tiistai 23. helmikuuta 2010

Arkisia aherruksia ja väsyä..


Päiväunille voi käydä juuri silloin kun huvittaa..




Näin on käynyt parina päivänä keskellä arkista meteliä, pieni mies on löytynyt sohvan nurkasta. On kai ajatellut, että ei jaksa odotella päiväuniaikaa ja ottaa pienet nokkikset jo ennen niitä. ;)

Onhan se uuvuttavaa kun välillä pitää kolmen aikaan yöllä ilmoittaa että "äitiiii! en haluu nukkuu ennää", silloin se nukkumatti saavuttaa pienen miehen päiväunille jo aiemmin kun normaalisti. Eikä äiti tietenkään osaa ennakoida tätä, kun on niin kiinni rutiineissaan..

Toisaalta nyt on rutiinit olleet poikkeavat, kun vaate esittelyt vie äitiä. Jokseenkin uuvuttavaa, mutta toisaalta niin ihanaa vaihtelua arkeen.
Mutta heti sen huomaa..
Sen mitä muulta kiireeltään ehtii, niin yrittää sitten ehtiä ja karsia kaiken muun turhan pois.
Huomaan selvästi itsestäni sen että teen kaiken niin huolella, että sitä aikaa menee paljonkin pieneen asiaan. Olisi kai helppoa olla vaan sellanen joka tekee nopsaan ja siirtyy yhtä nopsaan seuraavaan tehtävään. Mutta ei, osaan tosiaan taitavasti kuluttaa aikaa asiaan kun asiaan.
Tarkka mikä tarkka!, olen ollut sellainen aina.
Äitini sanoikin aina että en osaa tehdä muuta ennen kun saan sen yhden homman huolella valmiiksi. Kyse ei siis ole siitä etten ehtisi, vaan siitä etten välttämättä halua ehtiä. En halua hoitaa tuhatta asiaa kerralla, vaan haluan keskittyä kunnolla siihen mitä juuri milloinkin teen. :D

Tästä tulikin mieleeni että olen mietiskellyt jo pidemmän aikaa blogitaustan vaihtoa.
Kumma kyllä tekee mieli hiukan rauhallisempaa taustaa, lisäksi haluaisin leveämmän kirjoitustilan ja isommat kuvat.
Valmiita pohjia on vaikka kuinka, mutta mikään ei tunnu juuri omalta ja sitten jos tuntuu niin nuo muut muutokset ei taida sopia niihin..
On kai vaan vaihdettava pohja ihan bloggerin omaan, siihen minimaan?
En tiedä, en ole tämän koneen kanssa kovin taitava. Mutta jos joku osaa kertoa kuinka nuo muutokset kannattaa tehdä?
Pystyykö kirjoitustilan ja kuvat suurentamaan ja samalla laittamaan jonkun kivan pohjan?

Näin mietiskellen toivotan mukavaa viikkoa kaikille lukijoille, nauttikaa lomalaiset lomasta! Täällä lomaillaan vasta ensi viikolla. ;)


12 kommenttia:

  1. Mä en osaa tuossa blogiasiassa neuvomaan, oma pohja on ihan semmonen valmis versio ja olen kyllä ihan tyytyväinen siihen (taas tällä hetkellä...).

    Voi kuin suloinen nukkuja! Aikasin teillä kyllä herätään, mä kun luulin että se et meillä poika herää joskus kuuden jälkeen on aikasta... =D
    (Viikolla meillä tietty herätään aiemmin (klo 5.35) mutta viikonloppuna voisi mielellään nukkua pidempään...)

    VastaaPoista
  2. MrsAgatha; Siis ei meillä silloin kolmen aikaan yöllä vielä herätä aamuun. :D Mutta siis sitä Emil yrittää ja minä sitten laitan poitsua pitkälleen ja komennan nukkumaan. ;)
    Kyllä se sitten nukahtaa, vaikka saattaa mennä tuntikin että valvoo ja pyörii sängyssä. Aamulla herätään yleensä vasta n.klo.8-9.
    Eli tuo yöllä heräily on vaan jotain ajoittaista, jota nyt on taas ollut..

