perjantai 18. toukokuuta 2012

Uusi kamera




Nyt olen aikani tuskaillut nykyisen kamerani kuvanlaadun kanssa ja ihan lopullisesti kyllästynyt!
Haluan siis uuden. Nyt heti ja parempi ois olla jo viikon sisällä minulla (ai muka kärsimätön?). ;)

Ongelman aiheuttaa vain täysin tietämätön minä.
Minulla ei siis ole mitään hajua mitä uudelta kameralta kannattaisi vaatia. Miten saisin mahdollisimman tarkkoja kuvia ja jopa hiukan hämärässä. Vielä tietysti pitäisi muistaa, että hinta saisi olla kohtuullinen. Ihan tonnia en ole valmis kameraan laittamaan, mutta ehkä n.700e. Merkkeinä miellyttää eniten Canon ja kakkosena Nikon. Kävin kurkkimassa jo vähän nettikauppoja ja menin sekaisin. On siis niin paljon kaikkia ominaisuuksia ja malleja, että putosin heti kärryltä.
Katsoin siis parhaaksi tulla hakemaan apua teiltä, ihan taatusti osaatte antaa parhaat vinkit ikinä.

Kertokaa siis mitä minun pitäisi ottaa huomioon?
Mitkä ominaisuudet olisi ne tärkeimmät?
Millaisilla kameralla te kuvaatte ja onko valinta ollut hyvä?
Kiitän, jo etukäteen. Kaikki apu on tarpeen. :)


30 kommenttia:

  1. Canonistin omistajana ja Nikonin omistajan ystävänä voin heti kertoa että noissa kehdessa merkissä on eroa eniten koossa. Eli nettikaupasta ei kameraa kannata tilata vaan mennä liikkeeseen sovittamaan mikä sopii omaan käteen (ystävällä ei riittänyt sormet Canonin ympärille).

    Mikäli haluat hämärässä kuvia tarvitse valovoimaisen objektiivin (yleensä kiinteäpolttovälinen) sekä lisäsalaman, molemmat tukevat järjestelmäkameran hankkimista (vaikka nykysin muitakin vaihtoehtoja on). Jos kuvaat esim. liikkuvia lapsia ulkona, suosittelen toiseksi objektiiviksi zoomia. Niissä on kantamaa mutta vähemmän valovoimaa.

    Mikäli kuvaus ei intohimoisena harrastuksena kiinnosta niin turha ampua kärpäsiä kanuunalla eli ihan perusjärkkäri on varsin riittävä, esim. Canonilta 500- tai 600 -sarja. Nämä yleensä myydään kittipakettina, eli sitten kannattaa etsiä sellainen kitti missä on sopiva objektiivi. Irtosalama sitten ostettava erikseen.

    Muitakin merkkejä kuin Canon ja Nikon toki on, mutta näihin kahteen taitaa olla suurin valikoima saatavilla putkia sekä muita lisäosia -myös tarvikkeena (Esim. Tamron ja Sigma).

    Mutta suosittelen että menet valokuvausliikkeeseen, kerrot tarpeista ja sovitat :) Eikä sitä kameraa sieltä ole pakko heti ostaa. Eli voit jäädä miettimään asiaa, puntaroimaan ehkä muutaman mallin välillä, kysellä niistä käyttökokemuksia ja katsoa mistä netistä samaisen kameran saa edullisimmin ;)

    Minulla on ollut Canon 400D joka on varsin loistava, edelleen käytössä muttei itselläni. Nykyisin kuvaan Canonin 7D:llä johon en voisi olla tyytyväisempi -on kuitenkin jo paljon isompi ja raskaampi kuin 400D (joka on 500/600 -sarjan edeltäjä). Eli kannattaa ottaa huomioon myös kameran koko ja paino ja missä sitä kantaa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos vastauksestasi anana! Toivoinkin, että käyt laittamassa vinkkejä. ;)
      Tuosta saan jo paljon apua, kun tosiaan kameravalikoima on niin laaja, että tälläinen tavis kuvaaja menee ihan sekaisin.

      Minulla kuvaus on lähinnä arkipäiväistä, eli ihan vielä ainakaan ei intohimoinen harrastus. Toki maisemakuvia tulee joskus napsittua, mutta uskon että nyt ainakin riittäisi vielä perusjärkkäri.

