lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pastillit

 
Toteutettu yhteistyössä Cloetan kanssa.
 
 
Meillä oli pari päivää sitten Emilillä hammashoitajakäynti. Ihan itse tilattu, kun huomasin noin kuukauden päivät sitten, että pojalle olikin tullut jo alas eteen maitohampaiden taakse kaksi leipähammasta. Siinä ne siis nakotti, kahdessa rivissä hampaita! :D
Ne oli noussut tosi nopsaan ja huomaamatta, niin ettei Emil itsekään ollut tajunnut koko asiaa. Meni viikko pari, että ne maitohampaat tipahti siitä edestä pois, mutta ihan varmuudeksi käytiin vielä hammashoitajalle näyttämässä onko kaikki ihan ok. Olihan siellä, mutta todenäköistä on että parin vuoden sisällä poika saa raudat suuhun. Mikä ei ole uutta, koska meidän pojilla on kaikilla hampaita oiottu ja vielä oiotaan.
 
Hampaiden hoidosta me ollaankin tarkkoja, ne pestään toki aamuin illoin ja päivisin ruokailujen jälkeen maiskutellaan vielä xylitol-pastillit. Karkkipäivä on pääsääntöisesti kerran viikkoon ja mehuja/limpparia juodaan vaan saunapäivänä ja muuten satunnaisesti harvemmin viikolla tai juhlissa. Näin ollen meillä ei ole ollut kellään pojista vielä yhtään reikää, ei edes vanhimmalla joka siis täyttää kesällä 15v. Mikä on omasta mielestä upea juttu, koska itselläni on pienenä n.7-14v. jo paikattu useampi reikä, koska suoraan sanottuna se hampaidenhoito ei ollut ihan niin säännöllistä kun sen olisi pitänyt olla.
 
Noiden hammasrautojen takia ja muutenkin makusyistä me ollaan aina tykätty enemmän xylitol-pastilleista, kun purkasta. Toki purkkaakin meillä monesti on, mutta jos pojat saa valita, niin kyllä ne pastillit mielummin ottaa (samoin minä itse). Lempparipastilleja on aina olleet Läkerol Dents-pastillit. Ne on jotenkin muita pastillimerkkejä suuhun sopivampia (suurempia) ja pysyy siellä suussakin kauemmin, koska ovat pureskeltaessakin jämäkämpiä.
 

 
Me saatiinkin tässä taannoin postitse Cloetalta kasa Läkerol Dents-pastilleja ja askartelupaketti pastillipurkkia varten. Ihana idea! Meillä onkin tähän saakka napsittu pastillit vaan suoraan noista rasioista. Askertelupaketti sisälsi mm. liitutarraa+tussin, koristeteippiä ja tarrakirjaimia. Helppoa ja mukavaa askartelua ilman liimaa, suosittelen. ;)
 

 
Emil oli projektista erittäin innoissaan. Erityisen hauskaa oli etsiä kirjaimia sanaan "pastillit" ja laittaa kirjaimet purkkiin kiinni.


 
Koristetarran sai teipata äiti, jotta se meni suoraan. Ihan luvan kanssa siis pääsin minäkin osallistumaan. ;) Liitutaulutarrasta Emil ja Oliver halusi omat nimet purkin kylkeen. Lisäksi pojat leikkasi kimpassa palloja koristeeksi.

 
Lopuksi kaadettiin kerroksittain eri värisiä pastilleja purkki täyteen. Poikien lempparimaut etenkin; Nalle Puhit, mango, mansikka, caramel ja omena. Omat lempparini ovat lakritsi, mansikka, omena ja menthol.
Purkista tuli aika hieno. Se pääsikin esille keittiön avohyllyyn, siinä on pastillit aina helposti otettavissa ja muistettavissa. Tosin en muista että pastillit ois koskaan unohtuneet ottamatta, on ne vaan niin hyviä. ;)
 
Käytetäänkö teillä pastilleja osana hampaiden hoitoa?
Mikä on teidän lemppari pastilli?
 
Cloetta halusi tarjota vielä teille lukijoilleni arvottavaksi yhden 30e arvoisen Läkeröl Dents-tuotepaketin.
Jätä siis alle kommentteihin vastauksesi kysymyksiini ja olet mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Rekisteröityneet lukijani saavat kaksi arpaa. Ilmoitathan siis myös arpojesi määrän (s-postiosoite olisi myös hyvä olla jo kommentissa).
Arvonta on voimassa 5.-10.4.2014.
 
 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Lapsimessuliput arvottu ja huutis vinkki!

 
 
Lapsimessulippujen arvonta on suoritettu ja voittajiin otettu yhteyttä (ja saatu yhteys, joten en laita voittajien kommentteja tähän).
Onnea siis voittajille ja kiitokset Skidille arvonnasta!
Messuilla nähdään! ;)
 
 
 
Vinkkaan myös että Huuto.netissä on nyt myynnissä Emilin pieniä vaatteita koossa 122-128cm. Löytyy housuja ja paitoja, myös kesävaatteita. Kannattaa siis kurkata kohteeni, jotka ovat avoinna nyt sunnuntaihin 6.4. saakka!
 
