tiistai 10. kesäkuuta 2014

Imetysvaatteita & kuulumisia

 
 
Täällä ollaan! Yhdessä koossa edelleen, joka onkin vielä tässä vaiheessa suotavaa, mutta kaiken maailman loppuraskauden vaivat seurana.. Ja tietenkin lomailevat omat mukulat pitää äidin touhukkaana, jos nyt niin voi sanoa, kun se "oma" koulu/esikoulu huilitauko on nyt pariksi kuukaudeksi mennyttä. ;)
 
Raskausviikkoja olisi virallisesti jäljellä n.7vkoa, mutta edelleen jaksan toivoa ja uskoa, että niitä on vähemmän, ehkä 5vkoa (toivossa on hyvä elää). Vähän on lupailtu käynnistystä ennen kun vauva ehtii 4 kiloiseksi, joten mikäli tämä pikkuinen kasvaa kuten veljensä, niin se tarkottaisi synnytystä pari viikkoa ennen laskettua aikaa..
 
Hankinnat on edelleen vaiheessa, kiitos vaan kaikille vinkeistä vauvatarvikepostaukseen! Tarkoitus on nyt pistää vaihde päälle ja saada koti vauvaa varten kuntoon tämän kuun loppuun mennessä.
 
Imetysvaatteet on ollut hankintalistalla jo keväästä saakka ja olinkin onnesta mykkyrällä, kun ruotsalainen äitiys- ja imetysvaatevalmistaja Boob otti minuun yhteyttä ja tarjosi muutaman heidän vaatteensa testattavaksi. Paketista paljastui ihanaa pinkkiä ja mustaa, lempparivärejäni.

 
Pinkki lyhythihainen paita on ns. Before & After - paita. Se on suunniteltu nimenomaan käyttöön jo raskausaikana ja käyttöaika jatkuu raskauden jälkeen imetyspaitana. Paidassa on edessä tuo "imetysluukku" ja kankaat menee sen verran hyvin päällekäin, ettei kyllä tarvitse ollenkaan pelätä että ne pääsisi tuosta itsekseen aukeamaan. Olen nyt pitänytkin paitaa ahkerasti ja siitä on tullut lempparini. Se istuu hyvin päälle ja nimenomaan kestää hyvin päällä juuri niin kun se itse asettelee. Materiaaliltaan paita on 95% lyocellia ja 5% elastaania, joten on ihan pehmoinen ja joustava päällä. Itselläni on paidasta kokona L.


 
Musta B-Warmer huppari on varmasti etenkin syksyn tullessa ykköslempparini. Se on mukavan ohutta trikoo/elastaania muuten, mutta edessä rintojen kohdalla oleva imetysluukku on vuorattu fleecellä (tuo fleecen polyesteri on muuten valmistettu 100% kierrätetyistä PET-pulloista). Huippua vai mitä? :)
 

 
Itse en ole kovin herkkä saamaan rintatulehdusta, mutta monella se tuntuu vaivaavan imetysaikana. Tässä hupparissa on se etu, että suojaa hyvin rintoja varmasti kylmältä ja näin ollen tulehdukselta. Hupparissa on mielestäni hyvät mittasuhteet pidemmällekin ihmiselle kuten minä, hihat on tarpeeksi pitkät, mikä tahtoo normaalisti olla ongelma itsellä monessa hupparissa. Hupparista minulla on koko xl.

 
Sain myös testiin ihanan pinkit imetysrintaliivit nimeltään Fast food bra. :)
Itse olen suht iso rintainen ja kuppikoko vielä sen kun kasvaa maidon noustua rintoihin, joten imetysliivien hankinta on aina ollut yhtä tuskaa. Jos hankkii sopivat odotusaikana, niin ne tuppaa olemaan liian sopivat/hiukan pienet imetysaikana. Toisekseen iso rintaisena liivit olisi aina oltava kaarituelliset, koska ilman niitä liivit harvemmin istuu hyvin tai tukee rintoja. Nämä Boobin liivit yllätti. Ne on super joustavat, mutta kuitenkin napakat, joten tykästyin heti. Liivit muotoutuu varmasti hyvin rintojen koon vaihteluun ja saumattomuutensa ansiosta ei purista mistään. En ihmettele yhtään että ne onkin olleet Boob:n bestsellerit ja 
palkitut (vuonna 2012; Bizziebaby Silver Award). Kokohaarukka on melko laaja, joten ainakin melkein jokaiselle varmasti löytyy koko.
 
