maanantai 16. toukokuuta 2016

Pastellia & kevätkenkiä



Lämmin kevät on saanut välikausivaatteet jäämään kaappiin ja tuntuu että käyttöaika oli taas niille tosi lyhyt. Oletteko muuten huomanneet saman, että keväällä on välikausivaatteet on käytössä vain hetken ja käyttöaika painottuu enemmänkin vasta syksyyn? Täytyisi aina muistaa keväällä, että ostaa ulkovaatteet sellaisella kasvuvaralla, että ne menee syksynkin. Toisaalta kesän alesta voi kahmia sitten isompaa syksyä odotamaan, jos kevään kamppeet on jääneet kesäkasvun myötä pieneksi. ;)


Ja voihan se olla, että kesäkuu on perinteiseen tapaan taas niin kylmä, että sitä välikausivaatetta tarvitaan kevättä ahkerammin. Joka tapaukessa meillä pojat on siirtyneet taas lämmön myötä niihin äidin inhoamiin verkkareihin (hyi että ne on kamalat! ;D) ja neidillekin riittää vähempi varustus puistoon mennessä. Viime päivinä on ollut täälläpäin aika reipas viileä tuuli, vaikka aurinko lämmittääkin ihanasti.
Viime vuonna meillä oli Emilillä käytössä Molo Kidsin kevyempi Waiton välikausitakki. Takki oli ihan paras viileään tuuliseen kesään ja pitää vettä, vaikka onkin sellainen tuulitakin oloinen. Tänä vuonna tilasin Waiton takin ja myös samaa matskua olevat Waits housut Olivialle.


Moni varmaan muistaa, kun haikailin alku keväästä pastelli raidallisen Girly rainbow sävyisen haalarin perään. Haalaria ei tullut vastaan, mutta sitten huomasin, että tätä Waiton takkia saa tuossa ihanassa värissä. Ihanaa! Tilasin yhteistyöstä saadulla lahjakortilla Tenavalinnasta takin koossa 92/98cm ja onneksi, koska pienempi olisi varmaan ollutkin jo pieni. Olivia on nyt jo n.88,5cm pitkä (kotimittauksella).


Waits housut olisin myös mielelläni ostanut samassa sävyssä, mutta niitä ei ollut, joten tilaisin sitten herkulliset Berry Burst sävyiset. Nuo on kyllä likaystävällisemmät ja väri on kaunis. Kokona näissäkin 92/98cm. NopsuPopsulta vuosi sitten saatu ruusukepipo mahtuu vieläkin ja sopii kivasti settiin.


Ylimmissä kuvissa Olivialla on jalassa kevääksi ostamani Kavatin nahkakengät koossa 23, mutta luulen että takkia tulee enemmän pidettyä näiden kesäksi hankkimieni pinkkien Adidaksen lenkkareiden kanssa. Aika herkkuvärinen setti vai mitä? :)


Eräs lukija tuossa jo varmaan kuukausi sitten kyselikin millaisia kenkiä olen Olivialle hankkinut kevääksi. Parempi siis myöhään, kun ei milloinkaan.. Heh. Olivian jalka pysyi koko talven melko samassa koossa ja otti taas kevään aika kasvuspurtin. Talvi mentiin 22 koossa ja nyt alkukevät 23 koossa. Nyt huomasin, että jalka on kevään aikana kasvanut lähes sentin ja ollaankin jo koossa 24!

Crocsin Handle it rain saappaat on ihan parhaat kumpparit ikinä, lempparit jo Emilillä aikoinaan. Vedenpitävinä kenkinä halusin tänä keväänä testata Reimatec Patter kengät ja olen ollut kenkiin oikein tyytyväinen. Roosat nahkakengät on Kavatit. Kavatin kenkiä meillä on jo vuosia ollut ja niiden laatuun on aina voinut aina luottaa. Lenkkarit on ne Adidakset. Kesän sandaalit meillä on vielä erikseen ja niistä lisää myöhemmin.

