maanantai 31. maaliskuuta 2014

Arvotaan lippuja lapsimessuille!

 


http://www.skidi.fi/
 
Ne on taas ihan pian! Nimittäin tänäkin vuonna Helsingin messukeskuksessa järjestetään lapsimessut, jossa on hurja määrä kaikkea kivaa koko perheelle. Messuilta löytyy näytteileasettajia lastenvaatteista, leluihin ja erilaisiin tuotteisiin. Kurkatkaa lisää tietoa ohjelmasta ja näytteilleasettajista täältä. Messut ovat 11.-13.4.2014.
 
Itse olen jo parina vuonna messuilemassa käynyt ja menossa myös tänä vuonna. Mukaan on tarttunut yhtä sun toista, hyvien vinkkien lisäksi aina useampi kassi lastenvaatteita hyvistä messutarjouksista. Tänä vuonna messuilla tulee taas näin odottajan silmin katseltua kaikkea myös vauvalle, joten nähtävää ja koettavaa varmasti riittää.
Suosittelen ehdottomasti messuilemaan, on se kokemisen arvoinen juttu vaikka pidemmänkin matkan päästä! ;)
 
Myös tänä vuonna lempparikauppani Skidi on yksi näytteilleasettajista. Skidin osasto täyttyy ihanista Villervallan vaatteista ja mukavista messutarjouksista. Noissa kuvissa on fiiliksiä Skidin osastolta viime vuodelta, ihanan värikästä! Tänä vuonna Skidin osasto on 6F188
 
Arvomme Skidin kanssa teille lukijani messulippuja!
Arvon viisi voittajaa, joista kukin saa 2 lippua (lippujen arvo on 16e/per lippu). :)
 
Arvontaan osallistut kertomalla minkä Skidi.fi nettikaupan tuotteen tahtoisit nähdä tarjouksessa Lapsimessuilla?
Lisäksi jätä kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta saamme voittajille liput mahdollisimman nopsaan matkaan.

Arvontaan pääsee osallistumaan yhdellä arvalla kaikki ehdotuksen antaneet ja arvonta on voimassa 31.3.-2.4.2014! (arvonnan suoritan blogissani 3.4.2014 ja ilmoitan heti voitosta sähköpostitse)
Onnea arvontaan!



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ihanat pipot kevääseen (sis.lukijatarjouksen!)

 
Meidän lempparipipot tulee ehdottomasti NopsuPopsulta. Nuo ihanat käsityönä tehdyt pipot kun saa valita niin monessa väriyhdistelmässä, että aina löytyy sävyttäjän silmää miellyttävä kokonaisuus. ;)
 
 
Täksi kevääksi saatiin taas yhteistyön merkeissä NopsuPopsulta pipot ja Molo Kids tennarit.
Tennareita olinkin jo pohtinut suunnasta jos toisesta, mutta harmiksi niin monet on jo Emilin koossa pelkkää nauhamallia. Ei kovin kätevät, kun ulos on kiire ja nauhojen sitominen vasta harjoittelu asteella. Molo Kidsin tennareissa on nauhojen lisäksi sivuilla vetoketjut, joten helpottaa kummasti ulos lähtöä.
Emilin tennarit kokoa 34, joka on vielä hiukan reilu, koska käytössä on nyt kenkäkoko 33. Uskon kuitenkin että kesällä ja syksyllä ollaan jo koossa 34. Sävyn nimi on Sea stripe.

 
Vauhtiraita pipo on oranssia velouria trikoovuorella ja raita on denimiä. Sopii kivasti tuohon Molo Kidsin softshell takkiin ja samaten muuten kaikkiin denim kuosisiin takkeihin. Oranssi on tällä hetkellä Emilin yksi lemppariväri, joten tästä tuli heti lempparipipo (oranssit hanskat olisi kuulemma vielä saatava). Pipoa on saatavilla denim tupsulla, mutta tässä meidän mallissa sitä tupsua ei ole. Kokona pipossa 52/54 ja on just hyvä koko Emilin n.52,5cm päähän.