      Vielä sen verran kysyisin, että kun noita ominaisuuksia on sata, niin mitkä olisi sinusta hyvä ottaa huomioon? Eli kannataako olla mahdollisimman paljon megapikseleitä?
      Entä tuo iso-herkkyys, onko siinä jotain huomioitavaa?

      Poista
    2. Ihan perusjärkkäreissä (niissä vanhoissa EOS 400:sakin) on pikseleitä sekä ISO:a aivan riittävästi (niinkuin muitakin ominaisuuksia). Tottahan se on, että hämärässä kuvaaminen onnistuu ilman salamaa kun laittaa vaikka ISO 1600, mutta samalla kuvista tulee niin rakeisia ettei kannata. Eli em. tarpeet huomioiden, on tosiaan enemmän kyse siitä mikä kamera istuu parhaiten käteen ja missä on itselle miellyttävät valikot käyttää.

      Sanoisin että jos se Canonin 600D tuntuu kädessä hyvältä ja sopivan hintaiselta niin varmasti on hyvä laite. Canoniin saa helposti lisätilkkeitä vähän käytettynäkin, eli lisäsalaman/putken voi hommata niinkin. Kannattaa myös pummata kaupanpäälle Canonin oma kirja valokuvaamisesta, siinä on lyhyesti ja yksinkertaisesti selitetty perusasiat.

      Minä voisin edelleen kuvata sillä 400D:llä ja alunperinhän minun piti ostaakin vain uusi putki siihen... mutta kuten monesti, innostuin sitten vähän enemmän ja tuli kokonaan uusi kamera :D

      Tässä esimerkkinä kitti joka vastaa sitä 400:sta mikä minulla oli, ja mielestäni oli erittäin hyvä.
      http://www.rajalacamera.fi/canon-eos-600d-18-55-is-ii-kit-/135170B026/dp?openGroup=410

      Tässä vähän korkeampi hinta, mutta tuolla toisella putkella kuvaat lapsiasi puiston viereisen kahvilan terassilta ;)
      http://www.rajalacamera.fi/canon-eos-600d-18-55-is-ii-55-250-is-ii/135170B026-copy/dp?openGroup=410

      PW, riippuu mitä kuvaat... mutta jos peruskameraa haet niin riittää vähempikin ;) Ainakin pidemmällä putkella (minulla 18-135) 7D on aika iso kamera raahata mukana. Tosin ei minusta kun olen tottunut, mutta saan kyllä hämmästyneitä kommentteja aika usein että miten jaksan sitä kantaa joka paikassa :D
      Sellaisela kamerallahan ei tee mitään jota ei jaksa kantaa mukana tai kaivaa kameralaukusta esiin :)

      Poista
    3. Kiitän taas! erittäin hyviä vinkkejä. Niin ja kipitän huomenna kamerakaupoille testaamaan. ;)
      Luulen että jaksan raahata painavampaakin kameraa mukana, kun se vaan on hyvä.
      Eli peruskamera ja siihen pikkuhiljaa lisukkeita, hih.

      Poista
  2. Canoni 600d pitäs irrota tuolla. Meillä on 500d eli vanha malli ja ihan tyytyväisiä ollaan. Vielä kun opettelis kuvaamaan sillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettelu varmasti viekin sitten oman aikansa. ;)

      Poista
  3. Meillä luotetaan Nikoniin :)
    Kamerana meillä on Nikon D5000 järkkäri ja sit toisena(käsilaukku kameran)Nikonin pienempi kamera, mutta en kuollakseni nyt muista sen mallia.
    Kaikenlaisia hienoja toimintoja tuossa järkkärissä on, mutta en osaa käyttää niitä kaikkia.
    Jos johonkin kannattaa satsata niin sanoisin,
    että lisäsalama on todella hyvä :). Tuohon hankintaa ollaan tosi tyytyväisiä.
    Sekä tietty kunnon putki, hyvä lähi kuvauksissa ja pääsee lähelle todella kaukaatakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsalama kuullostaa hyvälle satsaukselle myös, kun tuntuu ettei sitä tavan salamaa tuossa nykyisessä perus digikamerassa voi käyttää ollenkaan. Tulee niin pimeitä kuvia silti ja kamalat varjot takana. Joo ja putki, kaikki mulle heti! ;D

      Nikonia meillä ei ole koskaan ollut, siksi varmaan nytkin tuntuu Canon varmemmalle valinnalle. Toisaalta paljon hyvää olen Nikonista lukenut. :)

