sunnuntai 22. marraskuuta 2009

10 vuotta tonttuina


Nyt kun on taas se aika vuodesta että täytyisi miettiä joulukorttia varten kuvaa pojista, niin kaivelin kaikki meidän joulukortit esiin.
Tonttuina on perinteiseen tapaan menty vuodesta toiseen ja taidetaan jatkaa perinnettä tänäkin vuonna. ;)

Jotkut varmaan ei tykkää yhtään näistä lapsikuvallisista joulukorteista, mutta ainakin meillä se on ollut sukulaistenkin toivoma juttu.
Kyllä meiltä osalle tuttuja lähtee sellanen ihan perinteinen kortti, sellaisille jotka ei ole niin läheisiä.

Tässä siis meidän tonttuja vuosien varrelta.
Ensin niitä oli vain yksi.. ;)


Vuonna 1999 meidän ensimmäinen tonttu oli 5kk.


Vuonna 2000 tonttu oli jo 1v5kk ja äidillä iso masu. ;)


Vuonna 2001 esikoistonttu 2v5kk sai veikan kaveriksi kuvaan.
Meidän mahtavalla pullaposkella ikää kuvassa 10kk, ei kyllä uskoisi että nyt 8v poika on meidän perheen kapea kasvoisin. :D
(Tonttuvaatetuksen alla toppaa, siksi vartalo näyttää noin muhkealta).


Tontut vuonna 2002 (3v5kk & 1v10kk).
Näin jälkikäteen äitiä häiritsee nuo esikoisen vaaleansiniset sukat. heh.


Vuonna 2003 veljekset tonttuina (4v5kk & 2v10kk).


Vuonna 2004 mukaan päästi kolmas tonttumme, eli Oliver.
Pojat siis 5v5kk, 3v10kk ja 8kk.


Vuonna 2005 pojat oli aika punaisissa ja taas vuotta vanhempina.


Vuoden 2006 tonttuset.


Vuonna 2007 mukaan pääsi ihan pieni Emil tonttu, oi <3
Veljekset 8v5kk, 6v10kk, 3v8kk ja 1,5kk.


Vuonna 2008 tonttuset nukkuivat.

Mutta mitä ihmettä ne tontut touhuisivat tänä vuonna? :)
Voi olla että meidän isot alkaa jo olla liian isoja (omasta mielestään) korttiin, en ole vielä kysynyt mitä mieltä ovat..
Onko muilla näitä lasten kuvista tehtyjä joulukortteja vuosittain vai muuta?
Olisi kiva kuulla ideoita.

(P.s.kuvien laatu on mitä on, kun kuvasin kortit vaan kameralla ilman salamaa)



37 kommenttia:

  1. Voi kuinka kivoja tonttuja! =)
    Meille tullee tänä jouluna pari poroa korttiin... ;D

    VastaaPoista
  2. Keksi joku isojen mielestä "hurjempi" juttu. Meillä olivat Stigalla ajamassa, saunassa ja kukkulan kuningasta ulkona. Suostuisivatkohan sitten?

    VastaaPoista
  3. Oih, sä olet joka vuosi jaksanut! Tilanne että lapsi 1,5-vuotias ja äidillä iso maha oli kovin tuttu :)

    Meillä on hieman vaihtelevalla menestyksellä näitä kuvia. Eikä ole noin tonttumaisia. Tänä vuonnakaan en varmaan ryhdy mihinkään järjestelyihin, vaan valkkaan jonkun valmiists lumisista kuvista.

    Kun nuo kaikki joulukuvat ovat punaisia ja tonttuhatut päässä, niin mitenkäs olisi jotain erilaista? Varsinkin kun isommat ovat jo aika isoja. Esim. tuosta viime vuoden kuvasta tykkään!!

