keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Koukussa




Pakko myöntää, olen suklaan suurkuluttaja (jonka näkee). Koukutun helposti uusiin makuihin. Tumma suklaa ei ole herkkuni, mutta vaalea suklaa monessa muussa muodossa ja mausteella uppoo lähes takuu varmasti. Talven herkkuni oli Maraboun salmiakkisuklaa, jota muuten varastoin useamman levyn kun myynti loppui. ;)

Kaikista makuyhdistelmistä suosikkini on kuitenkin mansikkasuklaa. Voi että miten raastavaa olikaan kun pari vuotta sitten Maraboun mansikkasuklaan "limited edition" myynti loppui. Kyselin varmaan pariin otteeseen Maraboulta, että voisiko sitä taas ottaa tuotantoon. Hih. Mutta ei tullut ja toista yhtä täydellistä ei ole sen jälkeen ollut. Mutta nyt! En tiedä kuuliko ne toiveeni, kun kaupan hyllyille on ilmestynyt sekä Fazerilta että Maraboulta mansikkasuklaalevyt. Voitte varmaan arvata kuka on jo ehtinyt ahmia molempia useamman levyn..

Täytyy sanoa, että nyt voiton noista kahdesta vie Fazer.
Ehkä osaksi siksi, että pidän Fazerin suklaasta himpun enemmän. Mutta suurin syy on se että Fazerin mansikkasuklaassa on enemmän mansikan paloja. Maraboun levyssä oli silloin edellisellä parin vuoden takaisella myyntikaudella enemmän mansikkaa, nyt niitä on selvästi vähennetty. Mansikkaa ei satu välttämättä edes joka palaan. Säästösyykö?
Fazerin levyssä taas on mansikkaa reilummin ja palat on muhkeampia muutenkin. On tuohon lisätty vaniljaakin, joka ei kyllä minusta juurikaan maistu. Mutta makunautintona täydellinen!

Näistä herkkukoukutuksista voisin kirjoittaa vaikka kuinka, koska niitä on minulla montakin ja osa ehkä vähän outoja (kuten lasten metsämansikka muumilimppari). Mutta annetaan nyt olla..

Uskaltaako kukaan muu myöntää koukutuksensa? ;)



64 kommenttia:

  1. Mä olen koukussa sipseihin. :D
    Ja tuo Fazerin mansikka-suklaa on tosi hyvää, parasta suklaata mitä olen maistanut pitkiin aikoihin (nytkin taitaa olla levy sitä kaapissa odottamassa... ;D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipsit tulee minullakin hyvänä kakkosena suklaan jälkeen. ;)
      Suklaanautintoa! ;D

      Poista
  2. Suklaa kaikissa muodoissa koukuttaa. Meillä on myös Pepsimaxia joka viikonloppu :) Ja hei, muumilimpparihan on ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi max on minun totaalinen herkku myös, on vaan pitänyt vähentää pariin lasiin 1-2vko. Kun sehän on aika myrkkyä. ;D

      Poista
  3. Maistelin tuon Fazerin ja oli pettymys, mielestäni siinä ei maistunut paloista huolimatta ei mansikka ei vanilja.
    Odotin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se vanilja ei maistunut minustakaan, mutta mansikka kyllä. Jännä miten eri suussa ne maut tulee erilailla esille. :)

      Poista
  4. mä olin vähän pettynyt tuohon Fazeriin,kun oletin,että se olisi ollut jotenkin erilaista..:)
    mä kuvittelin,että se on samantyyppinen kuin on Fazerin vadelma-jugurtti konvehti,joka on aivan älyttömän hyvää.tuota Marabouta en ole maistanutkaan.
    mä tykkään kans lasten limppareista,erityisesti Muumeista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vadelma-jugurtti on kanssa tosi hyvää, sitäkin napsinkin tässä välissä kun ei ollut näitä levyjä. ;)

      Poista
  5. Mistä kaupasta ostit tuota Maraboun mansikkasuklaata? Olen koittanut metsästää sitä mutta en ole löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marabou löytyi meidän Citymarketista viime perjantaina, sitä ennen en ollut minäkään siihen törmännyt ja usko pois suklaahyllyt tutkin harva se päivä. ;D

      Poista
  6. Tuo Fazerin mansikkasuklaa on kyllä herkullista, Marabouta en ole maistanut. Mun suosikkini on Fazerin salmiakkitäytesuklaa konvehteina tai levynä. Tämä jakaa myös mielipiteet, monen mielestä se on todella pahaa?!?! :)

    VastaaPoista
  7. Makuasioita :D. Mun mielestä noista kahdesta Marabou oli parempaa ja Fazeria en osta toiste :D.

