torstai 23. joulukuuta 2010

Tule joulu kultainen!


Mistä minun joulu syntyy?..
Se syntyy juurikin siitä joulukuun kiireestä.
Se syntyy kunnon siivouksesta.
Se syntyy pesemisestä ja puunaamisesta.
Se syntyy leipomisesta ja joululauluista.
Se syntyy joulushoppailusta.
Se syntyy paketeista ja joulunvaloista.
Se syntyy tekemisestä ja touhuamisesta.
Niillä teen joulun sydämeeni.

En osaisi vaan olla tekemättä, eikä edes haluaisi.
Joulu ei tuntuisi edes joululta jos en tekisi.
Sitten jouluksi rauhoitutaan.
Ollaan vaan ja nautitaan yhdessä.
Kun kaikki on tehty, niin silloin minun sydämessäni on joulu. ♥

Mitä viimeiseen viikkoon onkaan sitten mahtunut..



On saatu joulukortit postiin, vaikka korttifirma pilasikin kortin kuvan liialla punaisuudella (Emilin naama on etenkin kuin jouluomena..).



On ripusteltu joulukoristeita ja ihasteltu jouluvaloja.



On haettu aito joulukuusi ja koristeltu se.






















On leivottu joulutorttuja perinteisellä luumumarmeladilla ja myös omena-kanelimarmelaadilla. Kuten kuvista näkyy upposi nuo jälkimmäiset koko perheelle paljon paremmin, taidetaan jatkossa unohtaa koko luumu!



Nam nam!



On maiskuteltu myös mummolassa leivottuja pipareita ja samalla mietitty onko joulupukki lähtenyt jo matkaan..



Ollaan me paketoitu muutamia apupakettejakin, ihan vaan joulupukin avuksi. Sitten ne loput apupaketit aikoo paketoida äiti aatonaaton pimeinä tunteina. ;)

Sopivan touhukasta aatonaattoa joka kotiin!


16 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa joulun aikaa teidän koko perheelle!! <3

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää joulua teidän perheelle! =)

    VastaaPoista
  3. Oikein ihanaa Joulua teidän perheelle :)
    Meillä oli sama korttipohja joulukorteissa eli varmaan sama firma kuin teillä, ifolor? Ja meidän kuva oli myös todella punakka ja ihan suttuinen. Ja ihan varmasti alkuperäinen kuva oli tarkka ja kirkasvärinen. Olis pitänyt reklamoida mutta eipä sitä oikein kerennyt enään, pakko oli laittaa kortit menemään...

    VastaaPoista
  4. Mia, kerro mikä sun salaisuus on, että saat joulutortut pysymään noin kauniisti 'kasassa'? Käytätkö huoneenlämpöistä vai kylmää taikinaa? Mitä muita kikkoja? Ostin itsekin eilen testaukseen samaisen omena-marmeladin, kuulosti herkulliselta.

    Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  5. Saanko kysyä oliko tuo korttifirma ifolor? Meillä nimittäin oli sama homma! Ei tarvitse kyllä sieltä enää kortteja tilata ja nyt lähetettiin kuvat possunpunaisista lapsista eteenpäin, kun uusia en ehtinyt enää mistään tilamaan!

    Tuo omena-kanelihillo on niin hyvää, jää meiltäkin luumut tekemättä.

    -Jenni-

    VastaaPoista
  6. Mistä tilasit noi kortit? meille tuli tuttavalta juuri tuolla taustalla kortti ja lapsilla siinä punaiset vaatteet ja naamat jotenkin yli punaiset myös :)

    VastaaPoista
  7. Moi, voisitko laittaa ton paperitähden leikkelyohjeen, olen hävittänyt mallin!! Kiitos :D

    VastaaPoista
  8. Kaunista ja tunnelmallista joulua teidän perheelle! Kiitos kauniista kuvista ja kuluneesta blogivuodesta. Innolla jään odottelemaan uuden, tulevan vuoden postauksiasi!

    VastaaPoista
  9. Hyvää joulua koko teidän perheelle :)

    VastaaPoista
  10. Tuota hilloa pitääkin maistaa! Tosin meillä upposi kyllä turhankin hyvin mansikkamarmeladilla leivotut tortut :)
    Mukavaa ja rauhallista joulua pojille ja vanhemmille!

    VastaaPoista
  11. Oikein ihanaa joulua koko perheelle :)

    VastaaPoista
  12. Kiitokset kaikille ja kuin myös ihanaa joulua joka kotiin! :o)

    Nuo joulukortit on tosiaan Ifolorilta.
    Laitoin heille palautetta kuvan punakkuudesta ja siitä ettei kuva ollut yhtään punakka alkuperäisessä versiossa. He pahoittelevat ja sanoivat syyksi korttiautomaatin automaattista kuvanparannusohjelmaa, jonka muka pitäisi parantaa kuvan laatua.
    No just, voisi tietty joku vielä tarkastaa kortit ennen lähetystä..
    Uusia en ehtinyt minäkään saada, niin oli pakko lähettää nuo. Sain kuitenkin laskun puolituksen hyvitykseksi.
    Laittakaa iheemeessä kaikki sinne palautetta/reklamaatio, jos edes jatkossa katsoisivat kortit ennen lähetystä!

    Helmikkä; Ei minulla oikeestaan ole mitään jippoja, painelen vaan tortut keskeltä tosi tiukkaan. ;D
    Kylmä taikina minulla aina on, noin 15min annan pakkasesta otettua sulaa.

    VastaaPoista
  13. Hyvää joulua teille!

    Meilläkin oli ongelmia ifolorin korttien kanssa tänä vuonna. Korttien tulo kestia kauan ja ne tulivat ihan viime tingassa: samana päivänä kun olisi saanut ne edullisemmin lähettää. Kortteihin oli myös ilmestynyt ylimääräinen sininen viiva.

    VastaaPoista
  14. Mä osaan saanut neuvon, että kun kylmää vettä hieman laittaa vaikka sormella joulutortun sakaraan, ennen kuin sen painaa keskelle kiinni, niin se pysyy paremmin kasassa. Siis joka sakaran kärkeen vettä, joka painetaan keskelle.

    VastaaPoista
  15. Kiva kortti!

    Meillä kävi niin, että Ifolorin kuvissa tuli toisen lapsen silmät punaiseksi, vaikkei niin alkuperäisessä kuvassa ollutkaan.

    Aiemmin ollaan saatu ihan kunnon kuvat samaisesta paikasta.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)