maanantai 13. syyskuuta 2010

~ ILOINEN ARVONTA! ~




Koska te lukijat teette joka päivästäni paremman, niin tottakai on nyt laitettava arvonta pystyyn ja ilahduttava välillä teitä! :)
Haluan siis kiittää ja mitä nöyrimmin kumartaa ihan mahtavasta lukijamäärästä! Kiitos teille kaikille siitä että käytte kommentoimassa ja "juttelemassa" kanssani blogissani. ♥

Syksy/talvi tuo elämääni paljon uutta, koska tämä melkein 12v kestänyt kotiäitysurani päättyy ja siirryn työelämään. Toivottavasti kuitenkin pystyn jatkamaan blogiani yhtä aktiivisesti jatkossakin.. Tulevaisuuteen on nimittäin haaveita, isoja unelmia.
Jos unelmani toteutuu, niin jatkan tällä lastenvaatepuolella myös oman lastenvaatekaupan kanssa.
Paljon on kuitenkin vielä opittavaa, joten ihan äkkiä ei välttämättä tapahdu. Pääasia kuitenkin on että sitä unelmaa jo tavoitellaan eikös? :)

Mutta nyt siihen iloiseen arvontaan.
Arvontaan pääsee osallistumaan kaikki lukijapaneelistani löytyvät lukijat, lukijaksi liittymään pääsee tuosta sivun oikeasta laidasta. Palkintoja on kolme, joihin kaikkiin osallistuu kaikki. Eli nyt ei tarvitse valita vain yhtä, vaan arvotaan kolme palkintoa kaikkien kesken.
Arpoja saa kuitenkin itselleen kaksi, jos linkittää arvonnasta omassa blogissaan (yllä olevan kuvan saa napata mukaan). Mainitsethan linkityksestä kommenteissa.
Palkinnot ovat;

1. 20e arvoinen lahjakortti Naperonutun nettikauppaan.
Saat siis valita ihan itse mitä kivaa tilaat ja saada tämän huiman alennuksen ostoksistasi.

2. 10e arvoinen lahjakortti Lindexille.
Tämä käy liikkeisiin ympäri Suomen.

3. Valitsemasi Jonathanin villalapset ja fleecemyssy.
Saat valita itse värit ja koot.

Osallistu jättämällä kommenttia kommenttilootaan ja olisi kivaa kuulla mitkä on olleet kaikista parhaita postauksia, niitä joista olet saanut eniten iloa ja hyötyä?
Arvonta on voimassa su 19.9.10 klo.12.00 saakka.
Onnea arvontaan! :)


215 kommenttia:

  1. Minulle ainakin uppoo parhaiten noi ihan tavismerkkien postaukset, siis lindexit ja kappahlit, koska niihin om pieni mahdollisuus itselläkin sijoittaa. Ja tietenkin kaikki alennusvinkit.
    Yhdellä arvalla mukana, koska linkittämisestäni ei ole sinulle niin hyötyä, koska se on suljettu.

    VastaaPoista
  2. Mukaan 2 arvalla :)

    Tällä hetkellä olen mielenkiinnolla lukennut noita toppapuku postauksia, mutta blogistasi löytyy paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista luettavaa aina :)

    VastaaPoista
  3. Vautsivau! mahtava arvonta, mukana siis :)
    Minulle on ollut hyötyä esim. haalaripostauksista. Olen ekan lapsen kanssa vielä vähän hakusissa valinnoissa, joten on huippua lukea kokemuksia täältä.

    Olen myös ostanut huuto.netistä vanhoja vaatteitanne ja saanut täältä monta vinkkiä kivoihin pojan ! vaatteisiin.

    VastaaPoista
  4. Ihanan iloinen arvontapoika! =)

    Me otetaan 2 arpaa eli linkitän myös. Lukija olenkin ollut jo kauan! =D

    VastaaPoista
  5. Osallistun tietenkin ja linkitänkin! Lukijana olen aika uusi ja tykkään kovasti blogisi selkeydestä.

    VastaaPoista
  6. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    Tykkään eniten vaatteiden esittelystä, että mitä uutuuksia on missäkin.

    Keep going !

    VastaaPoista
  7. Onnea uuden lehden kääntöön. Blogiasi on ollut ilo seurata jo pidempään. Pidän erityisesti ajanhermolla olevista vaatepostauksista. Olet poiminut monilta merkeiltä juttuja.
    Enkä voi olla mainitsematta näitä hyvänmielen postauksia lapsista. Oikeasti ne on parhaita :)

    Tsemppiä kovasti! Kiitos kivasta arvonnasta. Kokeilen onneani kahdella arvalla ja 1. yritetään.

    VastaaPoista
  8. Osallistutaan ja toivotan myötätuulia tulevaisuudenhaaveisiisi!

    Monet juttusi ovat minua ilahduttaneet, en osaa nostaa yhtä ylitse muiden.

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa :D PArhaat postaukset ? Niitä on paljon :o)

    Kaikki kenkä- ja toppavaatepostaukset tietty. Meidän Emilit on niin samanikäisiä ja olivat jossain vaiheessa vielä samankokoisiakin, jotta hyvin sai osviittaa mikä koko meille sopii.

    Ehkä käytetyin on se Mariannekääretortun ohje mitä ollaan menestyksekkäästi tehty joka juhliin :o)

    VastaaPoista
  10. kahdella arvalla mukana eli linkitän blogiini.

    ulkovaatepostaukset ovat mielenkiintoisia.ja alunperinkin liityin sen takia kun keskityt juurikin poikien vaatteisiin. prinsessablogeja on paljon.

    VastaaPoista
  11. Mukana kahdella arvalla. Kiitos ihanasta blogista ja toivottavasti tulevaisuuden unelmasi täyttyvät =)

    VastaaPoista
  12. Mahtava arvonta, toki osallistun! :)
    Parasta antia on ylipäänsä se, mistä blogisi koostuu,täältä löytää niitä lapsekkaita ja raikkaita poikien vaatteita, mitä ei muualta tunnu löytyvät. :)

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa :)

    Olen erittäin innoissani lukenut kaikkia juttujasi, mutta erioten yhdessä vaiheessa sain paljon vinkkejä esim. poikien paitamalleista.. mistä ostaa ja yms.
    Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  14. Heti mukana. Minulla on jäänyt mieleen kenkäpostaukset, eritoten elloksen vinkeistä olen monesti innostunut itsekkin tilaamaan ja tekemään edullisia löytöjä=)

    VastaaPoista
  15. Osallistun ja linkitinkin :D
    Tykkään paljon blogistasi, etenkin olen aina ilahtunut, kun huomaan sinun postanneen Lindexin uutuuksia, jotta tiedän mennä äkkiä niitä etsimään (kun pikkukaupungin Lindexille ei kaikkea tule montaa samaa kokoa)
    Eli kiitos paljon :D

    VastaaPoista
  16. no tähän on aivan pakko osallistua:)
    kaikkein eniten oon tykännyt noista sun ulkovaatepostailuista ja haalarivertailuista.jätin Kappahlin haalarin ostamatta,kun luin täältä,että siinä on lyhyet hihat..
    muutenki täällä on semmonen ilonen meininki ja elämän maku.Tsemppiä töiden aloitukseen:)

    VastaaPoista
  17. Osallistuisin arvontaan ja linkitin blogiini eli kahdella arvalla mukana :)

    Minä olen tykännyt eniten kokovertailu- ja sovituspostauksista, joista saa vinkin koosta jos tilaa sovittamatta :)

    VastaaPoista
  18. Ensinnäkin,hurjasti onnea ja tsemppiä sinulle tulevaisuuteen!