    Jännä juttu muuten kun ennen kuin odotin tyttöä en voinut sietää suklaata, raskausaikana siihen tuli himo (väitin että vauva sitä haluaa ;)) ja suklaa on maistunut sittemmin vaikka vauva on ollut maailmassa jo 1,5 vuotta. Arvaapa mitä syön muutaman palan aina päiväuniaikaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana himo tuli raskauden kylkiäisenä. ;D
      Makuasioita, totta! Niistä on turha kiistellä. :)

      Poista
  8. Mulla ei tätä nykyä tee suklaata juuri ollenkaan mieli, en tiedä miksi. Ehkä syy on kromissa, jota säännöllisesti syön. Väittävät, että se auttaa makean himoihin. Syön muutaman kovan karkin silloin tällöin. Esim. eilen, kun olin väsynyt, kaiåasin illalla hiukan jotain hyvää ja söin kolme kokonaista hotmix-karkkia :D Enempää ei tehnyt mieli.

    Ihmetyksekseni huomaan, että myös vissykoukkuni on laantunut. Samoin viimeisin villitykseni lakukoukku, josta siitäkin on aikaa melkolailla jo.

    Ei mulla ole kuin aamukahvikoukku, jos näistä suun kautta menevistä koukuista puhutaan. :) Toinen asia sitten on esim. lastenvaatteet, niihin on koukku edelleen kova :)Mutta ihana koukku, en valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi huippua, jos minäkin saisin makean himoni kuriin. Kromi söin yhdessä vaiheessa pitkään, mutta se ei auttanut yhtään minua. :(
      Olen myös ollut pitkiä kausia, jopa vuoden putkeen, tosi vähillä herkuilla ja siitä syystä koko tuon ajan melko kiukkusta laatua. Odottanut vaan, että koska saan taas SYÖDÄ. ;D
      Minulla ei tunnu pätevän mitkään "terveyslait/sanonnat", ei auta elämänmuutos ruokailutavoissa. Olen ihan suoraan sanottuna tosi rasittava tyyppi, jos en saa syödä mitä haluan. Heh.

      Mutta siis ihania koukkuja sinulla, niin terveellisiä. :D

      Poista
  9. Maistoin kans tuota Fazerin mansikkasuklaata ja koukkuun jäin:) Toinen koukutus on värikkäät turkinpippurit...

    VastaaPoista
  10. Aika sattuma tämä postaus, viimeyönä nimittäin näin unta, että olin ostamassa tuommoista fazerin mansikkasuklaata ;) Sitä en vielä ole edes maistanut, mutta ehkä tämä nyt oli kehoitus maistaa!

    p.s Muumilimppari on kaikista parhainta tavallisen Jaffan rinnallaa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos tästä, en olisi uskaltanut ostaa tuota fazerin mansikkaa juurikin sen vaniljan takia. Nyt menen kokeilemaan! Virosta saa Kalev mansikkasuklaata (ja mustikkaa) ja se on kyllä tosi hyvää.
    Minulla on aina kausia, jolloin syön jotain tiettyä namia. Nyt irtokarkkipussistani löytyy vain pätkis minibiteseja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi pätkis minibites.. ne on ihania kanssa. :P
      Joo, vanilja ei tuossa juurikaan maistu.

      Poista
  12. Arvaa kenellä on työpöydän laatikossa jemmassa tuollainen Fazerin uutuus mansikkasuklaalevy :-D Kummasti piristää päivää! Se on tosi ihanaa, tuollainen Maraboun mansikkasuklaa on tainnut mennä multa edellisellä kerralla ohi vaikka Maraboun suklaasta tykkäänkin. Kesto suosikki on se "Schweizer nöt".

    VastaaPoista
  13. Harmi kun mä en pidä mansikoista:(on sentään joku suklaalevy joka saa jäädä kauppaan:))

    VastaaPoista
  14. Nyt on kyllä semmosia suklaita joita en oo vielä nähnykkään, mutta varmana ostan jos jostain löydän :))

    VastaaPoista
  15. Moikka, hmm onkin pitänyt otta ja kokeilla. Mä olen aika heikkona Marjannen siniseen versioon toffeella. Ja sitten Maraboun Minttu krokantti on kyllä aikasta herkku. Mä olen kanssa ihan kamala namihiiri, joka päivä syön... -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisteltu nuo täälläkin, hih. Namihiiri, hyvin sanottu ja joka päivä minäkin mussutan. ;)

      Poista
  16. Mie maistoin vasta tuota Fazerin mansikkasuklaata ja pakko sanoa, että ei iskenyt ollenkaan. Ei hyvä yhdistelmä ei. Perus sininen tai se missä on rusinoita ja pähkinöitä on mun lemppari.