 
Myös äiti sai omansa. ;) Ruusukepipo on just ihana ja tosi kaunis päässä (malli ei niinkään). Näitä löytyy vaikka kuinka monessa värissä, mutta itse valitsin turvallisen mustan. Myös tytöille on saatavilla kivoja värejä, käykää ihmeessä kurkkimassa NopsuPopsusta!
 
NopsuPopsu tarjoaa lukijoilleni -10% alennuksen NopsuPopsu pipoista.
Alennuksen saat koodilla; kevät ja se on voimassa 31.3.2014 saakka.
Muistathan tilatessasi että osa pipoista on varastovalmiina ja osa ommellaan tilauksesta.
 
 
 
Lisäksi saat -25% alennuksen kaikista muista tuotteista (ei NopsuPopsu vaatteista).
Alennuksen saat koodilla; poikientyyliin ja sekin on voimassa 31.3.2014 saakka.
 
Valikoimassa on kivasti mm. Molo kidsin välikautta ja paljon sisävaatteita. Småfolkilta on paljon kaikkea ihanaa myös!
 
Klikkaa NopsuPopsuun tästä. :)
 


torstai 27. maaliskuuta 2014

Testissä äitiysvaatteet (sis.lukijatarjouksen!)

 
 
Minä olen sitä mallia, että joka raskaudessa vauvamaha pomppaa esiin jo viimeistään raskausviikolla 8. Näin on ollut aina. Vaikka ekan kohdalla kiloja olikin lähtötilanteessa vähiten ja olin tosi hoikka, niin ihan samalla tavalla se masu näkyi kuin nyt, kun kiloja onkin lähtötilanteessa enemmän. Ihan joka raskaudessa maha on ollut vielä saman mallinen, sellainen selvä edessä oleva "poikamasu". ;) Nyt kun raskausviikkoja on jo melkein 22, niin masu on jo suht iso. Näin käy myös joka raskaudessani ja loppuvaiheessa mennään jo yli käyrien.
 
Äitiysvaatteet (etenkin housut) siis saa ottaa jo käyttöön ajoissa, ei puhettakaan että pitäisin samoja kun ennen raskautta. Hankintoja olen kuitenkin tehnyt melko vähän tähän mennessä ja kulkenut vaan parissa kolmessa vaihtoehdossa joita kaapista on löytynyt. Olinkin erittäin iloinen, kun Ratkiriemusta otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin haluaisinko testiin kolme Mama Licious äitiysvaatetta.
 

 
Testiin tuli harmaa Anchor t-paita, Tropez spray slim jeans odotusfarkut ja Hella tikka spring takki.
Olen n.172cm pitkä ja malliltaan en mikään hoikkis, vaikka en nyt enää mikään ylipainoinenkaan. Sellainen sopivan paksu perus vartaloinen nainen, jolla on lihaa luitten ympärillä, jos näin voi sanoa. ;D En siis todellakaan mallin mitoissa, mutta ehkä nämä kuvat kestää. Heh.
 
Mama Licious vaatteissa on kuulemani mukaan jotkut yläosat hiukan niukkaa mitoitusta. Minä olen vaatteissa yleensä kokoa M/L, riippuen juuri tuosta mitoituksesta ja raskausvaatteissa olen mielummin ostanut kokoa L että menee sitten varmasti loppuun saakka. Tässä ankkuripaidassa kokona on XL ja se on mielestäni oikein hyvä koko minulle. Paita on ihanan ohutta ja pehmoista materiaalia, vähän kun ei ois mitään päällä kun sen pukee. Kesällä varmasti erityisen ihana!
 

 
Slimmit hiukan joustavat farkut on kyllä tosi hyvännäköiset päällä, ei ihan heti uskoisi odotusfarkuiksi. Farkuissa on kivat kulutukset ja vähän "hiekkamaista" väriäkin pinnassa. Näistä minulla on kokona 31/34. Yhtä pienempikin koko kävi sovituksessa ja meni kyllä päälle, mutta kun malli on tosi slimmi, niin minusta on kivempi että väljyyttä on edes hiukan.

 
Itse tykkään että odotusfarkuissa on tuo trikookangas, joka nousee mahan päälle. Pysyy paremmin menossa päällä, eikä tartte jatkuvasti kiskoa housuja ylöspäin. Näissä farkuissa on lisäksi tarpeeksi lahkeenmittaa pitkäkoipisellekin, minulla kun yleensä tuppaa olemaan perus putiikkien kanssa se ongelma että en löydä tarpeeksi pitkiä housuja/farkkuja.
 