    Ilman muuta osallistun arvontaan- minusta kaikista parhaimpia postauksiasi ovat olleet ne ihan "arkiset" postaukset-miten se arki ja elämä neljän pojanviikarin kotiäitinä sujuu;-) sulla on niin valtavasti tietoa ja kokemuksen tuomaa taitoa jota arvostan. Eikä tuo lastenvaatefriikkeytesi ole yhtään huono asia, osaat taatusti valita kauppaasi juuri ne oikeat ja kussakin vuodenajassa toimivat asut;-) hurjasti onnea suunnitelmillesi, kerrothan jossain vaiheessa lisää niiistä?


    Mukavia syyspäiviä, voikaa hyvin!

    VastaaPoista
  19. Osallistun arvontaan! En osaa nostaa yhtä postausta ylitsemuiden koska luen blogiasi miltei päivittäin ja saan siitä todella hyviä vinkkejä poikien vaatetukseen! Pojille kun saa hakemalla hakea niitä kivoja ja värikkäitä vaatteita niin kitos blogisi, etsiminen on ollut helpompaa : )

    VastaaPoista
  20. Onnea uuteen elämänvaiheeseen! Osallistun arvontaan ja kiitän etenkin eri vaatteiden käyttäjäkokemuksista. On hyvä tietää esim. minkä mallisia tietyn merkin vaatteet ovat + nähdä niitä kuvissa lasten päällä.

    VastaaPoista
  21. Osallistun kahdella arvalla.

    Minä tykkään ehkä eniten kenkäpostauksistasi. Ja kyllähän nuo ulkovaatepostaukset ovat kai tulleet ihan olennaiseksi osaksi blogiasi, vaikka minulle ne eivät niin kovin kiinnostavia olekaan.

    VastaaPoista
  22. Kommenttilusmukin innostuu kommentoimaan, kun on arvonnasta kyse :)

    Tykkään hirmuisesti tavastasi kirjoittaa! Sain todella paljon irti esim. nyt vasta kirjoittamistasi talvivaatepohdinnoista! Kokemukset on aina kiva kuulla :)

    Toivottavasti unelmasi omasta lastenvaatekaupasta toteutuu pian!

    VastaaPoista
  23. Tulikohan se aiempi kommentti ollenkaan?

    VastaaPoista
  24. Viime aikojen parhautta on ollut sun talvivaateveivaukset, koska mä veivaan ihan samalla tavalla, ni on kiva huomata etten ole näiden todellisten ongelmien kanssa yksin ;D.

    VastaaPoista
  25. Kommentoin aiheesta riippumatta, kivahan näitä on seurailla. Ja erityisesti tykkään, kun teidän blondit liikkuu samiksissa kuin meidän poika. Kiva katsella eri kontrastilla ;D

    Osallistun vaikka numero ykkösen arvontaan. Vai pitikö niistä valita? Jos ei, niin vielä kivempi, kaikki käy =O

    Laitan linkityksen myös =)

    VastaaPoista
  26. Mahtavat palkinnot! Totta kai osallistun :)! Tykkään kyllä kaikista jutuistasi, niin teidän elämästä kertovista, kuin vaatejutuistakin.

    VastaaPoista
  27. Heippa!

    Onpas kiva arvonta! Itse osallistun yhdellä arvalla, kun en osaa vielä oikein linkittää :)

    Parhaat postaukset ovat mielestäni olleet nuo toppahaalarimietiskelyt, olet niin perusteellisesti pohtinut kaikkien hyvät ja huonot puolet.
    Mutta kyllä kaikki postauksesi ovat olleet tosi piristäviä, kiitos niistä!
    Ja onnea unelmasi tavoitteluun :)

    Jenna

    VastaaPoista
  28. Olen tutustunut blogiisi vasta äskettäin, mutta parasta siinä ovat olleet talvihaalari /-vaatejutut! Samoja juttuja kun minäkin täällä pyörittelen (ja nyt olen saanut jopa päätökset tehtyä haalareiden suhteen :))

    terv. Suvi

    VastaaPoista
  29. Mukana ja linkitän! Itsellä vain tyttöjä, mutta silti täällä aina käyn ostosvinkkejä hakemassa ;).

    VastaaPoista
  30. Tietysti mukana arvonnassa! Kyllä ne on ne ihanat pojat ja uutuuksien bongailu, vaikka se joskus tuleekin kalliiksi... :D :D

    VastaaPoista
  31. Ihana mahtava kiva arvonta! :)
    Mukana 2:lla arvalla!
    Itsellä eka poika kolmen tytön jälkeen ja tuntuu että pojille on aina vaan tylsiä ja synkkiä vaatteita tarjolla. Ideoita ja vinkkejä täältä haen ja innolla luen!

    VastaaPoista
  32. minusta on ihana kun teet vaatepostaukset enimmäkseen niin että ne on lasten päällä, niin saa paljon paremman kuvan vaatten istuvuudesta!

    VastaaPoista
  33. Olen aiemmin taustaillut täällä anonyymisti, mut nyt liityin lukijaksesi, on niin ihana arvonta :)
    Ja kiva blogi sinulla!
    Eli yhdellä arvalla osallistun ja toivon voittavani ekaa kertaa :D

    VastaaPoista
  34. Kivaa arvonta!

    Pidän blogistasi kokonaisuutena! Kaikesta! Mutta varsinkin nuo talvivaatepostaukset on kivoja. Ja ale vinkkaukset tietty. Olen se jolla eteisen kaappiin ei mahdu kaikki lasten ulkovaatteet kun niitä on jostain syystä hamsteroitava. :D

    Varmasti jännittävää aikaa kun noin pitkän kotonaolon jälkeen lähdet työelämään. Ihanalta kuulostaa sinun haave ja semmoiselta joka varmasti sopisi juuri sinulle!

    VastaaPoista
  35. Osallistun yhdellä arvalla.

    Vasikään vasta olen lukijaksesi tullut, kun etsiskelin tietoa toppiksista.

    VastaaPoista
  36. Osallistun yhdellä arvalla arvontaan.

    Eniten olen tykännyt postauksista jotka kertovat "arkisesta elämästä ja kommelluksista" poikiesi kanssa.
    Myös ulkovaate postauksista olen saanut hyödyllistä tietoa.:)

    VastaaPoista
  37. Uutuudet kiinnostavat aina. Yhdyn myös siihen, että on kiva kun kuvaat vaatteita lasten yllä. :)
    Olen lukija.

    VastaaPoista
  38. Pahan pistit :) Jo viime vuonna oli kiva lukea talvikamppeista, sulla oli hyviä plussia ja miinuksia listattuna. Ne on aika hyödyllisiä, varsinkin kun haalariviidakko on niin suuri. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  39. Osallistun, yhdellä arvalla. Yhtä postausta ylitse muiden en osaa sanoa. kaikki on luettu :D

    VastaaPoista
  40. Heippa!

    Mahtiarvonta ja blogisi on ihan loistava. Joka aamu toivon, että olet käynyt yön aikana naputtelemassa :) Saan blogistasi vinkkejä omien poikieni pukemiseen ja muuten vaan viihdykettä elämään.

    Toivottavasti haaveesi saavat tuulta purjeisiin!

    Aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
  41. Osallistun yhdellä arvalla!

    Tykkään postauksista, joissa on vaatteiden koosta kyse, ja teidän nuorimmaisesta, josta on hyvä päätellä meidän vähän lyhemmän pojan kokoa :)

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa.
    Tykkään kaikista poikien vaatepostauksista!

