tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ihanat reput ja parveketta



Riikan blogissa oli viime kuussa lukijatarjous johon oli ihan pakko tarttua. Nimittäin Vipanat nettikaupasta sai -15% alella Skip Hop reput & eväslaukut. Yhdessä Emilin kanssa kuvia katseltiin, mutta annoin pojalle täysin vapaat kädet valita itselleen repun ja eväslaukun. Poika päätyi mehiläiseen ja pöllöön (ja äiti kiherteli vieressä, koska luultavasti olisin itsekin nuo valinnut. Hih).
Postilaatikko kolisi eilen ja mehän testailtiin heti miltä ne tuntuu.



Reppu on varsin mieluisa. Juuri sopiva selkään ja riittävän suuri, niin että sinne mahtuu myös varavaatetta ja tossut.


Molemmat tuntuu varsin laadukkailta ja ennenkaikkea ovat kauniit!
Viimein saan heivata kangaskassit johonkin muuhun käyttöön, kunnon reppu tuolta pieneltä mieheltä puuttuikin. Eväslaukku on taas siitä ihana, että se on vuorattu lämpöeristetyllä kankaalla ja sen saa ripustettua kätevästä kantokahvasta esim. rattaiden sankaan. Kerhoa ja eväsretkiä odotellessa. :)



Kuvauspaikkana meidän parveke. Varsin reilun kokoinen sellainen, pituutta on nimittäin n.15m. Tänään viimein tein jo hieman suunnitelmia sen varalle, mitä minne ja mitä muokataan.
Mutta siitä ehkä lisää sitten kun tulee valmista..
Tuolla toisessa päässä on kätevästi pyykkinarut katossa, joka tulee kyllä siellä pysymään. Varmasti pyykki kuivaa koko kesän siellä, kun kerta tilaa on.



Toinen pääty onkin sitten mietinnän alla.
Tuolla on ovi suoraan olohuoneeseen. Jotan kivaa puutarhakalustoa sinne olisi kiva saada tai jopa joku ihana puutarhasohva. Vinkkejä?
Niin tietysti niitä istutuksia eli kukkia, kirsikkatomaatteja ja ehkä amppelimansikkaa yms. on mielessä. Sormet syyhyää, vaikka en mikään viherpeukalo olekaan. ;)


 
P.s. Kurkkikaan myös alempi juttu Leppis & Loppan nettikaupasta!

 

24 kommenttia:

  1. Voi mieletön mikä parveke! Just tuollaiselle voi laittaa niitä kaikkia ihanuuksia, mitä esim. hobby hall on nyt pullollaan; polyrottinkisia kalusteita ja niitä lähes normaalin sohvan näköisiä esim. kulmasohvia pehmusteineen..

    Meillä kun on iso piha, muttei juuri minkäänlaista katosta/terassia :( Pitäisi aina sateen sattuessa kiikuttaa pehmusteet sisätiloihin..

    mami75

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sellaista polyrottinkista kulmasohvaa katselin Hobby hallin sivulta, se olisi aika ihana tuonne toiseen päätyyn. ;)
      Tuo parveke on siitä hyvä, että vaikka ei ole katettu, niin sinne ei juurikaan sada mitään. On sen verran tuota lippaa katossa suojana.

      Poista
  2. meilläkin on 3 noita skip hopin reppuja, pöllö, seepra ja hiiri ja ovat olleet erittäin hyvät ja toimivat. Päivittäisessä päiväkotikäytössä nyt olleet loppuvuodesta saakka ja ei mitään vikaa ja kulumaa ole ilmennyt. Ja plussaa tietysti tuosta ulkonäöstä:) -mari-

    VastaaPoista
  3. Oi, kivat reput! Noita itsekin aion syksyllä katsastaa kun yhdellä alkaa kerhossa käynti :)

    Onko parvekkeelle useampi käynti vai vain yksi? Jos olisi useampi ovi, niin varmaan laittaisin ihan tilanjakajaa, niin että pyykit olisi siellä omassa päässään ja oleilupaikka omassa sopessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeessä suosittelen noita reppuja. :)

      Parvekkeelle on vain tuo yksi sisäänkäynti olohuoneesta. Voisi kyllä joskus miettiä toista tuonne toiseen päätyyn, kun siellä on meidän makuuhuone. :)
      Tilanjakajasta tuli mieleen, että voisihan tuohon jonkun pienen näköesteen tehdä pyykkien ja toisen päädyn väliin. Vaikka joku sermi tai ristikko. Hmm. pitää ottaa idea muhimaan. ;)

      Poista
  4. Mä olen myös katsellut tuota pöllöreppua sillä silmällä tuolle meidän 4kk pojalle, äiti saa vielä onneksi päättää ihan itse ;) Ihanan iso parveke, tuota pääsee jo ihan sisustamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tilaa ihmeessä ennen kun itse sanoo minkä haluaa. ;D Monesti lapsen maku ei satu äidin kanssa yhteen, mutta itse ihan yllätyin kun nyt meillä sattui.