    VastaaPoista
  4. Ihana kavalkaadi!
    Lapsettomana pidin myös noita kortteja hiukan tyhminä, mutta lapsen kanssa mieli muuttui :) Meillä myös kovasti odotettuja myös niiden lapsettomien kavereiden keskuuudessa, eli ei uskalla heille laittaa mitään muuta :)
    Ideoista..Itse en halua kokonaan valokuvaperia olevaa, vaan askartelen sen kuvan sinne korttiin. Viime vuoden idea koti&keittiö -lehdestä, eli tyttö makaili taljalla joulupallojen kanssa ja leikkasin kuvan piparkakun muotoon ja liimasin korttiin. Tämän vuoden kuvaan ompelin hiukan jouluisammat vaatteet (tuossa profiilikuvassa) ja liimaan sen kartotinkiin pienen huovutetun sydämen kanssa.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä korttisarjasta näkee hienosti lasten kasvun!

    Tontuthan voisivat tänä vuonna kuvissa leipoa vaikka pipareita tai askarrella yhdessä lumihiutaleita tai muuta vuodenaikaan kuuluvaa. Itse tykkään kaikista toiminnallista valokuvista ja hienoin lapsikuva-kortti onkin tullut meille juuri kaverin lasten piparipuuhista.

    Meillä ei valokuvakortteja lapsista ole koskaan otettu vaan jos kortteja lähetämme, ne on jonkin hyväntekeväisyysjärjestön mallistosta.

    VastaaPoista
  6. Tuli väärä kuva, tässä siis tuo meidän joulukorttikuva!

    VastaaPoista
  7. komeita tonttuja teillä!

    mitäs jos tontut leipoisivat tänä vuonna?

    meillä taisi kahtena ekana vuonna olla kortin välissä liitteenä kuva esikoisesta niille, joille sen halusimme lähettää (tuolloin vielä askartelin itse kortit...). sitten kun kuopus tuli, on laitettu korttikuva (kaikille, en ole jaksanut eritellä). 2007 oli "herrasmiestonttuja", eli pojilla harmaat juhlavaatteet ja tonttuhatut (otettiin esikoisen synttäreiden aikaan). viime vuonna oli se missä pojat oli "piparkakkuja" ja tänä vuonna lähtee sellainen kuva, joka on tuolla mun blogin pääkuvana (löytyi tähtitickettiin sopiva tausta :o)

    VastaaPoista
  8. Voi miten söpöjä kortteja!
    Näistä kuvallisista joulukorteista jää mielestäni ihana muisto juurikin niille lähimmille sukulaisille. Ihan varmasti tykkäävät ja säilyttävät kortit huolella.

    Ja ehdottomasti laitat vielä isotkin pojat mukaan :D

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania tonttukortteja! Tosi kiva, kun sama tonttuteema jatkuu vuodesta toiseen :)

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä nämä lasten kuvakortit on kivoja, kun niistä näkee lasten kasvun.
    Pitääköhän katsoa, löytyykö meidän kortit vielä jostain... =)

    VastaaPoista
  11. Ihani kortteja ja tosi hyvin onnistuneita kuvia. Montakohan sataa otosta tarvittiin per kortti? :D
    Tuo nukkuvat tontut oli mahtava keksintö, muistan sen hyvin viime joululta.
    Me teetettiin viime vuonna joulukortit tyttöjen kuvasta, oli ihan tavallinen (ei jouluinen) kuva. Samoin esikoisen ekana jouluna, silloin vauvalla oli jopa tonttulakki. Tälle joululle on ollut taas suunnitelmissa, mutta saa nähdä miten toteutuksen kanssa käy...
    Erityisiä ideoita ei kyllä ole, noita teidän kortteja kun katsoo niin tonttuteema on kyllä kiva ja sitä jatkaisin niin kauan kuin isot pojat vaan suostuu. :)

    VastaaPoista
  12. Kyllä mä tykkään! Ja tosi hyvin onnistunut noin ison poppoon kuvaaminen =) Itse olen laittanut myös joka joulu lasten kuvan korttiin. Ei olla tonttuina, mutta jotain muuta suloista kuvassa. Viime vuonna sain ihanan kuvan lumisessa maisemassa, poika ja tyttö suukottivat toisiaan. Tuttavaperheeltä saatiin kiva kortti, jossa heidän viisi lastaan saunatonttuina, posket punaisina saunassa kynttilöiden ympäröiminä..

    Alkaapas hiipiä kutkuttavan ihana joulunodotusfiilis, ulkonakaan ei tänään sada vettä...