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukaan!! :)

    Sulla on niin kivoja postauksia kaikki...sinulta on helppoa ammentaa omaankin tyyliin juttuja :)

    VastaaPoista
  44. Osallistun yhdellä arvalla arvontaan :) Pidän eniten ostopostauksista ja uusien mallistojen esittelypostauksista. Luen säännöllisesti blogiasi.

    VastaaPoista
  45. Osallistun yhdellä arvalla.

    Satunnaisesti olen käynyt täällä lukemassa ja aina olen tykännyt :)

    VastaaPoista
  46. Osallistun yhdellä arvalla. Blogisi on mahtava ja inspiroiva ollut. Oikeastaan mieleenjäävin postaut on ollut Småfolkin pinkki leijonapaita, jonka ostit pojallesi. Sain inspiksen hankkia sen lapselleni (oli ihan pakko saada) 1-v. lahjaksi viime joulukuussa ja sen jälkeen olen varmaan lähes päivittäin käynyt hakemassa ideoita täältä blogistasi. Toppahaalaripohdintojen ansiosta ostin Minymon ja Molon haalarit. Saa nähdä miten meillä toimivat, kun on ensimmäinen kovan käytön talvi edessä. Ihanaa syksyä sinulle, kiitos blogista ja onnea unelmiesi toteutuksessa <3 :)!

    VastaaPoista
  47. Minusta on ollut kiva lukea ihan mitä vaan :) Onkohan tämä nyt jokin äippälomalaisen tylsyys vastaus, mutta johonkinhan se "vapaa-aika" mikä lapsilta jää on käytettävä :P

    Kiva arvonta, joten osallistun siihen ja linkitän arvonnan omaan blogiini. Heh siitä ei vaan kamalaa mainosarvoa tule, koska olen vasta aloittanut ja haalinut pari lukijaa :)

    Onnea uusiin koitoksiin. Työelämään siirtyminen kotoa tuo aina omia ongelmia ja muttia, mutta myös sitä jotain uutta sisältöä elämään!

    VastaaPoista
  48. Mukana ollaan kahdella arvalla =) hyötyä on ollut lähes kaikista postauksista sillä mulla kolme poikaa myös =) viimeaikoina samoja pähkäilyjä ollut talvihaalarista ja ongelma vieläkin ratkaisematta mulla =)

    VastaaPoista
  49. Parhaita ovat kenties uusien mallistojen julkaisu postaukset. Niiden perässä voi sitten käydä kurkistamassa loputkin, vaikka usein parhaat palat jo löytyvät täältä. ;)

    Pidän paljon pirteästä ja iloisesta vaatemaustasi. Vaikka blogin nimi on osuvasti poikien tyyliin, niin moni vaatekerta sopii tytölle yhtälailla.

    VastaaPoista
  50. Minäkin mukaan!
    Haalaripostaukset ovat olleet mieluisia. Samat vaatetusaatokset täällä mielessä, kun monta poikaa vaatetettavana :-)

    VastaaPoista
  51. Osallistun ehdottomasti arvontaan! Upeaa! :)

    VastaaPoista
  52. Ihanaa, arvontaa :)
    Tottakai osallistun.
    Linkitän myös blogiini ..
    Toivottavasti arpaonni suosii :)

    VastaaPoista
  53. Värikästä vaatemakua pojilla on ilo katsella!
    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  54. Osallistun kahdella arvalla ;-)

    VastaaPoista
  55. Yksinkertaisesti paras poikien vaateblogi. Oli pakko sinun takiasi kirjautua Googleenkin :D Pidän kaikista postauksistasi, sillä makumme menevät hyvin yksiin ja olet todellakin ajan hermolla koko ajan. Toivottavasti ehdit jatkaa blogin pitämistä työelämään siirtymisen jälkeenkin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  56. Mukana yhdellä arvalla!

    Tykkään lukea kaikista lasten konhotuksista ja kasvusta kun itsellä on miltei samanikäisiä poikia.

    VastaaPoista
  57. Tykkään eri vaatemerkkien tulevien mallistojen esittelyistä, niiden avulla voi valmiiksi vähän suunnitella ostoksia eikä ole kaupassa sitten aivan ympäripyörryksissä kaikista vaihtoehdoista. Yksittäinen oikein hyvä postaus oli toppahaalareiden vertailu, koskapa olin juuri etsiskelemässä meille talvivaatetta.

    VastaaPoista
  58. Mukana (1 arpa)! Luen into piukeana aina uusimpia "löytöjä" niin Lindexin kuin kalliimpienkin merkkien, usein täältä vinkkinä saatuja vaatteita lähden itsekin hakemaan. Viime ajat olen mitä suurimmalla mielenkiinnolla lukenut näitä toppapostauksia. Se mikä on parasta on nämä kuvat, vaatteet näkee ihan eri lailla kun ne on oikeasti lasten päällä eikä vain vaatteena kuvissa.

    Kiitos blogistasi, odotan aina seuraavaa postaustasi!

    VastaaPoista
  59. Mä luen mielenkiinnolla aina kakki sun pstaukset, joten en oikeen osaa sieltä mitään eritellä. Kovasti pidän tyylistäsi sekä lastenvaatteissa että kirjoittaessa. Toivotan kovasti onnea unelmien tavoittelussa, ja voin kerto että kyllä ne toteutuu ;D Mukana siis ollaan arvonnassa kahdella arvalla, laitan siis linkin bloggini.

    VastaaPoista
  60. Hipsu on lukija sekä linkittää blogiinsa oikeaan reunaan saaden kaksi arpaa :).
    Ihan parhaita postauksia viime aikoina ovat olleet esittelyt eri merkkien talvihaalarivalikoimasta. Niistä olen saanut todella paljon irti, koska oma aika ei riitä selailemaan aina läpi kaikkea mitä tulossa on :). Olet tällä auttanut meidän perheen talvivaatepulmaa ♥. Kiitos!

    VastaaPoista
  61. Kahdella arvalla mukana. Parasta on ollut värikkäiden värien käyttö poikien vaatetuksessa!

    VastaaPoista
  62. Tulipa aamusella hätäseen kirjuutettua :D Piti onnitella uusista tuulista ! Lastenvaateala sopii sinulle kuin nakutettu ja tykkäät varmasti tehdä sitä työtä.

    Mukana olisin tietty KAHDELLA arvalla :o)

    VastaaPoista
  63. Osallistun yhdellä arvalla :)

    Uusien mallistojen esittelyt ja nyt varsinkin toppavaate postaukset ovat mielestäni parhaita. Sama pätee välikausivaatteisiin sitten keväällä.
    Saan myös paljon ideoita täältä poikani vaatekaappiin, joten niistäkin iso kiitos. Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  64. Mukana ollaa yhdellä arvalla!Sun ulkovaatepostaukset on ihan omaa luokkaansa ja esittelet/vertailet merkkejä tosi hyvin ja niistä on itselle suuri apu!

    VastaaPoista
  65. Minäkin mukana!

    Käyn täällä entistä tiuhempaa ja oikeastaan lähes kaikki postaukset on ihania! Vaatemakusi on ihanan unisex ja värimaailma miellyttää minua usein. Tällä hetkellä talvivaatepostaukset kiinnostaa eniten ja monesti käyn täältä hakemassa vinkkiä uusista verkkokaupoista ja alennuksista!

    Toivotaan, että ehdit työn ohessakin jatkaa blogin kirjottamista, niin mahtava tämä on!

    VastaaPoista
  66. Ihania unelmia sinulla ja unelmia pitää aina ollakin... Täytyy myöntää, että haaveilen ihan samanlaisista asioista!