    VastaaPoista
  3. Suloinen nukkuja :)
    Blogiasiasta en osaa sanoa mitään, kun olen ihan tumpelo, siksi minulla vain ihan perusjuttuja!

    VastaaPoista
  4. Ei ihme, että väsyttää tämä pitkä talvi pienempääkin miestä.
    Tuntuu ettei lumisade lopu koskaan!

    VastaaPoista
  5. Saat leveämmästi kirjoitus ja kuvatilaa kun vaihdat minimaksi ja sitten muuttelet palstojen leveyksiä. Netistä löytää ohjeet googlaamalla. Taustan voit valita niistä vaihtoehdoista jotka ovat kolmepalstaiselle tarkoitettuja.

    Meilläkin nukahdellaan silloin tällöin jonnekkin ihan äkkiarvaamatta :) Varsinkin silloin kuin ei pitäisi.

    VastaaPoista
  6. Jaahas, blogiasiassa en osaa neuvoa... Ainahan vaihtelu tietty virkistää ;o)

    Meilläkin Emil tänään heräsi 7:30. Sitten lähdettiin ulos ja poika posotti unta kävelylenkillä rattaissa 9-9:30. Päiväunet otettiin 11:30-15:00 ulkona rattaissa :o)

    Ei meil muuten herättäs noin "aikaseen", mutta joudun herättää että poikasella ois sama rytmi kuin hoitolapsilla. Miusta se on kätevintä. Eli herättää pitää päivä- että yöunilta :o/

    VastaaPoista
  7. Tuo vaate-esittelijän työ on minusta kuin sinulle luotu;-) Tsemppiä kiireisiin!

    ps. suloinen pieni nukkuja!

    VastaaPoista
  8. Ongelmaan löydetty ratkaisu! ;)
    Eli löysin tavan isontaa kuvia ihan blogin asetuksien kautta. Nyt täytyy vaan vaihtaa tätä pohjaa että uudet kuvat mahtuu siihen. :)
    Kiitokset myös Anis sinulle vinkeistä!

    Katja ja Aamunkukka; Kiitos! :)

    Hipsu; Sanos muuta!

    Äiti kuudelle; Se onkin kätevää mennä samassa rytmissä teillä, kun on nuo hoitolapsetkin.
    Meilläkin minun täytyy herätellä Emil päiväunilta, muuten nukkuis ja yöunet kärsis. ;)
    Sain viestin tänään, sovittiin alustavasti 9.3. Toivottavasti viesti meni hälle perille, kun varmistin päivän. ;)

    VastaaPoista
  9. Oi kun hyvä juttu :oD Nähdään sitten 9.3. Riitta ja mie ollaan avaamassa kahvilaa tuolloin ;o)

    VastaaPoista
  10. Heips,

    miten sä sait ton valokuvan fiksailtua tonne otsikon taakse noin siististi???? Mä oon yrittänyt monta kertaa tuloksetta.

    VastaaPoista
  11. Toinen on kyllä suloinen päiväunillaa <3

    Miten muuten saat tuohon alas nimesi tuolla kaunokirjaimella?

    VastaaPoista
  12. Äiti kuudelle; Kiva juttu! :)

    Sannalinnea; Öö, siitä en osaa sanoa. Kun se vaan tuli sinne automaattisesti, kun latasin kuvan siihen. ;D

    Jenni; Tuon allekirjoituksen voi luoda netissä täällä;

    http://www.mylivesignature.com/mls_wizard1_6.php

    Sitten saat allekirjoituksen HTML-koodin ja sen HTML-koodin lisäät kirjoitusvaiheessa "luo" kohdassa tekstin loppuun.
    Toivottavasti ymmärsit? :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)