torstai 16. toukokuuta 2013

Lenkkarit

 
 
Miten te luokittelette urheilukengät? Mitä siis tuon otsikon alle kuuluu?
Itse laittaisin sinne juoksu- ja kävelylenkkarit, nappikset, sisäpelikengät ja sali/fitness kengät. Minusta on hiukan hämmentävää ja jopa ärsyttävää, että joissain nettikaupoissa haulla urheilukengät tulee vastaan lenkkareiden lisäksi kasa kaikenlaisia tennareita ja sandaaleja. En kyllä laske tennareita ja sandaaleja urheilukengiksi, vaan ne kuuluu minusta ihan omaan kategoriaan. Ärsyttävää on se että sitten saa selata sieltä seasta ne oikeat lenkkarit. Puuh..
 
Mutta asiaan. Meillä oli neljästä pojasta kolmella lenkkaritarve ja koska olen jumiutunut vain yhteen merkkiin ja muutenkin varsin valikoiva maultani, niin etsin nettikaupoista sopivat.
Kriteerinä oli siis merkki; Adidas, ne vaan on yleensä aina hyvät ja istuvat. Keveys ja taipuvuus; kauhukuvia tulee markettien halpislenkkareista, jotka monesti painaa liikaa ja ovat jäykkiä. Väri; ei valkoisia kiitos, ne on nähty ettei ne ole pitkään valkoiset (ei myöskään tummansinisiä - liian tylsä väri).
 
No löytyihän noita, onneksi valikoima on varsin kattava netissä ja vaihtoehtoja olikin paljon minun makuun. Emilille tilasin Brandokselta harmaa/keltaiset unelman kevyet Adidakset.
 
 
 
Nuo on niin kivat, että noita kehtaa pitää muuallakin kun vain siellä urheilukentällä. ;)
Eilen pyöräytettiin kauppareissu tässä asussa, kera uusien lenkkareiden.
Kokona 33. Adidaksen lenkkarit tuppaa olemaan kokoa pienempää vastaavat, ainakin meillä saa aina ottaa yhtä kokoa isommat kun normaali kenkäkoko sillä hetkellä on. Pikkusen harmittaa ettei noita saanut tarraversiona, kun ihan vielä ei kuitenkaan se nauhojen sitominen yksin onnistu..


 
Oliverille tilasin Brandokselta siniset Adidakset koossa 37, 1/3.
Nämä ei ollut ihan sitä sävyä kun kuvan perusteella oletin ja onkin liian siniset minun makuun. Oliver itse kuitenkin tykästyi, koko sattui oikeaan ja nämä oli kivassa alessa. Sai siis jäädä.


 
Muistatte varmaan taannoisessa kenkäpostauksessa, että olin jo esikoiselle ostanut uudet lenkkarit koossa 42. No siinä kävi sitten niin, että ne olikin niukasti pienet ja poika huomasi sen vasta käytössä. Vaikka sovittaessa tyhjää jäikin n.1cm, niin se ei sitten käytössä riittänytkään vaan varpaat otti kärkeen.
Tilasin Spartoo.fi nettikaupasta saman mallin kokoa isompana ja hiukan eri värissä.
Eli nuo kelta/mustat 13v:lle ja tuollaiset mustat on 12v:llä viime syksyltä.
 

 
Piti vielä koota kollaasi kevään lenkkarivalikoimasta. Värejä ja malleja on varmasti joka makuun. Nämä kollaasin lenkkarit on poimittu nettikaupoista Brandos, Spartoo ja Footway.
 
Nyt olisi perheessä vielä yksi lenkkaroitava (hah), minä tietty. Nyt kun malleja ja värejä on vaikka kuinka, niin voisi itselle repästä jotkut ihanan pirteet. Lenkkarithan on nyt niin IN, ihan siellä kaupungillakin. ;)
 
Jakakaas siis te lenkkarivinkit äidille; mistä löytyi, mikä merkki ja missä värissä? 
Entä millasia olette lapsille hankkineet?
 
