tiistai 1. toukokuuta 2012

Messufiiliksiä




Me suunnattiin viime viikonloppuna ystäväni kanssa auton nokka kohti Helsinkiä ja lapsimessuja. Tehtiin ihan semmoinen pikainen lauantai päivän reissu, kevyt matka n.4h suuntaansa. ;)
Olin varannut itselleni kameran mukaan, että napsin paljon kuvia.
Ei se ihan niin mennyt. Jotenkin sitä unohtui koko asia..
Yhdeltä osastolta tuli napattua kuvia, siltä lempparilta. Siis ihanan värikästä Villervallaa.

 


Nämä on niin vastustamattomia <3
Skidillä oli Villervallan tarjouksia ja poistoja kivasti. Tyhjin käsin ei siis tarvinnut lähteä.




Shortsit ja t-paidat oli settihintaan 35e.
Täydensin meidän kesäkaappia hiukan. Emilille kaikki 116-122cm.
Uutuus melonikuosi oli minusta paljon kivempi pinkillä sävyllä, joten nappasin sen. Sopii kyllä ihanasti limen väristen shortsien kanssa. Villervallan kesähatut on meillä ihan ykkösiä, joten uutuus keltainen oli saatava.



Villervallan mustat housut löytyi poistokorista 16e.
Oikukas valloitti tuotteillaan, olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä. Tartuin kuitenkin farkkutarjoukseen (25e) ja ne siis Emilille 122/128cm.

Me&I osastolla kävi kuhina, ei meinnut pöytää mahtua edes katsomaan. Siellä olikin hyviä tarjouksia, mm. t-paitoja 10e, shortseja 15e ja collegetakkeja 20e. Meille kotiutui Oliverille 146/152cm nuo vihreät collegeshortsit.



Ihana PaaPii oli kyllä kaunista täysi.
Siitä meidän pienemmät pojat sai huoneeseensa robottijulisteen.

Aika vähillä ostoksilla selvisin, vaikka oli siellä monia ihanuuksia. Kovasti sykähdytti mm. Nosh Organics osastolla heidän ja PaaPii:n yhteistyössä tekemät ihanat paidat, joita toivottavasti saa ihan pian tilattua. Silverjunglet oli kauniita myös.

Muuten olin hiukan pettynyt. En ollut koskaan messuilla käynyt ja luulin siellä olevan paljon enemmän lastenvaatteita ja kenkiä eri valmistajilta/nettikaupoilta. Niitä oli minusta melko vähän. Lisäksi paikka oli minusta sekava. Oli vaikea hahmottaa missä oli jo kierrellyt ja oliko joku väli jäänyt välistä. Jonkunlainen kiertosuuntaa ohjaava nuoli lattiassa ei olisi pahitteeksi, ihan kuin Ikeassa.
Ihmisiä oli ihan hurjan paljon. Toki meillä oli varmasti se pahin aika, kun siellä olimme, mutta silti. Molemmat ystäväni kanssa totesimme, että emme koskaan viesi sinne lapsia mukaan. Siinä saisi olla sydän syrjällään ja jäisi kojut katselematta.
N.kolmen tunnin jälkeen korvia särki ja molemmat huokasimme päästyämme hiljaiseen autoon istumaan. Ehkä me siis ollaan vaan liian maalaisia; rauhaan ja hiljaisuuteen tottuneita. ;)
Silti kokemuksena kiva juttu.

Millaisia kokemuksia ja ostokassien sisältöä teillä on?

Niin ja loppuun vielä; Hauskaa vappua! :)


20 kommenttia:

  1. mä olen kerran ollut tuolla, taisi olla vuonna 2008. eli tuplarattailla menimme koko perhe lauantaiaamuna...jostain syystä ei ole toiste tullut mentyä ;) ei ollut rentouttava kokemus. mutta yksin / ystävän kanssa olisi varmasti ihan toinen ja voisi tosiaan katsellakin :) kivoja hankintoja olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voin kuvitella! ;) Totta, että ilman lapsia kiva kokemus..

      Poista
  2. Kiva postaus messuista! Olisi ollut tosi kiva päästä tuonne itsekin, mutta ajomatkaa on sen verran että jäi väliin. Mutta noin olisi joku vuosi kiva lähteä kuten sinä, jonkun lastenvaatteista pitävän ystävän kanssa :-). Ihania vaatteita kuvissasi!

    Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ystävän kanssa ehdottomasti suosittelen.

