perjantai 19. lokakuuta 2012

Lumeen ja pakkaseen



 
Tässä se nyt on.
Sitten kun ollaan päästy alkutalven kurasta, viimein on lunta ja pakkanen paukkuu, niin tämä kaivellaan esiin sitten. Kuitenkin sen verran herkkä väri tuo keltainen, etten jaksa olla jatkuvasti sitä liasta hinkkaamassa. Näin meillä on toiminut aina, että alkutalveen on se tummempi haalari ja lumeen sitten toinen, jonka ei tarvitse olla niin synkkä.
 

 
Haalari on Molo Kids (Niilo Ilosta) ja koko 122cm.
Emil nyt noin 117cm pitkä.
 
Seuraavaksi alkoikin asusteiden etsintä, josta olikin jo aiemmin juttua.. Sopivaa talvihattua tuohon haalarin mietiskelin aika kauan, tosi tiukassa se olikin, kun juuri samaa keltaisen sävyä ei tuntunut olevan missään. Näin sävyttäjänä, kun se ei ole ihan sama mitä siihen kaveriksi laittaa. ;)
 
 

 
Huttelihut kypärämyssyjä katselin ihastuksissani ja kun törmäsin sellaisiin oikeassa koossa StylePit nettikaupassa, niin tilaukseen lähti kaksi (kun en tiennyt kumman halusin). Molemmat aivan ihania, valmistettu villasta (alpakkaa) ja vuori pehmoista velouria. Tuolla tarkenee varmasti kovillakin pakkasilla, on oikein napakkaa ja paksuhkoa villaa.
Päädyin lopulta tuohon mustaan, kun se sopii muihinkin talvivaatteisiin paremmin. Tuo keltainen tähti on tosi kiva piriste, vaikka ei se ihan just samaa sävyä haalarin kanssa olekaan. Tarpeeksi lähelle kuitenkin. Kokona suurin eli 6-8v. Tuo on juuri sopiva Emilin n.52,5cm päähän.
 
 

 
Rukkaset ja kengät halusin myös lämpöiset, että paukkupakkasellakin tosiaan tarkenee. Mustat on Reiman Kast rukkaset, niissä on vuori 50% villaa. Harmaat Travallen teddyrukkaset.
 
Kenkien kanssa kävikin niin, että jouduin hankkimaan yhdet uudet. Jemmatuista kahdet on liian suuret, kun Emilin jalan kasvu onkin nyt hidastunut. Tilasin Ellokselta Kavatin saappaat, ne kun viime talvena osottautui loistaviksi. Saappaissa on lämmin villasekoitevuori ja pohjallinen villaa, lisäksi ne on teipattu eli pitää vettä. Emil ei tarvinnut viime talvena kertaakaan näissä edes villasukkia.
 


 
Tässä vielä vertailun vuoksi kuva harmaasta myssystä keltaisen haalarin kanssa. Ihanasti sopii sekin, jos joku miettii hankkivansa.
Musta käy niin hyvin tuohon meidän toiseenkin haalariin, että siksi päädyin lopulta siihen.
 
 
 
Näillä mennään pakkasta uhmaten. ;)
Vielä ajattelin itse ommella haalariin ainakin yhden myssyn fleecestä tai tilata näiltä ihanilta kotimaisilta myssyntekijöiltä.
 
Kiinnostaisiko kurkkia jo muitakin talvisettejä?
Entä isojen poikien toppaa?
 
 

55 kommenttia:

  1. No ei kiinnosta kiitos kysymästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vastauksesta! Sitten ei kannata tulla kurkkimaan. :D

      Poista
  2. Minkä kokoinen jalka Emilillä on ja minkä kokoisena tilasit nuo kengät?
    samaiset kengät ajattelin hankkia vanhimmalle pojalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilin jalka on nyt kokoa 31 ja noissa sama koko. Tyhjää jää n.2cm. Minusta nuo on hiukan reilua mitoitusta. Elloksen sivulla näiden kenkien kohdalla on muistaakseni se sisäpohjien mitta ilmoitettuna. :)

      Poista
  3. Musta ja keltainen näyttää todella tehokkaalta ja toimivalta yhdistelmältä!