 

31 kommenttia:

  1. Ihan vaan tuohon kokoon sanoisin. Eikös se ohje kuulu, että uusiin ostettaviin kenkiin +12 +5 mm eli yhteensä +17mm käyntivaraa ja jos on jo olemassa olevat kengät, niihin pitäisi jäädä +12 mm käyntivaraa. Ja lisäksi luin mielenkiintoisen artikkelin suomalaislasten kengistä: 75% lapsista käyttää liian pieniä kenkiä. (!!) Siinä luki myös, että lapsen jalan hermot ovat täysin kehittyneet vasta 16-vuotiaana. Tämä tarkoittaa, että vasta tuon ikäinen osaa kenkää sovittaessa kertoa, onko se sopivan kokoinen. Nuorempien kengät ja jalat pitäisi mitata aina. Aika hurjia faktoja molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin olen lukenut minäkin. Tosin muistan myös lukeneeni että isommalle lapselle ei tarvitsisi ostaa niin suurella kasvuvaralla, kuin pienemmille. Jostain joskus näin taulukon, jossa neuvottin ikäluokittain millaisella kasvu+käyntivaralla kengät kannattaa ostaa.
      Olenkin ostanut isommille n.1,5cm varalla kengät, joskus jopa 1,2cm jos tulee suoraan käyttöön. Pienemmille taas ostan jopa 2cm varalla.
      Niissä aiemmin ostamissani Adidaksen lenkkareissa oli juuri tuo n.1cm vara, mutta se ei tuossa mallissa sitten riittänytkään ja siksi heti ostinkin uudet. En halua että pojat kulkee yhtään liian pienissä kengissä. Tuo on nimittäin valitettavan totta, että moni lapsista käyttää tosiaan liian pieniä kenkiä. :(

      Juuri tuo onkin minulle tärkeää, ettei kengät todellakaan ole pienet missään vaiheessa. Tarkastan kenkiä ajoittain, että niissä on riittävä vara. Piirrän parin kuukauden välein poikien jalkapohjista pahville ääriviivat ja leikkaan ne laukkuun mukaan. Yleensä piirrän myös jo valmiiksi sen 1,5cm käynti/kasvuvaran, joten on helppo tarkastaa että varmasti tulee sopivat kengät. En luota pelkkään lapsen sanaan miltä kenkä tuntuu kooltaan jalassa, vaan aina testaan jalanpohjan kuvaa kenkään ja tarkastan koon.

      Hyvä että laitoit infoa, toivotaan että mahdollisimman moni muistaa nuo seikat kenkäostoksilla! :)

      Poista
  2. Mä ostin itselle juoksukengiksi viime vuonna Adidaksen Chillit ja ne on unelmakevyet olematta kuitenkaan ihan bare foor mallia. Harmikseni joudun ostamaan kengät miesten osastolta, koska Adidaksissa tosiaan on pienet koot niin naisten puolella ne loppuvat kesken koska pitää ottaa vähintään yksi koko normaalia kokoani 41 isommat. saa siis unohtaa kaikki kivat värit. Minulla on aika leveälestinen jalka, joten leveä Adidas on siksi aina varma valinta. Täällä olen kirjoitellut kengistäni http://nauravanappi.blogspot.fi/2012/07/uudet-lenkkarit.html.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että minäkin joutuisin ostamaan Adidakselta koon 42, koska käytän normaalisti 40-41. Se tietysti harmillisesti tosiaan karsii noita naisten malleja. :/ Pitää käydä kurkkaamassa tuo sinun kengät, juuri sellaiset unelman kevyet olisi hakusissa ja sellaiset jotka on mukavat kesän helteelläkin.

      Poista
  3. Olen samoilla linjoilla kanssasi, että urheilukenkä on selkeästi urheilukenkä.Tennarit esim. converset ei ole mielestäni, eivätkä missään nimessä mitkään sandaalit.
    Kivat Adidakset olet löytänyt, ja värit; ah niin ihanat.Meillä kanssa Adidaksesta pitää ottaa aina isompi koko kuin muista...ja sama ongelma kengännauhat tuottaa ongelmia, ja kun ne tarrakengät on niiiin paljon nopeammat.Nyt on tykästytty meillä Hummelin kenkiin, just vetäsi tänään tuliterät hemaisevan vihreät jalkaan. Mulla ei ole itsellä kun perusrumat tavislenkkarit..mutta värikirjo kyllä houkuttaa.Mutta ehkä olen enemmän sellainen tennarityttö..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oon minäkin enemmän tennarityttö. ;) Nyt kuitenkin ajattelin jo ihan selkäsairaana, että olisi hyvä ostaa kunnon lenkkarit lasten kanssa ulkoiluun. Enhän minä kuitenkaan juoksemaan ala tai muutenkaan ole hurja urheilija, mutta ihan joka päiväiseen pihakäyttöön.
      Hummelin kenkiä meillä ole koskaan ollutkaan, joten en ole päässyt luomaan niistä mielikuvaa, täytyykin katsoa jos vastaan sattuu. :)

