maanantai 6. lokakuuta 2014

Vaaleanpunaisia juttuja

 
 
Me saatiin jo kuukausi sitten Reimalta ihana vaaleanpuna-harmaa sävyinen paketti. Päästiin siis testaamaan Reiman Newborn mallistoa. Minähän olin jo raskausaikana ostanut meille muutaman vaatteen newborn-mallistosta, kun ne on minusta todella suloisia, joten nyt myös näiden uusimpien lisäysten myötä päästiin testaamaan vaatteita ihan kunnolla. :)

 
Bambu-villasekoite Haakon-body ja Kamina-housut on mielettömän ihanaa ohutta ja samalla pehmoista materiaalia. Näissä on 75% villaa ja 28% lyceollia. Vaatteet joustaa ihanasti, joten ovat taatusti mukavia pienen käyttäjän päällä. Meillä näitä onkin pidetty nyt kovasti kotosalla ja ulkona alla vaunu-unilla.

 
Bodysta voi kääntää hihansuut tumpuksi ja housuista taas lahkeensuut pussiin. Tuo ominaisuus on kätevä ihan pienellä. Etenkin yöksi olen itse kääntänyt meidän Olivialle nuo pussiksi, ettei pienet kädet ja jalat pääse palelemaan viileässä makuuhuoneessa. Kokona tässä meidän setissä on 62cm, joka on ollut jo kuukauden päivät hyvä koko. Alkuun ei pieni reiluus haitannut ja nuo taatusti menee suht pitkään, koska kangas joustaa mukavasti.
 
 
Lisäksi saimme hennon harmaan Porstua-fleecehaalarin 68cm ja Leo-myssyn koossa 36-38.
Molemmat on ihan mielettömän pehmoiset, sellaista teddyturkista/fleeceä. Näitä on meillä nyt pidetty ihan päivittäin vaunu-unilla (makuupussin sisällä) ja on ollut oikein lämpöinen neiti sisälle tullessaan. Haalarin lahkeensuut ja hihansuut saa näissäkin käännettyä tumpuiksi, joten vaikka koko onkin 68cm, niin haalaria on hyvin jo voinut pitää noin hihan- ja lahkeensuut käännettyinä. Alla on meillä tuolla vielä lämmittämässä mummon neulomat villalapaset ja villasukat.
Tuo myssy on todella hyvin päähän istuva ja suojaava. Se joustaa hiukan, joten kasvuvaraakin on.


Itse olen ollut erittäin tyytyväinen Reiman newborn-malliston vaatteisiin. Näitä on jo pesty useampaan kertaan ja silti ovat pysyneet pehmoisina. Nuo villavaatteetkin olen uskaltanut pestä 40 asteessa muun pyykin kanssa, vaikka suosituslämpö on 30 ja silti vaatteet on edelleen uudenveroisia.
 
Niin ja meillä oli viime viikolla jo 2kk neuvola.
Olivian uusimmat mitat on 5490g ja 60,3cm!
Hurjaa vauhtia kasvaa. :)
 
Reiman newborn tuotteet löydät Reimashopista.
 
Meiltä puuttuu vielä kokonaan talvihaalari (jos ä-pakkauksen haalaria ei lasketa) Olivialta, haaveissa onkin jokin Reiman haalari. Tällä hetkellä kaikista vahvimmilla on tuo vaaleanpunainen kahdella vetoketjulla oleva Cetus-haalari, mutta kovasti tykkään myös noista makuupussiksi muuntuvista Sabik-haalarista ja pinkistä Savita-haalarista. Asusteet haluaisin sitten haalarin väristä riippuen harmaa/vaaleanpuna/valko/pinkki sävyissä. Tuo Reiman Reykjavik-villahaalari olisi myös ostoslistalla.
 
Koko vaan mietityttää, kuten jo aiemmin mainitsinkin Emilin haalari jutussa. Olivia tuntuu kasvavan samaa tahtia kuin Emil vauvana, eli jos jatkaa samaa rataa niin olisi 4kk iässä jo 68,5cm pitkä. Tuo 4kk tulee täyteen joulukuun alussa, juuri siis silloin kun talvihaalarin suurin käyttö todennäköisesti vasta alkaa.
 
