sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ostoksia ostoksia..


Kävin tänään kurkkimassa vielä aleja ja silmäilemässä kevät uutuuksia. Alet oli aika laihat, Lindex oli laittanut täällä loput -50% & -70%. Uutuuksia ei ollut, ei edes niitä muumeja täällä, on kuulemma tulossa johonkin kampanjaan vasta..
KappAhlissa oli roikkui samat rytkyt (olipas kauniisti ilmaistu) alessa, mitään uutta ei näkynyt.
Citymarketissa oli laitettu kaikkea vähän joka osastolla aleen ja silmiini tarttui tämä tähtinen viltti..


Viltti näytti juuri sopivalta päiväpeitoksi Emilin tulevaan sänkyyn, siis siihen josta vielä haaveilen ja tuumailen. ;)
Vilttiä voi pitää molemmin puolin, eli vaaleampi puoli vihreillä tähdillä tai vihreä puoli vaaleilla tähdillä. Kokona 130cmx170cm ja maksoi 20e.
Hiukan jäi vaivaamaan saman sarjan tyynynpäällinen isolla tähdellä ja pikkuinen vaalea tähtityyny, täytyy ehkä hakea nekin pois.


Tutalle oli tullut taas uutta norsukuosia, enkä voinut vastustaa kiusausta.
Emilille menee nämä Tutan 92cm bodyt vielä reilusti, joten nappasin matkaan.
Arvoin kahden värin välillä, toinen väri olisi ollut oransseilla/vaalean oransseilla norsuilla.


Viikolla sain myös H&M:n ennakkopaketin.
Sieltä tilasin vain muutaman vaatteen, kun ei ollut oikein minun mieleinen mallisto tähän kesään..
Emil sai vaaleanpunaisen pikeepaidan ja Oliver vaaleanvihreän.


Halvat collegeshortsit Oliverille ja 10v:lle.


10v kasvattaa koipiaan siihen tahtiin, että farkkuvarastoa täytyy uusia.
Nämä siis kokoa 152cm.


Emilille vielä tämä raikas raitapaita.

Ostosten loppuun vielä viimeinen muistutus arvonnasta, vielä on tämä päivä aikaa! :)


15 kommenttia:

  1. Kiva toi viltti ja myös tuo norsubodyn värimaailma miellyttää.

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo Tutan norsut! Minä kävin eilen Cittarissa ja yhdessä toisessa Tuttaa myyvässä kaupassa, eikä nuita näkynyt. Oliko yöhaalaria tuolla kuosilla? Meillä ei enää käytetä tytöllä bodyja, Tutankin 92-senttiset on aika pieniä jo, mutta saman koon yöhaalarit reiluja.

    VastaaPoista
  3. Kiva on tuo norsubody, eipä ole vielä sattunut kohdalle ;)

    VastaaPoista
  4. Kivan näkönen tuo uus Tutan kuosi!! Täytyy käydä kurkkaa tuossa cittarilla onko tännekkin jo tullu ku cittari on tuossa ihan vieressä öö noin 400 metriä :D

    VastaaPoista
  5. Ihana toi Tutan norsubody! Varsinkin värit ihanan raikkaat! :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana norsubody! Väritkin niin ihanat yhdessä. Kuuluiko tuohon sarjaan mitä eri vaatteita?

    En minäkään ole vielä tuohon sarjaan törmännyt, äsken juuri kiersin cittarin lastevaateosaston läpi.

    Tähtipeittokin on kiva :)

    VastaaPoista
  7. Meillä on samat collegeshortsit esikoiselle. Tutan body on ihanan värinen ja päiväpeite myös tosi nätti! :) Sänkyasiasta vielä, että meillä on esikoisella Iskun Möhkö-sänky.

    - Äiti ja pienet pojat

    VastaaPoista
  8. En oo missään nähnyt tuota tutan uutta kuosia, vaikka täällä lahen keskustassa pyörin paljon. Kivan näköinen kuosi on kyllä.

    VastaaPoista
  9. Jarna; Minäkin ihastuin tuohon norsubodyn väritykseen, siinä on kaksi lempiväriäni yhdessä. :)
    Se oranssisävyinen oli nätti kanssa.

    Haituva; Ei ollut ainakaan vielä unihaalareita, vain bodeja. Tämän limesävyisen lisäksi se oranssisävyinen ja sitten oli yksiväriset, joissa norsun ääriviivat sivussa (oranssi ja lime).