    -Eerika

    VastaaPoista
  13. Voi kuinka ihania tonttuvuosia!!! Kiitos tästä, tulin niin hyvälle mielelle katsellessani :)

    VastaaPoista
  14. Nyt vasta oikein tajusin, että sun kaksi vanhintahan ovat samanikäisiä kuin mun vanhimmat. Vähän hidas sytytys mulla... ;).

    En oon valokuvajoulukortteja tehnyt/teettänyt kuin silloin, kun lapset olivat ihan pieniä. Viimeisin valokuvajoulukortti on joululta 2006, kun pikkumies oli puettu piparkakkupojaksi.

    Tänä vuonna ostin Marimekon Sanna Annukan suunnittelemia joulukortteja. Eka oli ajatus, että tehdään koko perhe yhdessä joulukortteja, mitta tiedän, ettei se kuitenkaan tulisi onnistumaan (valitettavasti), niin päädyin helppoon ratkaisuun.

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka ihana idea pukea joka vuosi lapsoset tontuiksi ja ottaa kuva, sillä tuosta sukulaisetkin näkevät kuinka lapset ovat kasvaneet ja miltä näyttävät.
    Söisivätkö tontut tänä vuonna joulupuuroa? Jos kaikki tonttuset tykkäävät joulupuurosta, voisiko pöydän kattaa oikein jouluiseksi ja pata pöytään isolla kauhalla ja tonttuset siihen istumaan?
    Tämä on kyllä ihanin kortti-idea minkä olen lapsista nähnyt! <3

    Minä teen perinteisesti itse joulukortit, mutta tänä vuonna olin ajatellut kokeilla lähettää kuvan lapsista johonkin noista valokuvapalveluista ja katsoa minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla. Jos kortista tulee hyvän näköinen teen tänä vuonna niin, sillä tänä vuonna en ehdi tehdä joulukortteja itse.

    Ja noi teidän kun on niin mahtavia, niin meilläkin kallistutaan ihan varmasti tuolle puolelle :)

    VastaaPoista
  16. Voi mikä ihana tonttusarja! Ehdottomasti punaista, valkoista ja harmaata päälle tontuille tänä vuonna, on niin kauniita nuo punaiset kuvat. Tontuthan voivat vaikka leipoa pipareita, kantaa tallilyhtyä ja lyhteitä, istua pulkassa, poseerata vaikka lahjapakettien kanssa...

    VastaaPoista
  17. Ihania tonttupoikia. Tuo viime vuoden kuva on kyllä hauska.:)

    VastaaPoista
  18. Minä askartelen kortit itse, Iidan kuvalla on kerran lähetetty silloin kaivoin edellis joulun kuvia ja valitsin niistä parhaimman. Lavastetut kuvat on mun mielestä vähän... lavastettuja :D

    VastaaPoista
  19. Itse en oikein ole koskaan ymmärtänyt noita lapsi-joulukortti-hommia.

    Mutta nyt ymmärrän kun sinä nuo kaikki teidän perheen kortit tänne kokosit. Nuo on nimittäin aivan mahtava muisto itselle lapsista (kuva otettu vuoden välein samoihin aikoihin) ja toki myös isovanhemmat yms. epäilemättä tykkää.

    Viimeisin kuva on myös hauska kun yhdellä ntontulla onkin päällä tutan omppua.

    VastaaPoista
  20. Kiitos kaikille! :o)
    Meillä tosiaan nimenomaan pyritään tai on pyritty siihen että lasten kasvot näkyy, koska osa sukulaisista ei näe poikia usein ja näissä sitten näkyy kivasti kuinka ovat kasvaneet/muuttuneet vuoden aikana.
    Viime vuonna oli poikkeus tuo nukkumakuva, mutta tykkäsin tuosta kuvasta kovasti.
    Eli ihan tarkoituksella meillä on näitä ns. poseerauskuvia otettu. ;)

    Jotain tekemistä voisikin ottaa kuvaan, mutta toisaalta luulen että liika tekeminen/rekvisiitta saattaisi saada aikaan sen että en saisi koko kuvaan kaikkia poikia saati kasvoja.
    Sitä menoa ja meinikiä kun tulisi sen verran lisää. ;D

    Harmittaa kun en ottanut kuvia tässä välissä kun oli lunta (poikien äiti oli viisas!), esim. siinä lumilyhdyn vieressä olisi tullut kauniit kuvat. Voih..
    Ulkokuvia voisi tänä vuonna koittaa, tuolla rannallakin saisi upeat kuvat jos olisi lunta.