      Poista
  3. Mä luulen, että itselläni olisi ollut vähän sama fiilis jos olisin messuilla käynyt. Odotukset on aina niin paljon korkeammalla. Muutama vuosi sitten kävin Tampereella lapsimessuilla. Ja olihan ne ihan kivat, mutta eipä sieltä kauheasti mitään jäänyt käteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä odotti paljon, kun niin moni oli niistä aiempina vuosina kirjoittanut. Odotin siis vähän liikaa. ;) Ei ne huonot olleet, ihan kivat silti.

      Poista
  4. Olis kyllä kiva päästä joskus lapsimessuille. Mutta täältä sinne on vielä pitempi matka kuin teiltä, yöksi olis pakko jäädä.

    Minäkin olen aivan intona Villervallaan. Yhtään meillä ei vielä sitä merkkiä ole, mutta eiköhän kohta tule olemaan :). Pakko saada jotakin kesäksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ihmeessä tilaamaan! Villervallat on livenä vielä ihanempia kuin kuvissa. :)

      Poista
  5. Mun blogissa on montakin postausta jo eiheesta ollut, joten sieltä voi lukea meikäläisen tunnelmat. Mutta summa summarum: tykkään laspimessuista, vaikka onhan siellä toki hulinaa ja lasten perään toki saa katsoa. Hyvin silti sujui sekä Nöpön että poitsun kanssa messuilut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelinkin jo sinun kivoja messutunnelmia. :)
      Tiedätkö, luulen että sinä osaatkin ihan erilailla olla siellä. Itse on niin hämmentynyt kaikesta ja näin meluun/ruuhkaan tottumattomana en vaan osaisi lapsia sinne viedä. ;D
      Viime kesän Heureka kokemuksella (jossa oli juuri kamalasti ihmisiä) totesin jo että ei enää sinnekään lasten kanssa. Hih.

      Poista
  6. Hei!

    Olen kovasti katsellut noita Villervallan hedelmäprinttejä, et voisiko niitä 4v (kesällä 5v) pojalla käyttää, samoin kuin niitäpepita-ruutuja...Ovat ihania!! Voisitko ottaa Emilistä kuvan tuo paita ja shortsit päällä? Oon aina ajatellut, et noita Villervallan vaatteet on unisex mutta tiedän, että miehen mielestä noi on suurimmaks osaks tytöille : (
    Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi niitä miehiä! Siis nuo on niin unisex kun voi olla. ;)
      Toki otan kuvia ja laitan blogiini. Yritän nyt muistaa ihan lähipäivinä.

      Poista
  7. Kivoja messulöytöjä olit tehnyt!:-) Itse en messuille edes haaveillut pääseväni pitkän matkan vuoksi. Osaatko sanoa,miten Villervallan hattujen koot pitävät paikkansa? Vastaako koko samaa päänympärystä? Kutistuvatko pesussa? Entä jos ottaa hieman reilun koon,saako sen kiristysnauhalla "sopivaksi"? Ootko hattuja teidän isommille pojille? Meillä 2v:n ja 8v:n py sama,siksi näitä kokoja pähkäilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on noissa "kalastajahatuissa" Emilille hyvä koko 52/54 ja hänen päänympärys on nyt n.52cm tai hiukan päälle. Tuossa 52/54 on vielä hiukan kasvuvaraakin, joten sanoisin että vastaa kokoaan aika hyvin. Sama koko oli meillä jo viime kesän, kun Emilin päänymp. oli n.51,5cm. Hatuissa on takana se kiristysklipsi eli hattua kiertää vuorissa kuminauha, sillä saa hyvin vähän kokoa pienemmäksi jos on väljä. :)
      Meillä ei ainakaan ole kutistuneet yhtään pesussa. Isommille pojille en ole noita sovitellut, pitääpä testata 8v:lle. Palaan asiaan..
      Ne trikoopipot on hiukan naftia mitoitusta minusta.

      Poista
  8. Villervallan meloneja lähti meillekin messuilta. Itse olisin voinut ostaa muutakin, mutta My kelpuutti vain nuo vesimelonit...
    Meillä on toimiva konsepti messuilla, että My kiertelee isinsä kanssa ja minä itsekseni ja tarvittaessa treffataan...Kaikilla on siten mukavaa eli minä saan keskittyä tarkistamaan joka kojun ja My taas saa puuhata ja kokea messut omalla tavallaan. Ja Myn isi...on päivän sankari kun saa pidettyä vaimon ja tyttären tyytyväisinä. ;-)

    VastaaPoista
  9. Minä taas lähdin messuilemaan ystävättäreni ja sekä meidän että heidän esikoisten (4 ja 5 v.) kanssa, mies ei enää parin vuoden jälkeen ollut kovin innostunut, enkä suostunut itse kahta lasta ottamaan ;) Siltikin oli mukavaa messuilla lastenkin kannalta, riittäähän siellä hirmuisesti nähtävää ja koettavaa lapsillekin. Tosin itse olisin voinut vielä enemmän keskittyä tuohon lastenvaatetarjontaan jos tyttö ei olisi ollut mukana kiskomassa koko ajan katsomaan ties mitä, mutta säästyipähän rahaa näin... Meiltä kului Messukeskuksessa noin kuusi tunttia, ja tyttö olisi kyllä jaksanut innolla kiertää vieläkin lisää ihania paikkoja, elleivät messut olisi jo menneet kiinni.