    VastaaPoista
  4. Hienosti sait asustettua haalarin :) Oikein onnistunut kokonaisuus! Ja totta kai kiinnostaa muutkin toppasetit!
    Meillä on pienin kehittänyt kamera-kammon, joten saapa nähdä miten saan postauksia hänen seteistään tehtyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ehkä se on joku ohi menevä vaihe? Kyllästyttää kuvailut. :D

      Poista
  5. Näyttääpäs hyvältä! Noi Kavatin saappaat on mun ykkössuosikki lasten talvikengiksi. Ensimmäiset sellaiset ostin aikanaan meidän 9v:lle, kun hän oli 2v. Viime talvena ostin silloiselle 2v:lle ruskeina ja tänä vuonna kävin hakemassa samalle pojalle (nyt 3v.) samat kengät. Toi pipovinkki oli myös hyvä.

    Isojenkin topat kiinnostaa ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastuin noihin kenkiin viime talvena, kun meillä oli ne ekaa kertaa. Todella toimivat ja lapsen helppo itsekin pukea. :)
      Isojen toppaa tulossa. ;)

      Poista
  6. Kivalta näyttää!! Emil on kyllä suloinen pojan viikari! Ja hienosti istuvat päällä tuo haalari ja hattu. Monet noita kenkiä kehuu, mutta itsella ei ole ollut käyttöä, koska ostan aina goret ja sitten on lämminvuoriset saappaat. Korvaisiko nuo kengät mielestäsi goret ja saappaat? Valistas tätä "hölmöä mammaa".

    Ja ehdottomasti kiinnostaa mitä nuo isommat pojat päälleen kelpuuttaa. Ja jos sinulla joskus aikaa niin kiinnostaa myös Oliverin sisävaatteet. Mitä kivaa "enää" löytyy hänen koossaan?

    -äiti kolmelle-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :)
      Siis nuo kengät kyllä korvaisi molemmat, saappaat sekä goret. Silti meilläkin on aina goret toisina joka talvi ja lämpöiset kanssa. Mietin olisiko nuo liian kuumat sitten ihan loskakelillä? Toisaalta on ne meillä silloinkin ollut ja ei ainakaan poika ole valittanut että hiostaisi.. Kahdet kengäthän on kuitenkin hyvä olla, jo lapsen jalkoja ajatellen.
      Mutta noita kyllä suosittelen vaikka niiden lämpöisten saappaiden tilalle. ;)

      Oliverin vaatejuttua onkin kyselty ja se on ollut työn alla. Laitan siis tottakai heti kun aikaa liikenee ja selkä kestää. ;)

      Poista
  7. Seuraavat asiat kiinnostaisi: missä käytte?(puistot, ravintolat, nähtävyydet, reissut jne)
    Mitä teette? Mitä syötte? Miten asutte (uusi kotinne)? Mitä leivot? Ei niinkään talvivaatteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentistasi! Ihan tarkoituksella olen jättänyt nuo asiat vähemmälle, ne ei oikeastaan "kuulu" tämän blogini henkeen. Haluan keskittyä lastenvaatteisiin ja jättää arkisemmat aiheet pois. Enkä muutenkaan halua kovin paljoa raottaa täällä kaikille meidän elämää, haluan vetää siis tietyn rajan. ;) Toki niitä joskus tulee, jos siltä tuntuu ja aihe on ajankohtainen. Kuten esim. nyt olen kertonut selkävaivoistani ja siitä että olen sairaslomalla. Samoin kodista on tulee sillointällöin juttua.
      Mutta kiva kuulla että kiinnostusta olisi, voin miettiä asiaa uudemman kerran.

