lauantai 31. heinäkuuta 2010

Myrskyn silmässä


Oltiin me ainakin melkein!
Vuorokausi sitten ihan yhtäkkiä se iski, ihan hullu sää. Luulin että tulee vähintään hurrikaani, mutta se olikin se Asta. Yö oli aika hurja, kun luonto näytti mihin se pystyy. Aamulla valkeni tulos.
Ei onneksi mitään suurta vahinkoa, mutta kaksi n.30m puuta oli kaatunut melkein kotinurmelle. Risuja ja oksia piha täysi, oli se kurja taittanut mennessään minun pensastomaatit ja paprikapensaan. No aika pientä verrattuna siihen mitä olisi voinut käydä!



Mitäs tänne muuta..
Muutaman päivän hiljaisuus johtuu ihan vaan siitä että olen maannut kokonaisen viikon sairaana. Se sahaava kuume vei lääkäriin ja keuhkoputkentulehdushan se oli. Nyt olen lääkekuurilla jo viidettä päivää ja edelleen on tauti tiukassa. Kuumetta ei onneksi ole ollut, mutta hengitys on välillä todilla ahdistavaa ja rintaa polttavaa. Lima vaan on tuolla jossain syvällä, ei meinaa nousta millään. Onneksi sentään heikotus ja huippaus on jo poissa, joten ehkä tämä tästä alkaa parantua.

Loppuun vielä kenkäkuvia, ihan uusia syksyä ja jopa talvea odottamaan. Täytyy vaan toivoa että osasin arvioida oikein poikien jalkojen kasvua, harvemmin kyllä yleensä epäonnistun, mutta saa nyt nähdä.. Kaikki n.30% alesta.
Ruskeita tietenkin! Jos värikkäitä ei saa, niin ruskea on melkein ainut vaihtoehto jonka kelpuutan (no mustakin menee). ;)



Oliverille Superfit goretexit syksyyn Barnskobutikenista, koko 33.



PikkuJalat nettikaupasta Emilille Reguilan villavuorelliset talvikengät koossa 27. Näihin jää nyt n.1,8cm tyhjää, joten nähtäväksi jää meneekö vain alkutalven. Onneksi ei tarvitse ainakaan lämmintä sukkaa tilaa viemään.



Samasta putiikista Primigin goretexit lopputalveen 9v:lle koossa 36 ja Emilille koossa 28. Nuo 9v:n kengät saattaa kyllä jäädä odottamaan kauemminkin, mutta ompahan jemmassa jo laadukkaat kengät. Laatukenkiä nimittäin saa harvoin hyvästä alesta ja vielä toivomassaan värissä. ;)

Näihin kuulumisiin ja shoppailuihin toivotan vielä hyvää viikonloppua!


13 kommenttia:

  1. Hienoja kenkiä oot ostanut! Oon ihastunut Superfitin kenkiin :) Kuopuksella on niitä ja hyviksi olen havainnut. Täytyy ostaa esikoiselle myös.

    Tykkään alemman postauksen Lindexin vaatteista. Emilin päällä olevasta paidasta meidän esikoinen varmasti tykkäis. Otettava varmaan kauppaan mukaan ja sovitettava mikä koko hyvä. Pienten sadehaalari kiinnostais myös, mutta sitäkin varmaan kokeiltava jos nyt aion ostaa. Välikausihaalareita kuopuksella tosin aivan valtava määrä..

    Paranemisia sinulle!

    - Äiti ja pienet pojat

    VastaaPoista
  2. Kauheaa mikä tauti sinulla, paranepas pian!

    Ja toinen hurjatus on ollut se Asta, hiu sentään!

    VastaaPoista
  3. Paranemisia!
    Kuullostaa ikävältä taudilta ja vielä näillä helteillä:(
    Ihania kenkiä,nimenomaan pojille:)
    Itse en ole vielä yksiä tennareita lukuunottamatta juuri varautunut koulun alkuun&syksyyn...kai sitä pitäisi...

    VastaaPoista
  4. Hui kamala mikä myrsky!Lehdestä katoinkin kuvia ja hurjia tuhoja oli tehnyt paikkapaikoin. Sairasteltu on täälläkin, toivotan pikaista paranemista sinne suunnalle!

    VastaaPoista
  5. Mukava kuulla että myrsky ei vienyt teitä kokonaan. Raju se oli.
    Kivoja kenkiä. Kunpa sitä itsekin osaisi jo ajatella tulevaa talvea niin saisi hyviä kenkiä edullisemmin.

    VastaaPoista
  6. Huih, pelottavaa. Onneksi ei tullut pahempia tuhoja!

