keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sovituksessa kevään Villervallaa (sis. alekoodin Skidiin!)

 
 
Villervallan upea kevät mallisto ilmestyi ihan vasta Skidiin myyntiin ja yhteistyön merkeissä sain jälleen sovituspostausta varten paketillisen uutuuksia kuvauksiin (palautan vaatteet kuvausten jälkeen Skidille ja osan saan pitää).
Olo oli kun lapsella jouluaattona, kun avasin pakettia ja ihastelin kevään ihania raikkaita värityksiä. :D
Minusta tämä kevätmallisto on todella onnistunut, monta vaatetta meni ostoslistalle.

 
Olivia sovittaa värikkäitä potkupukuja, joita moni pitää yöpukuna, mutta minusta nämä menee vauvalla ihan päivävaatteenakin. Molemmat on kokoa 74cm ja pituutta Olivialla on 71cm. Valkopohjainen on hiukan pienempää mitoitusta, kun vihreä. Vihreä on hiukan vielä iso Olivialle, valkoinen taas juuri sopiva.  Valkoinen aukeaa napeilla edestä kokonaan ja vihreässä on haarassa napit ja edessä kaula-aukossa. Kangas on näissä ihan älyttömän pehmoista ja varmasti pienelle mukavat päällä.

 
Tässä kuvassa näkyy tuo reiluus. Toisaalta en pienempääkään enää Olivialle ostaisi. Aiemman kokemuksen perusteella Villervallat ei paljoa kutistu pesujen myötä, mutta vähän kuitenkin, joten sekin kannattaa ottaa huomioon koon valinnassa.

 
Pullaposki. :) Tuo turkoosi vauvan myssy on kokoa 38/40 ja se on jo hiukan pieni Olivialle (py 43cm), laitoin kuitenkin kuvaan kun oli niin hauskan näköinen ja sopi hyvin settiin.

 
Vaaleanpunainen Mixed star tähtibody on kuosiltaan ehdoton lempparini tämän kevään mallistossa. Tässä Olivialla body ja turkoosit trikoohousut koossa 74cm. Body on hiukan reilu, mutta housut juuri sopivat (Olivialla on suht pitkät jalat). Tosi kivasti sopii nämä yhteen ja käy hyvin niin tytölle kuin pojalle.

 
Emil sovittaa värikästä rainbow tähtikuosia t-paitana. Tässä mallissa koot on kaksoiskokoja, 134/140cm on Emilille juuri sopiva koko, jopa hiukan reilu.

 
Vaaleanpunaista ja turkoosia, nam! Hyvin sopii tuo vaaleanpunainen trikootakki pojallekin, ehkä tuo sävy vaan sai pienen miehenalun pullistelemaan miehisyyttään. ;) Meillä on ollut nämä Villervallan trikootakit ihan lemppareita niin kesät kuin talvetkin, kesällä viileillä ulkotakkina ja talvella lämmittämässä välitakkina. Tässä koko 134cm ja sekin koko menee vielä hyvin Emilille.
Turkoosit canvashousut on kokoa 140cm ja on mielestäni sopivan reilut. Pienempikin vielä menisi (katso alemmista kuvista vihreät ja punaiset 134cm canvakset), mutta resorin ansiosta pieni reiluus ei ollenkaan haittaa.
Malliltaan housut on ihan samanlaiset kuin viime vuonna.

 
 
 Sisarukset voi samistella vihreässä mixed star kuosissa. Näissä uutuuksissa on tosi kaunis vihreän sävy. Paidassa koko 140cm on melko reilu, mutta ihan pidettävä koko jo kuitenkin. Yleensäkin Villervallan vaatteet on mukavan istuvaa mallia ja menee hoikallekin lapselle nätisti vaikka koko olisikin reilu.
Vihreät housut on trikoohousut koossa 134cm. Housut on mukavan tuntuiset ja näin kevättä kohti ei niin kuumat kuin velourhousut sisäleikkeihin.
 
 
 
Horzon-raitapaita on todella pirteä väritykseltään, sopii hyvin monen väristen housujen kanssa.
Tässä koko 134cm.
 
 
Vihreä trikootakki ja canvashousut. Tässä näkee, että 134cm canvakset menisi Emilille vielä hyvin. Silti hänelle aion kesää ajatellen jo jemmata 140cm, koska poika ehtii jopa sen muutaman sentin vielä kasvaa kesään. Vihreä raitatakki on 140cm ja ihan hyvä koko sekin, ei ollenkaan liian iso.

 
Tämä väriyhdistelmä on jotenkin ihanan raikas. Poika itsekin tykästyi tähän settiin, vaikka alkuun ilmoitti ettei punaisia housuja halua. ;) Paidassa koko 140cm ja canvashousut 134cm.

