perjantai 27. heinäkuuta 2012

KappAhl toppaa


KappAhlin sivulle on ilmestynyt talven Kaxs Proxtec ja Woxo mallistoa.
Jos kaipailee hyviä mutta edullisia vedenpitäviä ulkovaatteita, niin suosittelen ehdottomasti näitä. Meillä on jo kaksi talvea isoilla pojilla Woxoa ja täytyy sanoa, että jos vaan värit tälle talvelle miellyttää silmää niin hankitaan taas. Edelliset takit sekä housut on mennyt kaksi talvea isoilla pojilla ja ehjiä ovat edelleen. Kertaakaan ei kastuneet loskallakaan ja lisäksi vaatteet ovat hyvän mallisia (istuu hyvin hoikille lapsille). Onneksi tuli viime vuoden alesta hamstrattua parit housut tälle tulevalle talvellekin.
Käyttäjät siis itsekin tykkää hurjasti, sekä äidin kukkaro. Sillä näitä ei ole hinnalla pilattu, etenkin kun ne alelappuset alentaa mukavasti jo edullisia hintoja. ;)

Emilille en ole Proxtec talvimallistoa koskaan vielä kokeillut. Mikä on johtunut kuosi sekä väri valkoimasta. Niin ja hiukan siitäkin, että noissa haalareissa on ollut kummallisen lyhyet hihat suhteessa muuhun mitoitukseen. Tiedä sitten onko uusissa saatu siihen muutosta. Nyt voisin kyllä käydä ainakin nuo toppahousut hänellekin hakemassa.
Mutta siis tässä sitä mallistoa!














Poikien Woxoa ei vielä ollut nähtävillä, joten jään innolla odottelemaan ja peukutan hyviä värejä.

Mitäs pidätte?
Millaisia kokemuksia Proxtec ja Woxo talvivaatteista teillä on ollut?



20 kommenttia:

  1. Huh, kauheita takkeja :/ ja nuo haalareiden polvipaikat on kyllä jotain ihan käsittämätöntä. Meillä ei näitä ole eikä tule... onneksi ensi talveksi ei ole mitään isompaa ostettavaa, kun haalarit ja yhdet takit jo löytyy jemmasta :) niitä toppahousuja mietin, täytyy käydä ehkä kokeilemassa KappAhlissa, sopisko nuo housut laihoille lapsille. Mikähän housuissa on pienin koko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, itseasiassa minäkin alkuun kauhistelin. ;) Nyt kun näin tuon sateenkaarivärisen haalarin livenä, niin rakastuin. :D
      Itsekään en noista polvipaikoista pidä, etenkin yksivärisissä haalareissa ne hyppää silmille, mutta tuossa sateenkaarihaalarissa ne ei ollut pahat. Hukkui ikäänkun kuvioon.

      Proxtec mallissa housuissa on koot 86-128cm ja Woxon housuissa 128-170cm.

      Poista
    2. Mulla ei nyt ainakaan parin päivän kauhistelun jälkeen ole näkemys muuttunut ;) housuja voitaisiinkin katsoa tällä kertaa sitten KappAhlista, hinta-laatu-suhde taitaa olla kohdallaan :)

      Poista
  2. Meidän keskimmäisellä oli kappiksen haalari viime talvena. Tykkäsin kovasti! Se tuleekin nyt kuopukselle. Noista uusista punainen ja musta ihastuttaa. Kuulin vaan mittasuhteiden muuttuneen? Se pitäisi tarkastaa, sopiiko malli vielä meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt Emilille sovitettu tämä uusi sateenkaarivärinen haalari ja istuu kivasti päälle. Hihat ei edelleenkään ole kovin pitkää mallia, mutta muuten pitkäjalkaiselle ja hoikalle sopiva haalari. ;)
      Kannattaa sovitella.

      Poista
    2. Mun pojat ovat mallia pitkä selkä, lyhyet jalat, normaalit kädet - sovittelemaan siis! :)

      Poista
  3. Pitäis koittaa jos ne on tosiaan hyviä hoikille lapsille. Miten muuten niitä alelappusia saa? Mulla on sinne joku kortti, mutta en ole koskaan saanut mitään alelappusia...
    t.L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tulee ihan postissa kotiin Kappahlin mainoksia/lehtisiä, joissa on lähes aina takakannessa niitä alelappusia. Nyt on juuri yksi läpyskä, jossa on kolme -25% alelappusta ja ovat voimassa 6.8. saakka.
      En yhtään tiedä pitääkö ilmoittaa että haluaa postia, vai kuinka homma toimii..