Millaisia kenkiä teillä on taaperoille kevääksi ja kesäksi?
Onko joku luottomerkki vai testailetteko uusia merkkejä?


(Molo Kidsin tuotteista saatu alennusta yhteistyön merkeissä Tenavalinnasta. 
NopsuPopsun pipo saatu NopsuPopsulta.)




21 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita sekä kenkiä. Meidän taaperolla on myös tuollaiset Crocsin kumpparit vihreänä ja parit sandaalitkin löytyy kesäksi. Adidaksia ihailin viime viikolla, kun pitäisi ostaa pojalle kivat kesäkengät, joilla on hyvä juoksennella. Meillä talviaikaan suosittu suomalaisia kenkiä (taapero siis vasta 1v7kk) niin ei ole niin pitkää kenkienkäyttöhistoriaa vielä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! :) Adidaksen kenkiä uskallan itse suositella myös, niitä on meillä vuosien varrella ollut vaikka kuinka monet pojilla ja esim. lenkkareissa ne on ihan parhaat verrattuna muihin (esim. Pumaan, Nikeen yms.). Meilläkin oli talvella Olivialla kotimaiset Tepsut; aivan ihanat ja varmasti hankin ensi talveen samat!
      Vihreät Crocsin kumpparit kuullostaa oiken herkullisen värisiltä. :)

      Poista
  2. Ah, verkkarit on niin parhaat housut keväällä ja kesällä, niitä pitää olla vähintään kahdet per lapsi :D Ja crocs-kausi alkoi meillä myös, paksumpiin siirrytään sitten kun varpaita alkaa syksyn viimat palella. No on meillä onneksi muitakin ;)

    Meillä juuri kävelemään oppinut taapero omistaa tällä hetkellä eccon kävelykengät, niken lenkkarit ja cientan kangaskengät siistimpään menoon. Ai niin ja ne crocsit, ballerinamallia :) Syksyksi täytyisi myös kumppareita metsästää, pitääkin kytätä hyviä crocs-aleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ne ainakin poikien mielestä! Minun tartteis ostaa parit verkkarit lisää, kun löytyy vaan yhdet per nuppi. ;D
      Meillä ei olla vielä Crocseja otettu käyttöön, mutta sekin aika koittaa taatusti ihan pian. Hih.

      Kivoja kenkiä teillä! :) Eccon ensikengät oli meilläkin ekoina kenkinä viime keväänä ja meilläkin on kesään crocsin ballerina mallin kengät. Cientan kangaskenkiä olen minäkin pyöritellyt käsissä jo useampaan otteeseen, ne vaikuttaa hyviltä ja näyttää ainakin kapeilta. Olivialla on kapea jalka ja esim. H&M:n kangasballerinat on kaikki aivan liian leveitä neidille koossa 24. Siellä olisi kivoja, joten harmi.
      Crocsin aleja odotellessa täälläkin! ;)

      Poista
  3. Kaunis takki ja sopii niin hyvin Olivialle :)!

    Meillä puuttuu vieläkin kesäkengät :D Ois ollut jo tarvetta, mut saa nähdä jääkö hankkimatta kokonaan. Pojilla on nyt goret käytössä. Adidaksen tennarit ois kivat, tai jotkut muut kevyet kengät ja bisgaardin nahkakengät lisäksi. Tai superfitit. Mut mä veikkaan etten ehdi niitä mitään nyt hankkia :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos titti! :)
      Meilläkin on poikien kesäkengät vähän vaiheessa.. Crocsit löytyy osalta porukkaa, mutta parille pitäisi hankkia. Mietin että eikö kopiotkin menisi yhden kesän, mutta pojilta kysyttäessä kuului soraääniä. ;) Kangaskengät hankin kolmelle pojille H&M:ltä ja ne on ainakin edulliset ja saa tuhotakin ne kesän mittaan rauhassa. Emil vaan tuossa ilmoitti että haluaa sandaalit, joten kai sellaisetkin on hankittava. Huoh.
      Kengät on muuten yllättävän iso menoerä, varsinkin jos ostaa niitä merkkikenkiä.
      Bisgaardin nahkakengät on ihan huippuja ja Superfit on kanssa hyvä merkki. Tee postausta jos vielä teet kesäkenkähankintoja, olisi kiva nähdä mitä teille hankit. :)

