maanantai 12. heinäkuuta 2010

Reissusaldon osa 2


Kuten aiemmin lupasin niin tässä vielä ostoksia osassa kaksi reissulta. Ei näissä nyt mitään uutta ja ihmeellistä ole, mutta aletusta kuitenkin. Tajusin juuri että ennen saatoin kantaa kesäalesta isot kassilliset ulkovaatetta pojille kun edullisesti lähti, mutta nyt huomaan että ostan mielummin vaan just sitä mistä todella tykkään ja näin ollen ne ihan kivat jutut saa jäädä kauppaan vaikka olisikin hyvä ale. Kuitenkin löydän aina kausien uusista mallistoista jotain ihanaa ja mielummin satsaan rahani sitten niihin, kun ne on sellaisia mitä todella haluan.

Viime viikolla siis Jesper Juniorit tarjosi Reimaa, Jonathania ja Ticketiä -50%. Po.P:n ulkovaateale oli vain -20% ja jotain satunnaisia vanhempia kappaleita -50%. Muita merkkejä en nähnytkään.. Näistä kuvista kaikki siis puoleen hintaan, paitsi tuo eka sadetakki -60%.



Meillä ei yleensä sadevaatteita nähdä, mutta nyt nappasin esikoulua ajatellen Oliverille tuon Reiman sadetakin kun hintaa jäi 10e. Reiman kumpparit tuli myös esikoulua varten ja nekin lähti kympillä.



Emilille vielä syksyksi reiman fleecehaalari 98cm (15e) ja Jonathanin 100% villalapaset (3e). Jonathanin setti 110cm ensi kevääksi yht.n.35e.



9v:lle Ticketin ruskea fleecevuorellinen Plan rain 134cm hintaan 39e.



9v:lle Reiman fleecetakki 140cm kympillä ja 11v:lle Reimatecin rukkaset n.15e sekä housut 152cm 24,50e.



Molemmalle vanhimmalle pojalle Vikingin goretex kengät 35e/pari Cm:stä ja Eccon lenkkarit vanhimmalle 29,50e.
Ihan mukava ale kun 200e kenkäpaketti lähti satasella. :)


8 kommenttia:

  1. Tuommoinen kesälomareissu sopisi minullekin :)
    Ihania löytöjä taas kerran!

    VastaaPoista
  2. Katja; Joo tämä on ihan meidän perinne. Kun asuu maalla niin ihanaa lähteä joka kesä viettämään muutamaksi päiväksi kaupunkilomaa ja shoppailla joka väliin. ;)

    VastaaPoista
  3. Hei, vau tehokasta shoppausta! Kivoja löytöjä syksyyn. -Tiina

    VastaaPoista
  4. Parhaita aleostoja onkin ne mieluiset ja tarpeelliset. Mäkin olen oppinut jopa aleissa kulkemaan listan kanssa mitä oikeeti tarvitaan ja etsin ja haen vain niitä.

    Meille tuli muuten nuo samat reiman kumpparit, harmaana vain:)

    VastaaPoista
  5. Itsekin kannatan nykyään tuota "ostan vain sitä mistä todella tykkään" -linjaa, ne "ihan kivat"-alejutut kun jäävät turhan usein kaapinperälle : )

    VastaaPoista
  6. Just parhaita värejä!

    Noi eccon musta-vihreet kengät on just huiput jalassa <3

    VastaaPoista
  7. Tiina; No tosi tehokasta! :D

    Ida-Antonia; Katselin niitä harmaita kanssa, mutta eihän ne meille sovi minkään kanssa. ;)

    Roosa; Totta! ja tosiaan minä satsaan mielummin syysuutuuksiin, kun tiedän että sieltä löytyy taas monta kivaa kuitenkin.

    Äitiliini; Joo on! ;) Nuo Eccot oli ihan pakko ostos, kun kerta puoleen hintaan vielä sai.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)