    Tässä viimeisenä parina vuonna olen mielestäni saanut parhaat kuvat, kun on itsekin hiukan kehittynyt hommassa. ;)

    VastaaPoista
  21. Niin ja kiitos ideoista! :) Täytyy ottaa noita harkintaan ja kokeilla mitä saadaan aikaan.
    Itse en halua laittaa sellasia saunakuvia jossa pojat olisi alasti, vaikka intiimit paikat ei tietysti näkyisikään, mutta silti ei jotenkin ole minusta asiallista.
    Tietty tonttumaisissa vaatteissa saunanlauteilla voisi muuten tullakin hauskat kuvat. ;)

    VastaaPoista
  22. Meiltä lähtee tänä vuonna kortti jossa kolme pientä tonttua istuu punaisessa pulkassa. Ei kovin omalaatuista mutta ihan tarpeeksi hyvä kuva :)

    VastaaPoista
  23. Näissä korteissasi tulee hyvin esille, miks nämä lapsikortit on niin kivoja. Näkee, miten tontut kasvavat vuosi vuodelta.
    Itse olen pitäytynyt tällaisissä perinteisissä just tuosta syystä, että poikien kasvot näkyvät. Voishan sitä keksiä jos jonkinlaista säätöä ja rekvisiittaa, mut sukulaiset, joitten kans ollaan harvemmin tekemisissä, tykkäävät nähdä kasvot.

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvia!

    Meillä ekassa joulukorttikuvassa pojalla oli ikää vajaa viikko. Tonttuhattu oli päässä..

    Tokana vuonnakin oli tonttuhattu ja olin ideoinut, että poika tutkisi kuusenkoristeita. Ei kuitenkaan pysynyt paikallaan, joten laitettiin kuva jossa konttasi kameraa kohti.

    Viime vuonna ei kuvaa laitettu, mutta tänä vuonna pitäis kuvaan saada molemmat pojat. Olen ajatellut, että jos sais esikoisen antamaan suukon kuopuksen poskelle. Sopis nimittäin joulurunoon, jonka oon jo korttiin kirjoittanut. Ja siis sukulaisille ja kummeille lähtee tuollaiset. Yksi joku vuosi kertoi, että laittaa aiempinakin vuosina saamansa joulukortit esille kun on niin kivoja tonttuja :)

    - Äiti ja pienet pojat

    VastaaPoista
  25. Ehkä ne saunatontut voisi olla hieman nokisia :D Itse ehdin juuri ja juuri napata lapsista kuvat ulkona ennen kuin seuraavana päivänä lumet katosivat.

    Toipukaahan hyvin sikailustanne! Meillä se oli hyvin varmasti myös, minullakaan ei ollut kuumetta, mutta sairas olo toista viikkoa.
    ( purppasin siitä blogissani: http://onnelanoikut.vuodatus.net/blog/2228620/kurkkunuhakipukuume-limasilmayskatulehdus-vai-kuinka/ )

    VastaaPoista
  26. Toiseksi alin on ihan mieletön. Pieni vastasyntynyt ja joulun aika, voiko tunnelmallisempaa olla!
    T: Elly

    VastaaPoista
  27. -Äiti ja pienet pojat; Oi, liikuttavaa! :)
    Minä ajattelin kanssa tuota, että laitan kortit seinälle. Tulee varmasti kiva kun kaikki on aika punasävyisiä. ;)

    VastaaPoista
  28. Piia; Yritin käydä laittamassa kommenttia blogiisi, mutta en kai saanut laitettua?..
    Toivottavasti ei tullut moneen kertaan jos menikin läpi. ;)

    VastaaPoista
  29. Tosi kivoja kortteja, tykkään!

