perjantai 17. joulukuuta 2010

Tuttaa


Meillä on ollut Tuttaa niin kauan kuin muistan. Esikoisella oli 11v sitten monta Tutan vaatetta ja nyt Emilillä vauva aikana vähintään yhtä monta. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut Tutan laadusta pahaa sanottavaa, mutta olen kuullut että joillakin on. Ehkä jotain pientä nukkaongelmaa oli Oliverin vauva-aikana (5v sitten), mutta nyt Emilin aikana laatu on vaan mielestäni parantunut. Mitoitus oli joskus bodeissa nafti, nyt sekin on parantunut. Housut on mielestäni tosi reilua olleet aina.

Emilin Tutat on kestäneet nukkaantumatta pesusta toiseen ja monet vaatteet onkin lähteneet eteenpäin todella hyvässä kunnossa.
Plussaa on Tutan ihanan pehmoiset kankaat ja iloiset kuosit.
Etenkin tänä vuonna Tutta on onnistunut mielestäni mallistoissaan todella hyvin. Ihan helmiä on olleet uusretrotuotannon norsukuosit ja nyt niitä saakin taas uusissa raikkaissa väreissä.
Mitäs pidätte? :)


















Minä rakastuin jo niihin edellisiin väreihin ja nämä uudet on kanssa minusta aivan ihania.
Ainoa harmituksen aihe on koot, jotka näissäkin loppuu mielestäni ihan liian pieniin. 104cm on kuulemani mukaan isoin.
Koska Emilille se koko just vielä menee (housuissa menee vielä pitkään), niin meille on piakkoin tulossa paitoja ja housuja joka värissä. ;)




Ja voitte arvata kuinka moneen kertaan olen pyörinyt syksyn aikana siellä vauvavaateosastoilla hiplaten näitä. Huoh.
Oi miksi pingviinejä ja pöllöjä ei saa isommillekin!


23 kommenttia:

  1. Näin mielestäni pöllöpaitaa ainakin 98cm anton&ninan verkkosivuilla..?

    Mutta noi norsut on ihania. :)
    Huomenna suunnitelmissa täsmäisku molempien turkoosien pöksyjen ja printtipaidan hakuun.
    Velourtakkikin on ihana, mutta onko se vähän hassu malliltaan tuosta kauluksen kohdalta, kun siinä ei ole huppua eikä kauluksia..?

    VastaaPoista
  2. Törmäsin tähän viime viikolla Prismassa, laittoivat juuri hyllyyn näitä. Isompien kokojen valikoima vain oli aika vähänlainen siellä, täytyisikin käydä mm. Sokoksella katsomassa, sillä siellä yleensä on se laajin valikoima.

    Ostin esikoiselle 98cm paidan lilana ja minusta se tuntui reilulta koolta. Kuopuksen joulupakettiin lähtee puolestaan turkoosina body. Nuo takit olisi kyllä myös aika kivat sekä nuo turkoosti housut..ai jai...

    VastaaPoista
  3. En tykkää ja ne muutamat Tutat mitä meillä oli viime kesänä olivat super surkeaa laatua:(

    VastaaPoista
  4. Pingviinikuosia minäkin ihailin, mutta muut ovat aivan liian värikkäitä mun makuun! :-)

    VastaaPoista
  5. Ihania!! Tekisi suorastaan mieli lisääntyä ihan vaan noiden vaatteiden takia =D

    No ei vaan... Minuun iskee ihan täysillä nuo Tutan uusretsovaatteet ja niitä onkin meille kertynyt iso laatikollinen ja varmasti ostan tästä uudestakin pojalle vaatteita, tytölle harmikseni jo liika pieniä =(

    Laatukin on aina ollut kohdillaan ja viime vuoden ruskeissa norsufroteissa ei käytönjälki juurikaan näy vaikka ne olivat ihan ykkösvaatteet ja pestiin ja pidettiin paljon. Jälleenmyyntihintakin on kohdillaan, vaikka näitä en ole kiertoon vielä raaskinut laittaakkaan josko vielä joskus tulisi uusia käyttäjiä ;)