 
Takki on väriltään yllättäin tummansininen! (kaikkihan tietää etten siedä sitä väriä lastenvaatteissa). Tämä on yllättävä väri itsellenikin, koska yhtään tummansinistä vaatetta en omista. Vähän jänskäsin miltä sävy näyttää luonnossa ja istuuko se minulle ollenkaan. Sävy on kuitenkin tosi kiva, vähän eri valossa eri vivahteita saava. Ensin katsoin että sehän on melkein musta, mutta ulkona se oli harmahtavan sininen.

 
Takki menee niin odottajalle, kun sen jälkeenkin. Siinä on nimittäin keskellä irroitettava kappale vetoketjujen välissä (ala kuvassa näkyy), jolla masulle saa lisätilaa. Tässä yläkuvissa otin sen kappaleen pois ja nyt vielä ainakin mahtuu hyvin ilman sitäkin päälle. Koska olen melko harteikas ja pitkä kätinen, niin otin takista kuitenkin koon XL. Tässä koossa hihat on juuri sopivan mittaiset.

 
Tässä kuvassa on keskellä vetoketjujen välissä se lisäkappale kiinni, sillä saa väljyyttä mukavasti lisää. Takki on mukavan ohutta puuvillaa ja siinä on ohut harmaa trikoovuori.

 
Tykkään mallista kovasti, istuu kauniisti ja nauhoja kiristämällä saa istumaan vielä paremmin.
Tyylikäs takki odottajalle.
 
Ratkiriemussa on kivasti Mama Licious-vaatteita valkoimassa ja hinnatkin on mielestäni niissä varsin kohtuulliset. Sen lisäksi Ratkiriemu haluaa tarjota lukijoilleni kaikki Mama Licious äitiysvaatteet -30% alennuksella!
Ratkiriemussa ei ole alennuskoodeja, vaan saat alennuksen sitten käsittelyssä viestin yhteydessä (ei koske postikulujen osuutta), jonka jälkeen maksu suoritetaan ennakkomaksuna Ratkiriemun tilille.
Alennus on voimassa 27.-31.3.2014.
 

 
P.s. Kannattaa myös kurkkia Ratkiriemun ihanat Boob  odotus/imetysvaatteet!
Sekä tietenkin näin kura aikaan kannattaa kurkkia myös Kinderitin, Racoonin, Ticketin ja Celavin kuravaatteet/sadeasut. ;)
 
 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Vauvan sänky ajatelmia

 
Viimeinkin, raskauspahoinvoinnin loputtua (n.2vkoa sitten) ja rakenneultrassa vasta käyneenä sitä alkaa uskaltaa jo todenteolla miettiä vauvahankintoja. Uskomatonta että puoliväli on nyt ylitetty ja viimein tuntuu siltä että raskaudesta voi jopa nauttia. ;)
 
Hankintoja on tehtävä paljon. Mitään ei ole juurikaan jemmassa ja toisaalta kaikki lähtee sitten myyntiin, kun tämä vauva ei niitä enää tarvitse. Jotenkin sitä siis ajattelee, että ei haluaisi mitään suuria rahallisia investointeja tehdä, koska lisää käyttäjiä ei enää tule. Kaikesta huolimatta kovin edullisesti ei pääse, vaikka valitsisikin halvinta mahdollista ja toisaalta luottaako siihen halvimpaan vaihtoehtoon.. Käytetty on toki yksi vaihtoehto, mutta täällä missä me asutaan on sekin aika hankalaa, ellei ole valmis ajamaan pidempiä matkoja hakemaan. Tuttuja keltä voisi kierrättää edes jotain ei nyt ole tiedossa.
 
 
 
Ihan ekaksi olen miettinyt nukkumajärjestelyjä. Meillä on kahdella vanhimmalla pojalla oma huone ja nämä kaksi nuorinta taas jakaa saman huoneen. Tosin Emilin sänky on edelleen meidän makuuhuoneessa, koska siellä on tilaa. Nyt vauvan myötä Emil muuttaa nukkumaan Oliverin kanssa samaan huoneeseen, joten sinne on hankittava kerrossänky (siitä lisää toisen kerran). Vauvan sänky/nurkkaus tulee meidän makuuhuoneeseen.
 
