Ihan aluksi hurjan iso kiitos kaikille vauvaonnitteluista! ♥
Meillä on täällä arki rullannut pienen tyttösen ympärillä, vähän isomman koulun alkamisella ja ylipäätään suurperheen arkeen totutellessa. Muuhun ei ole vielä energia riittänyt, mutta koitan nyt hypätä myös blogimaailmaan takaisin. :)
Uusia syys-talvi mallistoja tippuu nyt hurjaa vauhtia ja tänään uusimpana julkaistiin Me&I:n mallisto. Alkuun en oikein oikein tykästynyt, mutta nyt kun olen tässä tarkemmin noita kuvia katsellut, niin sieltähän löytyi aika monta kivaa tilattavaa. Onneksi kaikeksi tummansinistä ja sitä ruohon vihreää ei nyt ollut mallistossa paljoa, vaan enemmän minusta Meandin tyyliin sopivaa ruskeaa. Ja hei keltaista taas ja nyt vähän enemmän!
Kaikista ihanimmat minusta on nuo sydän-vaatteet. Vielä ihanammat ne olisi olleet vaaleanpunaisella tai pinkillä pohjavärillä, mutta toisaalta kiva noin ruskea-keltasävylläkin. Ehdottomasti tilauslistalle pääsee tytölle nuo vauvojen body ja sydänpeppupöksyt. Ehkä myös keltainen tunika. Itselle tietenkin sitten sydänmekko. ;)
Kukkakuosi on todella ihana myös ja nallet. Minusta on hienoa, että kukkapaita on kuvissa myös pojan päällä ja tuotetiedoissa lukee että unisex malli. Kuka sen sanoo, että kukat on vaan tytöille, siinä ne menee pojalle (jos poika itse haluaa) missä autotkin tytöille. ;) Niin ja samalla ajatuksella heti alkuun mietin tuon keltaisen nalle-bodyn poikamaiseksi, mutta siis meneehän se tytöllekin ihan yhtä hyvin.
Nalle-tunika on myös hurjan söpö.
Emilille haluaisin hankkia vielä näitä kuosipaitoja ja kyselinkin häneltä itseltään vieläkö pitäisi koulussa näitä. Ilokseni poika vielä itsekin tykästyi ainakin tähän keltaiseen autopaitaan ja alla olevaan oranssiin dinopaitaan. Ruskeat collaripöksyt ja -takin poika haluaa ainakin. Koirakuvat ei ihan ole minun makuun, mutta nuo keltaiset haalarihousut olisi kyllä silti aika söpöt..
Eikä ole minusta yhtään hassumpi tuo avaruusolio-paitakaan. Se sopisi hyvin kamelin värisiin velourhousuihin, jotka meiltä löytyy jo aiemmasta mallistosta hankittuna.
Nuo uudet slimmimän malliset farkut on tosi kivat ja istuu varmasti hyvin hoikkikselle.
Naisten malliston lemppareitani on nämä, etenkin tuo perhospaita ihastuttaa. Täytyy vaan ehkä ensin päästä sovittamaan, että kuinka vaatteet istuu päälle ja miten yläosat toimisi imetyksen takia.
Tässä siis minun lempparit, mitkä on sinun? :)
Mitä mieltä olette tästä syksyn mallistosta?
Tykkään! Varsinkin lasten mallistosta. Naisten mallistosta tuo sydänmekko ja pallohame on tosi kivoja, mutta saattaa jäädä itselle hankinnat tekemättä kun lasten mallistossa on niin paljon kivoja juttuja. Tykästyin varsinkin noihin ankkoihin, ja varmasti tulee sekä body että housut 1-vuotiaalle hankittua. Samoin koirahaalari on söpö. Paidoissakin on paljon kivoja, ja jotenkin minun silmää miellyttää nuo ribbipaidat. Ne vaan istuu meidän hoikkikselle tosi hyvin. Mutta pian 5-vee poika saa itse valita mitä haluaa, veikkaan että autot ja avaruusoliot ainakin kotiutuu ;)
VastaaPoistaMinäkin pihistelin omista hankinnoista ja tilasin itselle vain sydän mekon. ;) Tytölle sydän bodyn ja pöksyt. Saadaan sit samistella. ;D
PoistaEmil valitsi meillä autopaidan ja dinopaidan, mutta pitää nyt sitten sovittaessa varmistaa pitääkö koulussa niitä varmasti. Lisäksi tilasin Emilille ne slimmit farkut.
Ne ankat oli kanssa aika ihanat!
Ihania vaatteita,pitkästä aikaa mielestäni kiva mallisto. Keltainen ja ruskea, ihana yhdistelmä <3
VastaaPoistaT.Sanniska
No ne on just ihanat yhdessä! :)
PoistaJuuri niin, pojatkin voi tykätä kukkakuvioista, esim mun esikoinen. Avaruusolioista tykkään ja koirat on tosi söpöpjä. Itsellekin löytäisin vaikka mitä mutta valitettavasti kukkaro ei anna periksi.