Reiman vauvahaalareissa koot on tuplakokoja, joten 62/68cm olisi luultavasti jo keskitalvella sitten pieni, eikös? Kannattaisiko siis kallistua 74/80cm haalariin? Tuntuu niin isolta tuo isompi koko, mutta toivon kuitenkin että haalari menisi edes suurimman osan talvesta.
 
 
-Mia-
 


26 kommenttia:

  1. Onpa ihania vaaleanpunaisia vaatteita! Tuo teddyhaalari varsinkin. Varmaankin se isompi koko voisi olla hyvä luulen :)aluksi varmaan on kyllä aika iso..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania tosiaan, kiva saa pitää nyt taas pitkästä aikaa näitä vauvojen söpöstyksiä! ;)
      Alkuun on tosiaan varmasti iso se 74/80cm, mutta tosiaan parempi ehkä niin, eikä sitten niin että jää heti pieneksi kun pakkaset alkaa kunnolla.

      Poista
  2. Noin pienelle ostaisin kyllä ihan surutta alkutalven ja lopputalven haalarit erikseen :) Onhan isommillakin (monella) monta settiä talveen, vaikka koko pysyykin isommilla lapsilla jo aika lailla samana jos oikean koon vain ostaa syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) kyllä meille ainakin kaksi haalaria hankitaankin, joten ehkä alkutalveen voisi jonkun edullisemman ja pienemmän vaihtoehdon hankkia.
      Toisaalta meillä pitää todennäköisesti olla kaksi haalaria per koko, koska on huomattu jo nyt, että kuten veljensä vauvana, myös tämä tyttö pissaa vaipan läpi/ohi lähes joka päivä jossain vaiheessa. Pakko siis olla sopiva vaihtohaalarikin.

      Poista
  3. Voi mitä ihanuuksia pikkuneiti on saanut Reimalta testiin! Kiva kuulla, että laatu on kohdallaan ja villasekoittteet kestävät hyvin pesua :)

    Arvostan itse tuollaisia laadukkaita villasekoitevaatteita ja harmittelen, ettei niitä ollut saatavilla vielä omien poikien vauva-aikana. Käännettäviä hihansuita oli onneksi Tutalla jo tuolloin.

    Meillä isoveikalla oli vauvana vastaavanlainen hihoista ja lahkeista tumpuiksi käännettävä fleecehaalari ja se oli yksi parhaista vaatekappaleista ikinä. Niin kätevä ja helppo pukea. Samaa haalaria käytettiin pikkuveikalla ja myös ystäväni lapsi nukkui siinä aikanaan päikkäreitä. Oli muuten kirpparilta löytynyt Kappahlin puku ja kesti mainiosti vielä kolmella lapsella!

    Isoveikalla (marraskuussa syntynyt) oli ekana talvena harmaa Reiman pussiksi menevä talvihaalari kokoa 62. Pussimalli oli tosi kätevä pienellä ja aluksi jätti-iso puku oli kevättalvella jo melkein liian sopiva, mutta sitten saatiinkin siirtyä fleecehaalariin.

    Tosi hienosti kasvaa teidän Olivia. Kaunis nimi ihanalla pienellä. Olen itsekin viehtynyt "o-nimiin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ihanuuksia, näitä testataan ilolla. :)
      Joo tänä päivänä on kyllä niin paljon kaikkea vauvoille, että voi ihanuus. Tuntuu että hurjasti on valikoima laajentunut siitä kun Emil oli vauva. Ihan noilta peruskaupoiltakin löytää vaikka kivaa ja vauvoilla kestää yleensä ne halvemmatkin versiot useammalla käyttäjällä etenkin ulkovaatteissa. Silti mielellään itse haluaa ostaa laatumerkkejäkin, ainakin sitten on taatusti pehmoisia ja mitoitukseltaan hyviä. :)

      Tuohon pussi malliin taidan kuitenkin päätyä minäkin, niin kuin itsekin sanoit, on hyvä pienellä. Siinä ei haittaa alkuun pieni reiluus ja myöhemmin voi muuntaa pussista lahkeellisesi malliksi.