    Minustakin tuo Villervalla oli aivan ykkösmerkki ja meillekin kotiutui mm. tuo keltainen hellehattu pojalle. Tyttö taas sai kesäksi ihanan Punaisen norsun hellehatun, jonka lieri suojaa upeasti sekä naamaa, että niskaa, todella hyvä. Kaikenlaista muutakin pientä löytyi, mutta kuten sanottu, enemmänkin olisi ollut vielä katsottavaksi (emmekä myöskään ehtineet Outlet-messuille ollenkaan)...

    -Satunnainen lukija

    VastaaPoista
  10. Moi!

    Messuilla kävin minäkin 5-vuotiaan pojan kanssa ja meillä oli kiva päivä. Olimme myös lauantaina ja 7 tuntia meni nopsaan - poika olisi ehdottomasti halunnut mennä sunnuntaina uudestaan ja erään kojun pitäjä lippuakin tarjosi :)

    Villervallaa menin ostamaan ja mukaan tarttui Skidiltä tähtisortsit ja tähtipaita (34€), Naperonutulta keltainen gollege-takki (25€) ja musta-valkoinen tähti_rinnassa-pitkähihainen (25€), ja Riemulilta keltainen tähtipipo (10€). Poika oli tyytyväinen, kun pääsi itse vaikuttamaan ja sovittamaan Villervallaa! Ja niitä vaatteita on pidetty joka päivä :)

    Lapsen kanssa kun olin niin kiersin lapsen ehdoilla ja putiikit jäivät vähemmälle. Poika kävi kokkikoulussa ja ihastui liikuntapaikkoihin, pienoisnäyttelyn hurjat kauko-ohjattavat autot olivat meidän molempien mieleen, unohtamatta lennokkeja ja veneitä. Siljan pallomeressä sai etsiä hylkeitä ja poliisi otti sormenjäljet! Lemmikkinäyttelyssäkin ehdimme nopeasti piipahtamaan kanien estekisaa katsomassa.

    Jonoja ja hälinää tietenkin oli, mutta kun pääkaupunkiseudulla asutaan niin jotenkin siitä ei osaa stressata. Jonot liikkuivat nopsaan ja väliin pysähdyttiin johonkin pidemmäksi aikaa - kiirettä ei ollut ja eväät mukana :D Hyvä mieli ja kiireetön asenne matkaan niin lapsen kanssakin päivä sujuu. (+tarpeeksi omia eväitä!) Tämä oli meillä jo toinen kerta ja edellisellä kerralla jaksoimme yhtä pitkään, vaikka poika oli alle 3v. Poika haluaa ensi vuonna ehdottomasti uudestaan - oli niin kivaa :D (Toivottavasti sitten löytyy isompiakin kokoja kivoista vaatteista (134->) ja äidiltä paksumpi lompakko!)

    VastaaPoista
  11. Kävimme ekaa kertaa lapsimessuilla ja lapsetkin (2,5v ja 5kk) pääsivät mukaan. Tosi kivasti meni päivä siellä vilinässä, kun vanhempi oli isänsä kanssa pienoismallimessujen puolella ja me tytöt kierrettiin lapsimessuilla.

    Jarnan blogista jo luinkin silverjunglesta mutta en voi anonyyminä kommentoida sinne. Eli hiukan olen pettynyt tähtihousujen laatuun kun ne tänään tulivat pesusta. Tähti polvessa oli ihan kurtussa ja kutistunut muuhun housuun nähden. Sain venytettyä ne kyllä muotoonsa mutta katsotaan nyt miltä näyttää kun housut kuivuvat.

    Kotitonttu

    VastaaPoista
  12. Mä kävin tuolla lasten kanssa, ja siis voi APUA =) Muutenkin vähän ahdistun tollaisista paikoista missä ryysätään ja on ihan hirmuisesti ihmisiä, mutta sitten vielä ylivilkkaan 2-vuotiaan kanssa, huoh. Käypäs muuten osallistumassa arvontaan blogissani =)

    VastaaPoista
  13. Onpa kivoja vaatteita, täytyypä shortseja hankkia isommalle.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)