 
 
Ihana myös tämä punaisen ja turkoosin yhdistelmä. Villervallan vaatteissa onkin tämä yhdistely kivaa, kun kaikki melkein käy kaikkien kanssa keskenään. Paita 134cm ja turkoosit trikoohousut 140cm. Trikoohousut on sen verran reilua mitoitusta, että niistä päätyisin 134cm Emilille. Minusta nuo 140cm vähän liian reilut vielä. Vertaillessa 140cm canvaksia saman kokoisiin trikoohousuihin, on trikoohousut resorin verran pidemmät. Ne on siis todella reilua mitoitusta. Molemmissa housuissa on kuminauha ja nauhat vyötäröllä. Pysyy tuollaisella erittäin hoikalla pojalla vähän nauhoja kiristämällä ylhäällä.
Sävyltään turkoosi on hiukan tummempi livenä, mitä nämä kuvat väittää.

 
Loppuun vielä keltainen tähtipaita 134cm punaisten 134cm canvasten kanssa.
Hyvin soppii yhteen nämäkin vai mitä? :)
 
Mitäs tykkäätte Villervallan kevätmallistosta?
Nousiko näistä uusia lemppareita ostoslistalle?
 
Nyt onkin hyvä käydä shoppaamassa Skidissä näitä uutuuksia,
koska lukijatarjouksena saat -10% alennuksen koko valikoimasta koodilla; ihana
Koodi on voimassa 28.2.2015 saakka.
 
P.s. Tulossa on vielä oma juttu Villervallan ulkovaatteista. :)
 
 
 

26 kommenttia:

  1. Tänä aamuna näitä skidistä katselin ja ihastelin viimeksi. Tämän kevään tähtitakit on kauniita!

    VastaaPoista
  2. Ihana hymytyttö tuo Olivia!
    Tähtikuosit on aina kauniita!

    VastaaPoista
  3. Mua niin harmittaa, että ainakaan viime vuonna ei noissa canvashousuissa ollutkaan enää sitä reikäkuminauhakiristystä! Aiemmin oli tai sit se loppuu johonkin pienempään kokoon ku 116cm. Meidän neljä vee ei vielä osaa solmia housuja ja nyt ne ei pysy jalassa niin käyttämättä ovat jääneet :/ Hankala käydä vessassakin kun pitäs jonkun solmia ne aina sen jälkeen. Tosi iso miinus muuten niin hyvissä housuissa! Myös farkuista taisi puuttua se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ennen se reikäkuminauha säätö vyötäröllä ja se oli minusta joka koossa. Itsekin tykkäsin siitä enemmän, kun tästä uudesta mallista jossa sitä ei ole. Emil ei vielä osaa sitoa myöskään noita nauhoja, mutta noissa tuntuu riittävän kun kerran sitoo, niin poikaa saa silti ne alas ja takas ylös (pysyy jalassa niinkin). ;)

      Poista
  4. Ihania ovat nuo mallit, etenkin tuo pienempi. Näitä kuvia voisi katsella ikuisuuden...
    Ainii, on noi vaatteetkin ihan kivoja ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanan värikkäästä postauksesta. Ekan kerran nyt ajattelin laittaa rahani likoon näihin villervallan lastenvaatteisiin, kun blogisi lukijana olen jo melkein sata varma, että laatuun voi luottaa :) Miikkarit jää nyt kevätkaudellä väliin ja testataan tätä merkkiä nyt tällä kaudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Toivottavasti tykkäät vaatteista. :) Hyvähän se on testailla vähän eri merkkejä, jotta tietää mistä tykkää.

      Poista
  6. kyllpä nyt toistat joka ikisessä postauksessa "hoikkaa poikaa". Todella on hoikka, että vaatteet tippuu päältä. Ei sentään anemiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan siksi toistan, että jokainen joka johonkin postaukseen eksyy lukematta vaikka aiempia ja kaikki muutkin kokojen kanssa pähkäilevät osaavat valita vaatteista oikean koon. Lapsen malli (hoikkuus ja rotevuus) kun vaikuttaa paljon siihen miten vaatteet istuu lapsella ja mikä koko olisi hyvä. Se että kerron kerran kaksiviikkoa sitten tehdyssä sovitus postauksessa lapsen olevan hoikka, ei auta yhtään jos ei lue säännöllisesti blogiani. Se on vaan mainittava aina, jotta yksittäisen jutun lukiessaan tietää oikeaa kokoa valita.
      Emil on hoikka, mutta kyllä hänellä vaatteet pysyy päällä ei hätää. Eikä tarvitse huolestua, ei ole aneemiaa.
      Kasvaa omalla käyrällään tasaisesti neuvolan/kouluterveydenhoitajan mukaan ja silläkään ei olla yhtään huolissaan. ;)

      Poista
  7. Minä olen kanssa ihan hurahtanut näihin villervallan värikkäisiin vaatteisiin! Kiitos muuten näistä sovituskuvista. Itselläni kun on samanikäinen ja -kokoinen poika kuin Emil, niin näistä on kovasti hyötyä. :) Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sovitus postauksista on hyötyä! :) Nämä Villervallat on kyllä erittäin ihania. ;)
      Mukavaa kevään odottelua sinullekin!