      Poista
  4. Meidän perheessä lapsilla sekä aikuisilla on käytössä Asicsen lenkkareita. Niiden lesti on paras :) Omani uusin vuoden välein, sen jälkeen ne voi heittää roskiin. En osaa lenkkareita muuten jalkaani laittaa kuin juoksulenkeille.

    Lapset pitävät lenkkareita vain urheillessa myös.

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pojilla on yleensä lenkkarit vain kun lähteevät urheilukentälle, koulussa päivinä kun on liikuntaa tai jos muuten ollaan menossa ulkoilemaan missä paljon kävellään.
      Asicsen lenkkareista olen kuullut paljon hyvää myös. :)

      Poista
  5. Meilläkin vannotaan Adidaksen nimeen. Neidille oli tosi vaikea löytää koon 30 nauhallisia vaimennettuja lenkkareita harkkoihin. Löytyi Budget Sportista ja suosittelen nauhojen poisottoa ja tilalle pikanauhat. Näin ne saa helposti ja tukevasti jalkaan. Lenkkarit kattaa minusta urheilukengät sisällä ja ulkona. Muuten, ainakin budgetin pikanauhoja oli monissa väreissä. Neiti otti pinkit, kun ei saanu pinkkejä lenkkareita ;) Talvella vaihdoin pikanauhat myös monoihin. Meilläkin lenkkarit on yleensä harkoissa, päiväkodissa Vikingin tms. Ei niin lenkkarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä minä vähän ajattelin että jos vaihtaisi eskariin syksyksi noihin ne pikanauhat, jos nyt vielä syksyllä mahtuu jalkaan. Harmittaa vaan jos ei keltaisia löydy, kun muun värisiä en noihin suostu ottamaan. ;D Pitää käydä niitä budgetin pikanauhoja kukkaamassa, kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Meillä lapsilla ja itsellä aina Adidaksen lenkkarit. Lesti on paras, irrotettava pohjallinen, taipuisa pohja. En voisi koskaan ostaa markettien halppis lenkkareita, ne ovat aina järjestään järkyttävän huonoja: jäykkä pohja ja jäykkä päälikangas. Ei ole kummoinen uhraus maksaa +10-20€ ja saada laatutuote lapsen jalkaan.

    Suututtaa kun näkee marketeissa vanhempien hakevan halvimpia mahdollisia kenkiä lapsilleen. Koko otetaan yleensä "vähän" reilummalla kasvunvaralla jottei tarvitse taas vuoteen ostaa kenkiä. Kuka itse suostuisi kävelemään 2 numeroa liian isoissa kengissä, saati juoksemaan ja kiipeilemään? Uudet kengät ostetaan sitten vasta kun varvas on syönyt tiensä kengän kärjen läpi. Aika paljon olisi asennekasvatuksen paikkaa tällä rintamalla.

    Tämä halvimmat mahdolliset kengät tyyppinen ostaminen näkyy jo markettien valikoimissakin. Merkkikenkiä ei meinaa löytyä ja Adidaksen lenkkareiden metsästys on työn ja tuskan takana. Nyt löysin pienemmälle tytölle koon 29 Adidakset Sokoksesta ja vanhemmalle tytölle ostin viimeisen parin Adidaksen 33 kokoisia Prismasta. Itse en ole huomannut tuota että Adidaksen lenkkarit olisivat pientä kokoa.

    -Neepuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti, oon niin samaa mieltä! Ei tarvii ihmetellä mistä ne jalkavaivat sitten johtuu..
      Oikeesti minusta tätä kenkien valintaan liittyvää koulutusta tulisi ehdottomasti olla vanhemmille tarjolla, esim. neuvola olisi hyvä paikka kun ensimmäisien kenkien osto tulee ajankohtaiseksi, vaikka 1v neuvolassa. Siinä kerrottaisiin kenkien valintaan tarvittavia kriteerejä ja juurikin tuosta kasvu/käyntivarasta kerrottaisiin. Kuitenkin kengät vaikuttaa paljon lapsen jalkoihin ja huonoilla kengillä saa vahinkoa aikaan. Minusta siis yhtä tärkeä kun moni muu lapsen kasvuun vaikuttava tekijä.