      Kiitos nimi kehuista! On se kyllä kaunis nimi minustakin, miehen valitsema, mutta tosiaan en itsekään kauniimpaakaan löytänyt. ;)

      Poista
  4. Mä ostaisin kaks eriä. Tosin meillä marraskuussa syntynyt käytti koko viime talven Benettonin 56/62 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että meillä on oltava vähintään kaksi haalari talveen, ehkä jopa kolme. Suurin syy on se että tuo tyttö tuntuu pissailevan harva se päivä vaatteiden läpi. En tajua miten meidän kaikki lapset on tuossa asiassa samanlaisia. :D
      On siis hyvä olla vaihtohaalareita, koska ainakin kahdesti päivässä nukkuu vaunu-unet ulkona.
      Oi, teillä meni vielä viime talven pieni haalari. <3

      Poista
    2. V on syntynyt 03/11. haalareita oli 2 vai 3? lindex, ticket ja sitten takki ja housut, siis loppuvuonna 2011 ja alkuvuodesta 2012 =) v taas puklas kamansa, tai vaippa falskas, kolme haalaria oli ihan hyvä :D

      Poista
  5. Voi ei kun olen reiman sivuilla käynyt ja laittanut aina ostoskoriin nuo villasekoite housut ja bodyn, mutta ikinä en ole raaskinut tilata, kun on aika arvokkaat. meillä on nyt täksi talveks pojalle kaksi haalaria toinen 74 cm ja toinen 80 cm, molemmat reiman pukuja. Nyt jo näillä viileillä syysilmoilla olen tuota pienempää toppapukua pitänyt, että en ole alle laittanut kun vaan sukkahousut ja bodyn, ja ei ole pojalla ollut yhtään liian kuuma. :)
    -Tanja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tilata, on ihanat! ;) On niillä tosiaan hintaa vähän enemmän kuin tavan bodylla ja housuilla, mutta on ne laadukkaatkin.
      Nyt onkin ollut tosi viileitä päiviä välillä, joten toppahaalari ei ole vauvalle yhtään liikaa, etenin jo ei ole makuupussissa. :)

      Poista
  6. Voi apua mitä ihanuuksia <3 Tykkään tosi paljon näistä Reiman uusista mallistoista! Näyttäisi olevan tämän kuun tilaukset postikuluitta, joten varmaan meillekin jotain (lisää) tulee talveen tilattua ;) Meidän kesäpojalle otin 74 ja 74/80 toppahaalarit, luulisin että Popin windfleecellä (68) ja untuvapussilla päästään vaunuillessa pitkälle alkutalveen ainakin. -MK-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Reiman newborn mallisto on aivan ihana! ;) Tulee varmaan sorruttua itsekin jossain vaiheessa niihin sisävaatteisiinkin.
      Minkä pituinen teidän kesä vauveli on? :)

      Poista
    2. 3kk ikäisenä oli 64cm, tällä viikolla ikää tulee 4kk. Tämä kuopus on esikoista tasan 5 vuotta (parin päivän erotuksella) nuorempi ja kasvaa tismalleen samaa tahtia, joten on ollut helppo näitä vaatteita ostella vähän ennakkoonkin :) Poikia vielä molemmat, joten jos olisin säästänyt esikoisen vaatteet, niin aika helpolla olisin hankinnoissa päässyt. Onneksi en säästänyt, pääsen taas shoppailemaan ihanuuksia, hihii :))

      Poista
  7. Voi kun on herkkuja nuo Reiman uutuudet! Itselle on tulossa tammikuussa neljäs lapsi, toinen tyttö niin oi ja voi kun nuo olis täydelliset! Hinta vaan liian kova, olis ees joku alekoodi..
    p.s. Neidin syntymäkertomus olis kiva lukea, jos haluat sen täällä jakaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alekoodi ois tosiaan kiva. ;) Voisin kysellä haluisiko Reima sellaiseen blogiini vaikka antaa..
      Synnytyskertomus on pitänyt sen miljoona kertaa laittaa ja aina vaan jää tai ei ehdi. Lupaan jossain vaiheessa laittaa! Kyele vielä jos ei parin viikon sisällä kuulu. ;)