      Poista
    2. Täytyy tehdä jos ehdin hankkimaan! Mä katsoin alkuviikosta Stockalla Cienta kenkiä. Nehän oli yllättävän sirot ja taipuisat. Mut en tiedä näyttääkö ne yhtään kivalle enää meidän isomman koossa :D
      Mä kyllä suosittelen aitoja Crocseja, on ne niin paljon paremmat jalassa :) Joskus löytää ihan 20e/pari :)

      Poista
  4. Vastaako tuo takki TIcketin Plain rainia? Itsekin etsiskelin tytölle vastaavaa kun pojalla on MR:n windjacket ohuempana. En muistanut, että Molollakin on! Löysin tosin sitten Tiksun koko puvun uutena kirpparilta laput kiinni 20e eli ei ole tarvetta enää, mutta hyvä tietää ensi vuosia varten :)

    Meillä on lapsilla kumpparit, lenkkarit/tennarit, tytöllä myös sandaalit ja nahkakengät ja pojalle pitäisi vielä hankkia jotkut Vans-tyyliset, nopeasti jalkaan laitettavat. Perus Crocsit ois hyvät, mutta niissä on niin isot eri kokojen välit, että 29-31 on pieni ja seuraava on valtava :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just Ticketin Plan rainia vastaa! :) Alesta kannattaa jemmata sitten tulevaa varten. Hyvä löytö tuo Tiksun setti!
      Vansit on kyllä kivat. Itse ostin pojille H&M:ltä sellaiset helpot kangaskengät kesään.

      Poista
    2. Vansit oli tosi jäykät, joten mietin myös niitä hennesin tennareita!

      Minkälaista mitoitusta nuo Molon housut on? Meillä on hoikka reilu 120cm poika, mikähän koko noista olisi paras? Pojalla myös pitkät jalat...

      Poista
    3. Hmm.. Olisiko se 122/128cm. Housut on mielestäni vähän reilumpaa mitoitusta kuin takki. Mutta pitkäjalkaiselle 134/140cm saattaa silti olla suuri ja 110/116cm sitten taas jo pieni.

      Poista
  5. Meillä 1v 8 kk neidillä on vikingin goretec lenkkarit varrella kosteille keleille, puman lenkkarit, conversen tennarit parempaan menoon, h&m tennarit ohuella karvavuorella ja vielä sadekeleille crocsin pinkit saappaat.niin ja varalle on vielä siskojen vanhat tennarit ja kangaskengät. Onhan niitä taas liikaa mutta kyllä kaikkia on tullut jo käytettyä ettei turhia ostoksia ole tullut yhtään 😀 viking on ollut kyllä luotettava merkki olen kolmella vanhemmalla lapsella koittanut edullisempiakin vaihtoehtoja mutta aina palannut vikingiin. Reimasta olen myös tykännyt ja patter kengät oli toinen vaihtoehto mutta päädyin vikingeihin kun sain ne Citymarketin kenkä passilla puoleenhintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienten neitien kenkiä meillekin tuppaa kertymään vähän tilanteeseen kun tilanteeseen. ;D Minusta on vaan kiva, että on joka säälle sopivaa ja sävytkin sattuu paremmin takkeihin, kun on mistä valita. Hih.
      Vikingit on meilläkin ollut aika vakiot Goret pojilla, Oliviallakin oli vuosi sitten keväällä. Nyt päätin että testaan nuo Reimat ja ihan yhtä hyviltä on vaikuttaneet ominaisuuksilta. Jos jotain toivoo, niin tuo kengän kärjen mokkapinta voisi olla vahvistettua jollain, mokka kun kuluu herkästi.

