Alkuun puu..
Meillä on olohuoneen nurkassa portaikko, joka on kaikessa vaaleudessaan aika avara ja tyhjä. Se on kaivannut jotain ihan alusta asti, kun tämä muutto ja remppa saatiin valmiiksi. Ajatuksena jo vuosi sitten oli valokuvia ja minun piti työstää kesällä autotallin nurkassa olevista vitriinikaapin ovista kehykset, joihin tulisi sitten kuvakollaasit pojista. Ne olisi sitten aseteltu kivasti portaikon seinälle. No vuosi on ollut mitä on ja voimia kehysten tekoon ei ole ollut..
Jotain se kuitenkin huusi tuomaan ilmettä ja sitten törmäsin NetAnttilassa metalliseen puuhun.
Sehän on täydellinen!
Sehän on täydellinen!
Puu on tummanharmaa ja halkaisijaltaan n.70cm. Arvasin että se on juuri tuohon tehty, toisekseen minulla on joku kummallinen ihastus ollut aina puihin, puun oksiin ja lehtikuviointiin. Nyt kun mietin niin meillä on lähes aina verhoissa jokin lehtiaiheinen kuviointi. ;)
.JPG)
Puuta on lisäksi lähes koko talo, joten tuohan on kuin tehty meille.
No mutta sitten sain taas ajatuksen. Meillä kun ei ole portaikossa valoa. Tuossa seinällä puun yläpuolella olisi kyllä paikka, mutta sekin on laitettu kummasti vinoon ja siihen ei vaan ole osunut sopivaa valaisinta mistään silmääni. Puusta kuitenkin lähti ajatus..
Joulun alla sopivasti sitä kaipaili ihania jouluvaloja paikkaan jos toiseen, joten valaisin puun. Ostin kaksi pientä paristolla toimivaa valosarjaa ja sijoittelin ne puuhun. Itse paristorasiat meinasi tuottaa päänvaivaa, kun eihän ne voinut jäädä rumasti esille roikkumaan, eikä ne mahtuneet puun taakse. Fiksuna tyttönä (hah!) tein paperista kotelon, jonka teippasin puun alle. Tuosta noita rasioita ei juurikaan erota, mutta valot yltää sopivasti kurkottamalla kaiteen yli sammuttamaan. Näin meillä on valopuu, äidin ihana älynväläys. Joskus leikkaa blondillakin. ;)
Mitä tuohon aiemmin mainittuun voimattomuuteen tulee, niin todellakin vuosi on ollut rankka ja olen erittäin onnellinen että se loppuu.. Moni varmaan muistaa, että aloitin viime talvena työt. Loppu talvi ja kevät meni ihan totaalisessa väsymyksessä. Olin sairaana paljon ja sen päälle jatkuva väsymys, joka ei ottanut helpottaaksen vaikka kuinka nukkui. Pitkät työpäivät alkaen klo.5 tuntui raskailta ja sen lisäksi selkä kipuili joka aamu. Väsymyksen pikkiin tuli herkuteltua luvattoman paljon ja painoa kertyi useampi kilo. Viimein kesäkuussa tajusin epäillä hemoglobiinia. Siis oikeesti, monta kuukautta menikään että se välähti mieleen. Huhhuh..
No hemppari oli 87. Sain vahvan rautakuurin, joka jatkuu vieläkin, mutta vähän jo pienemmällä annoksella. Väsymys väistyi pikkuhiljaa kesän mittaan ja kesäloma alkoi jo pirteissä merkeissä.
Ei kestänyt iloa kauaa..
Heinäkuun lopussa heräsin yksi aamu ja aiemmin aamukankea selkä ei parantunutkaan päivän mittaan. Selkä kipuili ja toinen jalka puutui. Jäin sairaslomalle ja sillä tiellä olen edelleen.
Aluksi lääkäri epäili rasitusvammaa ja sairasloman jatkuessa otettiin röntgen kuvat. Niissä näkyi skolioosi ja madaltuma, lääkäri totesi myös että minulla on ikäisekseni todella "käytetty" selkä.
Taas mentiin pari kuukautta yrittäen kuntouttaa selkää liikunnalla. No ei auttanut ei. Selkä ja toiseen jalkaan säteilevä kipu piti ottessaan. Särkylääkkeiden lisäksi kokeilin montaa niksiä. Välillä meinasi usko loppua, ensimmäiset kolme kuukautta oli pahimmat. En muista koska olisin ollut niin toivoton ja varma siitä ettei tämä kipu lopu koskaan.
Sitten sain lähetteen magneettikuvaukseen marraskuussa. Siinä todettiin selässä kookas välilevynpullistuma, joka painaa hermojuurta. Leikkauksesta puhuttiin, mutta yhteistuumin lääkärin kanssa sovittiin että tilannetta seurataan vielä. Nyt kun kipu on aaltoilevaa ja väliin mahtuu kivuttomia päiviä. Lisäksi kipu on siedettävämpää, kun se ekat kuukaudet oli. Lääkärin mukaan aina on parempi, jos pullistuma paranee itsestään ja ihan varmaa ei myöskään ole että leikkaus auttaisi. Enkä itsekään tuota leikkausta kovin herkästi toivo. Jos kipu kovenee tai käy sietämättömäksi, niin sitten on tietysti miettävä uudelleen.
Selkä ei kestä rasitusta yhtään, pelkkä imurointi tietää koko illan ja kenties yön särkyä. Jalassa on ajoittain hermokipua edelleen ja pistelyä. Nilkkaa särkee monesti. Istuminen pitkään ei tee hyvää.
Siitäkin huolimatta koen, että nyt on hiukan parempi olla.
Tämä on meillä sukurasite. Siskoni, veljeni ja molemmat vanhemmat on kärsineet samoista selkävaivoista. Toinen siskoistani niin pahasti, että nyt 47 vuotiaana on ollut jo 7v poissa työelämästä. Joten tyydyn kohtalooni. Toivon vaan että ensi vuosi olisi parempi kun tämä mennyt ja toisi monin tavoin onnen tullessaan. :)
Onko kukaan muu huomannut, että jos joskus on ajanjakso joilloin on paljon onnea, niin sitä seuraa raskas jakso elämässä? Ihan kuin elämä aaltoilisi. Paljon hyvää, tuo myös saman verran pahaa..
Toivottavasti jaksoitte lukea tämän vuodatuksen, joita harvoin blogiini laitan. En halua kovinkaan paljon valittaa täällä tai muutenkaan elämääni lätkäistä tänne sellaisena kun se on. Nyt kuitenkin tuntui, että haluan kertoa itsestäni jotain. Ehkä nyt ne jotka kokee blogini paikkana, jossa saa anonyymina käydä välillä heittämässä mitä vaan haluaa, tajuaa että ihminen se on täälläkin päässä. Ihminen, joka on ihan samanlainen kun kuka tahansa. Ei täydellinen, eikä aina niin onnekas, vain ihminen.
Tämän myötä toivotan kaikille rauhallista uuden vuoden juhlintaa ja oikein onnekasta uutta vuotta! :)