Onneksi olin sen verran ihastunut Emilillä vauvana olleeseen Annansilmät-Aitan Vaavi-rottinkisänkyyn, että olin sen säilönyt varastoon (ihan vaan varalle ;)). Tuo sänky on tullut meille käytettynä miehen veljen lapsilta ja onkin varsin perinteikäs, koska minulla on itsellänikin ollut vauvana tuo ihan samanlainen. Se on siis vauvalle ihana ensisänky n.3kk ajan ja kiva myös siitä, että sen saa pyörien takia helposti huoneesta toiseen.
 
Vaavi-sängyn lisäksi ja pidempää käyttöä ajatellen on myös hankittava pinnasänky. Haluan ihan perinteisen ja simppelin mallin, riittää että pohja nousee pariin eri tasoon. Ikealla olisi ihan kivoja perus pinniksiä ja Hensvik olisi hiukan tasalaitaista erilaisempi ja sopisi meidän sisutustyyliin mukavasti, mutta en oikein tiedä pidänkö umpipäädyistä. Olin ajatellut että valkoinen on se väri, mutta löysin aika kauniin vaaleanharmaan Baby Stylesta. Tuossa olisi vain toinen pääty umpinainen. Harmaa istuisi myös meille, mutta muita sävyjä en edes harkitse. Näissä molemmissa olisi hinta n.100e kieppeillä, joten varsin kohtalainen.
 

 
Olen myös googlettanut reunapehmusteita ja pussilakanoita. Niitähän löytyy vaikka kuinka, mutta sellaisia just mieleisiä ei niinkään. Reunapehmusteista ykkönen on tällä hetkellä Elodie Detailsin lippuviiri pehmuste, jonka bongasin Skidistä. Toinen ihanuus olisi Färg&Form pilvikuosinen pehmuste (kuva Baby Style).
Pussilakanoista muistelen jemmasta löytyvän Finlaysonin Aappa-setin ja toinen ostoslistalla oleva on ehdottomasti Finlaysonin keltainen Elefantti-setti.
Ja toki vauvan nurkkaukseen olisi ihanat sopivassa sävyssä nuo ihanat pallovalot. ;)
 
 
 
Pari ostosta pienen sänkyyn on jo tehty. Nimittäin tämä yllättävän ihana kuosi on Cirafin uutta mallistoa ja ostettu Prismasta. Sirkus aiheinen koristetyynynpäällinen ja pussilakanasetti on jotenkin niin kaunis, ettei näitä voinut ohittaa. Kaikissa noissa on toinen puoli kelta/valkoista salmiakkiruutua. Noita oli muuten myös mustan sävyisenä, niin että sirkuskuosi oli pohjaväriltään musta ja toinen puoli musta/valkoista salmiakkiruutua. Vauvakoon lisäksi löytyy lasten kokoa.
 
Nyt vaan siis miettimään loppuja ostoksia, vaikka ehtiihän tässä. Ajatuksen tasolla on kuitenkin hyvä jo suunnitella, varsin tälläisen hätähousun. ;) Hyviä vinkkejä otetaan myös kivan ja hyvän pinnasängyn löytymiseen vastaan!
 


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Molo Kidsin & Ticketin välikautta (sis.lukijatarjouksen!)

 
Viime syksynä Jeriikan kanssa yhteistyössä tehty juttu Ticketin ja Molo Kidsin toppavaatteista oli niin suosittu, että teimme taas yhteistyössä jutun samojen merkkien välikausivaatteista.
Meille siis tuli sovituskuvia varten paketti ulkovaatteita eri koossa ja kuvausten jälkeen palautin vaatteet Jeriikaan (kaksi tuotetta ostin omalla pienellä yhteistyö alekoodilla).
 
Malli on n.128cm pitkä ja malliltaan hoikka.
 
