinen poika vielä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana toive! :D En koskaan sano ei koskaan, eli saa nyt nähdä. ;)

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)