      Poista
  4. mä oon tykänny niistä välikausi takeista ja housuista :) kevään mallistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välikausihousut on ihan huiput! :) Ja takitkin, jos vaan kuosit ja värit on hyvät. ;)

      Poista
  5. Kappiksen ulkovaatteet on ollut kyllä kaikki tosi hyviä, molemmilla lapsilla on vk-asut nyt ja poitsulla oli viime talvena toppahaalari.
    Takki näytti eka vilkasulla kamalalta, mutta tässä kun olen makustellut sitä, niin se voisi olla kiva pinkkien housujen kanssa likalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo onkin livenä paljon paljon kivemmät! ;) Sateenkaarivärinen todella ihana.

      Poista
  6. Meillä on tykätty kovasti Kappiksen Proxtec -asuista ja haalari oli viime talven kovassa käytössä ja toimitti tehtävänsä ihan täydellisesti. Plussaa oli se, että tytön oli se helppo pukea päälle ja yleensä kovin hikoilevainen tyttönen pysyi haalarissa kuivana myös hikoilun suhteen.

    Kävin katsastamassa tämän vuoden vastaavan haalarin ja mielestäni siinä olivat mittasuhteet muuttuneet viime vuotiseen verrattuna. Selkämys näytti todella pitkältä. Puntit näyttivät lyhyiltä ja samoin hihat. Mulla jäi tuon mielikuvan takia haalari hankkimatta tänä vuonna ja harmittaa vietävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sovitin nyt tämän uuden sateenkaarisävyisen haalarin Emilille. Hihat ei ole edelleenkään kovin pitkät, mutta menee kuitenkin meidän pitkäkätiselle. Lahkeet on suht pitkät ja niska-haara minusta suht normaalia mitoitusta. Kannattaa siis sovittaa, jos olisikin hyvä. :)

      Voin laittaa kuvia meidän sovituksesta ihan näinä päivinä. :)

      Poista
    2. Sovituskuvia olisi kiva nähdä. Meillä oli viime vuoden haalari kokoa 110 cm ja nyt pyörittelin kaupassa kokoa 116 ja jotenkin tuntui olevan niin eri planeetalta... mutta sovittaminenhan on tosiaan kaiken a ja o. Meillä tytöllä on pituutta n. 107 cm ja housut ovat koossa 116 cm nyt pääsääntöisesti hyvät, joten jalat ovat ilmeisesti pitkähköt kokoisekseen. Jäin sitä haara-lahje -mittaa miettimään, kun näytti niin lyhykäiseltä. (110 cm haalari jäi viime talvena tosi naftiksi hihoista, punteista ja alle ei meinannut mahtua enää välivaatekerta.)

      Poista
    3. Laitan kuvia tänään. :) Meille tuli sateenkaarisävyinen haalari 122cm Emilille ja hän on siis nyt 115cm pitkä. Malliltaan Emil on pitkä ja hoikka. Pitkät kädet ja jalat, mutta lyhyehkö/normaali selänmitta.
      Uskon että tuo haalari tulee eka jäämään pieneksi hihojen mitasta, lahkeet riittää kyllä. :)

      Poista
  7. Meillä oli pojalla viime talvena käytettynä ostetettu proxtec-takki + housut ja tykättiin tosi paljoN!! Oli kovassa käytössä päivittäin eikä kyllä ollu valittamista!:) Voisin edelleen ostaa lapsille saman merkin vaatetta..

    VastaaPoista
  8. Onko tää sateenkaari-haalari siis välikausihaalari? Mistä olette nähneet jo talvimallistoa siis toppahaalareita? onko niissä toppahaalereissa minkalainen vedenpitävyys ja onko kuosit eri kun välikausihaalareissa?

    VastaaPoista
  9. Minusta nuo on toppahaalareita. Tai sellaisena ainakin meille sellaisen ostin...

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)