 
 
Aloitellaan ensin Molo Kidsin vk-vaatteilla.
Softshell takit tuntuu olevan hyvin suosittuja takkeja, enkä yhtään ihmettele, näissä on kyllä aivan ihana malli ja yksityiskohdat. Softshell takeissa on vedenpitävyys 10 000mm ja hengittävyys 3000mm. Takissa on hyvät heijastimet, kuten nuo ihanat isot tähdet hihoissa. Materiaaliltaan takki on pehmoinen ja taipuisa. Ominaisuudetkin siis varsin kohdallaan.
 
Väriltään tämä Mango on kauniin oranssi, raikkaampi mitä valmistajan kuvat antaa ymmärtää. Takin kokona on 140cm ja minusta se on juuri oikea koko Emilille. Molo Kidsin takeissahan puuttuu kokonaan 134cm, joten 128cm hypätään suoraan tuohon 140cm.
 
 
Tässä takkia testaillaan Molo Kidsin Haven housujen kanssa. Housuissa koko 134cm, joka sekin juuri se oikea tuolle 128cm pojalle kevääksi. Housuissa on teipatut saumat, vedenpitävyys 5000mm ja hengittävyys sama. Lahkeensuissa on kumiset lenksut. Housut on todella hyvän malliset etenkin hoikalle lapselle, koska ovat kapeat, sieltä vyötäröltäkin. Meillä oli viime vuonna kevään- syksyn jo nämä housut värissä denim käytössä ja olin todella tyytyväinen laatuun.
 
Kuvassa pipona Molo Kids water planes nyle-pipo koossa 6/8. Just passeli sekin Emilin n.52,5cm päähän, mutta menisi varmasti isompaankin päähän.
Rukkaset Molo Kids Igor värissä musta ja kokona 6/8. Rukkasissa on muuttunut viime vuodesta hiukan tuo materiaali ja koot. Ovat kooltaan pienemmät kun meidän viime vuotiset rukkaset samassa koossa, etenkin varsi on lyhentynyt, mutta myös kämmenosa on pienentynyt. Emilille nuo oli liian pienet jo, sormet ei mahtunut kunnolla suoraksi. Tosin Emilillä on suht pitkät sormet. Materiaali on myös pehmoisempaa kun viime vuonna.
 

 
Tässä sama Molo Kids Cloudy softshell mustana, mutta koossa 128cm. Minusta tämä koko on Emilille liian sopiva, reiluutta ei ole yhtään hihoissa ja kun kädet nosti ylös niin ranteet jäi aivan paljaaksi. Värinä upean tyylikäs ja oranssi vuori antaa kivasti ilmettä takille.
 
Housuna samat Molo Kidsin Havenit 134cm, kuten oranssin takin kanssa. Pipona Maxomorra koossa 56/58.

 
Tässä vielä molemmat takit, musta siis 128cm ja oranssi 140cm.
Kuten huomaa, oranssissa on hiukan väljyyttä paremmin hihoissa.
 

 
Molo Kids Hopla takki värissä rainbow ja kokona 128cm.
Just nippanappa menisi vielä Emilille, mutta en ostaisi enää tätä kokoa hänelle, on minun makuun turhankin sopiva. Tämä kuosi on on kuitenkin niin ihana, että jaksaa aina vaan ihastuttaa. ;)
Hopla takissa on teipatut saumat (vedenpitävyys ja hengittävyys 5000mm) ja musta verkkovuori.
 
Pipo Maxomorra koossa 56/58.

 
Ihanan värikäs setti! Hyvin sopii tuo Maxomorran robotti-pipo takkiin. Kuvassa myös Molo Kidsin Igor rukkaset sävyssä atomic blue ja yhden koon venyvät sormikkaat.
(housut edelleen samat kun yllä, Haven malli 134cm)
 

 
Tuosta rainbow kuosista on muuten saatavilla myös kevyempi versio nimeltään Waiton. Takki on myöskin vedenpitävä (3000mm) ja saumat on teipattu. Materiaaliltaan kuitenkin Hoplaa paljon kevyempi ja ohuempi, vähän sellainen tuulitakki tyyppinen (verkkovuori). Menisi kivasti kevään lämpiminä päivinä tai kesällä.
Kuvassa takki on kokoa 122/128cm. Tässäkin päätyisin Emilille jo kokoa isompaan, ajatellen että menee sitten kesälläkin vielä.
 