    Vauhtivekaroiden äiti; Varmasti löytyy pian sieltäkin. :)

    Suwi; No sinulla on huima matka Citymarkettiin. :D

    Ouni; Sanos muuta! se toinen oli myös niin raikas.

    Anu; Kiitos. :)
    Tuohon jo Haituvalle vastasinkin, että oli lisäki yksiväriset bodyt norsun ääriviivoilla. Muuta en nähnyt.

    Äiti ja pienet pojat; Se Möhkö-sänky on hauska kanssa. :)

    Maikko; Se on muuten jännä miten eriaikaan mallistot minnekin tulee, minäkin asun täällä maalla ja läheisestä pienestä kaupungista ja pienestä Cm:stä bodyn löysin.

    VastaaPoista
  10. Meilläkin noita norsuja oli kaupassa, kun eilen kävin. Tosin kun käyttäjää ei ole, niin minkäs teet :)

    Mä tykkäsin kanssa kun oli niitä yksivärisiä oransseja ja vihreitä, missä oli muistaakseni vaan norsun ääriviivat siinä sivulla. Tai sitten muistan ihan väärin tuon kuvan, mutta kiva joka tapauksessa sekin oli! :)

    VastaaPoista
  11. No niin on taas teidän näköisiänne ostoksia;-) mä hiplasin muten ihan samaa tähtipeittoa, mutta meille ei ollut niille nyt tarvetta.
    Sen sävy on ihana, sopii aivan täydellisesti siihen teidän "isojen poikien" huoneen sävymaailmaan.

    Sänkypostaus oli tosi hyvä, toivottavasti löydät mieleisen! Kerrothan sitten, mihin päädyitte?

    VastaaPoista
  12. Meilläkin on just tuollaiset tähti viltit pojilla päiväpeittoina näin tavi aikaan, tosin beige-valkoisina. :) Tuo lime ois kyllä kans tosi ihana!! Kevääksi vaihdan sitten yleensä turkoosin ja limen vihreän yksiväriset päiväpeitteet. :) Näin saa vähän muutosta poikienkin huoneeseen niin ei kyllästy!

    Minäkin ihastelin nuita tutan bodyja cittarissa. Hami kun ei enään meille niitä tarvita. :/

    VastaaPoista
  13. En tiennytkään, että Tutalla on 92cm bodeja, pitääkin käydä katsastamassa kun pojalle 86cm alkaa käydä pieneksi ja kuitenkin tykkään vielä käyttää bodeja hänellä. Lindexillä oli ennen 92cm myynnissä mutta eipä ole enää...
    Metsolalta ostin juuri 92cm bodyn ja se on juuri sopiva onneksi.

    VastaaPoista
  14. Jamina; Ihan oikein muistat, just sellaset ne oli. ;)
    Mietin että ostaisin useamman, mutta bodyt jää ehken keväällä pois niin en viitsinyt enää montaa ostaa.

    Aamunkukka; Lupaa kertoa. :)
    Mietin juurikin niin että tuo tähtipeite menee vaikka isojen poikien huoneeseen, jos ei Emilille tarvitse.

    Sifia; Beige/valkoinen kuullostaa kivalta kanssa! Meidän Cm:ssä oli enää vain näitä vihreitä ja sellaisia persikkaisen oransseja.
    Turkoosi ja lime on niin ihanat yhdessä.. ;)

    Imdina; Juu on ja nykyisin Tutan bodyt on reiluja kooltaan.
    Muistan että vielä n.5v sitten olivat paljon naftimpaa mitoitusta.
    Meilläkin Emilille on jäänyt vanhat Lindexin 92cm bodyt pieneksi, mutta nämä Tutan 92cm menee hyvin. :)
    Huomasin muuten saman, että Lindexillä ei ole 92cm bodeja enää!
    Minusta tosi harmi, koska varmasti moni käyttäisi.

    VastaaPoista
  15. Kätevää... Tarttuu tosin vähän liiankin helposti jotain Tuttaa tai muuta mukaan kun käy vaan maitokaupassa ;)
    Mutta on ne kyllä hyviä kun ovat niin reilua mallia! Meilläkin nuorempi poitsu viel menee Tutan 86 kokoon jopa mut ei enää Lindexin 86 bodeihin ei :D

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)