    Ps. Muumilimppari on ihanaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi rusinoita! ;D Eli tässä just näkee miten maut menee ristiin, itse en voi sietää suklaalevyjä joissa on rusinoita. Perus sininen on aina varma valinta! :)

      Poista
  17. Valitettavasti olemme täysin karkki- ja suklaakoukussa miehen kanssa. Mihinkään ei ole aikaa eikä voimia, mutta aina nyt ehtii ja jaksaa rivin suklaata ohimennessään napsaista. Vannon aina aloittavani uuden elämän. Tänään aloitan uuden suklaalevyn. Ostin juuri tuota Fazerin mansikkaa :)

    Mulla lempisuklaita on Maraboun karamellisoitu pähkinä-seasalt pikkulevy, Fazerin marianne levy, Pandan rasia jossa suklaalla päällystettyjä mansikanpaloja ja ihan perinteinen Tupla. Tykkään myös tummasta suklaasta tosi paljon. Fazerin tummaa vedän ihan samaan vauhtiin kuin maitosuklaata, noissa 72% ja yli riittää muutama pala. Chilisuklaa on ainoa, joka ei ole uponnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuullostaa NIIN tutulta. ;)
      Se Pandan rasia, jossa suklaapäällysteisiä mansikoita on kyllä aivan ihana kanssa.

      Poista
  18. Muumilimu on ihan parasta. Mulla irtokarkit maistuu, suklaasta en niinkään välitä. Hullujen päivien aikana (eli viidessä päivässä) tuhosin lähes 2 kiloa irttareita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtokarkit on hyviä silloin tällöin, harmi kun en ole kuokussa niihin. Suklaa kun tuntuu enemmän kertyvän kroppaan. ;)

      Poista
  19. Mä olen myös koukussa suklaaseen! Aivan ihanaa suklaata oli taannoinen Maraboun Oriental limited edition. Itekin tykkään enemmän maitosuklaasta, täytyy myöntää.
    Olen myös koukussa keltaisiin Rolloihin, Dr. Pepperiin, juustonmakuisiin nachoihin ja valkosipulisalsaan, Kartanon tavallisiin perunalastuihin ja sweet chili-dippiin sekä moneen muuhun =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartanon sipsit on huippuhyviä! Oletko ne Sweet chili sipsit maistellut? Niitä tuhosin jokin aika sitten, mutta nyt olen tauolla. ;)
      Mitä tuo Maraboun Oriental limited edition sisälsi?

      Poista
    2. Orient sen nimi taisikin olla =) Siinä oli taateleita, pistaasia ja manteleita, oli ihan älyttömän hyvää =)
      Tarkoitatko niitä uusia luomuchipsejä? Olenhan toki niitäkin maistellut, hyviä ovat =)

      Poista
  20. Mä olen myös koukussa suklaaseen! Aivan ihanaa suklaata oli taannoinen Maraboun Oriental limited edition. Itekin tykkään enemmän maitosuklaasta, täytyy myöntää.
    Olen myös koukussa keltaisiin Rolloihin, Dr. Pepperiin, Turkinpippureihin, juustonmakuisiin nachoihin ja valkosipulisalsaan, Kartanon tavallisiin perunalastuihin ja sweet chili-dippiin sekä moneen muuhun =)

    VastaaPoista
  21. Muumilimsa on minunkin suosikki. Sain sitä jopa läksiäislahjana eräästä työpaikasta, kun kaikilla oli aina niin hauskaa? kun saavuin työvuoroon muumipullo kassissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana läksiäslahja! :)
      Harmi muuten kun muumilimpparia ei saa isoissa pulloissa.

      Poista
  22. Eilen testasin tuon Maraboun levyn ja liketin :D Nyt täytyy kyllä hankkia tuo Fazerin levy pian, jos se on vielä parempi. NAM!

    VastaaPoista
  23. Voi tuo maraboun mansikkasuklaa on niiin hyvää. Muakin harmitti niin totaalisesti kun sitä ei kauaa silloin pari vuotta sitten myyty. Ja nyt olin aivan onneissani kun se tuli takaisin.
    Tuo on parasta suklaata ikinä. Onkohan tuo vain kausimaku, vai jääköhän pysyväksi?
    Fazerin mansikka-vaniljaakin maistoin, mutta en oikein pitänyt siitä. Kumma juttu sinänsä, kun yleensä tykkään fazerista enemmän kun marabousta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mietin samaa. Tuossahan ei nyt ainakaan lue että olisi limited edition, eli voisi olla tullut jäädäkseen? Toivotaan niin. :)

      Poista
  24. Täällä myös yksi suklaan koukussa oleva! Tuo mansikka on iiiihanaa! Vaikakkin ihan parasta on Fazerin rusinapähkinäsuklaa, oih:) Harmi vaan, kun sitä ei meidän lähikaupassa ole.