Klikkaa kohteisiini tästä. :)
 


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Sovituksessa Mini Rodini

 
Mini Rodini julkaisi tänään drop kolmosen, joko kurkkasitte uutuudet?
Itse tuossa taannoin mietin taas noita Rodinin koko asioita ja sitä että mikä koko nyt olisi järkevin n.128cm Emilille. Jossain on ollut mainintaa että Mini Rodinit olisi reilua kokoa, joku toinen taas sanoi ettei paidoissa ole kovin pitkä helman mitta ja joistan ainakin kannattaa ottaa se isompi koko. No me päätettiin taas Jeriikan kanssa yhteistyössä tehdä vähän juttua näistä tämän kevään Mini Rodineista, lapsen päällä kuitenkin aina näkee paremmin, mitä mitoitus on. Jeriikasta tuli siis meille sovituspaketti kuvauksia varten ja palautin vaatteet takaisin kauppaan kuvattuani ne. Pakko myöntää että yhteen paitaan sorruin, sitä kun olin katsellut jo drop 2 asti. ;)
 
 
 
Nimittäin Lizzard-paita oli niin kauniin värinen, että se oli se pakko hankinta. Äidin makuun siis iski väri ja arvatenkin Emilin makuun nuo liskot. Kokona paidassa on 128/134cm ja kuten näkyy tuo on juuri sopiva koko Emilille Mini Rodinilta. Kasvunvaraa ei juurikaan ole, joten en nyt väittäisi ainakaan reiluksi mitoitukseltaan..

 
Toinen Emilin lemppari kuosi oli tämä keltainen Zoologist, joka päällä on tietenkin kiikaroitava. ;) Paidassa on kyllä tosi kaunis keltaisen sävy, jota en nyt saanut ihan oikein vangittua kuvaan (alemmassa kuvassa housujen kanssa sävy näkyy paremmin). Paita on kyllä ihanan pehmoinen ja hiukan joustavaa kangasta, pysyy siis varmasti kuosissaan hyvin. Kokona 128/134cm.

 
Giraffe-collegehousut ovat myös kokoa 128/134cm. Näissä on vähän vielä reiluutta, mutta toisaalta ei mielestäni ollenkaan liikaa. Housut istuu kivasti hoikkiksellekin, vaikka vyötäröltä pitää kyllä narulla kiristää hieman. Nuo kirahvit on kivat lahkeissa, sopii hyvin tuon Zoologist-paidan kaveriksi. Näissä on myös joustoa, materiaali on 95% luomupuuvillaa ja 5% elastaania.

 
 
Minun toinen lemppari on tämä Tucan-kuosi, joka taas Emilistä ei ollut niin kiva, mutta kyllä se ois ihan kiva t-paitana kuulemma. Ehkä siis kesäksi pitää vielä sellainen hankkia.. Värimaailmahan tässä on ihan nappi.
Tässäkin kokona se 128/134cm eli kyllä se vaan on se oikea koko n.128cm pitkälle.
Liskopaita ja tämä tukaanipaita ovat 100% luomupuuvillaa.
 
 
 
Sovituksessa kävi myös kevään takit. Meillä ei olekaan ollut vielä yhtään Mini Rodinin takkia, enkä ollut missään vielä livenä niihin törmännyt. Ihan kiva päästä viimein kokeilemaan. Pinta noissa Pico takeissa on vähän vahamainen, ei kuitenkaan liian. Vedenpitävyys ja hengittävyys on 3000mm, mutta käsittääkseni saumoja ei ole teipattu? Kertokaas testanneet, että miten pitää sateessa vettä?
En kyllä ihmettele yhtään näiden takkien suosiota, ovat malliltaaan tosi kivat, istuu nätisti päälle ja ovat trendikkään näköisiä. Keltainen on tosi raikas noilla raidoilla!
Kokona takissa 128/134cm.

 
 
Oma lempparini takeista on tämä vaaleansininen Pico. Todella kaunis tuo sävy, joka ei näihinkään kuviin ihan todellisena välity. Tässä näkyy hyvin että takki on juuri sopiva Emilille koossa 128/134cm.
 
 
 
Takeista Emilin lemppari oli taas tämä beige Zoologist.
"Tää on niin hieno! Joo tämän haluan! Metsästäjän takki ihan selvästi" ;D
Takissa taitaa vetää nuo pienet kivat yksityiskohdat, kuvat on pienen suuren pojan mieleen kovasti. Takki on canvastakki tyyppinen, siinä ei ole vuorta, joten menisi varmasti kesätakkina hyvin. Tässä on materiaalina 65% kierrätetty polyesteri ja 35% puuvilla.
Kokona 140/146cm, joka on minusta Emilille liian reilu vielä pituudesta. Hihat olisi kyllä ihan ok, koska materiaali on taipuisaa. Silti tästä itse valitsisin kokoa pienemmän.

 
Keltainen tuulitakki on tosi kivan mallinen. Tämä olisi ihan huippu lämpimille kevät säille ja kesään, kun paksumpi välikausitakki on liikaa. Takin pinta on hiukan kiiltävä, siinä on verkkovuori ja vedenpitävyys on 3000mm. Materiaaliltaan tämäkin 65% kierrätettyä polyesteria ja 35% puuvillaa.
Kokona tässäkin 128/134cm.

 
 Loppuun vielä tuosta drop 3 pieni kollaasi. Nämä kaikki on tulossa Jeriikaan myyntiin.
Pandapipot on muuten käännettäviä, keltaisessa kääntöpuoli on beige ja pinkissä taas sellainen persikkainen vaaleanpunainen. Kaikki vaatteet ovat (uikkaria lukuunottamatta) 95% luomupuuvillaa 5% elastaania.
 
Mitäs tykkäät Mini Rodineista tälle keväälle? Mikä on lempparisi?
 
Jeriika tarjoaa nyt kaikki tilaukset, joissa on mukana normaalihintainen tuote, toimituskuluitta koodilla; posti
Lisäksi kaikkiin yli 100e tilauksiin tulee 10e lahjakortti (lahjakortin koodin saa delivered-viestissä).
Tarjous on voimassa 2.-10.4.2014.
 
P.s. Jeriikan facebookissa on menossa Molo Kids softshell takki arvonta, klik! ;)