      Tuo on harmillista myös, että tosiaan markettien valikoima on muuttunut vuosien varrella huonompaan suuntaan. Itse kiinnitin asiaan kanssa huomiota, kun oma lähi prisma lopetti lastenvaatteissa merkkivaatteiden myynnin. Kyselin myyjältä miksi ei enää saa esim. Reimaa ja vastaus oli että prisma keskittyy omien merkkien (esim.Ciraf) myyntiin, ne kun myy parhaiten. Huoh. :(
      Toivottavasti merkkikengät ei nyt ihan kokonaan loppuisi esim. cm ja prisman valikoimista, meillä kun ei ole lähikaupungissa yhtään kenkäkauppaakaan!

      Poista
  7. Ihanat nuo harmaa-keltaiset! Tää lähti samantien nettiostoksille!

    VastaaPoista
  8. sellainen lukko vai mikä onkaan nimeltään, on lenkkareihin varmasti pätevä nauhoihin =)
    meillä on pari adidakset, ja kivaa kun niissä on ainakin pohjallisessa se jalan kuva, joka kertoo että onko sopiva vai ei. minusta ne on ihan normia kokoa, adidakselta+h&mltä on Vllä nyt koko 23 ja vikingiltä 24

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut niitä kuminauhanauhoja, joissa on se pikalukko, ne on kätevät. :)
      Adidaksella on tosiaan hyvä juuri se pohjallinen, kun saa irroitettua ja niissä on se kokosuositus suoraan.
      Luulen että Adidaksellakin on vähän mallikohtaisia eroja onko kokoaan vastaava malli vai niukka. Meillä on kuitenkin aina ollut vähän niukka mitoitus Adidaksissa.

      Poista
  9. Itse haaveilen Asics-lenkkareista, sitten joskus. Lapsilla ei kunnon juoksukenkiä ole, mutta päiväkotiulkoilut sujuvat Vikingin lenkkareilla.

    Valitettavasti ymmärrän niitä vanhempia, jotka eivät panosta lasten kenkiin riittävästi. Olisi kiva ostaa lapsille joka kaudeksi useammat laadukkaat kengät, mutta aina se vaan ei ole mahdollista. Niinpä meilläkin mennään kesät sandaaleissa (Superfit tai Ecco) ja feikkicrocseissa. Välikauteen on Vikingin Goretexit ja saappaat ja talveen jotkut kalvolliset kengät (Viking, Kangaroos, Pax...) ja ne saappaat. Joskus se raha vaan on tiukilla ja pitää valita kivojen vaatteiden ja terveellisen ruuan välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin ettei aina voi panostaa niihin kalliisiin merkkeihin, toki se terveellinen ruoka on pääasia. :)
      Jos raha on tiukassa (kuten meilläkin on välillä) niin kannattaa ennemmin panostaa hyviin kenkiin kun vaatteisiin. Vaatteet ei tee haittaa, vaikka ne olisikin edullisempia ja kirpparilta ostettuja, mutta huonot kengät tosiaan saattaa tehdä. Merkkikenkiä löytää yleensä kivasti myös alesta, kun jaksaa esim. joka kauppareissu kurkkia ne alekorit. Itse olen tehnyt monet löydöt marketeistakin ja jemmannut sitten jopa vuodeksi eteenpäin.
      Eikä kaikki halvat ole huonoja, kun osaa vaan tutkia tarkkaan ja tietää mitä pitää ottaa huomioon hyvistä kengistä. :)

      Nuo sinun kenkämerkit kuullostaa sitäpaitsi oikein hyviltä. Meilläkin on muuten noita feikkicrocseja takapiha/parvekekenkinä. ;)

      Poista
  10. Kengän mallikin vaikuttaa koon valintaan. Myyjä mittaili pohjallista ja kertoi minkäkokoinen kenkä olisi sopiva. Laski ilmeisesti 1,5cm varalla. Lapsi 6v.kokeili kenkää ja sanoi sen olevan pieni. Otettiin isompaa kokoa ja tuntui paremmalta. Samaisesta kaupasta ostettiin toisetkin kengät ja koot 36 ja 37 lähtivät mukaan. Myyjä ehdotti kokoa 35!! Eli meillä ei ainakaan pelkän pohjallisen mittaaminen auta. Jos kenkä painaa tai varpaat osuu liikkuessa kärkeen, niin isompaa kokoa vaan. Lapsi on ollut tyytyväinen eikä tosiaan isoksi ole kenkiä sanonut.