 
Molo Kidsillä on myös mallistossaan tuollaiset canvastakki tyyppiset, mutta kuitenkin vedenpitävät (vesipilari 5000mm, saumat myös teipattu) Hansel-takit. Jeriikassa on tekeissa saatavilla värit vihreä ja tummansininen. Takissa on muuten verkkovuori, mutta hihoissa on liukas vuori. Hihansuissa on piiloresorit.
 

 
Kuvissa Hansel-takki vihreänä kokoa 128cm ja tummansinisenä 140cm. Näistäkin itse pääytisin jo tuohon isompaan kokoon Emilille. Eriväriset vetoketjut ja resorit tuo kivasti ilmettä takkiin, samaten nuo taskut on tosi kivat.
 
Pipo Molo Kids Nyle toy cars, koossa 6/8.
 

 
Saatiin kolme Molo Kidsin sisävaatettakin kokeiltavaksi.
Paita Remington crocodiles 140cm, huppari Marty 128cm ja housut ashton 128cm. Nuo 128cm on minusta näissäkin turhan sopivia Emilille. 140cm paita on hiukan reilu, mutta ihan pidettävän kokoinen kuitenkin jo. Värit on tosi kauniin runsaat ja laatu vaikuttaa todella hyvälle, myös istuvuus on vaatteissa hoikkikselle hyvä.
 

 
Sitten hypätään Ticket Outdoor vk-vaatteisiin.
Tässä takki Noland spicy yellow. Juurikin sellainen maustettu keltainen, koska vivahtaa minusta hiukan limeen. Materiaaliltaan takki vaikuttaa kestävältä, vuori on liukaspintainen kauttaaltaan. Vedenpitävyys takissa 8000mm ja hengittävyys 8000g/m2. Saumat teipattu. Housut on Heaven light army green.
Materiaali ja ominausuudet samat kuin takissa.
Kokona molemmissa 134cm, joka on mielestäni hyvä Emilille. En siis sanoisi että Ticketit on enää niin reilua mitoitusta kun joskus aiempina vuosina on olleet.
 
Pipo Ticket Outdoor Nini green stripe, koko 54/56.

 
Kivasti sopii myös Ticketin takkiin nuo Molo Kidsin sormikkaat ja pipo.
 

 
Emil innostui Noland army camouf takissa varsin sotilaalliseksi. ;)
Tässä sama malli ja ominaisuudet kuin spicy yellow-takissa. Kokona vaan 128cm, joka on minusta turhan sopiva Emilille. Heaven housut sen sijaan kuvassa mustana koossa 128cm, joka olisi juuri hyvä Emilille vielä.
 
Pipo Ticket Outdoor Napoli green stripe, koko 54/56.
 

 
Hiukan paksumpi välikausiversio Ticketin takeissa on Nico khaki stars-takki. Siinä on keskiosassa edessä ja takana fleecevuori, hihoissa liukas vuori. Menisi siis hyvin viileämmillä kevät/syys keleillä.
Vedenpitävyys on 10 000mm ja saumat on teipattu.
Kokona kuvassa 128cm ja tässä mallissa se olisi aika hyvä Emilille, jotenkin väljempi kuin tuo Noland-takki.
(sormikkaat Molo Kids)

 
Ja vielä koko vertailu Ticketin takeille. Yllä Nico 128cm ja alla Noland 134cm. Noland mallin hihansuut on kiristetty, Nicossa ei.
 

 
Halusin vielä vertailla Ticketiä ja Molo Kidsiä toisiinsa, koska aika monesti sanotaan että Ticket olisi reilu ja Molo Kids taas nafti mitoitukseltaan. Minusta näin ei ihan voi sanoa, ennemmin sanoisin että koot vastaa toisiaan muuten, mutta Ticket on väljempi ja hiukan leveämpi malliltaan kuin Molo Kids.
Tässä kuvassa takit molemmilta merkeiltä koossa 128cm. Alla Ticket ja päällä Molo kids. Ovat melkein tismalleen samankokoiset, hihan mitta on molemmissa sama, mutta Ticket on hiukan pidempi.
 