      Poista
  8. Kiinnostaa muutkin topat, erityisesti isojen poikien! =)

    Mimma

    VastaaPoista
  9. Ihanalta näyttää! Nuo kypärälakit on kyllä kaikkein kätevämpiä talvikeleillä. Mulla on parina vuonna ollut Molon haalareiden kanssa Molon tähtikypärähatut, ovat olleet huippuja. Nuo villaset on vielä lämpimämpiä eli nappivalinta paukkaupakkasiin.
    Ostin omalle pojalle myös nuo Kavat Extremet. Otin 29 koon, joka taulukon mukaan olisi sopiva. Aika reilua kokoa ovat! Stockalta tilaamani Skandian kengät 29-30 kokoa olivat pienet. Plaah. Samoin itselle tilaamani El Naturalistat kokoa 39, eivät menneet edes jalkaan! Mulla on samat kotona numeroa pienempänä joten ihmettelen mitoitusta.

    Enkä malta olla laittamatta meidän settejä ;)Kaikki tän talven Ticketiä. Osa Ellokselta edullisesti.

    Poika 5 v.
    -siniharmaa takki vaalsinisillä vetskareilla ja samansävyset ruututoppahousut.
    -turkoosi takki ja mustat toppahousut (baggiekangasta)

    Tyttö 7 v. Ticketin harmaanmusta takki pinkeillä vetskareilla, kukkatoppahousut
    pinkki takki mustat toppahousut (baggiekangasta)

    Tyttö 2 v. ruskea snow baggie tähtihaalari
    pinkki baggie haalari

    Laita vaan lisää toppaa näytille!
    T Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kypärähatut on minunkin mieleen, ne suojaa niin hyvin kylmältä. Viime talvena sellaista kaipailin Emilille ja nyt sitten oli pakko ostos. ;)
      Hyvä kuulla että ne Molo Kidsin kypärämyssyt on hyviä kanssa. En ole uskaltanut ostaa, kun se perusmalli ei istunut Emilin päähän ollenkaan.
      Olen samaa mieltä että nuo Kavatin Extremet on reilua mitoitusta. Meillekin luulin että 32 olisi oikea koko, mutta näistä menee 31, joka on jo mennyt koko syksynkin. Kenkien mitoitus on aina arvoitus, se on harmi. Olisi niin paljon helpompaa, kun kaikilla olisi sama mittataulukko.
      Kuullostaa kivoilta nuo teidän setit, Ticket on kyllä laatua. :)


      Poista
  10. Heippa. Meille tytölle 7v ja n.127 cm ostin huutiksesta molo kidsin takin kokoa 128. Onkohan takit reilumpia kuin haalarit, kun alkusyksyn sovituksessa oli hyvä ? Pikkusen jänskättää meneekö koko talvea... Toivottavasti! Heijastimien takia takin ostin,on turvallista ekaluokkalaisen kulkea. Yllättävän vähän on mielestäni lastenvaatteissa (takit,haalarit,housut) heijastimia!!
    Kiitos kivasta blogista ja mukavaa syksyä :)
    Sanniska
    PS koululaisten topat kiinnostaa, ja muutenkin jos sisävaatevinkkejä on. Oma tyttöni ei hameista ja leggareista piittaa, ja muutenkin vaatteet niin kovalla kulutuksella etten raaski kalliimpia ihanuuksia ostaa. (esim ulkohousut "unohtuu" reppuun koulun iltapäiväkerhossa harva se päivä ja sen huomaa sisähousuista....) odottelen meandin alea,josko sieltä raaskis kouluvaatetta hankkia... Harmittaa kun lindexillä ja kappahlissa ihan teinimeininkiä jo koossa 134 cm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heijastimia saisi tosiaan olla enemmän monilla merkeillä, Molo kidsillä ne on huiput. Molo kidsin takeissa on kai vähän eroa mallikohtaisesti, että onko reilua mitoitusta. Näin muistelen lukeneeni jostain, mutta toisaalta en kyllä ole itse päässyt vertaamaan. Meillä on Emilille talveksi viime talvena hankittu Molon takki 122cm ja saa myös nähdä meneekö koko talvea, lähinnä hihojen mitasta taitaa jäädä pieneksi.
      Ihan samat harmitukset sinulla kun minulla, niin nopsaan nuo liikkeet siirtyy kokoluokituksessa teinimallistoon. :/

