perjantai 25. maaliskuuta 2016

Jemmatut välikausitakit



Huh huh, oon viime päivinä etsimällä etsinyt pojille kivoja välikausitakkeja koosta 146cm ylöspäin. Toivottomalta tuntuu. Mustia löytyy, mutta kaikki muu on kai kiven alla.. Juttua tulossa aiheesta vielä lisää omassa postauksessaan.
Siinä missä pojille tarjonta on ei oota tytöille löytyisi vaikka yli tarpeen. On ollut äärimmäisen hankalaa vastustaa kaikkia ihania pienten tyttöjen takkeja. Yritän kovasti pitää järkeä mukana hankinnoissa, välillä siinä onnistuen ja välillä en. Välikausitakkeja olen aika tehokkaasti onnistunut välttelemään, ihan siitä syystä että meiltä löytyy kaksi niin ihanaa jemmattua takkia, joista ihanampia ei ole kyllä vastaan tullut..


Muistatteko Reiman parin vuoden takaisen kevätmalliston? Minusta se oli ihanin mitä oli koskaan ollut ja mitä sen jälkeen on ollut. Tuolloin elokuun alussa meille syntyi prinsessa ja alet oli hyvässä vauhdissa. Pakko oli sitten jemmata pari takkia neidin kasvua odottamaan ja arvatkaa olenko nyt todella iloinen että niin tein. ;)


Hennon pastellin sävyinen Reiman Fairie-takki on varmaan yksi kauneimmista koskaan näkemistäni tyttöjen takeista. Takin malli ja sävyt on juuri täydelliset omaan makuun, niin tyttömäistä!


Itse rakastan vaaleanharmaan ja vaaleanpunaisen yhdistelmää, mutta harmikseni vaaleanharmaita välikausihousuja ei ole tullut millään mallistolla vastaan. Kaikki on ollut sävyltään liian tummia minun makuun. Tosin tätä takkia tullaan varmasti enemmän pidettyä sellaisessa siistimmässä menossa juurikin farkkujen, treggingsien ja paksujen leggareiden kanssa. H&M:n pupupolvi treggingsit on juuri sellaiset söpöt takin kaverit. Kangas tennarit on myös H&M:n kevään mallistoa.


Toinen jemmatakki on myöskin perus Reimaa eli sitä, jossa osa saumoista on teipattu. Suurin osa ihan puisto ulkoiluista tullaan tekemään vedenpitävissä haalareissa ja takit on sitten enimmäkseen muussa menossa. Ihan käytännöllisistä syistä, likaantumista en pelkää. Tykkään muista kun tummista ja minua ei kiinnosta näkyykö lika vai ei, kone pesee kyllä puhtaaksi ja pyyhkäisemälläkin on aina ne pinttymät melko hyvin vältetty. ;)



Tämä takki on pidemmän mallinen ja hiukan reilumman oloinen kun tuo Fairie-takki, vaikka koko on molemmissa sama 92cm. Ihan kiva, niin tämä on varmasti parempi sitten syksyllä. Kuosi on tässä tosi söpö myös; vaaleanpunaisella pohjalla pieniä pinkkejä sydämiä.


Takkiin just eikä melkein sopiva sydän pipo on Silverjunglen viime kevään mallistoa. Olivian osalta meillä alkaakin olla välikausihankinnat tehty ensi syksyyn saakka, valikoimaa kun on vaikka kuinka. Mutta ne poikien, huoh..

Kevät saisi tulla jo! Täällä meillä on ollut ihan toppakelit vielä. Aamuisin pakkasta ihan reilusti ja päivällä sitten pari astetta plussaa. Ajattelin kyllä silti luottaa siihen, että plussakelit alkaa voittaa ja pesen toppaa pääsiäisen aikana jo suurimmaksi osaksi pois. Joko teillä on lapsilla välikausivaatteet käytössä vai vieläkö toppavaatteet on parempi valinta?

Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä teille kaikille! :)



31 kommenttia:

  1. Ihanat takit. <3 Kouluikäisille tytöillekään ei tahdo enää löytyä kivoja takkeja, valmistajat saisivat herätä asiaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Varsinkin vedenpitävien takkien valikoima nuorille on onneton, miehillekin on parempi valikoima kun nuorille! :(
      Valmistajat saisi tosiaan herätä valmistamaan kivoja trendikkäitä vedenpitäviä ulkoiluvaatteita nuorille. Ja nyt en välttämättä tarkoita mitään iloisen kirjavia, vaan ihan vaikka mustia ja tummiakin, joissa olisi edes hiukan jotain väriä mukana.

      Poista
  2. Kolmen pojan (yksi yläasteella ja kaksi ala-asteella) äitinä tuskailin aikoinaan aikani isojen poikien synkkiä ulkovaatemallistoja, kunnes tajusin, että urheilukaupoistahan se värikkäät ja laadukkaat vaatteet löytyvät. Toki normaali hinta on korkeampi kuin ketjuliikkeillä, mutta ostankin alesta vaatteet nykyään. Minusta tuntuu että ketjuliikkeillä ja Reimalla ei ole isoille pojille mitään.

    Juuri ostin ensi talveksi kaikille pojille upeat 8848- merkin lasketteluhousut/toppahousut Interspotista. Niiden normaali hinta oli 130 €/kpl, mutta nyt alessa 50€/kpl.

    Samoin Helly Hansenin verkkokaupassa on laadukkaat valikoimat, kannattaa seuraille ale- osastoa nettisivuilla.

    Kannattaa myös katsoa Abercrombie & Fitchin valikoima heidän verkkokaupastaan, heillä on kosteudenpitäviä ulkotakkeja nimeltään 'weather warrior'. Tyylikkäitä ja niissä on vielä fleece- vuorikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä ruotsalaisketjuissa ei enää ole tosiaan mitään ulkovaatetta isoille pojille. Ennen oli Kappahlissakin vedenpitäviä woxon takkeja, joissa oli kivat kuosit, mutta valikoima on mennyt ihan onnettomiksi ja laatu huonontunut. :/
      Urheilukaupoista olen minäkin aina jotain löytänyt, mutta nyt tuntuu ettei niissäkään ole mitään. Intersport kurkattu ja netistä mm. xxl, sportamore ja stadium katsottu. Aika onnettomat valikoimat. Alesta tosiaan tekee hyviä löytöjä, kun vaan malttaa etsiä ja sattuu kohdalle.

      Kiitos noista nettikauppavinkeistä! Täytyy ne kurkkia nyt seuraavaksi. :)

      Poista
  3. Poikien välikausitakki n. 150 cm on täälläkin hakusessa koululaiselle, tosin mustakin lapsen mukaan kelpaa hyvin :) Oisko sulla hyviä vinkkejä pienelle budjetille? Postausta ootellessa, topalla on täälläkin menty tähän asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin musta kelpaa hyvin pojille, mutta voisi siinä jotain väriä edes vähän olla antamassa ilmettä. ;) Mustaan on pakko tyytyä, kun muuta ei tunnu löytyvän kohtuuhinnalla. Vaikka vähän tylsää se on kun neljällä pojalla kaikilla on vaan mustaa. ;D
      Pienelle budjetille itsekin olen etsinyt takkeja, kun useammalle täytyy ostaa. Se vielä hankaloittaa asiaa enemmän, joten olen myös vähän kalliimpia katsellut. Mutta lupaan tehdä postausta ihan pian erilaisista tosin niukoista vaihtoehdoista. :D

      Poista
  4. Aivan ihastuttava tuo eka takki!
    Vielä meillä on menty talvitakrilla, ohuilla untuvatakeilla, jotka ovat loistojuttu näihin keleihin.
    Ongelmallisin hankinta lienee 13-vuotiaan takki, suurin osa 164 cm on jo pieniä... En tiedä mistä sitä lähtisi edes katsomaan...
    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo eka on ihanan hempeä. :)
      Meillä on takit hakusissa 146cm, 158cm ja 164cm. Huh huh. Ymmärrän siis tuskasi, itsekin olen yrittänyt miettiä mistä etsiä. Täytyy vielä vaan nettiä selata lisää..
      Ohut untuvatakki on varmasti juuri tälle säälle ihana. :)

      Poista
  5. kurkkaapa everest, en tiedä onko housut vedenpitäviä mutta ainakin tuulenpitäviä. minusta todella vaaleat =) eli meille taas liian vaaleanharmaat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Everestin pienten ulkovaatteet onkin vielä kurkkaamatta, kiitos vinkistä! :)
      Reiman housut olisin ostanut, kun sävyn nimi on "soft gray", mutta ne olikin melko tummanharmaat..