 
Housuja vertaillessa Ticketin ja Molo Kidsin kesken suurin ero on leveys. Ticketit on selvästi leveämmät etenkin yläosasta, lahkeensuita saa onneksi Ticketillä säädettyä tarroilla. Molemmissa on vyötäröllä kuminauha klipsillä. Lahkeen pituus on molemmissa sama vertaillessa kokoja 134cm (oikealla päällekkäin).
 
Tässä siis hurja kuvapläjäys kevään välikaudesta. ;)
Ihania värejä kyllä molemmilla ja laatu hyväksi todettua. Taitaa olla enemmän makuasia kummasta tykkää enemmän. Kysykää tarvittaessa enemmän mikäli joku askarruttaa.
 
Loppuun vielä Jeriika tarjoaa teille lukijatarjouksen!
Saat Molo Kids ja Ticket Outdoor välikausitakeista-, housuista ja haalareista -15% alennuksen ja yli 100e tilauksiin vielä mukaan 10e alennuskoodi Jeriikaan (koodia ei voi yhdistää muihin etuuksiin/alennuksiin).
Alennuksen saat koodilla; tyyli1 ja se on voimassa 16.-23.3.2014.
 
Klikkaa Jeriikaan tästä. :)
 
 

Sunnuntai vinkit (huutis ja alekoodi)

 
 
Muistin viime hetkellä tulla vinkkaamaan, että huuto.netissä on huudossa Emilin 128cm välikausivaatteita. Huudot sulkeutuu jo tänään ihan pian, joten suosittelen kurkkaamaan heti mikäli kiinnostaa! ;) 
Kohteisiini pääset tästä.
 
Toiseksi muistuttelen, että Skidin Villervallan alekoodi on voimassa enää tänään!
(katso ohjeet alla olevasta postauksesta).
Skidiin pääset shoppaamaan ihanuuksia tästä. :)
 


perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kevään Villervallaa (sis. alekoodin Skidiin!)

 
 
Kaikki varmaan tietää jo että sisävaatteiden lempparimerkkini on Villervalla. Niissä on vaan kaikki kohdallaan, värikkyys, istuvuus, laatu, kohtuullinen hinta ja kokoja saa 140cm saakka. Meillä on ollut Villervallaa monessa koossa jo muutaman vuoden ajan ja kertaakaan en ole joutunut pettymään. Toki vaatteisiin tulee vähän nukkaa, kun se on kovassa käytössä, mutta minkä merkin vaatteeseen ei tulisi? Villervallat on minun makuun kuitenkin suhteessa hintaan kestäneet käyttöä todella hyvin, etenkin siitä tykkään että ne pysyy kuosissaan pesusta toiseen.
 
Skidin kanssa yhteistyössä sain taas kasan Villervallaa sovituskuvia varten.
(vaatteet siis lähtee takaisin Skidiin nyt kuvattuani ne, paitsi muutaman näistä ostin meille) ;)

 
Emil on siis nyt n.128cm pitkä. Juuri siinä vaiheessa, että 128cm alkaa monesta vaatteesta olla pieni ja 134cm taas monesti hiukan liiankin reilu. Villervallasta voisin heti alkuun sanoa, että ne vastaa mielestäni hyvin kokoaan ja osa on jopa reilua mitoitusta. Viime syksyn mallistosta meillä on esim. kaikki velourhousut vielä 128cm käytössä ja on jopa hiukan kasvuvaraakin jäljellä. Paidoistakin menee just vielä 128cm, mutta kasvunvaraa ei ole yhtään.
 
Nämä kevään malliston uutuus sävyä olevat ruskeat canvashousut on yläkuvassa kokoa 128cm ja samoin turkoosi raitapaita. Kuten kuvista huomaa ovat vielä oikein sopivan kokoiset Emilille. Tosin vaatteet tuppaa hiukan (ei paljoa) kutistumaan useamman pesun jälkeen, joten meidän aiempien mallistojen koossa 128cm ei ole kyllä reiluutta näin paljon kun näissä uusissa ennen pesuja on vielä.

 
Ihanan raikkaat sävyt taas kevään mallistossa.
 