      Kiitos sinulle kivasta kommentista! :)

      Poista
  11. Ihana setti!! Meillä ei 5-v enään suostunut ottamaan molo kidsin haalaria kun oli muka "vauvamainen". Äiskä ois kyllä tykännyt!!! Kokeillaan tänä talvena siis meille uutta merkkiä Didriksons..heiltä löytyi pojalle erittäin mieluinen haalari talveen. :) Nuo Kavatin kengät on meillekkin tulossa Ellokselta, kun olivat viime talven kokemuksella todella hyvät, kestävät ja lämpöiset!

    Isojen poikien talvitamineetkin kiinnostais!! Meillä ei 8-v:lle ole löytynyt vielä mieluisaa takkia...kohta taitaa tulla kiire. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkään ei väkisin saa epämieluista ostaa, hauska poika. :D
      Didriksonsin ulkovaatteet on hyviä kanssa, joten varmasti hyvä valinta.
      Itsekin vasta havahduin, että ihan kohta on talvi! Meilläkin puuttuu vielä vähän asusteita ja parit kengät isommilta, että kiirettä pitää. ;)

      Poista
  12. hauska nähdä asustevalintasi, kun meillä kuopuksella sama haalari :) jossain vaiheessa yritän blogata myös asusteiden kera, kun lopultakin tilaamani toinen pipo toissapäivänä saapui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, jään innolla odottamaan juttuasi sinun asustevalinnoista tähän haalariin. :)

      Poista
  13. Minkä ikäinen Emil on? Meillä ei kuusi vuotias suostu kyllä enää mitään kypärähattuja käyttämään, enkä minäkään niitä hänelle osaa pukea. On vähän vauvahattujen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin mielipide kysymys.. Itse taas en ole koskaan ymmärtänyt miten esim. jostakin kaksivuotiaalla ei voi pitää enää haalaria jossa on kaksi vetoketjua tai bodeja, jotka on taas minusta ihan tuon ikäsen vaatteita. Mutta kuten sanoin mielipide. ;)
      Toki lapsenkin mielipide tulee ottaa huomioon, eikä väkisin pukea mitä hän ei halua.
      Meillä Emil on hyvin avoin kaikelle, hän yleensä pitää kaikenlaisista vaatteista.
      Emil täytti toissapäivänä 5v.

      Poista
  14. Tuo keltainen on kyllä niin ihana haalari!
    Meillä on kypärämyssyä kans käyttäny oikein mielellään 6-vuotias ja varmasti käyttää tänäkin vuonna mielellään. Ainakin on pyöräillessä ohuen laittanu nyt jo niin ei tarvii huivia/kauluria olla aina laittamas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihanan raikas! :)
      Siis nuo kypärämyssyt on tosi käytännöllisiä ja minusta ne menee alle kouluikäisellä todella hyvin, ei yhtään lapsellisia. Sitä paitsi lapsiahan tuon ikäiset vielä on, ei mitään teinejä. ;)

      Poista
  15. huh, aika hurja kokonaisuus, varsinkin lakit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos, minusta tämä setti on ihana. Ei sitä tavan perusmassaa mitä lähes kaikilla pojilla on. ;)

      Poista
    2. No varmaan landekylillä erottuis vähemmälläkin? Mistä halu erottautua oikein kunnolla? Olisi kiva kuulla jotain taustatarinaa.

      Poista
    3. Ei minulla mitään isoa halua erottua kunnolla, vaan minusta on vain todella tylsää pukea poikaa niihin perinteisiin "poikaväreihin" mitä lähes kaikilla on. En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "tyttöjen ja poikien värit" jaottelua ja toisekseen inhoan esim.tummansinistä värinä. Minusta vaan yksinkertaisesti lapsella saa olla lapsekasta ja värikästä, tylsästi ehtii pukeutua sitten aikuisena.
      Meillä tykkää kaikki värikkäistä ja lapsekkaista vaatteista, siinä syy. Ei mikään halu erottua kunnolla.