Lisäksi sain paketin pestäviä liivinsuojia, joissa on rintoja vasten tuleva osa 100% silkkiä. Mukavaa päästä testaamaan näitäkin, minulla on ennen ollut vain kertakäyttöversioita.
 
Onko teillä omia suosikki imetysvaatteita vai käytättekö yleensä imetysaikana imetysvaatteita?
Entä onko kokemuksia noista pestävistä liivinsuojuksista?
 
Boob:n värivalikoima on muuten tosi laaja, paidoista ja huppareista löytyy tosi paljon eri värejä. Muutenkin nettikaupassa on vaikka mitä ihanaa, joita itse ainakin jäin ihastelemaan kauppaa selatessa. Suosittelen siis kurkkaamaan! ;)
 

18 kommenttia:

  1. Mulla oli tollaiset liivit ja ihan kätevät, säilyi napakkana. Nätti toi pinkki paita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kestivät käyttöäkin ja ei venähtäneet. Jos vaikka tilaisi toiset sitten kun vauva syntyy. ;)

      Poista
  2. Aika lailla tuntuu käytännöt vaihtelevan käynnistyksen suhteen. Meillä päin sitä ei yleensä ikinä tehdä koon takia. Niinpä ystäväni synnytti 5,0 kg yli laskettuna aikana ja minä 4,7kg viikolla 39+0.

    Hyvää loppuraskautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siis käynnistystä ole pelkästään koon takia minullekaan lupailtu, tuskin se pelkästään riittäisi syyksi täälläkään, jos vauvan katsotaan mahtuvaksi syntymään hyvin. Minulla on kaksi viimeisintä ollut neljän kilon kieppeillä ja silti tiukassa ponnistusvaiheessa. Oliverilta (4310g) itseasiassa murtui synnytyksessä solisluu ja Emil (4010g) oli tiukassa kanssa. Eli minulta ei todennäköisesti mahdu kovin iso vauva alateitse syntymään ja toisekseen tämä raskausdiabetes aiheuttaa omat juttunsa myös.
      Tietysti jos vauva ei nyt seurannassa ole kovin iso, niin sitten tietenkään ei ole kiirettä käynnistellä, mutta vähän epäilen että on. ;)

      Poista
  3. Äitiysvaatteet eivät ole nyt mulla ajankohtaista, mutta... Aiemmin olen käyttänyt Boobin paitoja ja olivat kyllä ihan huippuja! Kätevä imetysluukku ja pysyivät kauniina. Laadukas trikoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli kanssa aiemmin Emilin vauva-aikana käytettynä ostettuja Boob:n pari paitaa ja tykkäsin kovasti jo silloin. Nyt nämä uudet vaikuttaa laadultaan vielä ihanammilta. :)

      Poista
  4. Boobin imetysvaatteet on niiiin parhaita! Niissä on kätevin toi imetys-läppä systeemi! Ja koska mä satun kuulumaan niihin herkästi rintatulehduksen saaviin, niin käytän noita boob-warmer paitoja näin kesälläkin. Pestävät liinsuojat ei oo mulla ikinä toiminu, maitoa suihkuaa niin paljon, että suojat pitää vaihtaa monta kertaa päivässä :/ Onnellista loppuodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä kuinka nuo pestävät liivinsuojat toimii sitten minulla, alkuun on aina aika runsasta minullakin maidon tulo, mutta se tasottuu n.3kk sisällä. Että jos ei ihan alkuun voi käyttää, niin toivon mukaan vähän myöhemmin. ;)
      Ihan taatusti on nuo b-warmerit kesälläkin huippuja jos herkkä saamaan tulehduksen.
      Ja kiitos! Toivotaan että loppu sujuu hyvin. :)

      Poista
  5. Minun suosikkiimetysvaatteet ovat ehdottomasti boobit. Mutta myös tété-a-tété-merkillä on sama kätevä imetysluukku, muutama niitä olen löytänyt huuto.netin kautta. Ei ole kokemuksia boobin imetysliiveistä, mutta bravado on ollut mun lemppari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bravadon imetysliivejä minulla ei ole koskaan ollutkaan, pitääpä tutustua. :)

      Poista
  6. Kauniita odotus-/imetysvaatteita :)

    Mulla oli pari Boob paitaa aikanaan ja tykkäsin pitää niitä. Laatu on erinomainen ja niin mukavia päällä. Muistan itsekin, että helmat riitti hyvin pitkälle ihmiselle, jopa mun superpitkälle selälle :)

    Tsemppiä vaivojen kanssa. Muista helliä itseäsi säännöllisesti ja käydä vaikka hierojalla. Osaava hieroja voi hieroa odottajaa kyljellään. Kävin itse molemmissa raskauksissa hierojalla loppuun saakka, teki hyvää selälle (joillekin hieronta voi tosin aiheuttaa lisää supisteluja).