    VastaaPoista
  25. Oi, oi, oi! Olen kolmesti pyöritellyt Fazerin mansikkasuklaalevyä kädessäni, mutta jättänyt sen aina hyllyyn. Olen ollut herkkulakossa, mutta eipä se paino näytä sillä kovin tehokkaasti putoavan, joten tänään teen sen eli ostan levyn ja nautin :) Kiitos herkullisesta postauksesta!

    VastaaPoista
  26. Itse petyin tohon Fazerin mansikkasuklaaseen juurikin sen takia kun siinä luki että mukana olisi myös vaniljaa mutta ei se kyllä maistunut tippaakaan. Täytyy vielä kokeilla tuota Marabouta koska olen myös suklaan suurkuluttaja :)
    http://prinsessaramapaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  27. Tässä yksi entinen Fazer-holisti. Kaikki levyt meni paitsi chili-suklaa. Tuota mansikkaa olen maistanut yhden rivin, mutta minustakaan se ei ollut kummosempaa. Toki se varmana vaikuttaa että nykyään syön vain tummaa suklaata. Juuri meni pala 81% ja olisi mennyt enemmänkin, mutta nyt olin tiukkana.
    Tällä hetkellä makeasta mun ei koukuta mikään, mielihalut on siellä suolasen puolella.

    VastaaPoista
  28. En ole vielä maistanut, bussissa joku esitteli kaverilleen levyä.:) Taisi olla suurkuluttaja hänkin. Yleensä en tykkää Maraboun suklaasta muutenkaan, paitsi siitä digestivekeksiversiosta. Nyyh, kun nykyään allegian vuoksi ei voi sitä syödä.

    Oletko jo julkistanut voittajan viimeisimpään arvontaan? :)

    -Werhoutuja- en jaksanut kirjautua kun kone oikkuaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä se en ollut! ;D
      Arvonnan voittajat arvon ihan just.

      Poista
  29. Suklaamaissipallot ja riisisuklaa irtokarkkilaareista koukuttaa minua! Ja laku. Ja läkerol pastillit, seasalt, sitrus ja salvi eritoten. Tigerin lakutoffee on nyt kovassa kurssissa!

    Pähkinät ja kuivatut viikunat, aaaaaah ja voiiih!

    Muumilimu on ihan parasta. Pullo pakastimeen ja jäähileinen juoma nassuun ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaamaissipallot, nams! Pähkinäsekoitukset on minusta ihania.
      Oi, pitäisikö kiikuttaa yksi pullo muumia heti pakkaseen. :P

      Poista
  30. Postaa vaan kaikista, joihin olet jäänyt koukkuun ;-).

    Mulla suklaa on myös yksi pahimmista koukuttajista ja nimenomaan Maraboun suklaat. Jostain syystä tykkään niistä enemmän kuin Fazerin. Tuota mansikkasuklaata en olekaan vielä maistanut. Tänään meinasin sitä jo ostaa, mutta hillitsin kuitenkin itseni. Täytyykin ehdottomasti nyt sitä kokeilla, jos se kerran niin hyvää on :D.

    Pahin koukuttaja mulla varmaankin on kuitenkin Pepsi Max. Ikävä kyllä! Kaloreita siitä ei tule, mutta muutenhan se on kaikkea muuta kuin terveellistä. Kovasti yritän siitä päästä eroon.

    VastaaPoista
  31. Suklaa ei onneksi ole karkkia;) Sitä saa siis syödä vaikka joka päivä ja se on terveellistäkin!
    Ei niinkään se tumma suklaa, mutta maitosuklaa...tällä hetkellä olen koukussa Twixeihin, kohta taas johonkin muuhun:)

    VastaaPoista
  32. itse tykkään kans suklaasta ja varsinkin Fazzer on parasta ;) kaikki maut melkeinpä Fazzerilta uppoo :)

    VastaaPoista
  33. Ah, suklaa on kyllä ihan peruselintarvike!!
    Tuota mansikkasuklaata en ole maistanutkaan, vaikka useimmat uutuudet kyllä kokeilenkin läpi. Ja yleensä Fazer vie selkeästi voiton, Maraboun suklaa itsessään ei ole niin hyvää, vaan maistuu jotenkin rasvaisemmalta. Poikkeuksena on Maraboun vadelmajogurtti-levy, joka on aivan ihana. Fazerin cashewpähkinälevyä syön kuin leipää, siihen jää pahasti nalkkiin, ihan tajuttoman hyvää. Toinen hirmuisen koukuttava on TV-pussien Choco snack, jossa on juurikin kaikenlaisia puffeja ja suklaarakeita, sen liian suuren pussillisen syö aivan liian helposti kerralla...

    -Satunnainen lukija

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)