      Ja miksi landekylillä pitäisi olla jotenkin hillitympi? Onko se paikasta kiinni millaisesta tyylistä saa tykätä?

      Poista
  16. Hyvältä näyttää! Nuo hatut on hauskoja.:) Meillä tulee kuopuksen haalariin asusteiksi harmaata ja mustaa. Poika ei vain suostu sovittaa haalaria sen vertaa, että saisin kuvattua.;)

    Käykö nuo kengät hyvin siroon jalkaan? Olen noita esikoiselle miettinyt...

    Meillä on osa lasten talvikengistä vielä hankkimatta, kun päätin tänä vuonna panostaa ensin itseeni ostamalla kolmet kengät, etten jää taas ilman.;) yleensä olen vasta alesta yrittänyt etsiä itselleni kenkiä ja joutunut huomaamaan, ettei löydy sopivia/kivoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö, Emilillä on aika normi jalka ja nuo Kavatit kyllä istuu kivasti. En sitten tiedä miten istuisi oikein siroon jalkaan.. Kannattaa tilata kokeiltavaksi. :)
      Välillä on hyvä panostaa itseensä. :)

      Poista
  17. Ehdottomasti haluan nähdä lisää kuvia teidän toppavaatteista, myös isompien poikien vaatteet kiinnostaa. Tykkään blogistasi, kiva kun on vähän isommille POJILLE vaatetta, joka paikka on vain täynnä vauvojen vaateblogeja.

    nimim. mamma turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, se on kyllä totta että isompien poikien vaatetukseen suuntautuvia blogeja on aika vähän.
      Laitan isojen topasta alkuviikosta kuvia. :)

      Poista
  18. Meillä oli nuo samat Kavatin saappaat viime talvena ja lapsella aina varpaat jäässä. Itse kun kokeilin kädellä niin tosiaan olivat sisäpuolelta varpaiden kohdilta jääkylmät :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, olikohan ne jotenkin vialliset.. :/ Meillä ei ollut viime talvena tuota ongelmaa koskaan.

      Poista
    2. Meillä on ollut nuo samat Kavatit ja aina on ollut varpaat lämpimät. Ihan parhaat jalkineet Suomen talveen ja samat tilasin tällekin vuodelle.

      Poista
  19. Kaunis setti. Meillä piti Urholle tulla myös tuo keltainen Molo Kids, mutta "viime hetkillä" käänsin kelkkani ja valitsin sittenkin sen farkkukuosin. Huttelihut meiltä löytyy myös kun kesällä sellaisen sai -50% alella. Neiti haluaisi nyt tuon Huttelihutin kypärämyssyn myös, vaikkei viime talvena kypärämallinen ei enää kelvannut. Nyt pähkäilen vielä koon kanssa. Pikkuveljen hattu kokoa 2-4 oli selkeästi pieni tai tuo kaulaosa jäi liian lyhyeksi. Neidin pää on noin 51 cm. Luuletko, että tuo isoin koko olisi meillä liian iso? Olipa taas sekava kysymys;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se farkkukuosi on upea kanssa. ;)
      Vau, olet löytänyt Huttelihut hatun halvalla. Emilin päänympärys on nyt tosiaan n.52,5cm ja tuo on aika sopiva. Ihan hiukan on väljyyttä, mutta en usko että pienempi koko menisi. Luulisin että tuo sama koko meinisi teillekin. Toisaalta saattaisi se välikokokin mennä.. Eikös sitä ollut se 4-6v. kokokin?

      Poista
  20. Kiva setti.
    Odotan innolla postauksia isompien seteistä.