    Mahdollisimman mukavaa loppuodotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieroja kuullostaisi ihanalta luxukselta, saa nyt nähdä saisiko aikaan varata ajan. :) Toisaalta vähän jänskään miten selkä siihen reakoisi, kun nyt on pysynyt oireettomana raskausaikana.
      Boobit onkin just ihania, kun helmaa riittää. Itseä ärsyttää kaikki liian herkästi nousevat paidan helmat. ;D
      Toivotaan että loppuraskaus sujuisi suht hyvin ja enemmiltä vaivoilta välttyisin. :)

      Poista
    2. Ihanan pinkki tuo ylin boob! Oletko koskaan eksynyt sivuille maitotyttöpaidat.fi? Laadukasta suomalaista käsityötä ja löytyy malleja topeista mekkoihin. Kannattaa vilkaista! Ja pestävät liivinsuojat ovat ihan ehdottomat. Mullakin tulee maitoa todella runsaasti, mutta eihän niitä olekaan tarkoitus pitää koko päivää samoja vaan aina kastuessaan vaihtaa. Varsinkin jos on herkkä iho, niin pestävät ovat paljon mielyttävämpiä kuin kertakäyttöiset.

      Onnellista loppuodotusta vaivoista huolimatta!

      Poista
    3. Kiitos! :)
      Ihan uusi minulle tuo maitotyttöpaidat.fi, pitää käydä kurkkaamassa. Kiitos vaan vinkistä!

      Poista
  7. Kuulisin mielelläni tuon lyocell-paidan laadusta ja kestävyydestä sitten, kun olet sitä jonkin aikaa käyttänyt, koska usein viskoosikuidut (etenkin trikoot) tuntuu todella nopeasti nyppyyntyvän ja menevän ikävän näköisiksi. Että onko tämä lyocell sitten parempilaatuista ja siistinä pysyvää? Ihanan pehmeäähän se on. Boobin puuvilla-elastaani-paidat ovat kyllä pysyneet hyvännäköisinä, joten odottaisin hyvää laatua noiltakin. Myyjiltä kun ei saa suoraa ja rehellistä palautetta, niin ehkäpä käyttäjiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai voin laittaa kokemuksia lyocell-paidan laadusta myöhemmin! :)
      Nyt käyttökertoja on tullut n.10 (pidetty siis päivä ja pesty sen jälkeen) ja edelleen on nukaton pinta. Raportoin vielä sitten kun käyttöä on tullut vielä enemmän. Itsellä ei ole kyseisestä materiaalista aiempaa kokemusta.

      Poista
  8. Ihanan värinen paita :) oletko jo muuten kuullut tästä? http://www.taloustaito.fi/Tyo-palkka/Bloggaria-verotetaan-tuotelahjoista/ ihan kaikkeen verottaja tässä maassa puuttuu :/

    - Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut tuohon törmännyt.. Ihme kun missään ei ole virallista ohjeistusta tälle asialle. Olen itsekin soittanut verotoimistoon ja kysynyt asiasta viime vuoden lopulla ja silloin sain ohjeistusta vaan että mainostamisen rahapalkkiosta menee veroa, ei pienimuotoisista tuotelahjoista. Huoh. Itse maksan verot kyllä mainoksista jotka sivullani pyörii.
      Kaikkeen puututaan se on totta, jatkossa pitää miettiä tarkkaan mitä ottaa vastaan eli mikä ylipäätänsä enää kannattaa ottaa vastaan. Kiva olisi testailla kyllä ja sen mukaan kertoa lukijoille testikokemuksia tuotteista, etenkin osasta joita ei välttämättä itse edes tulisi ostettua. Monta tuotetta olen tosin näin löytänyt ja itsekin sitten päätynyt ostamaan lisää.
      Mutta tämän uudistuksen myötä ihan "pienillä" lahjoilla ei varmaan kannata edes lähteä mainosta/juttua tekemään? Vaan satsata sitten niihin muutamaan hyvään..
      Saa nähdä kuinka tulevaisuudessa blogini käy, jos asiat tehdään liian vaikeaksi, niin parempi ehkö jättää bloggaaminen sellaisille jotka oikeasti sillä jotain hankkii!

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)