      Poista
  5. Hih, meillä on sama maku - vuosi sitten kun oltiin ostamassa tytölle eväslaukkua tuo pöllö oli mun suosikki, mutta tyttö valitsi tuon iloisen keltaisen ampparin. :)

    VastaaPoista
  6. Mä tarvitsen tuollaisen pöllölaukun. Kyllä. Se on nii-in ihana:) Eikä ampparikaan paha ole!
    Mahtava parveke teillä! Voitte tehdä sinne vaikka keilaradan tai puttauspaikan(?)...pojat tykkäisi taatusti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai tarviit! ;)
      Joo pojat voisi olla innoissaan keilaradasta. :)

      Poista
  7. Oikein kivat reput! Itse "tartuin" samaan tarjoukseen Riikan blogista :) Meidän reput on vielä matkalla, mutta tulossa on 2v:lle itsensä valitsema koirareppu ja vauvalle (toki muillekin, kuka kulloinkin tarvii) pöllöreppu, joka kävi loppuun asti taistoa elefantin kanssa ;)

    Kunnon tilava parveke teillä. Itse kuivaan pyykit ulkona aina kun se on mahdollista. Meillä on pyykkinarut autotallin takana. Puhuit terassisohva-ajatuksesta. Meillä on ollut nyt pari kesää terassilla Askon rautasohva paksulla patjalla ja paljon tyynyjä. Päällä myös sellainen vuodekatos(?). Puhummekin prinsessasohvasta (sopii tosi hyvin poikaperheeseen :D). Siitä on tullut kaikkien suosikkipaikka. Hellepäivien iltana, kun pojat on menny nukkumaan, on siellä mukava istua vielä miehen kanssa iltateellä ;) Voisin kuvitella tuonne teidän parvekkeelle myös sellaisen katosta roikkuvan keinun :)

    Nautihan parvekkeen suunnitteluhetkistä! Mielestäni suunnittelu ja haaveilu on melkeinpä parasta aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä tarjous, vaikka ei nuo mitään hirmu kalliita ole minusta muutenkaan. Mutta kiva kun näitä lukijatarjouksia voi hyödyntää. :)

      Ihanalta kuullostaa teidän prinsessasohva, oi oi! :) Meille mietin kanssa parvekkeelle sellaista kulmasohvaa, olisi varmasti se käytetyin vaihtoehto.
      Suunnittelu on tosiaan ihanaa, vielä kun joku tarjoaisi budjetin! ;D

      Poista
  8. Vau! Onpa todella ihana tuo parveke! Meillä on tykätty terassilla sellaisesta katosta roikkuvasta korituolista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen korituoli olisi kyllä taatusti suosittu meillä kanssa. :)

      Poista
  9. Meillä oli sellainen reppu tarhassa, epämielyttävä kuminen materiaali, huono laatu ja meni 3kk sisälläaika ruman näköiseksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Saa nähdä miten meillä sitten käyttökokemukset.. Minusta tuo ei ole ollenkaan kumimainen ainakaan, mutta tosiaan käytönhän näkee sitten testatessa.

      Poista
  10. Toi pöllöreppu on kyllä vaan niin ihana <3
    Ja siis ihan mieletön parveke teillä, huh huh =) Kyllä tollaista kelpaakin jo kalustaa =)

    VastaaPoista
  11. Meillä on myös tuo ampiaisreppu ja poika 3v. sai sen ihan itse valita. Aika ihana on! :)
    Kolmen pojan äitinä tykkään blogistasi ihan hirmu paljon. Tervetuloa kurkkaamaan myös meidän arkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulen mielelläni kurkkimaan teidänkin arkea. :)

      Poista
  12. Nuo on kyllä ihania, haluaisin omalle pojulle sen pingviini repun, tosin se ei IHAN vielä sellasta tarttis=)

    VastaaPoista
  13. Ihanan pirteät vaatteet lapsellasi! :) Mistä tuo huivi on?

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)