      Poista
  6. Teidän neiti on kyllä niin kertakaikkisen valloittava !
    Ihania takkeja ja mielenkiinnolla jään odottamaan poikien takkikuulumisia.
    Mukavaa pääsiäistä koko perheelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Ebbe! ♥
      Poikien takkeja selatessa meneekin hyvin pääsiäinen. ;D
      Ihanaa pääsiäistä myös sinulle ja koko perheelle!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kaunis! Olen niin onnellinen että jemmasin nuo. :)

      Poista
  8. Ihania takkeja! Oletko pojille katsonut Remun takkeja? Verkkokaupassa näyttäisi olevan montaa väriä isossakin koossa :)

    VastaaPoista
  9. Poikien takkivinkit kyllä kelpaa. Nyt pitäis ostaa koossa 164 kevättakki ja aika huonohkosti valikoimaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Laitan takkijuttua heti kun vaan ehdin. :)

      Poista
  10. Ihanat tregginssit! Onko nämä ihan vastikään ostettu? Onko sieltä baby puolelta??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä jo yli kuukausi tai jopa pari on, kun nuo treggingsit ostin. Kevätmallistoa kuitenkin oli. Kokona meillä on noissa 92cm, muistelisin kyllä että olivat pienten tyttöjen osastolta. H&M:n nettikaupasta tilasin. :)

      Poista
  11. Kurkkaapa Áhkkà pojille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä näinkin Elloksen nettikaupassa, ei ainakaan ne siellä myytävät säväyttäneet. Pitää katsoa vielä löytyykö mistä kaupoista, kiitti vinkistä. :)

      Poista
  12. Ihana tyttö ja ihanat takit. Joskus todellakin jemmailu kannattaa! En tiedä, mihin lastenmuoti on menossa, kun tuntuu, että ollaan taas palaamassa niihin kamaliin kasari-ysäri suoralinjaisiin kuvioihin. Missä on värien harmonia ja juuri tuollaiset sulavat kuviot? Reimalta meillä on tokaluokkalaiselle neidille suosittu takeissa lähinnä yksivärisiä juhlavuosimalleja ja housuista softshellejä. Pidempää linjaa ja kuviota on sitten tarjonnut onneksi Molo Kids.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, tuollaisia kivoja sulavia kuoseja kaipailen minäkin ja värejä pojillekin! ;)
      Yksiväriset on kyllä varma valinta, mutta niissäkin tuppaa pojille olemaan niitä tylsiä mustia, harmaita ja etenkin sinisiä. Plääh. ;D

      Poista
  13. Name it:n softshell-takeissa oli sekä isoille pojille että isommille tytöille kivoja sävyjä ja malleja! Tytöille softshelliäkin pidemmän mallisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne softshellit on kyllä Name it:n mallistossa kivoja, meillä onkin housut jo sieltä Emilille hankittu. Harmi kun takit loppuu 152cm, ei riitä meillä kun yhdelle pojalle. Ja kaipailisin pojille ihan perinteisiä kuoritakkeja, joissa saumatkin on teipattu. Softshell takkeja löytyisi kyllä monelta merkiltä enemmän. :)