    Joskus nuorempana, 10v. sitten en ihan ymmärtänyt näitä lapsijoulukortteja mutta sitten kun sain oman lapsen niin hurahdinpa minäkin näihin:) Minusta ne on vaan henk.kohtaisempia ja kivempia kuin perus-Tiimari sun muut kortit, jotka unohtuu samantien.

    Itsekin tilasin nyt toisen kerran pojastamme kortit ja tulivat parissa päivässä. Laitoin tällä kertaa 2 kuvaa, toinen varsinainen poseeraus ja alemmassa poika kiskoo tonttulakkia pois päästä:)

    VastaaPoista
  30. Älä vain katkaise punaisten tonttupoikien sarjaa ;-) onhan tuo aivan ihana muisto,noista näkee hyvin vuosien kulumisen.
    Mä kyllä tykkään tuosta viimevuoden nukkumiskuvasta, tosi hauska;-)
    ja jos ei ole teillä lunta, niin mitäs jos teidän pikkutontut vaikka puuhailisivat sisällä, esim.niitä geomaxeja tekien tms. mitä mieleistä ne teidän pojat tykkää tehdä? Saisitkin napattua sellaisen arkisen, kivan ja kuitenkin tunnelmallisen kuvan; vähän samantyyliin kuin tuo viimevuoden onnistunut otos?
    Tsemppiä, mulla on vielä täysin auki koko korttiasia;-);-)

    VastaaPoista
  31. Mia; ei näkynyt kommenttejasi, mikä lie häiriö siellä kämmii. Kiitos kuitenkin vierailusta :D

    VastaaPoista
  32. Niin tuli mieleen kun uudestaan katselin, että olisiko ulkokuvan aika? Viimeksi 2001. Tosin muistelisin että pohditko viime vuonna ulkokuvaa, mutta luovuit siitä jostain syystä?
    T: Elly

    VastaaPoista
  33. Ihania kortteja olet kyllä poikien kuvista tehnyt jo monta vuotta!! Meiltäkin on lähtenyt nyt jo 5 vuoden ajan kortti poikien kuvalal varustettuna. Siis niin kauan kuin meillä on lapsia ollut. Monet sukulaiset oikein odottavat näitä kun eivät poikia kovin usein näe. Meillä vaan kyllästyttiin tonttulakki kuviin joten viime ja tänä vuonna lähti/lähtee kortit jouluisissa siisteissä kivoissa vaatteissa kuvattuna. Ulkona olisi ihana kuvata mutta täällä on niin vetistä ja harmaata että on kyllä joulufiilis melko kaukana!!

    Me yritettiin metsästää kuopukselle tuota possulelua joka paikasta aikoinaan mutta mistään emme sitä enää löytäneet joten ostamatta jäi. Tuo ois ollu kiva äiskänki mielestä!! :)

    VastaaPoista
  34. Aamunkukka; Kiitti vinkistä! :o)
    Tässä nyt vaan ptäis pähkäillä ja päästä toteuttamaan ideoita.

    Imdina; Minusta just ne perus Tiimari kortit on tylsimmät mitä voisi laittaa, mielummin sitten vaikka jotain muita kortteja kun niitä tiimarin. ;)
    Kivalta kuullostaa teidän kuvat!

    Sifia; Minäkin haluisin kokeilla vaikka ruskeaa piparipoika tyyliä, mutta ei taida isoista olla mukavaa enää. ;)
    Tuo possu on kyllä huippu!

    Elly; Joo meillähän oli vaihtoehtona viime vuonna ulkokuva, joka sitten hylättiin kun ei ollut miehen mielestä tarpeeksi jouluinen. ;D

    Kiitos Hanna! :)

    Piia; Täytyy koittaa uudelleen, jos vaikka toimisi.

    VastaaPoista
  35. Voi kuinka ihania kuva kortteja tellä onkaan...mä tykkään ja silloin aikanaan Mintusta ja Tapanistakin otin aina..kunnes eivät enää halunneet...sitte askarreltiinkin yhessä...nyt Liljasta kuvakortti viimevuodelta ja tänvuodenkin kortit jo tilattu ja kotona...

    VastaaPoista
  36. ihania tonttukuvia kerrassaan!!! :)

    tänävuonna tontut voisivat hmmm laittaa kaikki nenut ulkopuolelta ikkunaan? :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)