      Poista
  8. Voi että, Olivia on kyllä NIIN suloinen, aivan kuin pieni nukke :) Hankala tilanne tuon haalarin kanssa, mutta onhan nuo Reiman haalarit kyllä usein aika reiluja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kitta! <3 sydäntä lämmittää sanasi. :)
      No niin minäkin alkuun mietin että reiluja on, mutta ei ne nykyisin niin reiluja enää olekaan kuin ennen. Toisekseen jos Olivia on jo joulukuun alussa 68cm ja lopputalvesta 74cm, niin ehkä isompi parempi.. Voi plääh näitä koko mietintöjä!

      Poista
  9. kovin on blogi muuttunut. Valitettavasti huonoon suuntaan ja menettää entisen aktiivilukijan. Kiitos aikaisemmista mielenkiintoisista jutuista,jotka ovat liittyneet poikien tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti elämä menee eteenpäin ja pojat kasvaa. Vaatteita ei heille enää hankita niin paljon kuin ennen, koska tarve ei ole niin suuri (vähemmälläkin pärjää, kun sotkuja ja kulumista ei niin enää tule) ja sama koko menee kauemmin. Pikkuhiljaa jätän Emilin kasvokuvat pois muutenkin, näin oli tarkoitus ja ajatus jo vuosi sitten että koululaisena en enää kasvokuvia nettiin laita. Yksinkertaisesti siis kirjoitettavaa poikien vaatteista ei niin paljoa ole. Ilman vauvan syntymää olisin ehkä jopa lopettanut bloggaamisen.
      Ymmärrän sen että tyttöjutut ei monia miellytä, mutta elämä menee eteenpäin ja blogi sen myötä muuttuu. Miten kirjoittaisin sellaisesta mistä ei ole intoa kirjoittaa? Elämästämme en halua kovin paljoa muutenkaan blogissa paljastaa tai arjesta juurikaan kirjoittaa, kuten en ole juurikaan kirjoitellut aiemminkaan.
      Tyttö meille tuli ja olen äärimmäisen onnellinen hänestä, joten tottakai sitä myötä tulee paljon tyttöjuttuja!

      Kiitos kuitenkin siitä että olet ollut lukijani ja hyvää jatkoa sinulle!

      Poista
  10. Voi mikä suloinen pieni ihanuus tämä teidän tyttärenne onkaan.

    VastaaPoista
  11. Hei!

    Blogisi oli ennen yksi suosikeistani. Nyt sinä kirjoitat pelkästään tyttöjen vaatteista tms. Joten minun aika etsiä uusia luettavia ja sanoa hyvästit tälle blogille. Kaunista syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Vastasinkin tuossa pari kommenttia ylempänä toiselle anonyymille jo blogin muutoksesta, joten voit lukea sieltä..
      Tyttöjen vaatteet ovat ilman muuta nyt osana blogia, koska meille syntyi tyttö. Niin elämä menee eteenpäin, kun pojat kasvaa ja poikien vaatejutut vaan luonnollisesti vähenee. Kyllä niitä sitä paitsi edelleen on blogissa, nytkin villervalla postaus oli suurimmaksi osaksi poikien vaatteita, kuten ennenkin.

      Kaunista syksyä sinullekin!

      Poista
  12. Minä taas löydän kahden isomman pojan ja tyttövauvan äitinä blogistasi paljon uutta, kiinnostavaa luettavaa! Tuskin seuraisin enää pelkistä poikien vaatteista kertovaa blogia. Onneksi jokainen saa itse valita, mitä lukee. Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  13. Meillä on kaikki lapset poikia mutta ai että, on ihana käydä lukemassa näitä söpöjä tyttöjen juttujakin ihanasta Oliviasta :)
    Jos jokunen lukija putoaa kyydistä niin varmasti uusia tulee tilalle vähintään yhtä paljon!
    Mielelläni silti lukisin ja näkisin teidän poikien vaatetuksesta, ihan ilman kasvokuviakin. Niinkuin tähänkin asti isommista olet laittanut. Täältä kun aina löytää hyvät vinkit :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)