      Poista
  6. Joo, mä Vihaan kans verkkareita. En pukis itselle enkä lapsille iki kuuna päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa taistelinko pitkään niitä vastaan. :D Kouluiässä vaan pojat alkoi vaatia verkkareita niin kovasti että hellyin, sama kai se on mitä tuossa lähipuistossa on jalassa, kun polvet on puhki kuitenkin.

      Poista
  7. Meillä on Alvalla nuo samaiset adidaksen lenkkarit, olivat niin suloiset etten pystynyt jättämään kauppaan =) Sitten on eccon tummanliilat kävelykengät, retrot siniset Nokian saappaat (ostamani crocsin saappaat olivat vielä isot, syksyksi sitten). Samanlaiset vaaleanpunaiset Kavatit oli Alvalla viime syksynä koossa 19, ja ne joutavat kyllä söpöydensä puolesta muistojen laatikkoon. Ja meidän vanhimmalla 8v tytöllä on tuo samanlainen takki, eli hyvin paljon samoja on meillä. Alva jos saisi itse valita hän pukisi aina pomp de luxin pörröfleecen ja saappaat lähtiessään ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Adidakset tosiaan aivan ihanan väriset ja söpöt!
      Meillä oli myös Eccon tummanliilat nahkakengät viime keväänä. Sama maku siis meillä. ;)
      Ihana Alva! ♥ Mutta en kyllä ihmettele, on se Pompin pörröfleece niin ihanan pehmoinen!

      Poista
  8. Mä taas tykkään verkkareista, siis lapsilla :D Musta ihan paras asu päiväkotiin kuivallekelille, kun pitää olla sisä- ja ulkovaatteet erikseen. Just etin neljäveelle jotain päheetä settiä. Edellinen on Adidaksen ja se kesti rymyämistä pari vuotta. Toivottavasti löytyy uusi kiva puku! :)
    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkarit on käytännölliset, oli ne rumat tai ei. :D

      Poista
  9. Kannustan omia poikia liikkumaan ja siksipä verkkareita löytyy jokaiselle parit. Niihin ei samalla tavalla tartu roskat kuin college housuihin jotka on alvi käytössä. Verkkarit oli ensin koulussa liikunta-tunti päivänä. Annoin periksi kun uudet farkut sai vihreät polvet. Säästän ne mieluummin kaupunki/kyläily housuiksi. Kuulemma adidas-verkkarit täällä koululaisilla taas muodissa.

    Meidän konttaavalla kuopuksella sen sijaan ei ole vielä verkkareita.
    Piha-käytössä pojalla oli ensin veljen vanha Kangaroosit (21) kokoa. Ne tennarit jäi pieneksi ja nyt käytössä on_veljen vanhat adidas goret (pihalle) sekä tikru kuvalliset adidakset samaa 21 kokoa. Välillä kontataan myös valkoisilla adidas tossuilla (22). Kirppikseltä hamstrasin myös Hummelin (22) tennarit ja Cientan siistit kengät 23 koossa kesän konttaus kengiksi.
    Kesällä 1 v täyttävälle ajattelin hankkia synttärilahjaksi uudet kengät 22 kokoa, ensiaskeleita varten. Puma-tossut vois tulla harkintaan. Kuitenkin sellaiset jotka voisi säästää muistoksi. Isoveljellä oli ekat adidakset 19 koossa. Niitä hän käytti ekana kesänä 9-10 kk iässä. <3
    Nuo pinkit adidakset on hienot! Crocsin saappaita meillä ei ole ollut. Mitenkähän kävely sujuu niissä taaperolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adidas verkkarit taitaa olla taas muodissa koululaisten kesken, meilläkin 12v. pyysi sellaisia. ;)
      Verkkareissa on tosiaan ne omat hyvät puolet, ne kestää collareita paremmin ja pysyy siistimmän näköisinä.

      Kivasti teilläkin kenkiä, konttaavalla varsinkin kenkiä kuluu.
      Meillä ainakin Crocsin saappaissa kävely onnistuu hyvin, tosin ostin ne vasta tälle keväälle ja Olivia oli silloin jo 1v7kk. Eli kokemusta ei ole sellaisella juuri kävelemään oppineella.

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)