    Arvontaankin toki osallistun ja linkitän omaankin blogiin... Minä tulen blogistasi myös hyvälle tuulelle, joten tunne on molemmin puolinen!

    Huomiseen, Hanna ;)

    VastaaPoista
  67. Sainpas liityttyä lukijajoukkoon virallisesti! Päivittäin olen käynyt kurkkimassa kun tykkään kovasti siitä että postaat noista ihan tavis merkeistäkin kuten lindex jne. Ja vaatemakusi käy yksiin itseni kanssa! Ja täältäkin löytyy kaksi poikaa!

    Ja nämä talvihaalari vinkit on ollu mahtavia...Småfolkin omppu haalari on nyt tulossa meille postin mukana! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  68. Minäkin olen tutustunut blogiisi vasta äskettäin. Kaikki kirjoituksesi ovat uponneet tähän vaatefriikkiin äiskään. Talven tullen toppavaatteita pohtiva antaa kiitoksen erityiseti talviasuja koskeville kirjoituksille :)

    Ihanaa tavlenodotusta :)
    t. Elina

    VastaaPoista
  69. osallistun ihanaan arvontaan :)

    Minusta tuntuu että oli postaus mikä tahansa niin aina saan niistä hyvän mielen :) ale-jutut tietenki kiinnostaa ja uutuudet.. pitkään aikaan ei ole muuten ollut päivän asu-postauksia,nekin on kivoja ;)

    VastaaPoista
  70. Ehdottomasti mukaan arvontaan!

    Parhaita postauksia ovat mielestäni kaikki ostopostauksesi :).

    VastaaPoista
  71. Arvonnat on aina kivoja, osallistun! :)

    Blogissasi on erityisen kivaa uusien mallistojen vaate-esittelyt ja poiminnat. Kaiken kaikkiaan mukava ja hyväntuulinen blogi.

    Sonja

    VastaaPoista
  72. Osallistun yhdellä arvalla arvontaan :)

    Minä myös pidän eniten ostos postauksista ja uusien mallistojen esittely postauksista,just niin mun makuun kaikki. Luen säännöllisesti blogiasi. Monta ihanaa vinkkiä olen tästä blogista saanut.

    VastaaPoista
  73. Arvonnassa mukana :)

    Parasta juttua en osaa valita, tykkään kuitenkin kun kirjoitat ihan tavallisesta lapsiperheen arjesta ja annat kivoja lastenvaatevinkkejä :)

    VastaaPoista
  74. Itse tykkään kun laitat uutuuksien kuvia ennenkuin itse olen ehtinyt niitä katsastaa,tietää sit vähän mihinpäin mennä katseleen :) ja toinen mun all time favourite on toppa:D

    palkinnoksi ottaisin Jonathania (eli palkinto 3),kiitos :D

    Yksi arpa.

    VastaaPoista
  75. Osallistun arvontaan!

    Bloggauksesi on kyllä lähes poikkeuksetta huippukivoja. Ulkovaatteet, sisävaatteet, uutuus esittelyt, poikien touhut... kaikki yhtälailla kivoja! Erityisenä voisin vielä nostaa sellaiset arjen askareet, kuten sotkukaapin siivous tai jouluvalmistelut, niistä saan usein inspiraatiota alkaa itsekkin samoihin touhuihin! :)

    VastaaPoista
  76. Osallistun kahdella arvalla.

    Kaikenlaiset postaukset lastenvaatteista ovat lähellä sydäntä, lähiaikoina varsinkin syys- ja talvivaatepostaukset. Merkeillä ei niin väliä, toki on kiva lukea myös hiukan kalliimmista merkeistä, joihin itsellä tosin ei ole varaa :)

    VastaaPoista
  77. Minäkin osallistun. Yhdellä arvalla, kun en (vieläkään) ole saanut tehtyä sitä omaa blogia... :P

    Tykkään blogistasi kokonaisuutena!! Kaikki jutut on tullut luettua mitä kirjoitat! Ja joka kerta on mieli piristynyt. =D Itselle hyötyä on ollut kun esittelet uutuuksia. Kaikkea ei millään ehdi itse huomaamaan. :) Ja ale vinkitkin on hyödynnetty!! ;)

    Ihastelen aina komeita pikku miehiäsi upeissa vaatteissaan!! :)

    Olisipa ihana jos joskus saisit perustaa oman vaateliikkeen!! :)

    VastaaPoista
  78. Mukana ollaan! :)

    Minä komppaan muutamaa muutakin,eli tavismerkki postaukset uppoavat parhaiten tänne :)

    Ja alevinkit ehdottomasti ;)

    VastaaPoista
  79. Tämä on hyväntuulen blogi! Neljän tyttären pastelleja suosivana äitinä on hauska kurkkia välillä poikain värikästä elämää ;-)

    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    Myötätuulta urasuunnitelmillesi!

    VastaaPoista
  80. Mukana arvonnassa!

    Toppavertailu oli todella kiva, ja ihana tavis lindex/kappahl postaukset tulee luettua aina huolella. Niistä saa hyviä vinkkejä omien poikien pukeutumiseen ;-)

    VastaaPoista
  81. Mukana! :)

    Poikien vaatetusvinkit ovat tietysti parhainta antia. ;)

    VastaaPoista
  82. Osallistun ja linkitän :)
    Pidemmän aikaa olen käynyt kurkkimas blogia ja pääsin liittymään ihan lukijaksi (jostain syytä tää bloggeri ei ole antanut liittyä lukijaksi, kun olen pari kertaa aiemmin kokeillut, mut nyt onneks anto).

    VastaaPoista
  83. Mukana ollaan, kahdella tietenkin (laitan heti tän jälkeen linkin).

    Mää tykkään postauksista, joissa esitellään vaatteita nimenomaan lasten päällä. Ihan eri juttu kuin lattialla (niinkuin itse teen :D).

    VastaaPoista
  84. Mukana arvonnassa tietenkin ja linkki löytyy myöskin omasta blogista.

    Luen blogisi aina kun jotain uutta olet kirjoittanut.
    Ei ole mitään sellaista suosikki taikka inhokki aihetta, tykkään blogistasi kokonaisuudessaan :)

    VastaaPoista
  85. Mukana iloisessa arvonnassa =)

    Pidän blogisi tyylistä. Uutuuksien esittelyjä on mukava lukea, jos joku täytyy valita :)

    VastaaPoista
  86. Hih, kaikki vaatepostaukset tietty :D

    VastaaPoista
  87. Yhdellä arvalla mukaan. Ihania vaateideoita olen saanut blogistasi. Mielenkiinnolla seurannut varsinkin tuota toppahaalari valintaa:) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  88. Mukana arvonnassa 2 arvalla :)

    Tykkään kaikista vaatepostauksista, etenkin niistä joissa mukana myös isompien poikien vaatteita (itsellä kun on 10v poika)! :)

    VastaaPoista
  89. Arvontaan pitää tottakai osallistua :)

    VastaaPoista
  90. Osallistun kahdella arvalla, linkkaan blogiini :)

    Parhaita juttuja on olleet alevinkit ja ylipäätään vinkit uusista ja ajankohtaisista vaatteista.

    VastaaPoista
  91. Arvonnassa mukana!

    alennusvinkit on tietenkin parasta blogissa ja yleensäkin vaatevinkit :)

    VastaaPoista
  92. Aikamoinen muutos sulla tulossa elämässä! Itse olen nyt ollut 'vasta' kolme vuotta kotiäitinä ja jo nyt työelämä tuntuu kovin kaukaiselle ajatukselle... Voin siis vain kuvitella miten iso tuo muutos on sinulle! Mielenkiinnolla jään seuraamaan miltä elämänmuutos tuntuu ja miten kaikki sujuu!