    Samoin kävi pienemmän talvikenkien kanssa. Lapsi itse sanoi kenkien puristavan lopputalvesta. Mittailun mukaan tilaa olisi, mutta kaivoin kaapista isommat kengät ja oli tyytyväinen.

    Adidaksista meilläkin otetaan isompaa kokoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki mallikin vaikuttaa koon valintaan, kyllä meilläkin lapsi myös tuon pohjallisen mittaamisen lisäksi sovittaa kengät ja sanoo miltä kenkä jalassa tuntuu. En koskaan irroita lappuja, jos olen itse tuonut kaupasta kengät, vaan vasta sitten kun on kotona soviteltu ja varmistettu koko.
      Tähän asti on aina minun kokoarviot sattuneet nappiin ja kengät olleet pojille hyvät. Eka kerta nyt että sattui esikoisella kokoarvio väärin.
      Myyjät joskus tarjoaa liian pieniä kenkiä, itsekin olen tämän huomannut. Ne kauppojen jalanmittauslaitteet ei useinkaan lisäksi näytä totuutta, meillä ainakin itse mitattuna tulee se oikea jalanpohjan mitta ja nuo kaupan näyttää liian pientä.

      Poista
  11. Meillä käytetään myös noita kauhistelemiasi markettilenkkareita, mutta valikoin niistä yleensä ne keveimmät ja mukavimmat. Jotenkin tuntuu turhalta pistää rahaa kalliisiin urheilukenkiin, jos käyttöä lähinää liikuntatunneilla koulussa. Muuten kun muksut pitää kevät/kesäkaudella vikinkejä, tennaireita ja kesällä sandaaleita. Niissä vaihtoehdoissa kyllä sitten panostan laatuun juuri sen takia, että niitä käytetään enemmän kuin peruslenkkareita. Itselläni on laadukkaat juoksulenkkarit (tällä kertaa Adidakset, aikaisemmin ollut Brooksia ja Asicsia), ja sitten siihen muuhun käyttöön toiset halvemmat lenkkarit. Juoksulenkkareissa ulkonäköä tärkeämpi on istuvuus ja juoksuun sopivat ominaisuudet. Sitten niissä ulkoilulenkkareissa (pihakäytössä) voi hömpötellä ulkonäöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo onkin sitten eri asia, jos käyttö on todella vähäistä. Meilläkin kauppa/kyläilykenkiä käytetään vähän ja niihin saatan valita jotain halpoja vaihtoehtoja.
      Tuossa aiemmassa kommentissa sanoinkin, ettei se aina tarkoita että halvat olisi huonot, jos vaan osaa katsoa että niissä täyttyy niitä hyvien kenkien kriteereitä. Lisäksi jos kenkiä on monet ja niitä vaihtelee päivittäin lapselle, niin ei yhdet kengät lapsen jalkoja pilaa. ;)

      Meillä lenkkareille tulee paljon käyttöä keväästä syksyyn. Pojat urheilee paljon; urheilukentällä ja metsäpoluilla käydään paljon. Yleensäkin kävelyä, pyöräilyä ja liikkumista tulee niin paljon että lenkkarit on minusta oltava meillä hyvät. :)

      Poista
  12. Hauska sattuma kun tulin tänne lueskelemaan uusinta postausta...me kun kävimme tänään juuri lenkkari ostoksilla pojan kanssa ja Adidakset musta-keltaisina ne meillekkin lähti matkaan taas. Miksikäs sitä hyväksi havaittua merkkiä vaihtaisi.. :) Tuntuipas hurjalta ostaa 9-v pojalle jo 37 kokoiset kengät!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipas hyvin. ;) Olen ihan samaa mieltä, että jos jonkun havaitsee hyväksi useammalla kerralla, niin ei kannata käydä vaihtamaan.

      Poista
  13. Mulle Asics ja lapselle Suprfit. Linttaan astuvien on pakko panostaa kenkiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. :) Minäkin astun kenkiä linttaan, jouduin nyt heittämään parit talvikengät pois juuri tuosta syystä.

