tiistai 13. lokakuuta 2015

Syksy (+NopsuPopsun pipo arvottu!)




Ihana värikäs syksy, minun lemppari vuodenaika. Mutta mikä ärsyttävä tautiaika! Jo toista vuotta meillä näköjään mennään samalla kaavalla ja ollaan jo kuukausi sairastettu sitkeää flunssaa koko perhe. Osa yhtäaikaa, sitten taas joku on hetken terve ja sitten taas tauti iskee takaisin. Minulla on jo kolmatta kertaa kurkku kipeänä ja Olivia jo toista kertaa kuumeessa kuukauden sisällä! Viime vuonna sairasteltiin 3kk vuorotellen koko syksy, toivottavasti tämä syksy päästään hiukan helpommalla.



Täytyy vaan yrittää olla välittämättä nuhanenästä ja nauttia näistä ihanan kirpakoista sekä aurinkoisista syyspäivistä. Täälläpäin lapsilla on syysloma ensi viikolla ja jotenkin näin isolla perheellä sitä odottaa erityisen paljon, että saa viettää kiireetöntä arkea ihan vaan kotona oleskellen. Meillä ei siis ole suunnitelmia, pääasia on ettei tarvitse tehdä mitään muuta kun olla yhdessä. ;)


Yhdessä oleskelun lisäksi odotan että ehtisin viimein käydä läpi lasten vaatekaapit, tarkastaa ja ehkä jopa ottaa jo esille ne talvivaatteet, bloggailla niistä ja lisäillä huutikseen myytävää. Mikäli vaan tuolta pieneltä neidiltä saan "vapaata". Olivia on nyt tosi ihanassa, mutta samalla hieman rasittavassa iässä. Kyllähän te tiedätte sen "tihutyö ja äidin juoksuttamis vaiheen"? ;) Voi miten mukavaa onkaan siirtyä paikasta A paikkaan B sotkemaan sillä välin kun äiti on vielä siivoamassa paikkaa A. Hohhoijakkaa!


Ulkoilu on onneksi helppoa pienen tihutyöläisen kanssa ja siitä neiti nauttii kovasti. Harmi kun tämä flunssa on vienyt ulkoilukertoja, koska neidiltä on ollut veto ihan pois monet päivät ja kuumettakin tosiaan on jo toinen kierros menossa. Nämä kuvat napattiinkin jo viikko sitten, mutta nyt vietetään taas niitä sisäpäiviä kuumeen ajan.

Olivialla on ensi kuussa 1v3kk neuvola (hui!) ja nyt on selvästi jo pituutta sen verran, että jouduin pesemään kaikki 80cm vk-vaatteet pois. Onneksi jemmassa oli tämä kevään malliston Molo Kidsin Girly rainbow välikausihaalari 86cm (saatu keväällä Lastenpuoti Tenavalinnasta). Se on just mukavan reilu ja istuu kyllä selvästi kivemmin päälle, kun Ticketin vk-haalari. Tulipahan todettua, että vauvamallin Ticketeissä on liian lyhyttä mitoitusta lahkeet Olivialle ja niska-haara taas suhteessa melko pitkä. Tämä onkin nyt ainoa välikausihaalari tälle syksylle, mutta tuskin enää muuta tarvitaan, kohta on pakkaset täällä.

Olen saanut tässä muutaman kuukauden aikana teiltä kivoja postaustoiveita, joita on ehdottomasti tarkoitus toteuttaa vielä tämän vuoden puolella. Pahoittelen tätä hitauttani, viiden lapsen ja kodin arjen takia ehtiminen tämän oman harrastuksen pariin on välillä vähän kortilla. ;)

Millaisia syyslomasuunnitelmia teillä on? Suunnitteletteko aina jotain puuhaa lomille vai onko teilläkin se rauhallinen kotiloma kaikista paras?


Arvoin tänään NopsuPopsun vihreän trikoisen läppäpipon ja voittaja on; Henna73
Onnea voittajalle ja kiitokset kaikille osallistuneille!
Voittajaan on otettu yhteyttä.



5 kommenttia:

  1. Meillä on tämä viikko syyslomaa ja sairastellessa on ainakin mennyt alkuloma. Itelläni on poskiontelun tulehdus ja silmätulehdus ja neiti on vatsataudissa. Kaiken kivan lisäksi neiti valitteli nyt aamulla omia silmiään. Toivottavasti ei ole saanut multa tartuntaa. Eli kotilomaa vietellään ;)

    Suuri kiitos tuosta piposta:D Se onneksi piristää mieltä :D

    VastaaPoista
  2. meillä on hassut mittasuhteet vauvalla. esim parit 56cm trikoohousut menee, tuttan bodyssa 62cm on hihat vähän reilut mutta selkämitta jo liiankin sopiva. ja ikää 3kk, 2kk oli suunnilleen 61.9cm. eli ehkä tiksu on meidän merkki sitten jatkossa :D

    VastaaPoista
  3. Meillä oli syyslomalle varattuna kylpyläloma, mutta se tyssäsi lasten vesirokkoon 😐 mutta oikein kiva loma silti :) tykätään olla kotona eikä ole mitään pakkoa lähteä mihinkään. Mummolassa monesti lomaillaan myös kun asuvat kaukana.

    -Minnis-

    VastaaPoista
  4. Me tehdään aina joku 1-2 yön reissu (tultiin just kylpylä+Funpark reissulta) ja sitten ollaan kotona vaan ja käydään mummoloissa. Rästihommiakin on joskus mukavaa tehdä ajan kanssa...

    Amy

    VastaaPoista
  5. Oi ihana vk-vaatetus pikkuneidillä! :) Ja mätsää ihan täydellisesti rattaisiinkin :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)