    Minua lukijana ehkä kiinnostaa eniten ihan vain lapsiin liittyvät jutut, millaista on elämä nelilapsessa perheessä yms. Teidän poikien kuvia on myös kiva ihailla, vaikuttavat jotenkin niin aurinkoisille lapsille! Vaatteitakin on hauskaa katsella, itselle vain ei kauheasti ole niistä sillä tapaa 'hyötyä' kun en pääse Suomen ihanaa vaatevalikoimaa kuitenkaan hyödyntämään.

    Iloista syksyä teidän perheelle!

    VastaaPoista
  93. Osallistun mahtavaan arvontaasi yhdellä arvalla!
    Monesti olen saanut blogistasi vinkkejä, kun olen samojen kysymysten ja valintojen kanssa pähkäillyt.
    Parasta on kyllä sinun reippaat vaatemallisi. Mukava nähdä vaatteet lapsien päällä.

    VastaaPoista
  94. Osallistun yhdellä arvalla!

    Monet kerrat olen blogisi ansiosta osannut heti hyökätä Lindexille kärkkymään ihania uutuuksia, kiitos!

    Muutenkin tuo tykkäämäsi väri/kuosimaailma lastenvaatteissa natsaa niin hyvin omaan makuuni, että joskus en meinaa uskaltaa edes kurkata, mitä ihanuuksia olet hankkinut, kun tulee itsellekin sitten hinku;)

    VastaaPoista
  95. Mukana arvonnassa ollaan ;) Sinun blogi on ihan huippu, kuinka monesti olenkaan innostunut pojille jotakin ihanaa ostamaan, ihan vain tämän blogin perusteella. Alennusvinkit ovat huippuja ja talvivaatepostaukset ovat olleen mielenkiintoisia!

    VastaaPoista
  96. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla!

    Parhaimpia postauksia on vaikea valita, kun lähes kaikki ovat olleet mieluisia, parhaimpia ovat kuitenkin mielestäni uutuusmallistojen esittelyt ja tietysti eri merkkien käyttökokemukset.

    Keep up the good work =)!

    VastaaPoista
  97. Osallistun kahdella arvalla. Uutuuksien esittelyt on kivoja!

    VastaaPoista
  98. Mukana kahdella arvalla :)

    Käyn aina lukeen uudet postaukset kun niitä tulee ♥ Ihana blogi ja ihanaisia lapsukaisia!

    VastaaPoista
  99. Arvonnassa mukana!

    Itse tykkään lukea kaikenlaisia vaatepostauksia ja vaikka itselläni tyttö onkin, saan silti täältä kivoja vinkkejä. Kiitokset siis kivasta blogista.

    VastaaPoista
  100. Käyn sillointällöin tsekkaamassa mitä uutuuksia olet nettikaupoista bongannut. Sinulla on hyvät kuvat tuotteista ja on kiva nähdä miltä vaatteet näyttävät pienten käyttäjien päällä. Jatka vaan entiseen tapaan, blogiasi on kiva lukea!

    VastaaPoista
  101. Osallistun :)

    Kaikki lastenvaate ja sisustukseen liittyvät postasukset kiinnostaa :) Taviskauppojen uutuudet ja alevinkit ovat olleet mukavia =) Myös kausivaate postauksista on aina saanut hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  102. Mukaan arvontaan! Minä olen pitänyt ostospostauksista joista saanut tietoa lindexin uutuuksista!

    VastaaPoista
  103. Osallistun yhdellä arvalla:)
    Poikien vaatejutut ovat mielenkiintoisia,kun itselläkin pieni poika(itseasiassa olen huutiksen kautta sinulta ostanutkin pukuja...)

    VastaaPoista
  104. osallistun yhdellä arvalla :)

    tällä hetkellä mielenkiintoisimpia ovat olleet toppahaalareihin liittyvät postaukset :)
    omille lapsille on vielä ne "ykkös"haalarit ostamatta..

    -Miia

    VastaaPoista
  105. Oon saanu erittäin hyvää infoa haalareista että mitä niitä kaikkia onkaan. Kun on kaavoihinsa kangistunu sen verran ja nyt on silmät taas avautunut ja uusiin nettikauppoihin olen samalla tutustunut.

    Osallistun kahdella arvalla ;) Linkitän blokiini kun ennätän toisen kerran tälle ehtootoa koneelle. ;)

    VastaaPoista
  106. Lukija olenkin ollut jo pitkän aikaa ja linkitän arvonnan lisäksi blogiini. Kivoja ideoita ja vinkkejä olen sinulta jo pitkän aikaa löytänyt :)

    VastaaPoista
  107. Osallistun ja linkitän! Ulkovaatepostaukset ainakin tällä hetkellä kiinnostaa eniten :)

    VastaaPoista
  108. Osallistun. Minusta on mielenkiintoista lukea poikien vaatejuttuja kun itsellä on vain tyttöjä niin ei tule kaupoissa katseltua poikien vaatteita.

    VastaaPoista
  109. koko vertailut erityisesti toppavaatteiden suhteen.

    käyn usein katsomassa eri blogeja josta bongailen ihania lasten vaatteita kun oma aika ei kaupassa käyntiin riitä..

    VastaaPoista
  110. Mukana ollaan ja linkitetään myös :)
    Sun blogissa on parasta teijän poikien tyyli :) saanu hyviä vinkkejä oman poikasenki juttuihin.
    Onnea haaveille. Toivotaan että ne toteutuvat :)

    VastaaPoista
  111. Löysin blogisi linkityksen kautta.

    Arvonnassa mukana yhdellä arvella! :)

    VastaaPoista
  112. Kahdella arvalla mukaan =D

    Parhaita postauksia on tosi vaikea eritellä, kun täällä on aina kaikkea kivaa luettavaa ja katsottavaa. Hyötyä eniten on toki ollut ale- ja uutuusvinkeistä ;)

    VastaaPoista
  113. Minäkin mukaan arvontaan!! :)

    Parhaita juttuja on niin monia, mutta kaikkein eniten pidän ehkä kumminkin ostopostauksistasi joissa vaatteet näkee oikean mallin päällä.
    Jossain vaiheessa esittelit juttuja joista pojat tykkää, sekin oli mukavaa lukea, itsellä vasta taaperoikäinen poika joten ne ihan oikeat poikien jutut on vielä edessä päin!
    Odottelen edelleen sitä pyykinpesu postausta, mutta se tosiaan voi olla että minä olen ainoa ketä se kiinnostaa :D

    VastaaPoista
  114. mekin mukaan kahdella arvalla!

    minä tykkään eniten ihan teidän arkea koskevista postauksista.
    Tietysti on myös hauskaa lukea emilin kehityksestä kun mimon kulkee niin lähellä! :)

    blogisi on yksi näitä "peruspilareita.". :)

    VastaaPoista
  115. Mukaan arvontaan!

    Tykkään erityisesti tyylistäsi esitellä erimerkkien uutuuksia ja blogisi iloisesta ilmeestä :)

    VastaaPoista
  116. Osallistun yhdellä arvalla. Ulkovaatepostaukset on mun mieleen. Ja muutenkin on kiva nähdä kivoja poikien vaatteita. Silloin kun omat pojat oli pieniä, oli poikien vaatteet sinistä ja mustaa ja hirviöitä.