    Kivoja kenkiä. Ärsyttää kun itse en ole löytänyt pojalle alesta yhtään kenkäparia. Tuntuu, että joka paikasta uupuu juuri tuo koko 28, jota poika käyttää.

    VastaaPoista
  7. Ai te jouduitte myrskyn keskelle. Onneksi mitään ihmeempää ei sattunut!

    Hienoja kenkiä olet tilannut. Minäkin olen katsellut nettikaupoista lapsille kenkiä syksyyn ja talveen, mutta en ole uskaltanut vielä tilata. Eilen sovitin pojalle K-kengässä superfitin goreja koossa 25 ja ne oli aivan liian isot. Neidille kait pitäisi ostaa syksyksi goret kokoa 21, mutta pojalle en uskalla ostaa ennakkoon yhtään mitään.;)

    Paranemisia!

    VastaaPoista
  8. Pikaista paranemista :)

    Ja kiitos kenkä vinkistä. Meidänkin Eemilille löyty vielä talvikengät, kokoa isommat tosin kuin teidän Eemilille. :)

    VastaaPoista
  9. Pikaista paranemista :)

    Ja kiitos kenkä vinkistä. Meidänkin Eemilille löyty vielä talvikengät, kokoa isommat tosin kuin teidän Eemilille. :)

    VastaaPoista
  10. Heipähei, voi hurjia kuulumisia teiltä! Parane pian, kuinka sä noin hurjan taudin näillä helteillä sait:-(

    Meilläpäin ei ole kuin tipahdellut pisaroita vettä, myrskyistä ei ole ollut tietoakaan. Oikein odottaisin kunnon sadetta, mutta tosiaan nuo trooppiset myrskyt kuulostaa hurjalta-ei ollenkaan suomeen sopivilta;-).

    Ja ihania kenkälöytöjä teit-
    Kivaa viikonlopun jatkoa teille kaikille!

    VastaaPoista
  11. Onko sinulla aiempaa kokemusta noista Primigin kengistä? Katselin sen merkkisiä keväällä meidän muksuille, mutten "uskaltanut" ostaa, kun oli vieras merkki minulle...

    T:Alexandra+lapset

    VastaaPoista
  12. Äiti ja pienet pojat; Kiitos!, eiköhän tämä tästä.
    Superfitin kengät on kyllä hurjan hyviä. :)

    Jarna; Kiitos!, on kyllä tosiaan aika hurja tauti. Minulle ei yleensä hengitystiet oireile tai siis en saa tauteja helposti sinne.

    Niinu; :) Pikkuhiljaa on hyvä tällä meidän porukalla varautua, kun nuo kengät (hyvät) maksaa ihan tuhottomasti tälle porukalle.

    Sini; Paranemisia myös sinne! :)

    Katja; No jos ulkona olisi ollut niin taatusti olisi vienyt!, ihan hullu myrsky. ;)

    Reettamon; Kovilla isoilla prosenteilla ei ole minustakaan kenkiä alesta löytynyt, pakko sit tyytyä tuohon 30%..
    Taitaa tuo 28 olla sellanen menevämpi koko.

    Helmi; Meillä Emilillä on nyt 26 koko sopiva tai menee syksyn vielä, ollaan siis menty kengässä teidän ohi. :D

    mari; Hyvä että oli vinkkiä! :)

    Aamunkukka; Kiitos! Sadetta tuli myrskyssä harmillisen vähän, tuuli vaan ihan hulluna. Tekisi se sade tosiaan hyvää ja miellään ihan koko päivän sateella. ;)
    Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    Alexandra; Nämä on meidänkin ekat Primigit. ;) Riskillä tilasin kun olen kuullut paljon hyvää.
    Ovat lestiltään mielestäni normaalia/kapeaa mallia. Meidän pojilla on suht normaalilestiset jalat ja nämä oli selvästi kapeahkot, mutta juuri samanlevyiset kuin poikien jalat.
    Tuntuu ainakin tosi laadukkailta käteen.

    VastaaPoista
  13. Pikaista paranemista!

    Varmasti myrsky on ollut aivan kamala, ajettiin perjantaina Helsingistä kotiin päin ja katseltiin suu auki kaatuneita puita ja sähkölinjoja Simpeleen seudulla. Valtavat voimat luonnolla. Aika moni muukin oli tullut katsomaan tuhoja, autoja oli tien vierellä tasaisesti.

    Minä en ole tässä helteessä uhrannut ajatustakaan syksylle/talvelle ja tarvittavalle vaatetukselle. Jo tämän päivän tarhavaatetuksen miettiminen oli tuskaista. Toivottavasti syksy ei tule liian äkkiä...

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)