      Poista
  8. Kun saat vk vaatteita sovitettavaksi, yritä saada lila softshell takki. Se on luonnossa paljon lilampi kuin Skidin (ja Villervallan) myynti kuvissa joissa se näyttää melkein siniseltä. Ajattelin itse ostaa tytölle, kun on pinkkejä jo neljässä koossa :)

    Ihania väriyhdistelmiä saa tehtyä kevään vaatteista. Lilasta taitaa tulla (ainakin äidin) suosikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lila softshell kävikin jo sovituksessa, kuvia tulossa loppuviikosta. :)
      Kuvissa muuten monesti hiukan nuo sävyt muuttuu. Itse yritän saada mahdollisimman hyvin oikea sävyn kuviin, mutta välillä ei meinaa saada just sitä oikeaa.
      Ihania väriyhdistelmiä tosiaan, herkullisia! :)

      Poista
  9. Minuakin harmittaa, kun ei ole sitä reikäkuminauhasäätöä vyötäröllä. Kaapissa on kolmet kanvashousut ja jääneet tämän takia vähälle, lähinnä kotikäytölle. Poika on erityislapsi ja tokaluokalla, ei siis osaa itse sitoa nauhoja. Noissa trikoohousuissa menettelee, kun niissä taitaa ne nauhatkin joustaa (semmoisetkin oli aiemmin, nyt jo uudella käyttäjällään), eli ne pystyy nykäiseen silti itse ylös, vaikka nauhat kiinni. Canvashousuissa hankalampi, kun nauhat ei jousta, niin en ole niitä kouluunkaan laittanut. Auttaisikohan, jos laittaisi Villervallalle palautetta asiasta? Meille niitä ostettaisiin jatkossakin, jos olisi säätö, muuten ei enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmasti antaa palautetta Villervallalle! :)
      Se säädettävyys on kyllä iso plussa, aina helpompi saada housut istumaan hyvin ja tosiaan helpompi lapsen itse pukea.

      Poista
  10. Heippa! Mites tuo punainen raitapaita? Onko vaaleampi väri paidassa pinkki vai punainen? Ekaluokkalainen poikani rakastaa punaisia vaatteita mutta vaaleanpunainen ei kelpaa :) -Marika K.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka vaan! :) Minun silmään se punaisen raitapaidan vaaleampi punainen raita on hailakka punainen, sellainen meleeratun näköinen. Ei vaaleanpunainen siis. ;)

      Poista
  11. Jään innolla odottamaan sitä ulkovaatepostausta! Jostain syystä nyt on iskenyt himotus Villervallan ulkovaatteisiin, vaikkei meillä ole niitä ennen kokeiltu canvashousuja lukuunottamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt ois sekin esillä omana postauksenaan. :) On kyllä herkku, käy kurkkii! ;)

      Poista
  12. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että toistat hoikkaa poikaa. Nytkin meille tuli kahdet housut, jotka todellakin tippui päältä,koska vyötärön leveyttä todella vaikea kuvan perusteella arvioida. Meillä siis myös myös hoikka poika vyötäröltä, vaikkakin reidet urheilun myötä melko lihaksikkaat. Toivoin siis, että jatkossakin mainitset tästä asiasta. Minulle siitä on ollut todella usein hyötyä, joten kiitos siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ja kiitos siitä että kommentoit asiasta! :) Kävin jo miettimään, että ärsyttääkö ihmisiä tosiaan että toistan aina Emilin olevan hoikka. ;)

      Poista
  13. Meilläkin se kuminauhakiristys oli ihan ykkösjuttu! Annoin silloin Skidille palautetta asiasta, mutta en kyllä suoraan Villervallalle. Pitäisi varmaan laittaa.

    Oletko itse huomannut tai joku muu, että valmistus on siirtynyt Intiaan? Ennen oli Kiina. Itse huomasin vahingossa, kun meillä leggingsit alkoivat järjestään hajota polvista. Varmaan jo kolmet olen heittänyt roskiin, kun polvessa reikä. Eli laatu on minusta heikentynyt ainakin ko housuissa huomattavasti.

    Paidoissa en ole samaa laadun heikentymistä vielä havainnut. Harmittaa kun ovat meillä ihan lempparihousuja ja tähän asti se lempparimerkkikin. Nyt on pakko miettiä vaihtoehtoja - olisiko jollakin ehdotuksia ;) hakusessa siis pehmeät, mukavat kotipöksyt. Mielellään värikkäät.

    VastaaPoista
  14. Mä olen samaa mieltä, että on todellakin tarpeen kertoa mallin (=Emilin) vartalontyyppi! Meillä pojat kanssa niin hoikkia, että on vaikea löytää housuja. Ja nämä sinun postauksesi auttavat paljon :) Kylläpä ihmiset kommentoi kaikenlaista..huoh! Ja minä myös luonnollisesti vailla niitä reikäkuminauhoja housuihin!!

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)