    VastaaPoista
  117. Osallistun yhdellä arvalla. Ulkovaatepostaukset on mun mieleen. Ja muutenkin on kiva nähdä kivoja poikien vaatteita. Silloin kun omat pojat oli pieniä, oli poikien vaatteet sinistä ja mustaa ja hirviöitä.

    VastaaPoista
  118. osallistun arvontaan!:)
    Ale jutuista on kiva lukea ja esim. Lindexin uutuudet ja yleensäkin eri merkkien tulevista uutuuksista :)

    VastaaPoista
  119. Mukana arvonnassa! blogiasi on tosi kiva lukea ja erityisesti tykkään alevinkeistä ja nettikauppapostauksista:)

    VastaaPoista
  120. Mukaan arvontaan!
    kahdella arvalla (käyn linkittämässä sivuilleni)..

    Sivuillasi on todella mukava aina piipahtaa ja lukea missä tapahtuu..

    VastaaPoista
  121. Jee, mukana tietenkin arvonnassa. Minulle syntyi kaksospojat ja on kiva lukea mitä kokenut poikien äiti lapsilleen pukee missäkin tilanteessa. On myös kiva katsoa iloisia kuvia.

    VastaaPoista
  122. mukaan yhdellä arvalla. omaa blogia ei ole mutta luen blogiasi.

    minua kiinnostaa melkein kaikki julkaisemasi materiaali kun itselläni on 3 poikaa ja on mukavaa nähdä että voi löytää kivoja juttuja pojillekkin.

    VastaaPoista
  123. Täältä näkee aina kun lindexille on tullut uutuuksia :) Ja sitten nuo haalarivertailut ovat ollet juuri nyt ajankohtaisia ja hyödyllisiä.

    VastaaPoista
  124. mukaan kahdella arvalla :) tämä varmastikkin paras blogi mitä luen :) itse saa aina juosta kaikkien ihanuuksien perässä mitä täällä näkee ;)

    VastaaPoista
  125. Onnittelut 12-kotiäitivuodesta, ihalla täytyy! :D Itsellä takana 3 ja huomenna paluu töihin. Täällä kivoimpia on sovituskuvat! Ja arvontaan osallistun tietty!

    VastaaPoista
  126. Heippa! Oon ollut taustalla lukijana jo pitkään, nyt klikkasin itseni lukijaksi. Itsellä kaks poikaa, joten kiva aina seurailla sun postauksia! Eniten on mielyttänyt ne perus vaatteet lindex ja kapphal, koska täällä pikkukaupungissa ei juuri muita kauppoja ole, ja taloudellisestikkin enemmän mulle sopivia. Mutta myös oon mielenkiinnolla seurannut sun talvivaate valintoja, koska meillä edelleen pohditaan... Taidetaan loppujen lopuksi jäädä ilman, kun en vieläkään oo ósannut päättää.
    :(
    Mutta mukana kahdella arvalla! Kerrassaan houkuttelevat palkinnot! :)

    -Heini-

    VastaaPoista
  127. Olen lukijasi, mutta tämä taitaa olla ihan eka kerta kun jätän kommenttia..

    Bloggauksiasi on hauskaa ja hyödyllistä seurata, koska teidän poikien tyyli sekä värimaailma menee aika samoissa meidän kanssa, monta kivaa vinkkiä olen täältä poiminut meidän kahden poitsun vaatekaappeihin :) Miten aina osaatkin bongata just ne kaikkein ihanimmat uudet kuosit ja muut kivat jutut :D

    Kivaa syksyä, tsemppiä töihinpaluuseen ja siihen unelmientavoitteluun! :)

    VastaaPoista
  128. Mukana arvonnassa! Eniten pidän blogistasi siksi, että keskityt poikien vaatteisiin ja postaat myös edullisista merkeistä, kuten Lindex. On kiva saada vinkkejä omien poikien arkivaatetukseen, ettei tarvitse kaikkea käydä itse tutkimassa kaupassa.

    VastaaPoista
  129. Mukana kahdella arvalla, mahtava arvonta!
    Ja kovasti onnea ja tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen (innolla jään odottamaan mahdollista lastenvaateputiikkia :D )

    En osaa eritellä mikä olisi kivoin postauksesi kun kaikki on olleet niin ihania :)

    Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja selkeistä kuvista, tosi paljon plussaa kun jaksat aina kuvata vaatteet suloisten mallien päällä!

    Tosi paljon olen saanut täältä hyviä vinkkejä, kiitos siis sinulle :)

    VastaaPoista
  130. Kiva lukea aina ajankohtaisia lastenvaate asioita ja välillä muutakin :)
    Menestystä työelämään!

    VastaaPoista
  131. Yhdellä arpasella mukana;)

    Tosi kivoja ja ajankohtaisia juttuja;) etenkin kun näitä poikablogsuja ei mielestäni ole koskaan liikaa...

    Onnea uudelle uralle, mutta jätä blogsullekkin aikaa;)

    Aurinkoista syksyä!

    VastaaPoista
  132. Kiitokset sinulle kivoista postauksista! Ihana kurkkia niitä, vaikka itse teen minimaalisesti ja edullisesti hankintoja. Nytkin pojalle talveksi jemmaan ostettu tylsä superremu, plääh.
    Voimia työhönpaluuseen! Itse aloitin myös työt elokuun alussa 7 kotiäitivuoden jälkeen.
    Päivi

    VastaaPoista
  133. Kaikki vaatevertailut (koko, laatu yms.) ovat olleet hyviä ohjenuoria tälläiselle esikoisen äidille, jolle tämä lastenvaatemaailma alkaa vasta avautumaan. :)

    -Matleena

    VastaaPoista
  134. Oih mikä ihana arvonta. Ilman muuta mukana linkittämällä <3

    VastaaPoista
  135. Voi en osaa valita parasta postausta koska kaikki ovat olleet tarpeellisia :)
    Käyn päivittäin kurkkaamassa oletko kirjoittanut mitään uutta. Harmiksi harvoin jää aikaa kommentointiin. Onneksi täällä riittää heitäkin niin uskalla taustalla kurkkia :)

    Olen ehdottomasti mukana arvonnassa :D

    A-M

    VastaaPoista
  136. Niin ja mukana kahdella arvalla =)

    VastaaPoista
  137. liityin lukijaksi ja linkitän omaan blogiini,eli mukana arvonnassa ollaan

    VastaaPoista
  138. Tietysti arvontaan mukaan!
    Yhtä ainutta mieleen jäänyttä postausta en osaa nimetä, ylipäänsä kaikki myös Kehä III:n ulkopuolelta löytyvien ns tavismerkkien uutuuksien esittelyt, vertailut ja vinkit yms kiinnostaa höystettynä pienillä arkielämän jutuilla ja kommelluksilla.

    VastaaPoista
  139. Ihana arvonta, ehdottomasti mukana!

    Olen rakastanut jokaista vaatebloggausta! Vaikka kaupassa on pojille niin paljon mustaa, harmaata ja tummansinistä pääkallojen ja spidermanin kuvioiden kera, on ihanaa nähdä että poikien pukeutuminen voi olla värikästä ja leikkisää;)

    VastaaPoista
  140. Yksi arpa minulle kiitos. Liityin tänään virallisesti lukijaksi. Blogiasi olen lukenut tämän syksyn ajan lähinnä mielenkiinnosta noita toppavaatteita kohtaan. Mielenkiintoisia juttuja ovat olleet myös Lindexin uutuudet. Kävin myös hankkimassa pojallemme All kidsejä ja tykkään. Lindexin kalsarit on muuten paremmat malliltaan kuin Polarn O. Pyretin. PO.P:in kalsareissa ja legginseissä vyötärö-haara väli on kovin lyhyt. Mieheni valittaa, että näitä ei saa hankkia enää.