    VastaaPoista
  6. Olisi tosi kivoja tosiaan isommillakin. Mutta tähän on jo niin tottunut... Tarvis vissiin se isompi nukke vaan hommata pojalle, niin äiti voisi sitä vaatettaa :)

    -Jamina-

    VastaaPoista
  7. On kyllä todella onnistuneet kuosit nyt Tutan mallistossa! Tykkään noista kaikista. Norsuja meille on jo kotiutunut, pingviinejä vielä havittelen ja pöllöjä ja ehkä vielä vähän lisää norsuja! hih.

    VastaaPoista
  8. Meillä on myös ollut pojilla pienempiniä paljon Tuttaa. Minusta heillä on ollut kivoja kuoseja pienille pojille.

    Laadusta minun täytyy todeta, että kyllä meillä on aina ollut jonkinlaista "nukka/hahtuvaongelmaa" (ihan ohutta kesätrikoota lukuunottamatta). Kankaaseen tulee ekoissa pesuissa sellainen ohut haituvainen kerros. Kerran kun pesee, niin käytetyltä näyttää. No sitten ei olekaan juuri ollut eroa, että onko pesty 5 vai 50 kertaa. Niitä kauheita pallonyppyjä ei olut tullut sitten esikoisen vauva-ajan jälkeen.

    Itse en noista retronorsuista välittänyt yhtään, mutta kuopukselle voisi tulla vaaleansinistä norsua.

    VastaaPoista
  9. Täällä toinen joka tykkää Tutan kuoseista ja laadusta :)
    Tosin olen huomannut että niissäkin on eroa, kangas on joissakin hiukka pehmeämpää ja sillon ne sit kauhtuu pesussakin enemmän, tai ainakin meillä on näin mennyt.
    Meille on kotiutunut jo tuota uutta norsua ja ehdottomasti ainakin yksivärisiä housuja sais meillekin tulla lisää kaikissa väreissä ja isompanakin! Malli on aivan loistava!

    VastaaPoista
  10. Mia: Kyllähän noita kankaita riittää ja pingviinejä ja pöllöjäkin niissä. Tilauksesta kyllä saat pöllö- taikka pingviinipaidan, minultakin! :)

    VastaaPoista
  11. Noi pöllö-bodyt oli tosi huonolaatuisia. Olisin halunnut ostaa, mut jäi hyllyyn. Tai siis siinä mielessä, et toi pinta on ainoastaan värjätty. Jos vaatetta yhtään venyttää, kuultaa valkoinen läpi ja body näyttää 10v käytetyltä rätiltä :(

    Muuten ei Tutasta ole sanomista tullut mitä meillä on ollut. Ainoa mikä harmittaa, et mitoitus on mielestäni aika reilua. Meillä jää monesti setistä housut käyttämättä sillä usein ei ole kiristysnyöriä lainkaan jolla ne saisi pysymään pojan päällä.

    VastaaPoista
  12. Ihania ovat. Meidän vauvalla ja kohta 2-vuotiaalla on pingviinejä ja pöllöjä. Olisin halunnut 4-vuotiaallekin. =( Vaikka trikoopaitana. Ainoa ongelma oli hillitä itsensä, ettei olis ostanut kauppaa tyhjäksi. Ja en todellakaan raski tuota trikoohaalaria pitää yöpukuna. Meillä se on käytössä ihan päiväsaikaan. =)

    VastaaPoista
  13. Noita Pingviinejä on hamstrannut hirveästi kuopukselle. Ne on niin ihania. Ehkä paras tutan sarja mitä ikinä ollut. Tai se hippo oli yhtä kiva.

    VastaaPoista
  14. Meillä ei paljoa oo Tuttaa ollu, mutta nyt ostin pingviiniyökkärin pojalle ja on aiiivan ihana!