 
Canvashousuissa ei tässä uudessa mallistossa ole reikäkuminauha-nappi säädettävää vyötärökuminauhaa. On vain kuminauha ja vyötärön säätö sitten ihan nauhoilla. Harmillista että se säätö on poistettu, oli kuitenkin niin paljon kätevämpi systeemi. Housut onneksi silti istuu ihan yhtä hyvin hoikalle lapselle kuin aiemminkin ja takataskujen tähdet on ykköset.
Näissä kuvissa vertailussa koot 128cm ja 134cm. Isommat on melko reilut vielä Emilille, mutta ihan pidettävät lahkeensuiden resorien ansiosta. Itse päätyisin hänelle jo tuohon 134cm kokoon, koska 128cm kyykistellessä lahkeet nousee ja sitten poika kiskoo niitä alas. ;)
 

 
Tähti/pallo paidoista soviteltiin sävyä koralli. Sävy on minusta sellainen oranssiin vivahtava punainen, sopii todella hyvin pojallekin. Kokona tässä paidassa 134cm, istuu minusta tämä isompikin koko jo ihan kivasti päälle Emilille. Turkoosit canvakset 134cm.
 

 
Collegetakki eli pusakka on sellainen ihanan sopivan paksuinen takki, ei sitä perinteistä collegemateriaalia vaan hiukan ohuempaa mutta napakkaa puuvillaa. Tässä vihreä koossa 134cm ja just hyvä koko. Näitähän löytyy Skidistä monessa värissä yksivärisinä ja raidallisina.
 

 
Valko tähtiset t-paidat on kaksoiskokoa, tässä kuvassa Emilillä 134/140cm. Pienempi koko eli 122/128cm menisi sekin vielä hyvin Emilille, joten sanoisin että ovat reilua kokoa ja vastaa melkein sitä kaksoiskoon isompaa kokonumeroa. Koska malli on kuitenkin Villervallan paidoissa sopivan slimmi, niin hyvin voi hiukan reilunkin koon ottaa. Riippuen tietysti tykkääkö just sopivasta vai hiukan reilummasta mallista.
 
Farkut on mallia "City jeans". Niissä on kivat yksityiskohdat ja lahkeissa suora malli, jonka voi kuitenkin kiristää. Lahkeensuusta nimittäin löytyy se reikäkuminauha/nappi systeemi ja samoin vyötäröltä. Tässä sovituksessa koko 134cm.
 

 
Raikas kevätraita paita on yksi malliston lemppareistani, siihen sopii kivasti housut vaikka missä värissä.
Kokona kuvassa 134cm.
Collegehousut on samaa matskua kuin collegetakitkin eli ihanan pehmoiset. Kokona sovitettiin näistäkin 134cm, mutta se on selvästi liian reilu vielä. Näissä collegehousuissa on hiukan reilumpi lahkeen mitta kun canvaksissa samassa koossa. Näistä ostaisin Emilille vielä koon 128cm.
 

 
Tässä vielä loppuun hiukan kokovertailua paidoista. Alla pitkähihaisissa siis 134cm ja päällä 128cm. Lyhythihaisissa alla 134/140cm ja päällä 122/128cm.
Villervallan sukkia pitää myös kehua, meillä on ollut jo monet ja tykkään kovasti niistäkin. Pysyy parempana kuin esim.H&M:n tai Lindexin sukat. Koot on suht reilut. Meillä on ollut tuo koko 6-8v. (28-30) tähän saakka käytössä, vaikka Emilin kenkäkoko onkin jo 33. Nyt siirrytään vasta siihen isompaan sukkakokoon eli 8-10v. (31-33).
 
Yritin kuviin vangita vielä tuota uutta ruskean sävyä canvashousuista, mutta ei se ihan oikein tarttunut. Sävy on kuitenkin tosi kaunis suklaanruskea. Paidoissa on muuten nuo tummat kantit ja tummansävyiset tähdet myöskin tuota ruskeaa (ei siis mustat vaikka kuvissa niin näyttää).
 

 
Lopuksi vielä teille kaikille muillekin Villervallaan ihastuneille lukijatarjous Skidiin!
Koodilla indoor saat 10% alennusta Villervallan vaatteista ajalla 14.-16.3.2014.
Voimassa siis tämän alkavan viikonlopun, kannattaa kurkkia mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyykään. :)
 
Klikkaa Skidiin tästä.