    VastaaPoista
  141. Ilman muuta osallistun ja linkitän omassa blogissani.
    Onnea uudelle työuralle ja unelmia pitää aina olla!

    VastaaPoista
  142. Mukana kahdella arvalla! :) Tuolla sun lukijapaneelissa taidan tosin edelleen olla nimellä Henna, mutta olen siis lukijasi.

    Parhaimpia postauksia ovat kaikki ostopostaukset. Niistä saa aina hyviä vinkkejä ja tietää, mitä missäkin kaupassa on, jos ei itse jaksa lähteä kauppoja kiertelemään. ;)

    VastaaPoista
  143. Mäkin pitkään olen blogiasi seurannut ja monta hyvää vinkkiä vaatteisiin saanut!

    VastaaPoista
  144. Minä pidän eniten lastenvaatepostauksista joissa on kyseessä perustavismerkit, näitä kuitenkin todella harvoin tapaa muissa blogeissa!

    VastaaPoista
  145. Ja siis linkitän, eli kaksi arpaa :)

    VastaaPoista
  146. Osallistun mukaan. Tykkään kun löytyy blogeista näitä poikamaisempiakin juttuja, ilman örkkejä :) Tällä hetkellä eniten ilahduttaa toppahaalarit yms ulkovaate postaukset sekä tietenkin muiden lukijoiden kommentit perässä. Näistä löytyy niin korvaamatonta tietoa ja kokemusta, että helpottaa huomattavasti omia pohdintoja ;)

    VastaaPoista
  147. Mukaan arvontaan :)

    Mielenkiinnolla olen lukenut kaikkia juttujasi. Ja paljon hyviä vinkkejä lastenvaatteisiin liittyen olen sinulta saanut, kiitokset siitä! Ihania poikia teillä!

    VastaaPoista
  148. Minä pidän vaatteiden käyttökokemusjutuista, tietää sitten mihin rahansa laittaa jos joskus uutta vaatetta joutuu hankkimaan! Teillä on tehokasta kestotestiä :)

    VastaaPoista
  149. Mukana 1 arvalla! :)

    Kaikenlaiset jutut kiinnostaa, tykkään tästä blogista niin! Erityisesti alevinkit. Poika kun on itselläkin, niin on kivaa lukea mitä muut tekee! :)

    VastaaPoista
  150. Itse mietiskelen lasten talvivaatteita nyt kovasti joten teidän talvihankinnat ja mietteet ovat olleet siinä suhteessa oiva apu. Vaikka kaikki kirjoitukset kyllä luen, että säännöllisesti käyn blogiasi lukemassa. Oikeastaan muita blogeja en seuraakkaan yhtä tarkasti kuin tätä. :D

    Linkitin omaan blogiin ja olen ollut lukija jo pitkään joten osallistun kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  151. Arvonnassa mukana! Erityisesti olen arvostanut postauksiasi koskien kevät-ja talvivaatetuksia. Ne on niin sekava viidakko, että täältä saa aina perusvinkit niistä kamppeista. Kiitokset :)

    VastaaPoista
  152. Täältä osallistutaan myös yhdellä arvalla ja kiitetään kivasta blogista josta saa kivoja ideoita oman lapsen vaatehankintoihin! Myötätuulta Sinulle tuleviin koitoksiin! Terveisin Mira

    VastaaPoista
  153. Mukaan arvontaa myös.

    Blogisi suhteen olen kaikkiruokainen, vielä en ole löytänyt kirjoitustasi joka ei olisi kiinostanut. :)

    VastaaPoista
  154. Mukana yhdellä arvalla!

    Hurjan vaikea on sanoa mikä olisi ollut kiinnostavin postaus, mutta tykkään yleisesti ottaen siun ompelupostauksista (mistähän johtuu ;-D). Ja nyt viimesin mistä oli hyötyä, oli talvihaalaripostaus, missä oli lueteltu useampi haalari. Tosin aivan ihana on kyllä yleisesti ottaen selata näitä, kun saa kivoja ideoita ja tietoa uutuuksista! Kiitos siulle :)

    VastaaPoista
  155. osallistun, ja kaikenlaiset jutut kiinnostaa kyllä!

    VastaaPoista
  156. Uutena lukijana osallistun yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  157. Mukana ollaan

    Näin talvikauden lähestyessä on mukava lukea toppavaatepostauksia - vaikka lasten talvikamppeet onkin jo hankittu ;)

    VastaaPoista
  158. Olet ollut suureksi avuksi talvipukujen koko ja malliviidakossa :) Kiitokset!

    Kiva arvonta!

    VastaaPoista
  159. Mukana yhdellä arvalla. Hyödyllisimpiä juttuja ovat olleet eri vaatemerkkien uutuuksien esittelyt, mutta kivaa luettavaa ovat olleet myös jutut poikien arjesta. Onnea haaveiden toteutukseen!

    VastaaPoista
  160. Mukana!!! Blogisi piristää aina 110 prosenttisesti ja tykkään tyylistäsi ja väreistä itse näin kolmen pojan äitinä =)

    VastaaPoista
  161. Moi! Mukana arvonnassa myöskin! Mielenkiinnolla olen seurannut haalarin valintaa ja samoja juttuja pohtinut itsekin. Päädyin tuohon samaiseen vihreään Minymon tähtihaalariin ja siihen hain blogisi innoittamana Kappahlin tähtirukkaset ja T2H:n tähtipipon. Tykkään pukea poikani värikkäisiin vaatteisiin ja blogistasi saa hyviä vinkkejä. Minulle on myös tärkeää pukea lapsi iloiseen asuun ja en hyväksy vaatteissa rumia, väkivaltaisia kuvia, enkä minkäänlaisia tekstejä. LIndex on myöskin minun suosikkiostospaikkani ja All Kidsin legginseistä tuli pojan suosikit :) Lisäksi kukaan lapseton ystäväni ei ymmärtäisi et lastenvaatetus voi olla harrastus... blogistasi löydän samanhenkisiä harrastajia!

    VastaaPoista
  162. Osallistun kahdella arvalla, linkitin blogiini arvonnan.
    Parasta on ihan KAIKKI! Tykkään kovasti blogistasi:)

    VastaaPoista
  163. Innokkaasti mukana arvonnassa.

    Alunperin opin luottamaan sinuun Lindexin peruskaman tiedottajana, niin paljon postailit ketjun uutuuksista joita viikoittain raportoit. Se olikin hyvä, ei tarvinnut kun käydän etsimässä blogissasi näkyvät meille sopivat.

    Kiitän myös sinua että olet jaksanut vastailla kaikkiin lastenvaatekysymyksiin innokkaan avuliaasti.

    Toiveena olisikin saada blogisi kautta uutuusinfoa koululaisten vaatteista.Laitahan bongailusi meille niiltäkin osin.

    VastaaPoista
  164. Kaikki bloggaukset ovat kivoja. Lasten kuvista tykkään;)

    VastaaPoista
  165. Tykkään aina eniten kun esittelet kaikki uutuuksia mitä on tullut joka suuntaan :D

    VastaaPoista
  166. Moi!