      Poista
  14. Tosi kaunis malli noissa Olivian takeissa! Onnistunut jemmaus kyllä sulta :) Meillä on välikausitakit kestäneet niin hyvin, että niitä on voitu kierrättää pojalta toiselle. Toisaalta silloin on myös toisinaan malttanut ostaa jonkun toisen, erilaisen, takin rinnalle. Yritin aloittaa ajoissa kevätvaatteiden miettimisen, mutta johonkin se sitten tyssäsi. Pikkupojilla oon tykännyt viime vuodet käyttää POPin fleecevuorillisia kuorihaalareita syksyisin ja keväisin siinä välikauden ja talvikauden välissä. Oon kuitenkin aika laiska edestakaisin irrottelemaan ja kiinnittämään sitä vuoriosaa ja siksi pojat usein käyttävätkin rinnalla kaksiosaista asua (tai toista haalaria). Seuraavalla välikaudella voikin sitten ottaa fleecen kokonaan pois, jolloin haalariin tulee lisää tilaa ja käy vielä peruskuorihaalarista. Kuopukselle kävin juuri ostamassa tuon haalarin, kahdelle vanhemmalle sopii vielä syksyllä ostetut. Kaikille on myös kaksiosainen takki-&housutasu sekä windfleecet. Kaikissa olen hyödyntänyt aleja tai alekampanjoita. Haaveilen vielä sellaisista parkamallisista vähän siistimmistä takeista, joissa on kuitenkin vettäpitävyys ym. ominaisuudet. Talvikaudella meillä on ollut vastaavat POPilta ja niille on ollut tosi paljon käyttöä. Nyt oon löytänyt sellaiset vain Mini Rodinilta, mutta hinta kirpaisee (x3) ja ovatkin jääneet toistaiseksi ostamatta. Kaksi vanhinta poikaa tarvitsee myös takit ja niissä todellakin riittää haastetta. Haluaisin heille (ja he itsekin pitävät) juurikin sellaiset parkamalliset takit, mutta niissä pitäis olla myös hyvät säänkesto-ominaisuudet esim.pyörämatkoja varten. Esikoiselle uskoisin löytyvän esim. Helly Hansenilta tai Didriksonsilta. Ongelma onkin tuo syksyllä yläkoulun aloittava poika, joka on pieni kooltaan eikä hänelle löydy vielä nuorisomallistosta kokoa enkä viitsisi enää lastenmallistosta ostaa tai ainakin sen pitäisi olla joku "neutraali". Kuopukselle oon yrittänyt etsiä softsellhaalaria (tai muuta kevyempää) päiväunia varten (vaikkei haalari ulkoillessa kastukaan läpi, on se kuitenkin pinnasta märkä ja siksi on kivempi laittaa lapsi päiväunille eri haalarissa). Samassa haalarissa voi sitten tehdä myös auto/kauppareissuja. Vastaava systeemi on toiminut tosi hyvin nyt talvella. Olisin vain halunnut kovasti vaaleansinisen, hempeänvärisen haalarin, mutta eihän niitä löydy. Ei millään! Kaikki on tylsiä ja tummia. Koska kuorihaalarikin on tumma, en haluaisi toista samanlaista. Siinäpä pulma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin tuskasi kuopuksen softshell haalarin suhteen, tosiaan saisi olla pienille edes sitä vaaleansinistä ja muuta hempeetä! Tytöille vielä löytyykin, mutta pojille se on hankalampaa. Pompin mallistokin oli tosi tumma tälle keväälle. :(
      Minä en itseasiassa ole törmännyt parkamallisiin nuorten takkeihin ollenkaan, onko niitä välikausimallina tosiaan jossain myynnissä? Sellaiset olisi kyllä kivat.
      Meillä pojat tykkää enemmän kyllä sporttisesta tyylistä, joten en tiedä uppoisiko parkamalli. Ehkä jo esikoiselle ainakin. ;)
      Meillä ei ole muuten ollut koskaan Po.p:n kuorihaalaria, jossa on se irroitettava vuoriosa. Varmasti kätevä! :)

      Poista
  15. Henkkamaukalla näky olevan vaaleanharmaita vk housuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne meillä kävikin kääntymässä. :) Oli ehkä hiukan koppurat ja leveän malliset Olivialle, joten lähetin takaisin. Isommalle varmasti paremmat.

      Poista
  16. Moikka!
    Ethän muista mikä tuon Reiman vaaleanpunaisen sydän takin mallin nimi oli? Aivan ihastuttava :) Terveisin vierailija

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)