keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Ihanaa joulua!

 
 
Iloista ja samalla rauhaisaa joulua teille kaikille!
Syökää hyvin, levätkää ja nauttikaa pyhistä, niin mekin tehdään. :)
 (eilistä sinne tänne sinkoilua ja hikipäässä siivoamista "en minä ehdi mitään" fiiliksissä ei enää lasketa! Ja yhteistyönsä samassa sinkoilussa irtisanonut pyykinpesukonekin on jo unohdettu, nakkasin lakanapyykit muovipusseissa varastoon, onpahan poissa näkyvistä kun eivät enää pyykkikoreihinkaan mahtuneet. Onneksi on vaihtovaatettakin reippaasti, että ei heti pääse puhdas pyykki loppumaan ja hei eipä tartte pyykätä pyhinä! ;))
 
 

 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Täällä ollaan!

 
 
En taida olla ainut jolla blogi viettää pientä hiljaiseloa. ;)
Joulunalus kiireet, edelleen jatkuva sairastelu (7vkoa ja kokoajan joku perheestä kipeenä), vauva-arki ja tämä pimeys (kuvaamisen kannalta) pitää huolen siitä ettei tekemistä puutu. Muuten kyllä kaikki on hyvin ja palaan puikkoihin taas pian. Joku kyselikin joulukuun alussa jo blogin joulukalenterin perään, se jäi näistä yllämainituista syistä ihan tarkoituksella tänä vuonna pois. Ehkä ensi vuonna sitten, katsotaan.
 
 
Neiti kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia edelleen, sitä yrittää nyt vaan nauttia hetkistä. Nyt ollaan jo 4,5kk ja leluja pyöritellään kovasti. Masullaan noustaan jo kämmenten varaan ja käännytään hiukan jopa eri suuntiin, riippuen siitä missä on äksöniä. ;D
 
Päivät on jo hyvässä rytmissä ja unia neiti ottaa kolmet, joista yhdet on 3h päiväunet ulkona. Yöllä nukkuu hyvin, mutta mielellään tissi suussa (syö noin 2kert.). Ihan kärryllä en suoraan sanottuna ole kuinka kauan neiti öisin kerralla imee, kun molemmat nukutaan siinä samalla. Mutta ihan sama, kunhan vaan nukutaan (viimeisen kohdalla jaksaa ottaa rennosti ja vaan nauttia hetkestä). Kiinteiden maistelu aloitetaan todennäköisesti vasta siinä 6kk hujakoilla, koska mitään tarvetta ei kasvun kannalta vielä ole.

 
Eli tulin nyt vaan huikkaamaan, että kunnossa ollaan ja toivottamaan ihania joulunaluspäiviä teille kaikille! :)
 
Ne neidin 4kk mitat oli 2vkoa sitten;
66,3cm ja 6990g