    Nämä uuden talvivaatteiden pohdinnat on olleet hyviä. Kiva nähdä mitä kaikkea on tarjolla. Tuo kirjoittamasi Name It:n toppavaatteista, täytynee lähteä katsomaan. Sitten aiemmin kesällä/keväällä metsästin täältä omasta kotikaupungista muutamia esittelemiäsi t-paitoja. Jonkun sain, mutta jotkut oli loppu. Kiitos vinkeistä siis :)

    Minkä kokoinen tuo teidän 6v on? Osaatko heittää mikä noista uusista toppavermeistä, joita olet pohtinut ja puljannut teillä :) mallauksessa menisi 112 cm hoikalle pojalle (pitkä selkä ja raajat muutenkin)? Isosti kiitos vinkeistä.

    Hyvää syksyä ja tsemppiä työhön sekä onnea haaveiden toteuttamiseen.

    VastaaPoista
  167. Ai niin, osallistun yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  168. Osallistun myös arvontaan. Mitä yksi yliste postausta en osaa sanoa, tykkään kovasti vaate-esittelyistä ja kotielämän raportoimisesta.

    VastaaPoista
  169. Hei, osallistun myös arvontaan :) Tykkään lukea kaikenlaisia postauksia ja olen saanut täältä paljon vikkejä lasten vaatetukseen. Esim. tuo Everestin haalari, joka on ihana ja viime keväänä Kappahlin välikausivaatteet ja paljon muutakin... Onnea vaatekaupan perustamiseen!

    VastaaPoista
  170. Tykkään tosi paljon blogistasi. Ainoa miinus, että täällä tulee usein semmoisia pakko saada juttuja vastaan ja se taas tietää rahan menoa. :D

    VastaaPoista
  171. Kiitos kivasta blogista jota on kiva seurata! ...ja mukana arvonnassa tietenkin! :D

    VastaaPoista
  172. Moikka, mukaan kahdella arvalla!! :)
    Pitikin tarkastaa että olenhan lukija, höh en ollutkaan vaan seilannut aina muuta kautta tänne :D Useasti käynyt ja tainnut joskus jopa kommentoida :) Nyt lukija siis, tilanne korjattu!

    Kaikki jutut mitä olen lueskellut täältä, ovat olleet kivoja. Ei muistu mieleen yhtä ylitse muiden.

    VastaaPoista
  173. Eniten hyötyä on ollut toppapostauksista, meidän tän talven haalarit valittiin yhden sun postauksen perusteella. :) (Asusteet on vielä hakusessa eli postausta niistä kaivattaisiin!)

    VastaaPoista
  174. Olen uusi lukija joten en ole ehtinyt postatuksiasi lukemaan :)

    Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  175. Kaikki postaukset on olleet kivoja vinkeejä, mutta eniten tällä hetkellä toppavaatepostaukset. Niitä ei siis ole liikaa. :D

    VastaaPoista
  176. PoikainVaate jutut on kaikki kivoja, harvoin ennätän itse kauppoihin katselemaan vaatteita ja täältä on aina löytänyt kivoja vinkkejä mitä löytyy kaupoista.
    Arvonnassa mukana lukijana!

    VastaaPoista
  177. Osallistutaan täälläkin :) Yhdellä arvalla siis.

    Kiitokset taas postauksistasi, ja toivon tosiaan että unelmasi omasta lastenvaatekaupasta toteutuu, oikeisiin hommiin varmasti pääsisit. :)

    Minusta on huippua pysyä mukana uutuuksissa vain lukemalla sinun blogiasi, ei tarvitse itse kahlata nettikauppoja (saatika ihan oikeita) kun vasta sitten kun huomaa sinun bonganneen jotain hienoa ;) Ja minä olen AINA myöhässä kaikissa hankinnoissani, nytkin meinasin jäädä ilman ihanaa Minymon talvihaalaria (tai siis poika meinasi jäädä ilman :D ), joten täältä viimeistään herää itsekin että olis aika miettiä seuraavaa kautta.

    VastaaPoista
  178. minakın osallistun ja kıvoımpıa postauksıa on olleet erı vaate postaukset..ıtse kun en erı sıvuılla nıın kovastı pyörı...erıtoten toppa postit...terveısia taalta Turkısta loman keskelta...

    VastaaPoista
  179. Mukana kahdella arvalla.

    En osaa sanoa parhaimpia postauksia. Ylipäänsä tykkään kun on poikien vaatteista juttua kun itsellä on kolme poikaa ja suurin osa törmäämistäni blogeista käsittelee tyttöjen vaatteita.

    VastaaPoista
  180. Jaana_ope; Meidän Oliver 6v on siis n.128cm pitkä. Hänellä on pitkät kädet, mutta suht lyhyt selkä. ;)
    Nyt pistit pahan.. Takkeja ja housujako tarkoitat?, minusta monet takit istuu kivasti oli sitten minkä mallinen tahansa, ne leveydet takeissa ei mielestäni niin suuresti vaihtele.
    Joten taidan olla nyt huono auttamaan.
    Haalareissa Kappahlin haalari on mukavan kapea hoikalle, mutta siinä on lyhyet hihat. Ticketin haalareissa on kanssa lahkeiden mittaa hyvin ja itse tykkään niistä meidän hoikkiksille. :)

    VastaaPoista
  181. Mä tykkään noista "sovituskuvista". Näkee vähän miten mikäkin koko istuu. Ja isomman pojan vaatejuttuja aina kans etsin, itsellä kun löytyy niitä poikia kolme kpl.

    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  182. Mukava ja selkeä blogi, jonka eteen runsaiden kuvien kera täytyy nähdä paljon "vaivaa". Uusi blogilöytöni, jota tulen selailemaan!

    VastaaPoista
  183. Mu-kaa-na!!!
    Kaikki postaukset ovat näin pojan äidille mukavia, varsinkin kun en tykkää kierrellä ylimääräistä kaupoissa;)

    VastaaPoista
  184. Kaikki vaatepostaukset on kivoja! Alevinkkaukset extraa! :) Linkitän! :)

    VastaaPoista
  185. Hei!

    Eniten nuo vaatepostaukset kiinnostavat ja just nämä mitä saa "tavallisista kaupoista" lindex jne..
    Arvontaan osallistun!

    -Jonna-

    VastaaPoista
  186. Olen mukana yhdellä arvalla.
    Oon aika vasta löytänyt tämän blogin enkä osaa sanoa mitään tiettyä postausta jokai olisi ylitse muiden. Hyviä vaatevinkkejä olen saanut, itsellä on 2 poikaa ja kolmas tulossa.

    VastaaPoista
  187. Arvonnassa mukana...

    Tykkään eritoten siitä, että kun en itse ole niin täysillä mukana kaikissa lastevaatejutuissa, niin kirjoitat niistä ihanan arkisesti ja pojat ovat aina niin läheisesti mukana jutuissa :) Se "arkisuus" auttaa mua ainakin seuraamaan, vaikka en muuten aivan kauheasti lastenvaateblogeja lue :) Usein käyn kuitenkin kurkkaamassa tän!


    Tsemppiä työelämään!

    VastaaPoista
  188. Arvonnassa mukana...

    Tykkään eritoten siitä, että kun en itse ole niin täysillä mukana kaikissa lastevaatejutuissa, niin kirjoitat niistä ihanan arkisesti ja pojat ovat aina niin läheisesti mukana jutuissa :) Se "arkisuus" auttaa mua ainakin seuraamaan, vaikka en muuten aivan kauheasti lastenvaateblogeja lue :) Usein käyn kuitenkin kurkkaamassa tän!


    Tsemppiä työelämään!

    VastaaPoista
  189. Poikien äitinä kiva lueskella nimenomaan poikien vaatteista. Ja mitä mistäkin löytyy, uutuudet, alet... Omaan ompeluunkin saa vinkkejä, kun näkee paljon erilaisia vaatteita.
    Mukavaa syksyä teille!

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)