      Poista
  14. "Suututtaa kun näkee marketeissa vanhempien hakevan halvimpia mahdollisia kenkiä lapsilleen."
    "Hyvä kommentti, oon niin samaa mieltä! Ei tarvii ihmetellä mistä ne jalkavaivat sitten johtuu.."

    Olen yläkoulun ope, enkä huomannut, että halpiskenkiin tai vaatteisiin pukeutuneet lapset tulisivat sairaaksi. Jalkavaivoja on ollut lähinnä lasten harrastusten takia (jääkiekko, futis). Vuosien kokemuksella sanoisin, että hyvä vanhemmus ei ole kengän merkistä kiini.

    Muistakaa investoida myös lasten koulutukseen, amispaikkoja on vähemmän ja vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole missään sanonut että hyvä vanhemmuus olisi merkistä kiinni! En todellakaan arvostele ketään vaatteiden merkin perusteella, vaatteet ei vaikuta lapsen kasvuun tai sairaaksi tulemiseen millään tavalla. Jokainen pukee lapsensa niin kun pystyy ja haluaa, toivottavasti kuitenkin sään mukaisella tavalla.

      Kengät voi merkistä ja hinnasta välittämättä valita niin, että niissä toteutuu suht hyvien kenkien kriteerit. Lisäksi lapsellakin on hyvä olla useammat kuin yhdet kengät per kausi käytössä, valitettavasti vaan aika monesti juurikin ne ihmiset ketkä ei panosta kenkiin ei panosta myöskään määrään ja jos lapsi kulkee jatkuvasti huonoissa sekä samoissa kengissä on sillä vaikutus jalkoihin. Yhdet kengät ei jalkoja pilaa, jos on useammat vaihtokengät.
      Oletko miettinyt että ehkä noiden harrastusten takia ne kengät kannattaisi olla hyvät sekä sopivat ja jos ne ei ole niin sekin on voinut vaikuttaa jalkavaivojen lisääntymiseen?
      Itse olen lastenhoitoalan ihmisenä kyllä valitettavasti nähnyt monta tapausta, jossa ne jalat on kärsineet huonoista kengistä.

      Poista
  15. Ihanat nuo Emilin lenkkarit! :)
    Mitkä muuten on teidän isojen poikien nimet vai oletko niitä täällä edes kertonut? Emil ja Oliver niin ihania nimiä että ois hauska tietää isompien poikien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En ole isompien nimiä täällä kertonut, he kun ei ole koskaan paljoa edes kuvissa olleet. Sanotaan vaan että samantyyppisiä kuitenkin ovat ja eri kirjaimella alkaa meillä kaikkien poikien nimet. ;)

      Poista
  16. Hei, kivannäköisiä kenkiä. Olen samaa mieltä tuosta "urheilukenkä"-termistä, sen alle tungetaan liikaa valikoimaa. Muutenkin verkkokauppojen luokittelut ovat hankalia, yleensä ei esim. voi erikseen hakea gore/kalvollisia kenkiä, vaan ne pitää etsiä itse kenkien tiedoista. Aina asiaa ei mainita edes tiedoissa, vaikka kuvassa kengän kyljessä näkyy jokin tex-merkintä! Käsittämätöntä.

    Meillä Adidas ei ole toiminut, vaikka kivan kevyt onkin. Kahdet tarralliset on ollut (lenkkarit ja varrelliset kalvolenkkarit), eikä ole kestäneet yhtä kautta loppuun alle kouluikäisellä. Nyt mennään Vikingin (kahdella leveälestisellä pojalla) ja Eccon/Superfitin (yhdellä kapeajalkaisella) gore-lenkkareilla koulu- ja metsämenot. Urheilussa vaaditaan meillä nappikset :).

    Hinnasta näkee kyllä jonkin verran laatua, kuten sanoit. Halvalla harvoin saa hyvää, ei kengissäkään. Toki joidenkin merkkien hinnat on korkea muusta kuin laatusyistä, ei pelkkää hintaakaan voi tuijottaa. Mutta kyllä ne markettien *halvimmat* vaihtoehdot tuppaavat olemaan heppoisia, painavia tai muuten hankalia käyttää. Ostan mielummin yhdet hyvät per käyttötarkoitus ja kausi kuin kolmet heppoiset, jotka hajoavat ennen kesäkauden loppua.

    - Laura

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)