      Poista
  4. Oi niin ajankohtainen aihe myos meille! Mielenkiinnolla odotan kommentteja ja mihin kameraan paadyt.
    Meilla vaihtoehtona mietitty lahinna Canon 7D:ta (vai parjaako vahemmallakin?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7D olisi varmaan sitten huippuvalinta, mutta minun tulee tyytyminen vähempään, koska eikös tuolla ole hintaa aikalailla? En tietysti tiedä mutta aavistelen. ;D

      Poista
  5. Minä ostin joku aika sitten ensimmäiseksi järkkärikseni tuon Canonin 600D:n ja olen kyllä tykännyt! Helppokäyttöinen (ja yllättävän kevyt se minusta on kädessä), vaikka vielä toki opeteltavaa löytyy! :D Ja pitää muistaa, että tuo pelkkä kameran hintahan on vain osa sitä pakettia. Lisävarusteisiinhan saa sitten myöhemmin uppoamaan vaikka miten paljon rahaa.. mutta tuon itse kameran ja sen mukana tulevan kittilinssin saa tuolla alle 700€:lla. Itse olen vielä ihan sillä kuvaillut ja optetellut. Mutta nyt olen jo huomannut, että tarvitsisin ainakin lisäsalaman ja sellaisen objektiivin millä voisi kauempaa zuumata! Onko kellään vinkkejä hyvään objektiiviin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa hyvältä paketilta, juuri noin pitäisi sitten minunkin hommata. Eli lisäsalama ja putki. Jos nyt eka se kamera.. ;)

      Poista
  6. Minulla on Nikon D5100 ja tykkään kovasti! Vielä olisi vaan paljon opeteltavaa jotta saisi hyödynnettyä kameran ominaisuudet kunnolla, mutta kaippa hiljaa hyvä tulee ;)
    P.s. tulikohan sähköpostini eilen perille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli! Laitoin viestiä eteenpäin Jeriikaan, toivottavasti ottaa sieltä pian yhteyttä. :)

      Poista
  7. Canonin järkkäriä suosittelen ja siihen lisäsalaman hommaamista. Sillä canonin omalla salamalla ei tee mitään, enkä sitä koskaan ole oikeastaan käyttänytkään. Kallista hommaa vaan tää kun kerran järkkärin hommaa, alkaa tehdä mieli uusia ja erilaisia putkia :D ja nehän maksaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä vähän pelkäänkin. ;D
      Kamala se salama tosiaan mikä on tuossa perus kamerassakin, ei voi käyttää.

      Poista
  8. Meillä on Canon 600d ja se on kyllä hyvä. Lisäksi meillä on lisäsalama sisäkuvaukseen ja pidempi objektiivi ulkokuvaukseen. :)

    VastaaPoista
  9. Heh, ihan samoilla vesillä mennään :) Minä olen kuvannut vuosia vanhalla pokkarilla, joka on sanomassa sopimustaan irti... Jos jotain on pitänyt kuvata tarkasti niin olen lainannut siskoni järkkäriä. Minäkään en tiedä noista järkkäreistä mitään, mutta siskoni kamerassa on lisäsalama ja se on ihan super!!
    Niin ja niin malttamaton olen minäkin että tahdon sen järkkärin HETI enkä ensi viikolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt poimi täältä hyvät vinkit sinäkin talteen. :)

      Poista
  10. Mulla on Canon 450D ja ihan tyytyväinen olen. Isälläni on joku uudempi ja parempi (5D tai 7D), monesti lainaan sitä, kun otan kuvia nettikauppaan. Mutta muuten tuo 450D riittää mulle hyvin. On kivan pieni & kevyt ja menee käsilaukkuun, mulla ainakin kuvaamista (muualla kuin kotona) rajottaisi eniten kameran koko ja paino...
    Tuon ostin joskus Anttilasta, kun plussakortilla sai toisen putken kaupan päälle ja 300 euroa alennusta. Kandee plussatarjoukset tsekata, mun mielestä nyt lähiaikoina on ollut kameroita enemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin kurkkia nekin. :) NetAnttilassa näytti olevan pimeät hinnat, olisikohan siellä jotain..