    VastaaPoista
  21. Kivat setit talveen. Meille päätyi myös tuo kappahlin värikäs haalari, kun poika sanoi haluavansa sen. Aluksi mietin onko liiankin värikäs, mutta kun lapsikin innostui niin toki se otettiin. Ja se on ihana..oon ihaillut sitä ja odotellaan nyt niitä pakkasia...128cm päätyi meille ja oli siinä koossa tämän kaupungin viimeinen. Tiukille meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ehditti saada. :) Minäkin innolla odotan että päästään käyttämään näitä.

      Poista
  22. Oi ihanasti sopii kaikki yhteen. Tuo keltainen haalari on niin herkullisen näköinen!

    Ja kiitos tuosta hattu vinkistä, täytyy hetki miettiä raaskiiko tuota tilata! Sopisi todella hyvin myös meillä tänä talvena käyttöön tulevaan ticketin keltapallohaalariin..

    Ja isompien poikien topat kiinnostaa kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siihen se sopis tosi hyvin varmasti kanssa. :)
      Tosiaan hinnakas tuo on, mutta toivotaan että myös laadukas.

      Isojen toppaa tulossa. ;D

      Poista
  23. Heissan ! olen käynyt seurailemassa blogiasi pidempään säännöllisen epäsäännöllisesti, aina kauden uutuuksia kurkkimassa :-D Vaikkakin mulla on tyttösiä. Tuo keltainen Molo olis niiin ihana, joudun pidättelemään itseäni, kun esikoiselta on just sopivan kokoinen haalari perintönä. Pinkkiin kyllästyneenä ostin silloin tumman lilan popin haalarin ja kyllä tuo tumma väri nyt syö naista ...

    Onko sulla ollut Onnikas tilauspipoja? Meillä on istunut päähineistä parhaiten ja malli on vielä ekaluokkalaisenkin mieleen. Kestovaippaillessa aikanaan eksyin noille sivuille.

    Mukavaa pakkasodotusta, Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Helena! Kiva kun jätit kommentin. :)
      Se on muuten jännä miten sitä johonkin kyllästyy täysin ja seuraavalla kaudella haluaisi jotain ihan uutta, vaikka vanhakin menisi. No jemmaat hei alesta ensi vuodelle?

      Onnikas pipoja ei ole meillä ollutkaan, joten hyvä kuulla kokemuksia. Kiitos vinkistä!

      Poista
  24. En ookkaan koskaan kuullu tollasesta huttelihut:sta, kiitos vinkistä! :) Meillä 4v ja 4kk pojilla molemmilla talveksi kans toisena haalarina tuo sama värikäs. Isommalle hankittiin siihen musta dinohattu keltaisella harjaksella, sekin sopii tosi makeasti :)ja viime vuoden kätköistä löytyi ihana keltainen biggun junahattu, joka ihme kyl menee vieläkin päähän. Himoitsin kans toiseksi haalariksi tota Molo Kidsin keltaista, mutta päädyttiin sit ticketiin, kun löyty makea pojallekin sopiva violetti väri (vihreillä asusteilla).
    Kiitos kivasta blogista, oon seurannut tätä jo pitkään! :)
    nimim. miljamski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, ihanalta kuullostaa pojalle tuo violetti! Varmasti vihreällä höystettynä oikein upea setti. :)
      Kivat asusteet teilläkin värikkäseen haalariin, tuollaista dinohattua minäkin suunnittelin toiseksi.

      Poista
  25. Meillä tilasin pojalle (6-vee) nuo Kavatin saappaat. Sovittamistaan kengistä poika piti eniten noista Kavatin saappaista, koska olivat helppo pukea ja piti niiden ulkonäöstä. Pojalla on kapea jalka ja kengät hölskyivät jalassa, vaikka pituus oli sopiva, joten palautukseen lähtivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kapeaan jalkaan varmasti voikin olla juuri liian löysät, harmi kun kengät muuten olisi ollut teillä lempparit. Meillä kestää ihmeen hyvin jalassa vaikka Emilin jalka ei myöskään mikään leveä ole.

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)