    VastaaPoista
  15. Hei,

    Mie olen aina tykännyt, että Tutan vaatteet on ollu hyviä laadultaan. Olen kyllä ostanut niitä vasta vuoden päivät... :) Varsinkin nämä retrosarjat on ollu meidänkin mielestä ihania. Ainoan piiitkän miinuksen annan Tutalle noista housuista siinä mielessä, koska lahkeissa ei ole kunnon tiukkoja resoreja. Lahkeita pitää olla kääntämässä, mistä en tykkää. joten housujen käyttöikä on siinä mielessä lyhyt.

    Sonja

    VastaaPoista
  16. Minä tykkään ja kaupassa näitä jo vähän katselin. En ostanut, mutta aion ostaa. Nämä uudet värit kun miellyttävät enemmän kuin ne aiemmat.
    Pöllöjä en muuten nähnyt eikä kyseisessä kaupassa ollut kaikkia pingviinistäkään... Keltaista norsua myös metsästän. Mutta eiköhän nämä kunnolla pamahda kauppoihin sitten kun ovat päässeet alesta eroon.

    VastaaPoista
  17. Minä en innostunut oikein näistä väreistä, pidin alkuperäisistä enemmän.
    Mutta hyvää taas se että ovat velouria.
    Mutta meille ei enää voi ostaa kun ovat pieniä...

    VastaaPoista
  18. Tutalla on kyllä ihania kuoseja =)

    Ainoa huono kokemus on ollut bodeissa neppareiden viereen tulevat reiät. Nyt ei ole ollut Veetun aikaan, mutta Linnean ja Aatun aikaan oli muutamissa bodeissa se ongelma. Ja kuulin silloin samaa useammalta muultakin äidiltä.

    VastaaPoista
  19. Meillä noita monta kappaletta, niin ihania<3 mutta turkoosia paljon norsuja housuja ei mistään löydy:( kovasti hakusessa on..

    VastaaPoista
  20. Mahtavia pöllöjä! Meillä pöllö on jostain syystä ihan ykkösjuttu ja nyt on kyllä saatava Suomessa tädit ja mummit liikkeelle, jotta saamme tänne Atlantin toiselle puolelle tuttapöllöjä. Lisää plussaa iloisista väreistä. Pingviinikuosikin on niin houkuttelevan näköinen, nam!

    Tutan laatu on ihan huippua. Näkisitte vaan miten amerikkalaiset lasten vaatteet nyppyyntyy, niin ette puhuisi Tutan kohdalla mistään nyppyyntymisongelmista :)

    VastaaPoista
  21. Ja pöh, myöhässä olin.
    Turkoosia norsua ei löydy enää mistään koossa 92cm. :( Viisi kauppaa ravasin läpi, jossa näitä myydään, mutta ei löydy ei...
    Yksiväriset velorit sain koossa 86cm, jäävät siis heti kohta pieneksi. :(
    Mutta noi printtipöksyt, ja se paita. Pakko löytää vielä jostain!

    Mäkin muuten hiplasin tota pöllöpaitaa ja kangas oli todellakin surkean oloista, kuten joku tuossa edellä jo mainitsi. Isoja kokojakin oli, jopa se 104cm, mutta paita oli valmiiksi haalistuneen ja haituvaisen oloinen.

    VastaaPoista
  22. Hei,
    aivan ihana blogi! Löysin tämän eilen illalla enkä malttanut mennä nukkumaan, kun oli aivan pakko lukea tätä blogia :)
    Meillä Tutta on ahkerassa käytössä hieman reilu vuoden ikäisellä kuopus - pojallani. Laatu on kohdallaan ja kuosit on aivan ihania :)

    VastaaPoista
  23. Heipsan taas joulukiireiden keskeltä! ;)
    Kiva että olette käyneet heittämässä kommenttia.

    Emmi; Täällä meilläpäin noita myytiin Prismoissa ja Citymarketeissa, kurkitko jo ne? :)
    Anselmiinan nettikauppaan on kanssa tulossa paitoja.

    Alin anonyymi; Kiva kuulla ja tervetuloa lukemaan! :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)