VastaaPoistaT:Andrea
Se kukkaro ei tosiaan kiitä minullakaan.. Onneksi Meandilla saa pitkän maksuajan ja voi maksaa vaikka sopivissa erissä vaatteet. ;)
PoistaMinusta tuo oli ihanasti tehty, että poika sai kuvaan kukkapaidan!
Luulin, että olin kommentoinut tuohon alemmas, mutta puhelimella kun laitoin, niin sohlasin jälleen... :D Aivan ihan tuo tyttö, ei tää meinaa kestää!! <3 Tosi kivoja kuoseja taas, mutta on liika lapsellisia jo meille. Kaapissa on kuitenkin vielä pino odottamassa. Voi kun tuon koiran olisi koirahullulle saanut vähän isomaisempaan versioon :)
VastaaPoista-Jamina-
Kiitos! :) Oon hän aika ihanuus! :D
PoistaUskon että monelle isommalle pojalle nää on jo ihan liian lapsellisia, meillä Emil on nyt just siinä rajalla haluaako vai ei.
Olin tänään kutsuilla katsomassa uutta mallistoa ja aika hitaasti lämpenin. Pienemmälle lapselle löytyi kuitenkin supersöpö nallepipo korvilla ja itselle valkoinen kauluspaita. Tuo kauluspaita ei rekissä säväyttänyt, mutta olikin yllättävän kiva ja rennon siisti päällä :)
VastaaPoistaAi, hitaasti lämpenee kai aika moni näille. Itsekin alkuun petyin ja kohta taas tykästyin. ;)
Poistameillä on jo muutaman kauden ajan ollu havaittavissa kyllästymistä :/ nyt oli onneksi uusia kuoseja, mutta mikään ei heti säväyttänyt, joten tilaus jää melko pieneksi. Mulla on itellä ensi viikolla kutsut, joten täytyy jotain tilattavaa kuitenkin keksiä ;) meillä pojille sopisi hyvin keltainen väri, mutta nuo keltaiset paidat ei taas sitten miellyttäneet mun silmää. Tytölle taas ei passaa keltainen, joten sydäntunika jää tilaamatta. Niitä sydänhousuja harkitsin, mutta niihin on sitten hankala yhdistää muita värejä kuin keltaista... ruskeapohjaista en me&i:lta ole ostanut aikoihin, ja se on ollut hyvä ratkaisu. Ribbipaidoissa ruskea näyttäisi pysyvän, mutta trikoossa haalistuu liian pian. Harmi, kun suoria plyysihousuja ei ollut muuta väriä kuin vaaleanpunainen, meidän hoikalle pojalle on ihan paras housumalli. Ehkä kokeillaan niitä punaisia "best sweatpantseja" vai mitkä olikaan :) pikkuneidille saatan kuitenkin tilata sen pallotunikan :)
VastaaPoistaItelle katoin pallohametta, täytyy kokeilla sitten kutsuilla päälle. Naisten vaatteet on usein osoittautuneet livenä tosi kivoiksi, kuvista ei tahdo saada oikeaa käsitystä. Tosi kovissa hinnoissa on kyllä tällä kaudella kaikki vaatteet.
Se on totta, että naisten vaatteet on livenä sitten usein paljon kivempiä kuin näissä kuvissa ja muutenkin hyvä sovitella päälle että sen lopputuloksen näkee. ;) Hinnat on tosiaan aika kovat..
PoistaMoni tuntuu jo lapsille olevan hiukan kyllästynyt Meandin vaatteisiin, minua nämä taas jaksaa ihastuttaa edelleen. Olenkin ehkä vähän tiettyihin juttuihin juurtunut. ;)
Ei ihan kolahtanut enää. Voi olla että mulla pieni MeandI ähky, aikoinaan tuli pojille sieltä niin paljon ostettua. Nyt pojat jo isoja eikä nuo enää niin kolahda äidin silmään. Toki eivät ole liian lapsellisia koululaisille. Ehkä pojalle ostan tuon STOP-pipon. Menee hyvin leudolla talvella esim. luistellessa kypärän alle. Tytölle jäin kaipaamaan jotain syksyista kuosia; metsä aihetta, sieniä, bambeja, lehtiä..Naisille kivoja juttuja. Etenkin tuolle pipolle ja huiville voisi olla tarvetta.
VastaaPoistaMinäkin kaipailin tytöille vähän tyttömäisempiä juttuja, nyt kun niitä saa viimein ostaa. ;)
PoistaMinä tilasin Emilille nyt pari paitaa, saa nähdä pitääkö niitä sitten tosiaan koulussa. Ainakin itse valitsi ne ja sanoi näin kuvien perusteella käyttävänsä.
En tykännyt mallistosta.
VastaaPoistaToivon,että blogisi pysyy edelleen poikien tyyliin painotteisena.
Kyllä poikien vaatejuttuakin tulee, mutta varmasti tyttöjen vaatejuttua myöskin paljon. ;)
PoistaPojat on jo sen verran isoja, että vaatteita tulee hankittua paljon vähemmän ja muutenkin heistä en enää kamalasti halua kirjoitella, kun ovat jo kaikki koululaisia. Mutta jossain määrin ainakin pidän poikien jutut täällä mukana edelleen ja vaatejuttuja ainakin tulee aina kun niitä ostan tai mallistoja bongailen.