      Poista
  11. Mun mies osti just jonkun Canonin järkkärin, mutta ei mitään hajua siitä sen enempää:) Eli mun vinkki on että menet kauppaan ja kysyt, siellä ne kyllä tietää ja osaa varmasti auttaa. Ja löytää sinun tarpeisiin parhaan mahdollisen kameran ;)

    VastaaPoista
  12. Heippa!
    Samaa mieltä, satsaa valovoimaiseen objektiiviin. Mulla on perusrunko akkukahvalla varustettuna, mutta sitten ostin siihen pari valovoimaista zoomia ja yhden valovoimaisen kiinteäpolttovälisen objektiivin. Ja lisäsalaman. Tosiaan, putket taisi maksaa enemmän kpl kuin kameran runko, se valovoima vaan maksaa ;) Mulla on Canonin 450D ja ostin Sigmaa kaiken muun. Välillä kyllä pidemmällä zoomilla painoa koko komeukselle kertyy aika paljon - jos kuvaan pitkään, alkaa väsyyn käsi. Mulla on ainakin nämä toimineet ok, ei ole ollut tarkennusongelmia tms. Sen olen kuullut, että Nikonissa olisi kestävämpi runko (metallia). Mutta ainakin mun huolellisessa peruskäytössä on kestänyt tuo Canonin runko.

    Laitan sulle privana nettiosoitteen, jossa on joitakin ottamiani kuvia (hih - sieltä bongaat Sinulta tulleen paidankin).

    Terkuin Matikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän, menen kurkkimaan. ;)
      Tuo objektiivi ja lisäsalama on nyt sellaset jotka pitää hankkia sitten heti kohta kameran jälkeen viimeistään.

      Poista
  13. Hei!

    Itse ostin parempien kuvien toivossa Canonin EOS 1000d (taisi poistua markkinoilta jokin aika sitten), jossa mukana kaksi putkea; EF-S 18-55mm ja EF 75-300mm. Muistan vaan, kun kaikkialla hehkutettiin, että "vaikkei kuvaamiseen jaksaisikaan perehtyä, saa järkkärillä automaattisesti edes jonkin verran parempia kuvia kuin pokkarilla.."

    Pyh, toisin kävi. Kamera on ollut minulla kohta kaksi vuotta. Toinen putki on edelleen tuossa kaupan laatikossa (kerran kokeiltu kyllä..), enkä ole ehtinyt edes mukana tullutta Canonin järkkäreiden opaskirjaa lukemaan..

    Oma moka, tiedän, mutta silti kyllä olen pettynyt kuvien laatuun. Jos napsin poseeraavasta lapsesta 100 kuvaa, niistä ehkä kaksi onnistuu kohtalaisesti. Muut ovat enemmän tai vähemmän tärähtäneitä ja sumeita, siis ihan epäonnistuneita. Epäonnistumisprosentti on lähes 100, jos ilman salamaa kuvaa.. Ja värit suorastaan oudot salaman kanssa.

    Tuhansia kuvia tullut kyllä napsittua ja niitä kameran nappejakin olen sen verran painellut ja pyöritellyt kuin olen uskaltanut, mutta kuvat ovat kyllä surkeita verrattuna entiseen, Canonin pokkariin. Niissä oli mm. värit paljon kirkkaammat ja kuvat selkeitä, elävännäköisiä..

    Ja nykyään tuntuu todella työläältä ottaa tuollainen iso kamera laukkuineen mukaan lomareissuille, häihin yms. tilaisuuksiin. Varmaan toki senkin sietäisi paremmin, jos tietäisi saavansa huippukuvia.

    Anteeksi, oli pakko saada avautua :D Varsinaisia neuvoja en kyllä osaa antaa. Varmaan sinuna silti kallistuisin Canonin järkkärin puoleen JA perehtyisin antaumuksella kuvaamisen saloihin.. Mutku tällä iällä ei enää MILLÄÄN jaksaisi.. ;)

    t. mami75

    VastaaPoista
  14. Moikka! Meillä on Nikonin perusjärkkäri, jossa 18-55 mm kuvanvakaimella. Saa aivan loistavia kuvia!!! Ihan vapaalla kädelläkin. Kannattaa ehdottomasti katsoa, että on tuo kuvanvakain, koska muuten ei oikein saa hyviä ja tarkkoja kuvia ilman jalustaa. Lisäputket on tosiaan kalliita ja meillä onkin hankittu lisäksi vasta salama...

    Henna S.

    VastaaPoista
  15. mulla ollut canonin 1000d ja se oli vallan oiva kampe. laadukkaat kuvat. joskin en muuten itse canonista tykkää. vaihoin nikoniin ja niitäki useampi ollu. nyt tulossa canoni jälleen 550d ja katsotaan. olen sillä kyl aikasemmi kuvannu kaverin kameralla ja hyvä on :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)